Uutta lukemista lapsille

Pari vuotta sitten ilmestynyt Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia oli yksi sen vuoden hykerryttävimmistä kirjoista. Nyt on luvassa lisää hauskutusta, kun kirjalijalta ilmestyi juuri uutukainen Kun Musti muni mummon (WSOY 2018).

Valitettavasti aivan samalle tasolle tämä teos ei yllä, mutta viihdyin sen parissa joka tapauksessa. Kirjan neljätoista tarinaa saivat minut välillä nauramaan ihan ääneen, ja vähimmässäkin tapauksessa hihityttämään hiljaa sisäisesti. ;-)

Muutaman sivun mittaiset tarinat sopivat mainiosti ääneen luettaviksi, ja värikkäät kuvat tukevat tarinoita hyvin. Oman hauskuutensa ainakin tällaiselle paljon lukevalle ja lukeneelle toivat myös tarinoiden sisältämät kirjallisuusviittaukset, joita bongailin useampia. Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8 (balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon
Kuvittanut Christer Nuutinen
Suomentanut Heli Laaksonen
WSOY, 2018
61 sivua

Kivirähkin kirjojen kaltaisilla humoristisilla tarinoilla on aina oma paikkansa (lasten)kirjallisuuden joukossa. Sen sijaan toista alkuvuodesta ilmestynyttä kirjaa ihmettelin suuresti. En millään muotoa tunnustaudu kukkahattutädiksi, mutta sellaisia piirteitä Antti Nylénin Eino ja suuri possukysymys (Otava 2018) sai minusta esiin.

Seitsemänvuotias Eino saa enoltaan lahjaksi possun. Sellaisen, jonka voi syödä kun ei enää jaksa leikkiä sillä. Eino on kummissaan. Miksi possu haluaa tulla syödyksi? Onko se pakko syödä? Onko lihaa pakko syödä?

Tympeän läpinäkyvästi julistava ja tyrkyttävä kirja. En siedä tyrkyttämistä, olipa kyse sitten uskonnosta tai mistä tahansa. Tämän kirjan pääasiallinen sanoma tuntuu olevan, että jos syöt lihaa, olet kauhea ihminen. Hyvät ihmiset eivät syö ystäviään, vaan oikeaa eli vegaanista ruokaa.

En tunnusta, että  minulla olisi mitään vegaaneita tai ylipäätään mitään "ryhmittymiä" vastaan, mutta tällainen mustavalkoinen ajattelu ja julistaminen varmaankin on se suurin niskakarvojen nostattaja. Jos itse haluaa syödä tietyllä tavalla, miksi tuomita ne muut, jotka eivät tee samoin? En tiedä. Ehkä olisin voinut jättää tämän kirjoituksen tekemättä, mutta tuomitaan nyt sitten. Minusta tämmöinen vaan on väärin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 1 tähti
Kirjan tietoja:
Antti Nylén: Eino ja suuri possukysymys
Kuvittanut Ilja Karsikas
Otava, 2018
92 sivua

Sarah Knight: Viis veisaamisen elämänmullistava taika

Kaikenlaiset selfhelp-kirjat ovat nyt tosi iso juttu. Minä saan useimmista näppylöitä, varsinkin KonMarista. ;-) Siitä huolimatta Sarah Knightin Viis veisaamisen elämänmullistava taika : eli kuinka lakkaat tuhlaamasta aikaa, jota sinulla ei ole, ihmisten kanssa, joista et pidä, asioihin, joita et halua tehdä (Art House 2018) vaikutti sellaiselta, että siihen oli pakko tarttua. Siitäkin huolimatta, että kirja on jossain määrin saanut innoituksensa KonMarista.

Kirja lupaa paljon - eikä sovi tosikoille. "Kuinka voit hankkiutua eroon ikävistä velvollisuuksista ja riippakivistä, häpeästä ja syyllisyydestä - ja alkaa käyttää aikaasi mieluummin niihin ihmisiin ja asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi." Ja kaikki tämä vielä tulematta kusipääksi! Selvää on, että kirja on kirjoitettu vähintäänkin osittain kieli poskessa. Vaan ei niin suurta pilaa etteikö toinen puoli voisi ollakin totta, ja niin on tässäkin tapauksessa.

Minun elämässäni kirja sattui melko sopivaan saumaan. Painiskelen monenkinlaisten ikävien asioiden parissa, mutta saan niihin onneksi apua. Omanlaisensa apu oli tästäkin kirjasta, joka muistuttaa passelisti, ettei asioihin kannata suhtautua liian vakavasti. Täysin käytäntöön siirrettävissä ja sovellettavissa kirja ei ole, mutta ajatuksen tasolla toimii. Minulla itselläni kun ne asiat, joista olisi hyvä viis veisata, ovat hyvinkin pitkälti oman pään sisällä.

Hyvänä bonuksena kirja vielä sopii Helmet-haasteen lähestulkoon vaikeimpaan kohtaan eli 9: kirjan kansi on yksivärinen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah Knight: The Life-Changing Magic of Not Giving a F*ck
Suomentanut Riie Heikkilä
Art House, 2018
208 sivua

Julian Clary: Me Ponnekkaat

Ponnekkaat asuvat ihan tavallisessa talossa ihan tavallisessa Lontoon kaupunginosassa - mutta he ovat kaikkea muuta kuin tavallinen perhe...
Rouva Ponnekas tekee omalaatuisia hattuja kananmunakoteloista ja kananluista.
Herra Ponnekas keksii työkseen vitsejä ja tekee löytöjä naapureiden roskiksista.
Veeti on aikamoinen veijari, aina juoksentelemassa ja pureskelemassa pöydänjalkoja.
Vilmasta hauskin leikki on hippa - veljen jahtaaminen saa hänet käkättämään naurusta.
Joko arvaat heidän salaisuutensa? Lue koko ratkiriemukas tarina - naurutakuu! (takakannesta)

Julian Claryn Me Ponnekkaat (Otava 2017) valikoitui kirjastoon tulleista uutuuskirjoista luettavaksi ihan jo kansikuvan perusteella, kun mietin vinkkauslistojen uudistamista. Vaisto ei pettänyt: kirja on aivan mainio tarina melkein tavallisesta perheestä. Melkein, sillä he sattuvat olemaan hyeenoita. En usko tällä paljastuksella pahastikaan spoilaavani kirjaa, sillä tämänhän voi päätellä jo kansikuvasta. :)

Kirjan tapahtumat alkavat (sitten kun oikeasti alkavat) kaukaa Afrikasta. Ponnekkaan pariskunta, Anneli ja Risto, ovat lomamatkalla ja päätyvät krokotiilin ateriaksi. Hyeenat Sussu ja Puppe löytävät heidän vaatteensa ja matkatavaransa ja päättävät kokeilla aivan toisenlaista elämää...

"Etkö tajua?" Sussu kysyi. "Sillä keinoin me pääsisimme pois täältä. Olen aina halunnut asua Lontoossa. Siellä ei käsittääkseni ole ollenkaan niin kuuma kuin Afrikassa, ja siellä ihmiset rakastavat jonottamista. Saisimme mukavaa vaihtelua tälle alituiselle tappelemiselle, eikä meidän tarvitsisi enää yrittää napsia lihariekaleita muun lauman hampaista. Tämä on meidän tilaisuutemme aloittaa uusi elämä!"
"Hyvänen aika!" sanoi Puppe ja nauroi epäuskoisena. "Siinäpä vasta PONNEKAS ajatus! Luuletko tosiaan, että se onnistuisi?" (s. 14)

Tästä alkaa Sussun ja Pupen uusi elämä Anneli ja Risto Ponnekkaana. He asettuvat hyvin näppärästi ihmisten maailmaan, saavat töitä ja kaksi ihanaa pen... ei kun vauvaa. Mutta... naapurin kummallinen herra Pynnönen epäilee ihan selvästi jotain! 

Tämä kirja uppoaa taatusti vaikkapa kolmasluokkalaisiin! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julian Clary: The Bolds (2015)
Kuvittanut David Roberts
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
262 sivua

Johanna Venho: Opossumi repussa

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa. Vieläkin osaan ulkoa monia Uppiksen runoja, ja aina sopivassa tilanteessa saatan niitä siteeratakin. Uppo-Nallen hengenheimolaisia olen kovasti kaivannut uudempaan lastenkirjallisuuteen, ja ilokseni löysin Opossumin.

- Nollana on paha olla, Opossumi sanoo ja sukii tukkatöyhtöään. Sitten se tarttuu ilmakitaraan. 
- Nolla on soikea kuin pyöränkumi. Eukalyptus tai ensilumi, ai lav juu, sanoo Opossumi. (s. 11)

Johanna Venhon Opossumi repussa (WSOY 2017) kertoo Paju-tytöstä ja valloittavasta Opossumista, joka räppää omaperäisellä tyylillään ja haaveilee voitosta Song of Finland -kilpailussa. 

Jou beibi, säännöt kirjoitan uusiksi, joo on jees opossumiksi!
Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee vaaleanpunaisen kuononsa esiin ja varastaa koko show'n. Sekin haluaa käydä koulua - oppiakseen kirjoittamaan parempia biisejä! 
Pajua nolottaa... Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kukee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Se on vikkeläkielinen ja tuikkivasilmäinen, sen kanssa ei todellakaan tule tylsää. (takakannesta)

Vaikka opossumit ovat alun perin kotoisin Uudesta-Guineasta, Opossumi on tullut Suomeen Australiasta. Isä on tuonut sen oltuaan siellä työmatkalla. Ensin Opossumi ei osannut puhua yhtään suomea, ja sitten se jo yhtäkkiä höpötti täyttä päätä. Pajusta Opossumi on välillä tosi ärsyttävä ja jääräpäinen, mutta kumminkin myös mukava. Niin kuin pikkuveli, jota Paju ei saanut.

Opossumi tuppaa Pajun mukana kouluun ja aiheuttaa siellä monta erikoista tilannetta. Niin erikoista, että Pajua aivan nolottaa. Niin kuin nyt vaikka silloin, kun Opossumi hyppää ruokalassa pöydälle räppäämään ja soittamaan ilmakitaraa...

Opossumi vetää henkeä. Sitten se Pajun kauhuksi loikkaa äkkiä pöydälle.

- Kalakeitto ja soppaluu
niitä voi syödä joku loppasuu
- ei Opossumi vaan joku muu!
Oon liikaherkkä kalalle
ja kalanpyrstöpalalle, 
jos keitossa ui iso hauki
Opossumin suu jää auki,
jou-jou-jou!

Kouluruokaa mulle tuokaa:
leipäpuun pullaa, bamburullaa,
rambutaania, ba-ba-banaania...

- Hei, tule alas! Paju yrittää, mutta samassa Opossumi hiljenee. Sen häntä painuu litteäksi ja korvat luimistuvat. Rehtori seisoo pöydän vieressä leveänä sinisessä villapaidassaan ja tuijottaa Opossumia. Hän näyttää äkkiä ihan sinivalaalta. Vihaiselta sellaiselta. (s. 84)

Tästäkin tilanteesta selvitään, mutta kommelluksia Opossumin seurassa riittää. Se eksyy metsään, liittyy koulun bändiin ja ennen kaikkea, haluaa voittaa Song of Finland -kilpailun. Vaan entäs kun Opossumi vilustuu ja menettää äänensä?

Todella ihastuttava kirja, jota ensin erehdyin vieroksumaan jotenkin turhan pastellisen tuntuisen kantensa vuoksi. Niin kansikuva kuin muukin kuvitus on lähtöisin Emmi Jormalaisen kynästä, ja sopii kyllä erinomaisesti Opossumin tyyliin. Haasteista kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 25: kirjan päähenkilö on tullut Australiaan jostain toisesta maasta. Opossumihan oli alun perin Uudesta-Guineasta, tullut sieltä Australiaan ja sieltä vielä Suomeen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Venho: Opossumi repussa
Kuvittanut Emmi Jormalainen
WSOY, 2017
127 sivua