Tyttöenergiaa!

Viime vuonna ilmestyi huikean erilainen satukirja, Iltasatuja kapinallisille tytöille. Harmittelin tuolloin ettei suomalaisia naisia näkynyt mukana ollenkaan, lukuunottamatta yhtä kuvittajaa. No. Nyt tilanne on viimevuotisesta todellakin korjaantunut: jatko-osa ja neljä (!) muuta samantyylistä kirjaa, joissa on tällä kertaa mukana myös suomalaisia naisia tai siis tyttöjä.

Se varsinainen jatko-osa on tietenkin Francesca Cavallon ja Elena Favillin Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 (S&S 2018). Ensimmäisen osan tapaan kirja esittelee sata tyttöä, jotka ovat kukin omalla tavallaan ja toiminnallaan olleet näyttämässä tietä muille. Kuvitus on jälleen monilta naistaiteilijoilta. Ja edelleen kummastelen tuota sanavalintaa, miksi kapinallisille? Plussaa kuitenkin siitä, että nyt tässäkin kirjassa on suomalainen tyttö mukana. Jääsukeltaja Johanna Nordblad oli ainakin minulle ennestään tuntematon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Elena Favilli & Francesca Cavallo: Good Night Stories for Rebel Girls 2 (2017)
Suomentanut Maija Kauhanen
Kustantamo S&S, 2018
212 sivua

Kay Woodwardin Mitä hän tekisi? : kapinallisten tyttöjen kirja (Readme 2018) on hyvin samantyylinen, mutta sisältää enemmän tekstiä kaikista esittelemistään tytöistä tai naisista. Tässä kirjassa on mukana 25 tyttöä Kleopatrasta Malala Yousafzaihin, valitettavasti ei ketään suomalaista. Jokaisen tytön kohdalla käsitellään myös jotain lasten ja nuorten elämään liittyvää kysymystä ja esitetään oletuksia siitä, mitä kyseinen henkilö tuossa tilanteessa tekisi. Ihan kiva lisä, toivottavasti toimii rohkaisuna noita juttuja pohtiville. Kirjan ulkoasu on upea, mutta fonttikoko melkoisen pientä piperrystä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kay Woodward: What Would She Do?
Suomentanut Jade Haapasalo
Readme, 2018
112 sivua

Kotimaista tyttöenergiaa tarjoaa kaksi hyvin keskenään samanlaista kirjaa: Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018) sekä lasten ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittu Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into 2018). Muutenkin jo taivastelin kollegoille samankaltaisten teosten määrää, mutta varsinkin näiden kotimaisten kohdalla samankaltaisuus jo melkein itkettää...

Luin itse ensin Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, ja pidin kirjasta oikein paljon. Teos esittelee 40 kuuluisaa suomalaista tyttöä tai naista, ja heidän elämästään kerrotaan ihan oikeasti tarinan keinoin. Siis "Olipa kerran..." ja niin edelleen. Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) taas esittelee 60 suomalaisnaista, joista 22 on samoja kuin aiemmin mainitussa teoksessa. Tätä teosta on ollut tekemässä 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa - kaikki naisia, luonnollisesti. 

Kummallakin teoksella on omat ansionsa: Salmisten Tarinoita... viehättää nimenomaan tarinallisuudellaan sekä kirjastoneuvos Helle Kannilan esittelyllä. Sankaritarinoita... on taas kokonaisuudessaan ehkä kuitenkin se "tyylikkäämpi" ja monipuolisempi. Finlandia-palkinnon voisin itse antaa näistä teoksista vaikka molemmille. :)

Mistä kirjat minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: molemmille 4 tähteä
Kirjojen tietoja:
- Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa
S & S, 2018
278 sivua
- Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Into, 2018
256 sivua


Satu ja Johannes Erran teos Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan (Tammi 2018) poikkeaa näistä muista teoksista siinä, että sen esittelemät tytöt ovat kaikki kuninkaallisia. Eikä mitään satuprinsessoja, vaan ihan oikeita eri aikoina eläneitä prinsessoja. Varsinaisten henkilökuvien lisäksi kirja tarjoaa paljon faktatietoa mm. kuninkaallisten tavoista, taidoista, asuista, saavutuksista ja nimistä. Vallan viehättävää knoppitietoa, itselleni paljon uutta asiaa. Kirja voitti lasten sarjan Tammen ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen tietokirjakilpailussa, ja todellakin ansiosta!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Satu & Johannes Erra: Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan
Kuvittanut Ilona Partanen
Tammi, 2018
53 sivua

Nuorten scifisarjoja

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

Auggie ja minä & Maailman rikkain poika

R.J. Palacion tänä keväänä ilmestynyt Auggie & minä : kolme Ihme-tarinaa (WSOY 2018) on tietyllä tavalla hämmentävä teos. Esipuheessa uhrataan melkoisen paljon sanoja vakuuttelulle siitä, että Ihme ei tule ikinä saamaan jatko-osaa/-osia. Samaan hengenvetoon kirjailija ikään kuin ihmettelee, miten tässä nyt näin pääsi käymään. 

Tarkkaan ottaen Auggie ja minä ei olekaan Ihmeen jatko-osa, vaan tapahtuu yhtä aikaa sen tapahtumien kanssa. Se on siis rinnakkaisteos eikä jatko-osa. Emme myöskään saa tietää, mitä Auggielle tulee tapahtumaan Ihmeen jälkeen, vaan tapahtumat todellakin ovat rinnakkaisia. Tämän kirjan tarinat ovat siis tarinoita tarinan sisällä, niinkin voisi ajatella. Ne olisivat kaiketi voineet sisältyä jo Ihmeeseen, mutta koska siinä Auggie oli niin selkeä päähenkilö, nämä sinänsä kiintoisat tarinat kannattikin ehkä jättää pois ja julkaista myöhemmin.

Auggie ja minä sisältää siis kolme erillistä tarinaa tai novellia, jotka syventävät Ihmeestä tuttujen henkilöiden taustoja ja hahmoja. Julian kertoo nimensä mukaisesti Julianin, Auggien häijyn kiusanhengen, tarinan. Selviää, miksi ihmeessä hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Pluto kertoo Auggien vanhimmasta ystävästä, Christopherista. Selviää, miksi poikien ystävyys tavallaan kuihtuu; miksi pojat kasvavat erilleen. Shingaling taas kertoo Auggielle aina mukavan Charloten tarinan. Tyttöjen joukossa ystävyyssuhteet ovat aivan erilaisia kuin pojilla, ja välillä niistä tulee julmaa valtataistelua. Charlotte yrittää olla kaikkien kaveri, mutta sekään ei aina ole mahdollista.

Ei hassumpi kirja, mutta ei silti oikein mitään sanottavaa. Nappaan kirjan kuitenkin mukaan novellihaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
R.J. Palacio: Auggie & Me : Three Wonder Stories
Suomentanut Inka Parpola
WSOY, 2018
334 sivua

David Walliamsin aiemmat teokset ovat olleet varsin hykerryttäviä, varsinkin Poika ja mekko. Maailman rikkain poika (Tammi 2018) ei valitettavasti yllä samalle tasolle, mutta toimi huumoripläjäyksenä ihan mukiinmenevästi.

Joe Spud on aivan älyttömän rikas. Hänellä on kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattaa, ja vielä paljon sen päällekin. Vain ystävät puuttuvat. Koulussakin häntä kiusataan, sillä isä on hankkinut valtavan omaisuutensa kehittämällä ja myymällä Puhtopeppu-vessapaperia. Noloista nolointa! Joelle kuitenkin tarjoutuu tilaisuus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Hän menee ihan tavalliseen kouluun eikä kerro kenellekään rikkaudestaan. Ystäväkin löytyy. Mutta sitten kaikki alkaa mennä pieleen. Joe on kyllä tehnyt läksyt, mutta unohtanut ne kotiin. Opettaja antaa tunnin aikaa toimittaa tehtävät perille, ja Joe ryntää soittamaan isälleen. Isähän päättää tietenkin tuoda unohtuneet läksyt koululle helikopterilla! Onko kaikki saman tien pilalla?

Kirjassa on tietysti mukana myös aiemmista Walliamsin lastenkirjoista tuttu kioskinpitäjä Raj. Tällä kertaa Rajilla on ongelma, joka liittyy Joen isän kehittämään uuteen vessapaperiin... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
David Walliams: Billionaire Boy
Kuvittanut Tony Ross
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2018
252 sivua

Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja-trilogia

Menneenä keväänä minulta pyydettiin teemavinkkausta: fantasiaa viidesluokkalaisille, jotka ovat innostuneita Pottereista ja Soturikissoista. Apua, oli ensimmäinen ajatus, kun tuo fantasia ei tunnetusti niin älyttömästi minulle uppoa. Mutta mitäpä kirjastontäti ei tekisi kun vinkkausta pyydetään, ja niinpä aloin etsiskellä jotain passelia. Käteen tarttui Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen (Tammi 2016), jonka kyllä muistin aikoneeni lukea sen ilmestyttyä... mutta sitten jätinkin lukematta. Tällä kertaa kirja sieppasi välittömästi mukaansa ja päätyi mukaan vinkkauspakkiini.

Kielisen kylässä asuvat kaverukset Miranda, Veera ja Olavi huomaavat, että kylän taivaalle ja puiden oksille on ilmestynyt epätavallisen paljon outoja lintuja. Vielä merkillisempää on, että lintuparvi kuljettaa kylään uuden asukkaan, Oprin, joka tulee paikasta nimeltä Taivazala. Oprin poika on kadonnut, ja Opri tietää lähes varmasti, että poika on piilotettu Kielisen kylään.

Miranda kavereineen alkaa selvittää, mikä (ja missä) tämä Taivazala mahtaa olla, ja tietysti myös miksi Oprin poika on ryöstetty. Kummastusta herättää myös lasten koulun rehtori, joka muuttuu koko ajan vihaisemmaksi ja pelottavammaksi. Kylän lapsetkin sairastelevat jostain syystä epätavallisen paljon. Kun Veerakin sairastuu, Mirandan ja Olavin on suorastaan pakko saada selville, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa lasten elämän ja käsityksen niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Olipa tosiaankin mukaansatempaava kirja! Passelia perusfantasiaa höystettynä suomalaisella mytologialla ja aavistuksella tykkäysjutuista. Mustavalkokuvitus toimii kivasti tarinan tukena. Ja mikä parasta, toimi vinkkauksessakin oikein hyvin. :)

Tämän sarjan aloitusosan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteeseen (kohta 3: kirja aloittaa sarjan) että Spefi-haasteeseen (kohta 20: kirja, jonka kirjailija on ollut Finnconin kunniavieras [vuonna 2010]).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2016
236 sivua

Tarina jatkuu kirjassa Allmaan vaskitsa (Tammi 2017). Kielisen kylä kohtaa jälleen erikoisen vieraan: Allmaan lähettiläs, vanha vaskitsa, on monia vaaroja uhaten ja oman henkensä uhalla hakemaan apua Kielisestä. Allmaan rauhaa ja asukkaita uhkaavat ilkeät hiidet, eikä avaimenkantajaa ole näkynyt pitkiin aikoihin. Onneksi Kielisestä löytyy kuin löytyykin ihmisiä, joissa vielä on Allmaan tuoksu, ja hänen luokseen vaskitsa suuntaa apua pyytämään.

Avaimenkantaja on unohtanut, miten avainta pitäisi käyttää, ja Allmaan portin sijaintikaan ei ole aivan täysin muistissa. Jotenkin sinne kuitenkin on päästävä! Reitin lisäksi täytyy löytää myös sopivat henkilöt vaaralliselle matkalle Allmaahan.

Veera päätyy yllättäen tapahtumien keskiöön ja sen myötä retkelle Allmaahan. Mutta miten häätää hurjat ja monta kertaa Allmaan asukkaita isommat hiidet? Siinä tarvitaankin kekseliäisyyttä. Lopulta avaimenkantajankin muisti alkaa toimia, vaikka hän onkin alkanut käydä liian vanhaksi tehtäväänsä. On tainnut tulla aika valita uusi avaimenkantaja...

Monesti sarjojen kakkososat eivät yllä aloitusosan tasolle, ja muutenkin tuntuvat vähän "paikallaan junnaavilta". Vähän samaa vikaa on Allmaan vaskitsassakin, vaikka jännitystä riittääkin ihan mukavasti. Ehkäpä trilogian päätösosa täydentää tätäkin tarinaa jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2017
284 sivua

Sarjan päätösosa Vattenporin simpukka (Tammi 2018) alkaa kylmän talven kuvauksella. Koko Kielisen väki käpertyy sisälle lämmittelemään - paitsi Olavi. Olavi viihtyy ulkona, varsinkin luistelemassa jäällä. Yhtenä iltana Olavin luisteluretki venyy myöhäiseen iltaan, ja yllätyksekseen Olavi kuulee jonkun kutsuvan häntä ja hetken kuluttua näkee jään alla jonkun kasvot. Kyläyhdistykselle on heti kerrottava, että jotain on jälleen tekeillä, tällä kertaa ilmeisesti Vattenporissa.

Jälleen tarvitaan pelastusretkikuntaa. Matkaan lähtevät Miranda, Veera, Kielisen kirjastonhoitaja Agatha... mutta samoihin aikoihin huomataan, että jo kolmas koulun rehtori peräjälkeen on kokenut kummia. Hän on kadonnut kotoaan, ja jäljet johtavat avantoon. Kenenkään ei tiedetä ikinä hukkuneen Kielisjärveen, mutta nyt sitäkin aletaan jo epäillä. Ja juuri retkikunnan tehdessä lähtöä huomataan myös Olavin katoavan avantoon.

Vattenporissa pelastusretkeläisten ja Olavin tiet kohtaavat hetkeksi, mutta sitten Olavi katoaa Vattenporistakin. Mitä kummaa on tekeillä, ja mihin rehtori on oikein joutunut, sillä Vattenporissa hän ei ainakaan ole?

Päätösosa kietoo tarinan eri juonenkäänteet onnistuneesti yhteen, ja tässä osassa tavataan monta aiemmista osista tuttua hahmoa. Aika jännä ratkaisu oli se, että tästä viimeisestä kirjasta puuttuu kuvitus kokonaan. Joka tapauksessa Sari Peltoniemi on rakentanut omalaatuisen fantasiamaailman erilaisine osineen, ja kokonaisuus toimii mukavasti. Tykkään myöskin siitä, että trilogia vaikuttaisi pysyvän trilogiana. Vaikka ei kai koskaan voi olla aivan varma?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka
Tammi, 2018
279 sivua

Kaksi romaania vuoden 1918 tapahtumista

Pirjo Tuomisen edellinen historiallinen romaani Hiljaiset huvimajat oli minulle hienoinen pettymys, mutta sille jatkoksi kirjoitettu Tulen väri punainen (Tammi 2017) oli jotenkin enemmän mieleeni, varmaan täysin aiheesta ja aikakaudesta johtuen.

Levottomat ajat eivät rauhoita levotonta sydäntä. Suursota riistää Jere Kauppilan rintamalle juuri kun hän ja Maria Manner ovat löytäneet toistensa syliin. Maria päätyy vastentahtoisesti toisen miehen emännäksi vauraaseen Suvelaan. Petos painaa hänen mieltään, ja liitto tuntuu toivottomalta.
Suomi itsenäistyy, mutta maan sisäinen tilanne alkaa olla yhä rauhattomampi. Finlaysonin kutoja Sofia Frimankin tempautuu aatteen palossa parantamaan maailmaa. Tosipohjainen Tulen väri punainen vie lukijan keskelle vuoden 1918 julmaa arkea, jossa punaisten kapina leviää ja naapurit muuttuvat raaoiksi vihollisiksi. Turvaa ei ole missään. Onko rakkaus silti voima, jolle yhä on tilaa? (takakansiteksti)

Edellisestä kirjasta tutut henkilöt jatkavat elämäänsä läpi viime vuosisadan alun ja suursodan tapahtumien. Tampereen lisäksi tapahtumat sijoittuvat myös Satakunnan alueelle. Henkilöitä tulee mukaan paljonkin, ehkä vähän liikaakin, välillä oli vaikea seurata kenestä nyt olikaan kyse. Pääpaino on kuitenkin Marian elämässä. Vuoden 1918 tapahtumia seurataan naisten näkökulmasta ja luonnollisesti eniten Sofia Frimanin ja tämän perheen näkökulmasta. Vaikuttavasti.

Kurkistaessaan naapurikorttelin porttiholviin Matilda näki seinää vasten pinottuja ruumiita, ja sisäpihalla lauloi kivääri kylväen kuolemaa. Alatorin kulmassa makasi maassa kuollut, jonka näkeminen veti Almaa puoleensa, sillä kyseessä oli nainen. Matildakaan ei voinut olla vilkaisematta vainajaa. Vaatteet oli revitty naisen päältä niin, että rinnat hohtivat valkoisina.
"Ryssän toppahousut", Matilda kuiskasi. "Ei kai se ole joku tuttu, niitä naiskaartilaisia? Pesulastakin pari tyttöä liittyi sinne. Kuinka ne voivat noin kovasti vihata naista, valkoiset miehet, että tuolla tavalla tappavat ja häpäisevät? Puistattaa." (s. 247)


Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen
Tammi, 2017
425 sivua

Samasta ajasta kertoo myös Martti Linnan romaani Kaksi hautaa saarella (Karisto 2015).

Syksy 1917. Kymiyhtiön paperikoneet seisovat, eikä kuntien hätäaputöitä riitä Kymenlaaksossa kaikille. Maija Rasilainen rakastuu Venäjän armeijasta palanneeseen komeaan Aleksei Osipoviin.
Talvella syttyy sota punaisten ja valkoisten kaartien välillä. Keväällä Aleksei huomaa komentavansa koko punaisten Savon rintamaa. Kun rintama pettää, Maija ja Aleksei aloittavat epätoivoisen pakomatkan kohti Suomenlahtea ja Pietaria.
Kaksi hautaa saarella on romaani erilaisuudesta, toivosta ja rakkaudesta. (takakansiteksti)

Linnan romaani perustuu tositapahtumiin. Haminan Majasaaressa on oikeasti muistomerkki hautoineen. Aleksei Osipov ja Maija Rasilainen ovat oikeita historiallisia henkilöitä, jotka odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Tuota laivaa ei koskaan tullut. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio alkoi lähestyä. Kävikö oikeasti näin, sitä ei tiedä kukaan, mutta kirja tarjoaa yhden tulkinnan tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Kaksi hautaa saarella
Karisto, 2015
289 sivua

1918-lukuhaasteen lisäksi Martti Linnan teos pääsee mukaan Helmet 2018 -lukuhaasteeseen. Kohdaksi sopii numero 23: kirjassa on mukana meri.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki #1)

Elina Rouhiaisen aiempi nuorten fantasiasarja Susiraja alkoi lupaavasti, mutta minun mielestäni jotenkin lässähti ja hajosi käsiin niin, että "kökköydessään" se oli jo huvittavaa luettavaa. Ei ehkä kaikkein paras suositus sarjalle, mutta jäi joka tapauksessa mieleen. Nyt Rouhiainen aloittaa uuden fantasiasarjan, jonka aloitusosa Muistojenlukija (Tammi 2017) ainakin vaikuttaa todella lupaavalta.

Kuka tahansa, joka oli kiinnostunut linnuista, ei voinut olla ihmettelemättä niiden muuttokäyttäytymistä. Mistä ne tiesivät, minne mennä? Mikä kertoi niille, että ne olivat perillä?
16-vuotiaalla Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samanlaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo lopulta syntyy, se syntyy yllättävään kohtaan, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä. (takakansiteksti)

Jollain lailla tästä kirjasta tuli mieleen sekä Anne Leinosen Kirjanoita että Helena Wariksen Linnunsitoja, vaikkei yhteisiä nimittäjiä kovinkaan paljon lopulta ole. Kiuru on mielenkiintoinen päähenkilö. Aluksi hänen sukupuoltansa ei tiedä, mutta aika alkupuolella kirjaa sekin selviää. Kiurulla on kyky nähdä toisten ihmisten muistoja. Bollywood hallitsee aisteja. Dai pystyy luomaan unia sekä näkemään toisten unia. Nelu pystyy paitsi vaikuttamaan tunteisiin, myös aistimaan tunnetiloja. Samuel puolestaan kykenee lukemaan ajatuksia, ja sen lisäksi hän tietää jos jollakin on samankaltaisia voimia. Kaikkien voimissa on jonkinlaista päällekkäisyyttä.

Muistot kiinnittyivät hajuihin ja kuviin, voimakkaisiin tunteisiin. Suurimman osan ajasta ihmiset ajattelivat asioita, jotka he olivat kaivaneet esiin muististaan. Unetkin ammensivat muistoista. Oikeastaan oli hassua edes ajatella,että heidän voimansa olisivat toisistaan erillisiä. Pikemminkin ne olivat saman asian eri puolia. (s. 81)

Kiurun tietämättä Samuel on päässyt jäljille salaperäisestä järjestöstä, Väestä. Sen nettisivuilta ei paljon selviä, vain muutama hassu rivi: Väki on perinteikäs järjestö, joka tekee yhteiskunnallisesti merkittävää sivistystyötä. Arvojamme ovat viisaus, tyyneys, rohkeus sekä mielen ja ruumiin tasapaino. Noudatamme vuosisatoja vanhoja perinteitä. Vaalimme siisteyttä ja soveliaisuutta. Kaikkia jäseniämme kannustetaan kehittämään mieltään viidellä eri osa-alueella. (s. 87-88)

Kaikki ovat lähes varmoja siitä, että heidän voimillaan ja Väki-järjestöllä on jotain tekemistä toistensa kanssa. Totuuden selvitessä Kiuru saa huomata olevansa vaarassa ja edessä on pakomatka. Tästä tarina jatkunee seuraavassa osassa, jota jään innolla odottamaan.

Kuittaan kirjalla Helmet-haasteen viimeisen kohdan eli 50: kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Tämä siitä syystä, että yksi tämän syksyn harjoittelijoistamme oli kovasti pitänyt kirjasta ja suositteli sitä ehdottomasti minullekin. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Tammi, 2017
387 sivua

Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi 2017) on yksi suosikkini tähän mennessä ilmestynestä tämän vuoden nuortenkirjoista, sopivasti romantiikkaa sisältävä kertomus koko iäkseen steriileihin sisätiloihin tuomitusta nuoresta tytöstä.

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."
Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly näkee Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaikessa: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa. (takakansiteksti)

Maddylle oma koti on koko maailma. On vain hän ja äiti ja valkoinen koti. Kaikki, mitä ulkopuolelta tulee, täytyy desinfioida, olipa kyse ihmisistä tai esineistä. Muuten voi käydä huonosti. Välillä se turhauttaa Maddya, mutta eipä hän muustakaan tiedä. Miten hän voisi tietää? Lääkäri-äidin lisäksi ainoa ihminen, jota Maddy koskaan tapaa on hoitaja Carla. Kunnes... naapuriin muuttaa uusia asukkaita. Maddy näkee Ollyn - ja Olly näkee Maddyn. Sitten ovikello eräänä päivänä soi. Siellä on Olly... mutta äiti ei päästä tätä sisälle vaan sulkee oven. 

Ai miksikö? No, siksi:

Sairauteni on harvinainen siinä missä kuuluisakin. Se on eräs muoto vaikeasta kombinoidusta immuunipuutoksesta, ja siitä käytetään lyhennettä SCID joka tulee sanoista severe combined immunodefency.  Tavalliset ihmiset tuntevat sen nimellä "kuplalapsen tauti".
Lyhyesti sanottuna olen allerginen maailmalle. Mikä tahansa voi laukaista sairauden. Se voi aktivoitua pöydän pyyhkimiseen käytetyn puhdistusaineen kemikaaleista. Sen voi laukaista parfyymi. Tai jokin eksoottinen mauste ruoassa jota äsken söin. Laukaisija voi olla jokin äsken mainituista, e kaikki yhdessä tai sitten jokin aivan muu. Laukaisevia tekijöitä ei tunne kukaan, mutta jokainen tuntee seuraukset. Äiti sanoo, että olin vähällä kuolla jo aivan pienenä. Niinpä pysyn SCID-vankeudessa. En lähde kotoa, en ole lähtenyt täältä seitsemääntoista vuoteen. (s. 9)

Siinä syy, miksi Olly ei saa tulla Maddya tapaamaan. Ja yhtäkkiä Maddy on varma siitä, että näin ei voi jatkua. Hänen on saatava tavata Olly. Siitä tulee hänelle kaikki kaikessa. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, tulee päivä jolloin Maddy ja Olly tapaavat. Siitä alkaa jotain kaunista, mutta Maddy pelkää koko ajan, kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin hän sairastuu. Mutta se riski on pakko ottaa.

Kun asioita salaillaan, niillä on tapana mutkistua entisestään. Niin käy tässäkin tapauksessa, saa Maddy huomata. Nämä mutkat vaan ovat melkoisen hätkähdyttäviä. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää... No, en halua spoilata yhtään enempää. Lukekaa itse. :)

Haasteisiinkin kirja passasi. Harvinaiset-haasteeseen ilman muuta, ja ihan yllättäen myös Down Under -haasteen kohtaan 18: kirja jossa kokeillaan tai harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta. Yksi piste, koska kirja ei muuten mitenkään liity Australiaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nicola Yoon: Everything everything (2015)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
319 sivua

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

Marko Hautala on kirjoittanut loistavia kauhutarinoita, mutta edellisen romaaninsa Kuokkamummon (Tammi 2014) jälkeen tämä Kuiskaava tyttö (Tammi 2016) oli pieni pettymys. 

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä. 
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti. 
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et. (takakansiteksti)

Periaatteessa jees. Takakansi lupaa paljon, ja alku on vielä melko hyytävää. Mutta sitten, jossain vaiheessa tapahtuu... jotain, ja loppu lässähtää. Jotenkin koko juttu aivan kuin hajoaa käsiin eikä mistään saa mitään tolkkua. Harmittaa, olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta eihän sitä aina saa mitä haluaa. :-/


Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Tammi, 2016
255 sivua

Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö

Anneli Kannon huippuromaanien jälkimainingeissa innostuin etsimään käsiini muutakin kansalaissotaa käsittelevää kirjallisuutta ja törmäsin tällaiseen nuortenkirjaan hamalta 1980-luvulta. Rakel Hyvärisen Punainen tyttö (Tammi 1981) kertoo nuoresta mökintyttö Katrista, joka joutuu elämään sodan ja vihanpidon jälkimainingeissa. 

Katrin isä häviää myllymatkalla. Kylällä huhutaan että kivityömies Metso on työnnetty avantoon tai lähtenyt Amerikkaan. Katria haukutaan koulussa punikin kakaraksi. Kotona on paimennettava lehmää ja hoidettava pikkuveljiä. Jokapäiväisen toimeentulokamppailun keskellä äidiltä riittää tyttärelle enemmän työtä kuin helliä sanoja. Silti elämässä on vahva maku, ja Katrista kasvaa itsenäinen tyttö, joka haluaa rakentaa omaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta. (takakannesta)

Tätä en muista koskaan aiemmin lukeneeni, vaikka etäisesti tutulta kirja näyttääkin. Varmaan olen aikanaan tämän lähikirjastossani nähnyt, mutta sivuuttanut täysin koska aihe ei silloin kiinnostanut pätkääkään. Ehkä onneksikin, sillä kirjaa ei varsinaisesti voi sanoa iloiseksi tai onnelliseksi nuortenkirjaksi. Oman aikansa teiniangstia siis...

Katrin isän kohtalo ei ainakaan minulle selvinnyt missään vaiheessa, hän vain katosi ja jäi sille tielleen. Vihjauksia siihen suuntaan, että isällä olisi jotain hämäräpuuhia ollut tekeillään, annetaan kyllä. Katrin elämä kulkee omaa alamäkeään: koulunkäynti on lopetettava, vaikka siihen olisi jonkinlainen mahdollisuus. Katri kokee elämänsä kuitenkin olevan jossain muualla, varsinkin sen jälkeen kun naapurin Jalmari raiskaa hänet. Katri nousee junaan ja lähtee Helsinkiin etsimään töitä.

Kovaa se on ollut elämä tuohon aikaan, ei voi muuta sanoa. Olisi kirjaan toivonut edes jotain valonpilkahdusta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö
Tammi, 1981
170 sivua

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin (Tammi 2015) ehti odottaa lukuvuoroaan melkoisen kauan hyllyssäni, mutta kun kerran tartuin kirjaan, se piti lukea lähes yhdeltä istumalta. Onneksi flunssassa kotona makaaminen mahdollisti tämän. :P

Kesä 1973 Joylandin huvipuistossa
Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua
ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. 
Uskallatko sinä lähteä ajelulle? (takakansiteksti)

Devin Jonesin unelmien kesä tyttöystävän kanssa yliopistokampuksella peruuntuu. Sydänsuruja paetakseen Devin tarttuu yllättävään kesätyöhön: pestiin huvipuistossa. Vanhoilta tivolilaisilta Devin kuulee tarinan nuoresta naisesta, joka tapettiin kummitusjunaan. Tekijää ei saatu kiinni, ja naisen huhutaan jääneen kummittelemaan. 
Elämän ja kuoleman rajalla taiteilee myös parantumattomasti sairas poika, Mike, jonka aistit ovat tarkemmat kuin muilla, terveillä ihmisillä. Mutta murhaajaa ei hänkään pysty näkemään. 
Tervetuloa Joylandiin on pehmeämpää Kingiä, kaihoisa ja lämminhenkinen muistelma menneistä ajoista. Mutta King ei olisi King, ellei tarinassa olisi hyytävämpi kääntöpuoli, pilkahdus pahuutta ja yliluonnollista kauhua. (kirjan kansiliepeestä) 

Stephen King osoittaa tässä kirjassa jälleen huikeat tarinankertojan taitonsa. Kirjan henkilöihin on helppo tutustua ja samaistua, ja tarina kulkee kingimäisen jouhevasti. Kun päähenkilö Devin käy työpaikkahaastattelussa huvipuistossa, ennustaja tekee yllättävän tarkkoja havaintoja hänen elämästään. Niinpä Deviniä jää mietityttämään, mahtaako ennustajan tulevaisuuden ennuste olla yhtä paikkansa pitävä. Sen mukaan hänen tulevaisuuteensa vaikuttaa kaksi lasta: punalakkinen tyttö jolla on nukke ja poika jolla on koira.

Ennustajan puheissa vaikuttaa olevan perää: Devin pelastaa punalakkisen tytön hengen, ja vähän myöhemmin tapaa työmatkansa varrella pojan koiran kanssa - sekä pojan äidin. Äiti vaikuttaa kireältä ja ylisuojelevalta, mutta poika, Mike, onkin vakavasti sairas. 

"Minulla on lihassairaus, siinä se. Siksi olen pyörätuolissa. Minä pystyn kyllä kävelemään, mutta tuet ja kainalosauvat ovat rasittavia."
"Olen pahoillani", sanoin. "Tosi kurjaa, Mike."
"Niin kai, mutta en muista millaista on olla terve, joten hitot siitä. Ja minulla on tietyntyyppinen lihassairaus. Sen nimi on Duchennen lihasdystrofia. Suurin osa lapsista joilla se on kuolee teini-iässä tai parikymppisinä."
Niin, kertokaapa te - mitä sanotaan kymmenvuotiaalle, joka on juuri kertonut elävänsä kuolemantuomion alla? (s. 156)

Devin ihastuu Miken äitiin, Annieen, ja pyrkii viettämään yhä enemmän aikaa pienen perheen kanssa. Samaan aikaan hänen mieltään kiehtoo huvipuistossa tapahtunut henkirikos, jonka uhrin sanotaan jääneen kummittelemaan kummitusjunaan. Devinin työkaveri Tom väittää jopa nähneensä tämän haamun, ja Devin on Tomille kateellinen.

Kun syksy koittaa, Tom ja Erin (toinen työkavereista) lähtevät jatkamaan opintojaan, mutta Devin pestautuu huvipuiston palkkalistoille vielä syksyksikin. Joyland on saanut hänestä otteen ja hän haluaa selvittää haamun arvoitusta. Sanomattakin on selvää, että paikkakunnalla on muutakin vetovoimaista - Miken äiti. 

Asiat etenevät vähitellen, kuin omalla painollaan, ja samalla ne alkavat selvitä. Huvipuiston henkirikoksesta on tahollaan kiinnostunut myös Erin, ja vieraillessaan Devinin luona kertoo kaiken mitä on saanut siihen mennessä selville. Rikoksia vaikuttaa tapahtuneen useampiakin, ja nuoret tuntevat olevansa lähellä syyllisen löytämistä. Samaan aikaan Devinin lähentymisyritykset Mikeen ja tämän äitiin tuottavat tulosta, ja Devin suostuttelee Annien päästämään Miken edes kerran huvipuistoon. Devin on päättänyt järjestää Mikelle yksityiskäynnin jo suljettuun huvipuistoon ja haluaa että päivästä tulee pojalle (ja ehkä äidillekin) ikimuistoinen. 

Näin myös tapahtuu, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin alkuperäinen suunnitelma oli...

Haasteet:
Helmet-haasteen kohta 30: kirjan nimessä on tunne (joy = ilo). Sen lisäksi pääsen avaamaan kirjalla Sheferijm-blogissa alkaneen Havaitse harvinaisuus -lukuhaasteen. Kirja sopii haasteen kategoriaan 1: kirjassa kerrotaan harvinaisesta sairaudesta (Duchennen lihasdystrofia). So American -minihaasteeni etenee Pohjois-Carolinaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Stephen King: Joyland
Suomentanut Kristiina Vaara
Tammi, 2015
288 sivua

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua