Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Tuija Lehtinen on ollut yksi ehdottomia lempikirjailijoitani jo pitkän aikaa, ja hänen kirjansa ovat niitä varmoja omaan hyllyyn hankittavia. Lehtinen on varsin tuottelias kirjailija, ja ehkäpä juuri siitä syystä kirjojen taso on ollut harmillisen vaihteleva. Tämän syksyn uutuus, aikuisille kirjoitettu Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta (Otava 2016) on mielestäni taas sieltä paremmasta päästä. :) 

Kuulin biljardipallojen kolahduksen. Mies, joka pelasi, salpasi hengitykseni. Hän oli hurmaava, komea, äskeisten kuvitelmieni tulinen hidalgo. Kuka hitto hän oli - ja oliko hän vapaa? 
Helmi on töissä isäpuolensa omistamassa Huutokauppakamari Salomonissa sekä samaan firmaan kuuluvassa Divarin Helmi -antiikkiliikkeessä. Ala kiinnostaa, mutta Helmi ei ole varma, haluaako hän seurustella vanhojen esineiden kanssa kokopäiväisesti. 
Kun Helmille tarjotaan huonetta kimppakämpästä kaupungin keskustassa, Helmi päättää ottaa etäisyyttä tuttuihin kuvioihin. Uusia käänteitä onkin luvassa, kun pitkänhuiskea Tuomas kutsuu Helmin veneretkelle ja kimppakämpän olohuoneeseen ilmestyy salaperäinen biljardinpelaaja. Mutta kuten Helmi on antiikin puolelta oppinut: kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. (takakansiteksti) 

Huutokaupat, kuten myös retrotyyli yleensä, ovat nykyään varsin suosittuja. Tuija Lehtinen osoittaa olevansa ajan hermolla tässäkin tapauksessa, kun tuoreimman romaanin tapahtumat sijoittuvat osittain huutokauppakamarille. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin ihmissuhdekuvioiden kuvaukset. Lehtinen on mielestäni aina osannut hienosti rakentaa hahmonsa, varsinkin naispäähenkilöt. Jostain syystä mieshenkilöt jäävät kuitenkin silloin tällöin harmillisen latteiksi ja yksipuolisiksi (kenties tarkoituksella?), ja niin on muutamien tämänkin kirjan miekkosten laita. Helmissä sen sijaan riittää potkua ja munaa vaikka muille jakaa. 

Toinen juttu, mistä Lehtisen kirjoissa olen aina tykännyt tosi paljon, on hahmojen "kierrättäminen". Erittäin usein vanhemmista kirjoista tutut hahmot loikkaavat mukaan sivuhahmoina, ja niin käy tälläkin kertaa. Lehtisen nuortenkirjoista itselleni rakkaimpia ovat Mirkasta ja tämän siskosta Masasta kertovat kirjat, ja tämän kirjan sivuilta löysin heidät molemmat. Tulipa hyvä mieli! :) Hauskaa huomata, että vanhat tutut hahmot "jatkavat elämäänsä" kirjailijankin mielessä. 

Tämän kirjan myötä Kirjaherbarioni kasvaa jälleen yhdellä kasvi(suvu)lla. Tuijat (Thuja) on sypressikasvien heimoon kuuluva havupuusuku.

Mistä kirja minulle: oma ostos 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta 
Otava, 2016 
304 sivua