Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietokirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietokirjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Patrik Borg: Tunne nälkä!

Syömisestä ja syömisen häiriöistä olen tainnut joskus jotain tulla sanoneeksi. Sille kaikelle hyvänä jatkumona toimi Patrik Borgin Tunne nälkä! (Gummerus 2018).



Pöperöproffa Patrik Borg kertoo omalla mainiolla tavallaan, miten voi oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja sen nälkä- ja kylläisyysviestejä. Perusajatuksena on se, että keho tietää mitä tarvitsee. Meidän tehtävämme on kuunnella sitä ja toimia sen mukaan. Kaikki muu tulee itsestään. Eli toisin sanoen, heti kun syömiseen alkaa kiinnittää liikaa huomiota (olipa suunta sitten ylensyöminen tai syömisen ylenmääräinen säännöstely), aletaan mennä pieleen. Tämän kun muistaisi.

Tykkään kovasti Borgin tyylistä, meidän ajatusmaailmamme kohtaavat hyvinkin monessa asiassa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Patrik Borg: Tunne nälkä! : Syö intuitiivisesti. Saavuta tuloksia
Gummerus, 2018
112 sivua

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kasaria ja ysäriä

Kun on elänyt lapsuutensa 1980-luvulla ja teinivuotensa 1990-luvulla, näissä kahdessa kirjassa on paljon muistoja herättäviä asioita.



Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirja (Atena 2008) vie sanoin ja kuvin värikkäälle matkalle 1980-luvulle. Voi, toivottavasti tämä aika ei koskaan enää palaa!

Voi änkeröinen ja tilipitappi! Antaudu nostalgialle ja kohtaa uudelleen vanhat tutut Pelle Hermannista Ritari Ässään ja vohvelikankaasta Commodoreen. Maista suussasi perunat ja tilliliha, tunne liikuntatuntien häpeä ja polskahda Ruotsin-laivan pallomereen. Sifonkihuivi ranteeseen, toppahaalari rohkeasti päälle ja rimpati rei! Mitäs läksit? (takakansiteksti)

Oman osionsa ovat kirjasta saaneet niin lelut ja leikit, perhe, koulu, ajanviete sekä 80-luku yleensä. Kaikista näistä osioista suorastaan tulvii lapsuudesta tuttuja esineitä ja asioita, jotka oli jo melkein unohtanut mutta ei sitten kuitenkaan. Peukaloisen retket, Pikkaraiset, nukkekotipenaali, maatalousnäyttelyt ja heinätyöt, PEZ-karkkikoneet, neonvärit, kaunokirjoitus, hajukumit, isotupsuiset pipot, Käytöskukka, elektroniikkapelit, Mörköooppera, Tsernobyl, lankapuhelin ja monet monet muut. Oi niitä aikoja...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Henna-Kaisa Sivonen: Kasarikirja
Atena, 2008
168 sivua

Essi Huuhkan ja Aino Tormulaisen Ysärikirja (Atena 2017) on yhtä lailla nostalginen aikamatka.

1990-luku tarkoitti lamaa, Neuvostoliiton hajoamista ja EU-jäsenyyttä mutta myös teknologista huumaa, tiedostavia kettutyttöjä ja jääkiekon maailmanmestaruuden juhlintaa. Muutosten keskellä varttui sukupolvi, joka söi kouluruokalassa kinkkukiusausta ja katsoi kotisohvalla Leijonakuningasta - tietysti muodin mukaisesti flanellipaidassa ja nappiverkkareissa. (takakansiteksti)

Tänä päivänä ysäri on jotenkin hip, hop ja pop. Ainakin ysärimusiikki. Minulle ysäri on vielä liian lähellä, en mitenkään hirveästi haikaile sen perään - niin kuin en kasarinkaan. Ysärin aikana kävin yläasteen ja lukion, muutin pois lapsuudenkodista ja opiskelin ensimmäiseen ammattiini. Nykyinen parisuhteenikin alkoi jo ysärillä! Eli kyllä sinne niitä hienojakin muistoja sisältyy, enimmäkseen kuitenkin sitä angstista teiniaikaa.

Ysärikirja on jaoteltu vuosilukujen mukaan: joka vuoden tärkeät tapahtumat ja ajan ilmiöt on koottu napakasti yhdelle aukeamalle. Niiden väliin mahtuu sitten monta tuttuakin tutumpaa juttua. Radio Mafia, EU-intoilu, Metsolat ja Kotikatu, väriä vaihtavat murolusikat, Muumit, Kummeli, Estonia, Jäätelöauto, flanellipaidat, paksupohjaiset kengät, Macarena, Suosikki, Jyrki, Nokia tune, tietokoneet ja kännykät... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Essi Huuhka & Aino Tormulainen: Ysärikirja
Atena, 2017
174 sivua

Molempien kirjojen viehätys perustuu nimenomaan omiin kokemuksiin ja muistoihin: tuon minä muistan, tuollainen minulla oli, minäkin katsoin tuota... Luultavasti 1970-lukua käsittelevä vastaavanlainen kirja ei koskettaisi minua ollenkaan yhtä paljon, vaikka sillä vuosikymmenellä olenkin syntynyt. Muistot eivät kuitenkaan yllä sinne asti.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tiina Hautala: Hotellien henget

Hotellit ovat sitten jotenkin kiehtovia paikkoja. Pääsee kurkistamaan paikkaan, jossa kymmenet, kenties sadat ihmiset ovat viettäneet aikaa ennen minua. Kenties heistä on jäänyt jotain jälkiä? Tähän ajatukseen nojautuu Tiina Hautalan teos Hotellien henget : kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista (Haamu 2017).


Mitä oikeastaan tiedät majapaikastasi?
Tervetuloa tutustumaan hotellien henkiin!
Hotellit ovat elämänkohtaloiden risteyspaikkoja. Huoneiden ja kabinettien huomassa ovat leiskuneet intohimot, perhedraamat, sydänsurut, poliittiset vehkeilyt ja villit sisäpiirin juhlat.
Ja siinä rinnalla ovat vierailleet tavalliset matkaajat, jotka arvostavat rauhallista yötä ja tasokasta aamupalaa - sekä kiehtovia tarinoita.
Tähän kirjaan on kerätty aavetarinoita suomalaisista hotelleista, joissa on historiaa, tunnelmaa, persoonallisuutta ja hyvä henki.
GLO Hotel Art (Helsinki), Park Hotel (Turku), Mukkulan Kartano (Lahti), Hotelli Vanajanlinna (Hämeenlinna), Imatran Valtionhotelli (Imatra), Grand Hotel Tammer (Tampere), Hotelli Punkaharju (Punkaharju), Hotelli Central (Vaasa), Hotelli Seurahuone (Kokkola) ja Hotelli Lasaretti (Oulu). (takakansiteksti)

Erittäin mielenkiintoisia tarinoita hotelleista ympäri Suomea. Jotkin tarinoista olivat entuudestaan tuttuja, ainakin Vaasan Hotelli Centralista ja sen hengistä kerrotaan myös Haamun kustantamassa teoksessa Aaveiden kaupunki - kummitustarinoita Vaasasta. Mukana on itsellenikin tuttuja hotelleja: Tampereen Grand Hotel Tammerissa yövyin viime marraskuussa ja Oulun Hotelli Lasaretissa olen vieraillut useampaankin otteeseen, en kylläkään yöpynyt siellä. Kummassakaan hotellissa en itse ole kokenut mitään erikoista, mutta molemmat kyllä olivat paikkoina sen verran mielenkiintoisia, että on aika helppo uskoa että on esiintynyt tällaisiakin kokemuksia, joista kirjassa kerrotaan.

Ehdoton suositus kaikille kummitustarinoiden ystäville!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Hautala: Hotellien henget : kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista
Kuvitus Suvi Kari
Haamu, 2017
117 sivua

perjantai 16. helmikuuta 2018

2 x holokaustista

Tässäpä samaan postaukseen kaksi pientä suurta kirjaa, jotka käsittelevät hyvinkin pitkälti samaa aihepiiriä: Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) ja Hèdi Friedin kokemuksiin perustuva Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018). Luin kirjat saman päivän aikana, ja ne tukivat toisiaan todella hyvin.



Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (kustantajan esittelyteksti)


Kaunis ja surumielinen kirja, jossa päähenkilönä on oikeastaan ihmisen sijasta viulu. Viulu, joka rakennetaan keskitysleirillä ja joka soi kauniimmin kuin mikään muu soitin vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin. Keskiössä on viulun lisäksi myös taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia. Siksipä kirja sopii mainiosti Taitelijaromaanihaasteeseen ja tietysti myös Helmet-haasteeseen, kohtaan 4 (kirjan nimessä on joku paikka).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Àngels Anglada: El Violi d'Auschwitz (1994)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 sivua

Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan? 
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. (kustantajan esittelyteksti)


Suoria vastauksia suoriin kysymyksiin. Kirjailija on koonnut kirjan koululaisille pitämiensä luentojen pohjalta. Hän on luennoinut lukuisissa kouluissa, kansanopistoissa ja yliopistoissa, koska...
"...uskon vakaasti, että nuorten on voitava välittää holokaustin muisto eteenpäin, jos haluamme ettei sama toistu. Se, mikä on tapahtunut kerran, voi ikävä kyllä tapahtua useamminkin, vaikkei ihan samalla tavalla. [ - - ] Kirjan päämääränä on auttaa meitä välttämään menneen ajan erehdyksiä. Toivon sen saavan kaikki lukijansa ymmärtämään, ettei ketään meistä ole määrätty ennalta sortajan tai sivustakatsojan osaan. Meistä jokaisella on yksilönä oma tahtomme ja oma vastuumme, ja ainoastaan ottamalla sen vastuun voimme estää historiaa toistamasta itseään taas kerran." (s. 13-15)
Olisinpa itsekin joskus päässyt kuulemaan ja kyselemään! Nämä asiat eivät todellakaan saa unohtua. Tämäkin kirja pääsee mukaan kahteen haasteeseen: Helmet-haaste (kohta 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa) sekä Naisen tie.

Mistä kirja minulle: kirjastosta

Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hèdi Fried: Frågor jag fått om förintelsen (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo, 2018
144 sivua

perjantai 2. helmikuuta 2018

Carlos da Cruz & Janne Haikari: Suomen keskiaika lapsille

Voi kun tällaisia kirjoja olisi ollut silloin kun minä olin lapsi! Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin Suomen keskiaika lapsille (S&S 2017) kertoo napakasti oleellisen siitä, minkälaista Suomessa oli keskiajaksi nimitetyllä ajanjaksolla.

Millaista elämä oli keskiajalla? Mitä silloin syötiin? Mitä lapset leikkivät?
Tämä kirja johdattaa läpi keskiajan 900-luvun luostarielämästä 1500-luvun ensimmäiseen suomalaiseen kirjaan. Matkan varrella tutustutaan muun muassa ristiretkiin, linnan varustukseen, metsästykseen ja kaupankäyntiin.
Kuvittaja Carlos da Cruzin ja historioitsija Janne Haikarin hauskoja ja jännittäviä yksityiskohtia pursuava tietoteos sopii erityisesti kouluikäisille. (takakannesta)


Tieto tarjoillaan tiiviinä "laatikkoina", ja joka aukeamalla on yllättävän paljon asiaa suurien kuvien lomassa.


Yksi niitä harvoja vuosilukuja, jonka muistan vielä ala-asteen historiasta: Pähkinäsaaren rauha 1323. :)



Carlos da Cruz on portugalilaissyntyinen kuvittaja, joka asuu tätä nykyä Espoossa. Hänen kynästään on lähtöisin monen viime vuosina ilmestyneen lasten tietokirjan kuvitus. Hän onkin haastatteluissa kertonut haluavansa saada lapset innostumaan oppimisesta. Hieno tavoite, ja uskoisinkin että selkeä, mutta silti yksityiskohtainen kuvitus kiinnostaa monen ikäisiä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Carlos da Cruz & Janne Haikari
Kuvittanut Carlos da Cruz
Schildts & Söderströms, 2017
33 sivua

torstai 14. joulukuuta 2017

Jari Olavi Rantala: Tuntematon sotilas : elokuvakirja

Aku Louhimiehen ohjaama versio Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta tuli elokuvateattereihin vajaa pari kuukautta sitten ja on jo nyt katsotuin kotimainen leffa suurin piirtein ikinä. Eikä syyttä. Itsellänikin oli omat epäilykseni tyyliin "miksi ihmeessä jo kolmas leffa" ja "ei varmaan voita alkuperäistä" mutta onnellisesti voin myöntää olleeni väärässä. Oikeasti, aivan äärettömän hyvä leffa. Elokuvan jälkimainingeissa hoksasin, että myös elokuvan tekemisestä on tehty kirja. Jari Olavi Rantalan Tuntematon sotilas : elokuvakirja (WSOY 2017) on käsikirjoittajan kertomus koko elokuvaprosessista.

Tuntematon sotilas -elokuvakirja on poikkeuksellinen matka Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan tekemiseen, sen kuvauspaikoille ja kameran taakse. Runsaasti kuvitettu teos avaa suomalaisten rakastaman tarinan uuden elokuvaversion pala palalta ja kertoo työskentelystä Suomen oloissa poikkeuksellisen suuren tuotannon kuvauksissa.
Elokuvaa on kutsuttu taianomaiseksi taidemuodoksi, kirjoitetun tarinan eläväksi tekemiseksi. Todellisuudessa elokuvan teko on luovuutta, tahtoa ja ammattitaitoa. Kovaa työtä. Tämän kirjan pääosissa ovat elokuvanteon ammattilaiset, joiden työ jalostuu lopulta katsojan ainutlaatuiseksi kokemukseksi.
Käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala on seurannut elokuvan tekoa kuvausjakson ajan ja päässyt aitiopaikalta seuraamaan, miten Väinö Linnan klassikkoromaani muovautuu elokuvaksi nyt kolmatta kertaa. (takakansiteksti)


Tämän kirjan luettuani tiedän taatusti rutkasti enemmän elokuvien tekemisestä kuin aiemmin. Myös elokuvien tekemiseen, varsinkin tällaisen suurtuotannon, vaadittavien ihmisten määrä konkretisoitui vielä paremmin kuin leffan lopputekstien aikana. Kirjan lukeminen vastasi tietyllä tavalla Making of -dokumentin katsomista, mutta tämä kokemus oli vain vielä parempi, kun sen sai itse lukea ja "nähdä" mielessään. Joku voi tästäkin olla tietysti eri mieltä, mutta saa ollakin. Minä tykkään lukemisesta! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jari Olavi Rantala: Tuntematon sotilas : elokuvakirja
WSOY, 2017
236 sivua

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudesta asti, ja hänen kirjansa ovat niitä harvoja jotka ostan itselleni. Hänen uusin teoksensa Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) kertoo ajasta ennen satavuotiaan Suomemme itsenäisyyttä.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisajan Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle. (takakannesta)



Olen lukenut kirjan kertaalleen läpi, mutta tulen taatusti palaamaan sen äärelle vielä useita kertoja. Kuvissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa, ja kirja käy mainiosta historian kertauskurssista. Niinhän se tietenkin meni! Ihan pelkkää faktaa kirja ei ole, vaan mukana on hupaisia kertomuksia Koiramäen lasten esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja niin edelleen.

Kirjan tekemisestä on julkaistu mahtava video:




Koiramäen Suomen historia oli myös ehdokkaana tämän vuoden lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi. Harmi kyllä teos ei voittanut, Kunnas olisi todellakin ansainnut palkinnon jo ihan elämäntyöstä. :(

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017
81 sivua

torstai 12. lokakuuta 2017

Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet

Punaisten naisten tiet (Otava 2017) on Tiina Lintusen väitöstutkimukseen liittyvä teos. Lintunen väitteli vuonna 2015 punaisten naisten kohtaloista Suomen sisällissodan jälkimainingeissa.


Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?
Talvella 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Tässä kirjassa annetaan ääni näille tavallisille työläisnaisille ja heidän kohtaloilleen. Keitä he olivat, mitä he tekivät ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen?
Kirjassa luodaan ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat oikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ensimmäistä kertaa on selvitetty, mitä ihmisille tapahtui sisällissodan ja rangaistustoimenpiteiden jälkeen. Millaiseksi punaiseksi leimattujen henkilöiden arki muodostui sodan jälkeen? Entä millaisen perinnön naiset jättivät lapsilleen kaikesta kokemastaan? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen aihe ja johdonmukaisesti rakennettu teos. Ensimmäisen pettymyksen tuotti kirjan vahva paikallistuminen Porin seudulle. Tämä ei tullut esille missään ennakkotiedoissa eikä takakansitekstissä. Toinen, pienempi pettymyksen aihe oli vahvan tieteellinen ja tilastollinen ote. Toki mukana on antoisampiakin pätkiä oikeine esimerkkeineen ja vaikkapa pöytäkirjamerkintöineen, mutta aika raskaslukuinen kirja kaikkinensa oli. Onneksi mukana oli myös pari kuvaliitettä elävöittämässä tekstiä.

Tunnustettakoon, että aivan jokaista sanaa, riviä tai kappalettakaan en jaksanut lukea, vaan varsinkin kirjan loppupuoli meni aika lailla selailuksi. Sääli sinänsä, sillä aihe on todella kiinnostava. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Otava, 2017
336 sivua

torstai 14. syyskuuta 2017

2 x mielenterveydestä

Helmet-haasteen kohta 13, johon piti löytää "minusta kertova kirja" tuntui aika vaikealta kohdalta, mutta sitten ihan yhtäkkiä töissä törmäsin Kris Keräsen mainioon sarjakuvakirjaan Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain (Arktinen Banaani 2016). Sen päähenkilö on "just niinku minä", tai ainakin melkein. :)


Kymmenkunta vuotta sitten Kiroileva siili valloitti Suomen. Nyt kansakunnan tila on sillä mallilla, että Ahistuneen Pupun on aika astua näyttämölle, vaikka se Pupua itseään kauhistuttaakin. Ahistunut Pupu tarjoaa vertaistukea kaikille niille, joita elämä itsessään painaa. Stressi, erilaiset pelot ja yleinen turhautuminen ovat sarjakuvan aiheita. Pupu todistaa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin murheineen, vaan jaettu ahistus voi muuttua yhteiseksi iloksi. (kustantajan esittelytekstistä)

Pupu on aika epätoivoinen päähenkilö. Pupua ahistaa kaikki. Motivaatio on hukassa, muut ihmiset pelottavia, ovea ei uskalla avata, nukkuminen on parasta ajanvietettä, kaikesta voi stressata ja joskus ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei. Vaan. Pysty. Minä ainakin löydän näistä stripeistä rutkasti samaistumispintaa, vaikken ehkä näin ongelmainen yksilö olekaan kuin Pupu.


Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kris Keränen: Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua 

Mielenterveys ja sen järkkyminen ei ole millään mittakaavalla yksinkertaista. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat eri asiat, jokaisella ihmisellä omanlaisensa seikat. Niinpä jokin yksittäinen tapahtuma tai asia voi olla toiselle ihan arkipäiväistä ja tavallista, ja toiselle taas suunnattoman ahdistuksen tai pelon aihe. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa syöminen, joka toisille on ihan tavallinen arkipäivän toiminta ja toisille taas jotain ihan muuta. Nämä erilaiset mieleen vaikuttavat häiriötekijät ovat omiaan leimaamaan niistä kärsiviä ihmisiä ja näin aiheuttamaan vielä lisää ongelmia.

Tärkeänä apuna mielenterveysongelmien hoidossa toimii vertaistuki. On paljon helpompaa, kun tietää ettei paini ongelmiensa kanssa yksin. On aina parasta, jos pääsee oikeasti keskustelemaan samanlaisista vaikeuksista kärsivien kanssa, mutta apua voi olla myös kirjallisuudesta. Hyvä esimerkki on lukemani Error - mielen häiriöitä (Like 2016), jota kirjoittamassa ovat olleet toimittajat Elina Järvi ja Tiina Hotti. 

Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista. 
Rehellisessä ja rohkeassa kirjassa tarinansa kertoo 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten synnytyksen jälkeinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. Kirja avaa näkymän mielen haasteiden kanssa elävien ihmisten arkeen. Se auttaa ymmärtämään ihmismielen selittämättömyyttä ja rohkaisee auttamaan sekä hakemaan apua. (takakannesta)

Kirjassa omaa elämäänsä ja mielenterveyshistoriaansa valottavat niin julkkikset kuin taviksetkin. Kerronta on korutonta ja kaunistelematonta, tarinoihin on helppo samaistua. Kaikkien kirjaan haastateltujen henkilöiden ongelmat ovat haastatteluhetkellä olleet suht hyvällä mallilla ja elämä melko lailla järjestyksessä. Näin lukijalle tulee (ehkä vähän turhankin) lohdullinen kuva: asiat järjestyvät ja kaikesta selviää. Näinhän toki toivoisikin olevan, mutta varmaan kaikki tietävät ettei elämä aina ole niin yksinkertaista. Tässä mielessä kirja on kuitenkin omiaan lisäämään omaakin hyvinvointiani ja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Elina Järvi & Tiina Hotti: Error - mielen häiriöitä
Valokuvat: Olga Poppius & Pasi Murto
Like, 2016
243 sivua

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Muutama sana "kivirekikirjoista"...

Olipa jotenkin pitkänsitkeitä luettavia useampi tässä kevätkesän aikana. Sinänsä kelpo kirjoja, hyviäkin tavallaan, mutta niiden lukeminen kesti ja kesti. Kauan. Vaan nyt ne on luettu, ja niputan ne tässä yhteen postaukseen koska mä voin. ;)

Historioitsija Teemu Keskisarja on aina ollut mieleeni sanotaanko hieman erilaisella otteellaan ja räväkkyydellään. Varsinkin Ylellä nähdyssä Pimeä historia -sarjassa, jossa pureuduttiin Suomen historian pimeisiin alueisiin, Keskisarja esiintyi erittäin edukseen. Ainakin tällä hetkellä ohjelmasarja on vielä nähtävillä Areenassa. Tämän sarjan innoittamana päätin ottaa luettavaksi Keskisarjan tietoteoksen Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).


Maailman sotahistoria pursuilee kuumia kenttiä, liejuisia peltoja, rauniokaupunkeja ja viidakoita. Mutta vain yksi ainutlaatuinen suurtaistelu on riehunut hyistä korpea ja surkeita soita halkovalla pikkutiellä, vyötärönvahvuisessa hangessa, pitkässä ja pimeässä pakkasyössä, jäälakeuden yllä kumottavan kuutamon valossa.
Mitä tapahtui Suomussalmen palavien kylien loimussa, "ei kenenkään erämaassa" ja Raatteen tiellä, miten ja miksi? Kuinka hiihtojoukot ja konearmeijan divisioonat iskivät yhteen ja miltä sota tuntui suomalaisista ja neuvostoliittolaisista rivimiehistä?
Näihin kysymyksiin vastaa palkittu historioitsija Teemu Keskisarja. Armottomien alkuperäislähteiden pohjalta Raaka tie Raatteeseen kertoo Suomen kohtalonhetkistä ja suurtaistelun pienistä ihmisistä. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoista asiaa lähes myyttiset mittasuhteet saaneesta suurtaistelusta ja ihmisistä sen taustalla ja pyörteissä. Keskisarjan kirjoitustyyli tuo ihmiskohtalot eläviksi ja lähelle, turhia kaunistelematta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen
Siltala, 2012
329 sivua

Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017) sisältää 15 novellia, jotka on kahta novellia lukuunottamatta julkaistu aiemmin eri antologioissa ja lehdissä. 


Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausi historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille."
Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin. 
Atorox-palkinnon voittaneen Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia. (takakansiteksti) 

Ihan kaikki kokoelman novellit eivät jaksaneet minua viehättää, mutta eniten pidin kolmeen osaan jaetun kokoelman keskimmäisestä osiosta "Terra", joka sisältää viisi novellia: S/S Minnewaskan tapaus, Nollameridiaani, Mare Nostrum, Betatesti ja Tähdenlentoja. Näistä nautin, varsinkin kokoelman niminovellista Nollameridiaani

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Osuuskumma, 2017
297 sivua 

Kolmas, ehkä kaikista eniten kivirekenä perässä vedettävältä tuntunut kirja oli Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY 2016). Kirjaston varausjono oli kauan todella pitkä, ja päädyin ostamaan kirjan e-kirjana viime syksyn kirjamessujen aikaan.


"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."
Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljänkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla. 
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.
Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.(kustantajan esittelyteksti)

Neljäntienristeys (WSOY 2014) kuului ilmestymisvuonnaan suosikkeihini, mutta Lopotin kanssa en tahtonut päästä puusta pitkälle. Kirjan rakenne tuntui sekavalta, välillä äänessä oli Helena ja välillä Tuomas, välillä oltiin nykyajassa ja välillä menneisyydessä. Ehkä ihan oikea paperimuotoinen kirja olisi ollut parempi selailtava, sillä sitä tämä kirja vaati. Palaamista aina vähän taaksepäin ja tarkistelua, missä mennään. Siihen e-kirja ei ole kovinkaan kätevä. Tarinansa puolesta Lopotti kyllä kantaa, samoin henkilökuvausten. Helenan ja Tuomaksen tarinoista olisi mielellään lukenut vielä vähän enemmänkin. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016
e-kirja

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne : kuukautiskirja

Ne. Jos et kanna Y-kromosomia, sinullakin on ne, jossakin vaiheessa elämääsi ainakin. Menkat. Puolukkapäivät. Kuukautiset. Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon Ne : kuukautiskirja (Karisto 2017) on hieno kirja varsin arkipäiväisestä aiheesta, josta ei kuitenkaan paljon puhuta ainakaan isoon ääneen. 

Tiedätkö, mikä on kuukautismaja, Vagina Kung Fu tai miten vastata naurettaviin ennakkoluuloihin kuukautisista? Kuukautisiin liittyy yhä yllättävän paljon harhoja, häpeää ja vaikenemista, vaikka ne ovat osa naisen ja hänen lähipiirinsä arkipäivää. Kuukautiskirjassa käydään läpi kuukautismyyttejä, kuukautishäpeää, kuukautisiin suhtautumista eri aikoina ja eri kulttuureissa, parhaita kuukautistarinoita, muistoja ja kommelluksia. Kirjan tarinoissa kuukautiset otetaan haltuun excelin avulla, opitaan kuukupin käyttö kädestä pitäen ja käydään läpi koko kuukautisten elämänkaari: ennen, aikana ja jälkeen. (takakannesta)


Näppärä kirja, jonka soisi mahdollisimman monen menstruoivan ihmisen (sekä heidän lähipiirinsä, siis vaikka ihan kaikkien) lukevan. Tätä arkipäiväistä, mutta joillekin ehkä arkaakin aihetta käsitellään kirjassa monipuolisesti, unohtamatta huumoria. Muna on kanan menkat, tiesittekös sitä? :D 

Ainut asia, mikä kirjassa ärsyttää, on kuukupin ja sen käytön yletön ylistäminen ja suoranainen glorifiointi. Itse en kuukuppia suostuisi kuuna päivänä käyttämään enkä aio sen vuoksi syyllistyä, vaikka kirjasta vähän sellainen tuntu välillä tulikin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne : kuukautiskirja
Karisto, 2017
170 sivua

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

2 x koko perheen tietokirjoja

Flunssaisena oli hyvää aikaa tutustua myös tietokirjoihin. Jo aiemmin olen selaillut useampaan otteeseen Kirsti Mannisen Suomen lasten Suomi -teosta (Otava 2016), mutta nyt oli aikaa lukea se tarkemmin ja perusteellisemmin. 



Jykeväkokoinen kirja ei ollut niitä nopeimmin luettavia, sillä sivuja on yli 200 ja joka aukeamalle on mahdutettu melkoinen määrä tietoa. Perusideana on amerikkalaiskaksosten Johnin ja Jennyn, matka Suomeen tapaamaan ystäviään ja tutustumaan suomalaisiin juuriinsa, heidän mummunsa kun on suomalaissyntyinen. Kaksosten matkassa reissataan "Suomi-neidon päälaelta hameenhelmoihin", ja samalla tutustutaan Suomeen, suomalaisiin ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa ja tapoihinsa. Myös vähemmistöt (saamelaiset, suomenruotsalaiset, romanit, suomenjuutalaiset, tataarit, inkeriläiset, vietnamilaiset ja somalit) pääsevät esille.

Suomalaisuuden lisäksi kirja tuo tietoa myös Suomen historiasta, maantieteestä, elinkeinoista, murteista sekä tietysti luonnosta. Siksi kelpuutan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 5: kirjassa liikutaan luonnossa. Suosittelen tutustumaan kirjaan, se on todella monipuolinen (joskin vähän sekava rakenteeltaan) tietopaketti Suomesta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsti Manninen: Suomen lasten Suomi
Kuvittanut Carlos da Cruz
Otava, 2016
223 sivua

Toinen niinikään aiemmin selailemani kirja oli Helena Röngän kaunis Lähiluonnon ihmeitä (Gummerus 2016). 



Lähiluonto on suomalaisille hyvänolon ja energian lähde. Kotipihassa, puistossa tai lähimetsässä luonnon hyvää tekevä vaikutus on jokaisen saavutettavissa milloin tahansa. Ja kun tarkkaan katsoo, lähiluonto on ihmeitä täynnä. Mikä musta toukanpötkylä tuijottaa suurilla silmillään? Selviävätkö myöhäiset pääskysenpojat etelänmatkalle? Miksi varpunen koputtelee keittiön ikkunaa? Helena Röngän asiantuntevat ja lempeän humoristiset tekstit vievät lukijan monenlaisten pienten ihmeiden äärelle. Kirjaa täydentää lumoava akvarellikuvitus. 
Helena Rönkä on vuosien varrella vastannut lukemattomiin suurten ja pienten luonnontutkijoiden esittämiin kysymyksiin. Teos on ilmestynyt aikaisemmin nimellä Viikon luontokysymys - Tietoa ja tilannekuvia luonnosta. (takakansiteksti)

Aluksi kirja tuntui luontokirjaksi vähintäänkin erikoiselta, sillä sen kuvitus ei olekaan valokuvia vaan akvarellimaalauksia. Röngän akvarellit ovat kuitenkin todella taidokkaita ja havainnollisia, ja mielestäni vetävät täysin vertoja valokuville. Tässä teoksessa ne ainakin toimivat erittäin hyvin. Kirja koostuu aikanaan sanomalehdissä julkaistuista kysymyksistä ja vastauksista, ja niihin on laadittu sopiva kuvitus. Kirjan koko idea on siis hyvin "luontoiltamainen", ja teksteissä vastataan monenlaisiin lukijoita askarruttaneisiin kysymyksiin, unohtamatta huumoria.

Tällä kirjalla on hyvä osallistua Oksan hyllyltä -blogin Lumoava luonto -luontokirjahaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Helena Rönkä: Lähiluonnon ihmeitä
Julkaistu aiemmin nimellä Viikon luontokysymys - tietoa ja tilannekuvia luonnosta (2009)
Gummerus, 2016
112 sivua

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa?

Kaikkihan sen tietävät: herkuttelu on ihanaa, todellista arjen pientä luksusta. Tunnetut kansalaiset paljastavat nyt, miten he herkuttelevat ja millaisia ovat heidän nautinnollisimmat herkkuhetkensä. 
Lempiherkkujaan voi nauttia hyvillä mielin, kun herkuttelee kohtuudella. Aina herkuttelun hallinta ei ole mutkatonta. Jos syömisestä tulee pakonomaista, siitä on nautinto kaukana. 
Virallisen näkemyksen mukaan ahminta on meillä kaikista yleisin syömishäiriö. Ahmintahäiriön kokeneet kertovat koskettavan avoimesti, millaista elämä on, kun on pakko syödä. 
Kokemuksia täydentää asiantuntijoiden tietämys. He tunnistavat merkit, joilla ahminta ylittää pelkän hetkellisen nautinnonhalun. He osaavat myös opastaa, miten liiallinen syöminen tervehdytetään normaaliksi suhteeksi ruokaan. (takakansiteksti) 


Toimittaja ja tietokirjailija Merja Asikainen on haastatellut teokseen Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa? (Readme 2016) useita julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Heiltä on kysytty, miten ja millä he herkuttelevat. Näitä haastateltuja yhdistää se, että heidän herkuttelunsa pysyy kohtuuden rajoissa. Kahteen muuhun osioon haastatellut henkilöt eivät sitten koekaan herkuttelua samanlaisena asiana, jota heidän olisi helppo hallita. Päin vastoin, herkuttelu ja syöpöttely hallitsee heidän elämäänsä. Kuusi naista kertoo, miten ruoka ja ahminta hallitsevat heidän elämäänsä, ja viimeisessä osiossa asiantuntijat kertovat ahmintahäiriön hoidosta. 

Toisin kuin saattaisi kuvitella, minulle raskaampaa luettavaa oli julkkisten, kohtuuherkuttelijoiden haastattelut. Hyvähän heidän on sanoa miten kivaa on herkutella! Itse sain paljon enemmän irti ahmintahäiriöstä kärsivien haastatteluista. Hoitoon liittyvät haastattelutkin tuntuivat jotenkin raskaammilta lukea kuin varsinaiset kuvaukset ahminnasta. Tämä ehkä kertookin kaikista eniten minusta itsestäni ja siitä, missä vaiheessa itse menen oman syömishäiriöni kanssa. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää! Olisin vaikka valmis vannomaan, että jokainen ahmintahäiriöstä kärsivä tietää tasan tarkkaan, miten heidän kuuluisi ja kannattaisi toimia. Sen toteuttaminen on sitten se vaikeampi juttu, ja yksin se on vielä vaikeampaa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herkuttelun himo : onko syömisesi nautintoa vai ahmintaa? 
Haastatellut ja toimittanut Merja Asikainen
Readme, 2016
171 sivua

perjantai 18. marraskuuta 2016

Suomenlinnasta pintaa syvemmältä

Suomenlinna on sitten hieno paikka. Olen itse käynyt siellä vain kerran, kesällä 2009, joten taatusti vain murto-osa paikasta on nähty. Onneksi voi kuitenkin lukea kirjoja... 


Ida Lindströmin ja Marjo Tiirikan yhdessä kokoama teos Kohtalona Suomenlinna : linnoitussaaren historian salatut elämät (Into 2016) on upea kurkistus siihen, minkälaisia ihmiskohtaloita linnoituksen muurit ovat pitäneet sisällään. 

Tämän kirjan luettuasi et enää koskaan näe Suomenlinnaa samoin silmin. 
Meren ympäröimä saari kätkee sisälleen vuosisatoja hurjaa sotahistoriaa ja valtataistelua, mutta myös ihmisen elämän koko kirjon: hienostelua, hekumaa, kuria ja silkkaa kurjuutta. Ääneen pääsevät niin sarjamurhaaja Juhani Adaminpoika kuin Suomenlinnan rakennuttajan avioton tytär, ja mukana on myös punavankien vartijana toiminut nuori Urho Kekkonen. 
Kohtalona Suomenlinna on historiateos ja opaskirja, joka kertoo menneisyydestä todellisten ihmisten kautta, esimerkiksi kauppiaan, kahlevangin ja imettäjän näkökulmasta. Kirjaan on myös koottu asukkaiden outoja kohtaamisia linnoitussaaren haamujen kanssa - ehkä Krimin sodassa silpoutunut venäläinen sotilas ei vieläkään ymmärrä kuolleensa... (takakansiteksti)

"Näkymätön ase laukeaa pääni vieressä. Kiljaisen pelästyksestä. Tapahtumalle ei löydy järjellistä selitystä, tällaista täällä Suomenlinnassa nyt vain joskus sattuu." (s. 9)

Jo kirjan ensimmäinen lause, lukijalle kirjoitetun esipuheen alku, koukuttaa tehokkasti. Kirja on nopealukuinen ja sisällön lisäksi myös ulkoasuun on panostettu hienosti. Linnoituksessa aikojen saatossa asuneet ihmiset tulevat piirun verran tutummiksi, ja kirjan parissa olisi mielellään viihtynyt pitempäänkin kuin parinsadan sivun verran. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ida Lindström & Marjo Tiirikka: Kohtalona Suomenlinna : linnoitussaaren historian salatut elämät
Into, 2016
200 sivua

Toinen vasta lukemistani tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokkaista on Sanna Iston Maan alaiset (WSOY 2016), huikea seikkailu Suomenlinnan maanalaisten salaisuuksien parissa.

Voiko painajainen muuttua todeksi? Suomenlinnassa asuva Metuli-niminen tyttö herää vuoteestaan kummalliseksi otukseksi muuttuneena eikä hänen oma perheensäkään tunnista häntä. Vähä vähältä Metulille alkaa selvitä minkälaisten vaihtokauppojen uhriksi hän on joutunut ja keitä ovat saaren maanalaisten tunnelien asukkaat. Eikö edes paras ystävä tunne oikeaa Metulia oudon kuoren alta?
Koskettavassa seikkailussa Metuli joutuu silmäkkäin linnakesaaren monivaiheisen menneisyyden - ja sitä kautta itsensä kanssa. Maan alaiset herättää kiehtovan kysymyksen siitä, keitä me pohjimmiltaan olemme. (takakansiteksti)



Erittäin erikoinen kirja, mutta hyvällä tavalla! Alku on ehkä turhankin verkkainen, ja tunnustan että oli jonkin verran tekemistä, että sain itseni jatkamaan eteenpäin. Metulin kafkamainen muodonmuutos tapahtuu heti alkusivuilla, ja siinä onneksi oli yksi juttu joka jaksoi pitää mielenkiintoa yllä. Mietityttää vaan nämä hektisen ajan nykynuoret... onkohan tahti heille ihan liian hidas? Onneksi tapahtumat alkavat rullata nopeammin eteenpäin, kun lukee kirjaa pidemmälle. 

Otus, joksi Metuli muuttuu, kuvaillaan melko tarkasti, mutta sen nimeämisellä ei pidetä kiirettä. Aikuislukija hoksaa kyllä heti, mistä eläimestä on kyse... mutta sekin luulo kumotaan! Otukset näyttävät vyötiäisiltä, mutta kertomuksen mukaan kyse onkin erwineistä, jotka ovat jotakin vähän enemmän kuin tavalliset vyötiäiset. Muodonmuutos on erwinien vaihtokauppojen tulos, vaikka vaihtokaupat onkin ankarasti kielletty jo yli kaksisataa vuotta sitten. Paljastuu myös, että vaihtokaupoilla on jonkinlainen osuus Viaporin antautumiseen Suomen sodan aikana...

Kun alkukankeudesta päästiin, tykkäsin kirjasta tosi paljon. Historiafriikkinä Suomenlinna on yksi suosikkipaikkojani, ja muutenkin kirjan juonikuviot viehättivät. Jäin kuitenkin miettimään, minkä ikäisille lukijoille kirja mahtaa olla suunnattu? Toisaalta tyyli on välillä jopa lapsellinen, mutta kirjan paksuus taas sopisi enemmänkin isommille lukijoille.

Mistä kirja minulle: sain kirjan omaksi
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Sanna Isto: Maan alaiset
Kuvittanut Sami Saramäki
WSOY, 2016
335 sivua