John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson

John Greenin ja David Levithanin yhdessä kirjoittama Will Grayson, Will Grayson (WSOY 2017) kertoo kahden samannimisen nuoren miehen tarinat.

Will Grayson - saanko esitellä - Will Grayson
Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin Chicagon laitamilla. Kahden samannimisen mutta kovin erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista tahoillaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi poikaystävä Tiny Cooper. (takakannesta)

Nyt olen lukenut kaikki John Greenin tähänastiset teokset, ja edelleen olen sitä mieltä että parhaita ovat Tähtiin kirjoitettu virhe ja Kaikki viimeiset sanat. Viime vuonna suomennettuun kirjaan Teoria Katherinesta olin jopa pettynyt, eikä se ollut kaukana tämänkään teoksen kohdalla. En oikein saanut otetta tarinasta ja henkilöistä, ja kirjan lopullinen pointti jäi hämäräksi. Musikaali? Oikeasti?

Kyllähän nämä miehet kirjoittaa osaavat, sitä ei voi kieltää. Kahden Will Graysonin näkökulmista kerrottu tarina kyllä ottaa mukaansa, mutta jotenkin teksti jäi enemmän ärsyttämään kuin ihastuttamaan. Tästä esimerkki heti ensimmäisestä luvusta:

Tiny Cooper ei ole maailman homoin tyyppi, eikä hän ole maailman isokokoisin tyyppi, mutta käsittääkseni hän saattaa olla maailman isokokoisin tyyppi joka on siis tosi homo, ja hän on myös maailman homoin tyyppi joka on siis tosi iso. (s. 7)

Vielä ärsyttävämpää on "toisen Willin" näkökulmasta kirjoitetut osuudet, joissa ei käytetä suurin piirtein ollenkaan isoja kirjaimia. Paitsi lyhenteissä kuten LOL, tai sitten sillä tarkoitetaan huutamista. Oikeasti?

Kahden Willin tarinat eivät sivua toisiaan pitkään aikaan, ja se tuntui aluksi hämmentävältä. Se Willien kohtaaminen tapahtuu vasta sivulla 116, kun Tinyn kaveri-Will on jäänyt porukan ulkopuolelle ja päättää tehdä jotain repäisevää. Samaan aikaan "toinen Will" on lähtenyt tapaamaan netti-ihastustaan Isaacia. Willit kohtaavat pornokaupassa. 

Sekamelskaa, sitä tämä suurimmaksi osaksi on. Jokin kuitenkin sai kääntämään sivun toisensa jälkeen ja lukemaan eteenpäin, vaikken kaikesta niin mahdottomasti pitänytkään.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson
Suomentanut Helene Bützow
WSOY, 2017
319 sivua

John Green: Teoria Katherinesta

Ensimmäinen John Greenin suomennettu teos oli Tähtiin kirjoitettu virhe (WSOY 2013), joka nosti riman nuorten aikuisten kirjallisuuden osalta aika korkealle. Niinpä odotukset Greenin kirjojen kohdalla ovat jokaisen ilmestyttyä olleet melkoiset, mutta ainakaan minusta yksikään muu Greenin kirjoista ei ole yltänyt Hazelin ja Augustuksen tarinan tasolle. Ei tämäkään uusin suomennettu teos, Teoria Katherinesta (WSOY 2016). 

Colin Singleton on entinen ihmelapsi, joka haluaisi olla merkittävä. Hän on lukenut 400 sivua päivässä seitsenvuotiaasta asti, puhuu sujuvasti yhtätoista kieltä, suhtautuu intohimoisesti anagrammeihin ja seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa. Yhdeksästoista Katherine on juuri jättänyt hänet. 
Sydän säpäleinä Colin lähtee parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa roadtripille keskilänteen. Matkan ytimeksi muodostuu arkkiherttua Franz Ferdinandin hauta, rakkaussuhteiden ennustettavuutta tutkivan matemaattisen kaavan kehittely - sekä tyttö, jonka nimi ei ole Katherine. 
John Greenin palkittu toinen romaani on tekijänsä hauskin. Teoria Katherinesta etsii tarkoitusta elämälle ja kertoo, että se on meistä jokaiselle ihan eri ja aivan sama. (takakansiteksti) 

Takakansiteksti väittää kirjaa Greenin hauskimmaksi. Ja sitä se kyllä tähänastisista onkin, ainakin sillä perusteella että kukaan ei kuole. :D Tragedioilta kirjassa ei kylläkään vältytä, jättämistarinasta kun on kyse, mutta muuten kerronta on huomattavasti valoisampaa kuin tekijän muissa teoksissa. 

Tennesseen takamaille päätyvän roadtripin tekeminen on ehdottomasti yksi Colinin tähänastisen elämän parhaista päätöksistä. Kun pikkupaikkakunnalta vielä löytyy töitä, jotka kuitenkin sallivat oman teorian kehittelyn, elämä alkaa pikku hiljaa selkiintyä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
John Green: An abundance of Katherines (2006)
suomentanut Helene Bützow
WSOY, 2016 
328 sivua

Let it snow - three holiday romances

Joulun aikaan aloitettuihin kirjoihin kuului myös englanninkielinen nuorten aikuisten novellikokoelma Let it snow : three holiday romances (Penguin Books 2013). Novellien - vai pitäisiköhän ennemminkin sanoa pienoisromaanien? - kirjoittajat ovat John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle. Heistä vain Greenin tekstit ovat itselleni entuudestaan tuttuja. 

Kirjan aloittaa Maureen Johnsonin kirjoittama tarina The Jubilee Express, toisena on John Greenin A Cheertastic Christmas Miracle ja viimeisenä Lauren Myraclen The Patron Saint of Pigs. Kaikkien kolmen kertomuksen kehyksenä on sama miljöö ja tapahtumapaikka: Gracetownin kaupunki, joka on juuri jouluaattona joutunut valtavan lumimyrskyn kouriin, lähes hautautuen lumeen. 

Juna, jossa Johnsonin kertomuksen päähenkilö Jubilee matkustaa Richmondista Floridaan, juuttuu lumikinokseen ja Jubilee lähtee junasta lämmittelemään sisätiloihin, vohvelibaariin jonka hän näkee junan ikkunasta. Tästä alkaa yllättävien tapahtumien ketju, joissa joulun hengellä ja ihmeellä on oma osansa. 

Jubilee ja vohvelipaikan henkilökunta saavat pian seuraa junan muista matkustajista: laumasta kikattavia huutosakin tyttöjä. Nämä kaipaavat kipeästi viihdykettä, ja sitä heille yritetään toimittaa Greenin tarinassa. Tobinin ja hänen kaveriensa Bond-elokuvien maraton keskeytyy, kun vohvelibaarissa työskentelevä Keun pyytää heidät paikalle Twister-pelin kera. Muutkin työntekijät ovat esittäneet saman pyynnön omille kavereilleen, ja alkaa kilpa-ajo (ja lopulta -juoksu) kinosten keskellä. 

Lumimyrskyn laannuttua elämä Gracetownissa yrittää palata tavallisiin uomiinsa, ja samalla irtonaiset langanpäät vedetään yhteen Myraclen tarinassa. Addie on mokannut majesteetillisesti bileissä ja potee sydänsuruja. Kavereilta ei vain tahdo löytyä myötätuntoa, vaan hekin väittävät Addieta itsekeskeiseksi ja sydämettömäksi. Kirvelevin mielin Addien täytyy myöntää että väitteissä saattaa ehkä jopa olla jotakin perää, ja pyrkiessään muutokseen saa apua joulun hengeltä - joka osoittautuu samalla minipossujen suojeluspyhimykseksi. 

Melkoista höttöähän tämä kertomuskokoelma oli, mutta oikein viihdyttävää sellaista. :) Sydämen asiat olivat toki suuressa osassa kaikissa kolmessa kertomuksessa, ja jokaisen päähenkilön sydämen solmut ja rakkauden rypyt aukesivat ja oikesivat, kuten kunnon jouluhömppään kuuluu. Liialta siirapilta onneksi vältyttiin, joten melkein soisin että tämä kokoelma joskus julkaistaisiin myös suomeksi. 

Tällä kirjalla avaan osallistumiseni Helmet-kirjastojen tämän vuoden lukuhaasteeseen, tämä on omiaan kirjaksi, joka on kirjoitettu jollakin muulla kuin omalla äidinkielelläni (kohta 9). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Let it snow : three holiday romances 
Penguin Books, 2013 
354 sivua