maanantai 25. kesäkuuta 2018

Haastekoonti: Novellihaaste 2


Tämänkertaisen novellilukuhaasteen tavoitteena oli selvittää luetuimmat novellikirjailijat. Niinpä olen itsekin pitänyt lukemistani novelleista kirjaa ennen kaikkea tekijän perusteella. Luin pääasiassa novelliantologioita, eli kirjailijoita kertyi melkoinen määrä. Minun kirjailijalistaukseni näyttää tältä: 

Novellikirjailijat + novellien määrä:
Henry Aho: 11 novellia 
Jaana Ala-Huissi: 11 novellia
Katri Alatalo: 1 novelli
Jukka Behm: 1 novelli 
Rimma Erkko: 1 novelli
Laura Gustafsson: 1 novelli
Joel Haahtela: 1 novelli
Katariina Hakaniemi: 1 novelli
Kari Hanhisuanto: 1 novelli  
Markus Harju: 1 novelli
Antti Heikkinen: 2 novellia
Venla Hiidensalo: 1 novelli
Iida Sofia Hirvonen: 1 novelli
Janos Honkanen: 1 novelli
Juha Hurme: 1 novelli
Asta Ikonen: 1 novelli
Aila Juvonen: 1 novelli  
Anu Kaaja: 1 novelli
Mikko Kalajoki: 1 novelli
Juhani Karila: 1 novelli 
Jussi Katajala: 1 novelli
Artemis Kelosaari: 2 novellia
Katja Kettu: 1 novelli
Tommi Kinnunen: 1 novelli
Tapio Koivukari: 1 novelli
Joonas Konstig: 1 novelli 
Anu Korpinen: 1 novelli
Eero Korpinen: 1 novelli
Markus Koskimies: 1 novelli
Juha-Pekka Koskinen: 2 novellia
Tuomas Kyrö: 1 novelli
Sirpa Kähkönen: 1 novelli
Taina Latvala: 1 novelli 
Markus Leikola: 1 novelli
Anne Leinonen: 1 novelli
Lucilla Lin: 1 novelli
Laura Lindstedt: 1 novelli 
Jenni Linturi: 1 novelli
Laura Lähteenmäki: 1 novelli
O.E. Lönnberg: 100 (pienois)novellia
Jussi Matilainen: 1 novelli  
Mooses Mentula: 1 novelli
Erkka Mykkänen: 1 novelli
Teresa Myllymäki: 1 novelli
Harri Istvan Mäki: 1 novelli
Juha Mäntylä: 1 novelli  
Heikki Nevala: 1 novelli
Inka Nousiainen: 1 novelli 
Anni Nupponen: 1 novelli
R.J. Palacio: 3 novellia
Sari Peltoniemi: 1 novelli
Frida Maria Pessi: 1 novelli
Riikka Pulkkinen: 1 novelli 
Tiina Raevaara: 1 novelli
Niina Repo: 1 novelli 
Marika Riikonen: 1 novelli
Jasu Rinneoja: 1 novelli 
Minna Rytisalo: 1 novelli 
Johanna Sinisalo: 1 novelli 
Vesa Sisättö: 1 novelli
Shimo Suntila: 2 novellia
Riku Talvitie: 1 novelli 
Petri Tamminen: 2 novellia
Saara Turunen: 1 novelli
M.A. Tyrskyluoto: 1 novelli
Ricky Tähtisilmä: 1 novelli  
Tuula-Liina Varis: 1 novelli 
Johanna Venho: 1 novelli
Hanna Weselius: 1 novelli

Luettuja novelleja kertyi siis 193, joista 100 oli pienoisnovelleja ja/tai raapaleita. Kirjailijoita listalla on 69. Listani luetuin on O.E. Lönnberg, jolta luin 100 pienoisnovellia sisältävän kokoelman Langanpäitä. Seuraavaksi luetuimmat olivat Jaana Ala-Huissi ja Henry Aho, molemmilta 11 novellia. Listan ainoa ulkomainen kirjailija R.J. Palacio pääsi kolmella novellillaan neljänneksi luetuimmaksi. Kaksi novellia luin viideltä eri kirjailijalta, loput 60 kirjailijaa ovat mukana yhdellä novellilla. :)

Haasteen toinen, valinnainen osa piti sisällään novelleista kirjoittamista ja niiden peukutusta. Innostuin kokeilemaan tätäkin ja listaan peukutukseni vielä koosteena tähän: 

Hahmon perusteella peukutin näitä novelleja: 

Henry Aho: Pientä laittoa vailla (kokoelmassa Hotelli Ikuisuus)
Tuomas Kyrö: Vaadi aina enin itseltäsi (kokoelmassa Toinen tuntematon)


Juonen perusteella peukutin yhtä novellia:

Artemis Kelosaari: Marleena ja uusi maailma (kokoelmassa Sadan vuoden unet)



Novellin sisältämä konflikti sai minut peukuttamaan näitä:

Jaana Ala-Huissi: Silta (kokoelmassa Hotelli Ikuisuus)
Inka Nousiainen: Kaunis päivä (kokoelmassa Toinen tuntematon)



Näkökulma-peukutuksen ansaitsevat nämä novellit:

Henry Aho: Mytty (kokoelmassa Hotelli Ikuisuus)
Petri Tamminen: Teidän suuren surkeutenne vuoksi (kokoelmassa Toinen tuntematon)



Sävyn ansiosta peukutan näitä novelleja:

Sari Peltoniemi: Kissan syvin olemus (kokoelmassa Sadan vuoden unet)
Venla Hiidensalo: Sydän on vasemmalla (kokoelmassa Toinen tuntematon)



Novellin tapahtumapaikka ansaitsee peukutuksen näissä novelleissa:

Jaana Ala-Huissi: Osasto (kokoelmassa Hotelli Ikuisuus)
Vesa Sisättö: Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) (kokoelmassa Sadan vuoden unet)
Juha Hurme: Ylistalon huussissa (kokoelmassa Jatkuu!)


Teeman perusteella peukutin näitä novelleja:

Juha-Pekka Koskinen: Jääsydän (kokoelmassa Sadan vuoden unet)
Saara Turunen: Hanna (kokoelmassa Jatkuu!)






Näillä peukutuksilla ansaitsin siis itselleni peukuttaja-tittelin. Tuplapeukuttajakin jäi vain yhden peukutuksen päähän. Novellien peukuttaminen sai kyllä katsomaan ja lukemaan novelleja eri tavalla kuin ennemmin. Niistähän taisi saada näin paljon enemmän irti. :)

Kiitokset Juhalle haasteen isännöinnistä! 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta

Kauhu on novelleihin erinomaisesti passeli genre. Yhteen novellikokoelmaan mahtuu yleensä monta erityylistä ja eri pelottavuusasteista tarinaa - niin tässäkin tapauksessa. Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media 2017) sisältää kolmetoista kauhunovellia, joiden kauhun lähteenä tai aiheena on oma keho. Mielenkiintoinen idea!



Oma keho voi toki olla aika monellekin pienemmän tai suuremman kauhun aihe. Kauhun alagenrenä "kehokauhussa" on kuitenkin kyse vielä pidemmälle viedystä ajatuksesta; siitä, että oma tuttu kroppa ei olekaan oikeasti niin tuttu, vaan jotain vierasta ja vastenmielistä, ehkä peräti hallitsematonta. Kehokauhuun liittyvät mm. muodonmuutokset ja mutaatiot, kaikennäköiset loiset tai kehoa syövät taudit sekä kehon silpoutuminen tai hajoaminen. Genrenä kehokauhu ei ehkä ole aivan suurin suosikkini, mutta mielenkiintoisia novelleja aiheesta on kyllä saatu aikaan.

Antologiassa on mukana kolmetoista kirjailijaa: Katri Alatalo, Anni Nupponen, Frida Maria Pessi, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin, M.A. Tyrskyluoto, Eero Korpinen, Rimma Erkko, Janos Honkonen, Shimo Suntila, Anu Korpinen ja Markus Koskimies. Kaikki käsittelevät kehokauhua omasta näkökulmastaan, toinen toistaan hyytävämmin.

Kokoelman novelleista omia suosikkejani ovat Katri Alatalon niminovelli Tämä jalka ei ole sinun, joka on hyvinkin elokuvamainen kuvaus "omaa elämäänsä" elävästä jalasta. Tuli ihan mieleen se vanha kauhuleffa auto-onnettomuudessa irtoavasta kädestä, joka alkaa murhata ihmisiä (...olikohan se Kuristava kauhu tai jotain sinne päin...); Artemis Kelosaaren Älköön mikään koskaan muuttuko, jossa vuonna 1986 vahingossa hirttäytynyt henkilö jatkaa kertomustaan vielä vuosia kuolemansa jälkeenkin; sekä Janos Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka on minunlaiselleni hammaslääkärikammoiselle melkoisen "kovaa kauhua".

Tämän antologian myötä novellihaaste taitaa minun osaltani lähestyä loppuaan. Monta kokoelmaa olisi vielä odottamassa, mutta niiden lukeminen taitaa jäädä haasteen ulkopuolelle. Haastekoonti seuraa vielä myöhemmin. Kirja sopii myös Spefi-haasteen kohtaan 3: kauhukirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta
Toim. Artemis Kelosaari & Shimo Suntila
Tajunta Media, 2017
219 sivua

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Auggie ja minä & Maailman rikkain poika

R.J. Palacion tänä keväänä ilmestynyt Auggie & minä : kolme Ihme-tarinaa (WSOY 2018) on tietyllä tavalla hämmentävä teos. Esipuheessa uhrataan melkoisen paljon sanoja vakuuttelulle siitä, että Ihme ei tule ikinä saamaan jatko-osaa/-osia. Samaan hengenvetoon kirjailija ikään kuin ihmettelee, miten tässä nyt näin pääsi käymään. 



Tarkkaan ottaen Auggie ja minä ei olekaan Ihmeen jatko-osa, vaan tapahtuu yhtä aikaa sen tapahtumien kanssa. Se on siis rinnakkaisteos eikä jatko-osa. Emme myöskään saa tietää, mitä Auggielle tulee tapahtumaan Ihmeen jälkeen, vaan tapahtumat todellakin ovat rinnakkaisia. Tämän kirjan tarinat ovat siis tarinoita tarinan sisällä, niinkin voisi ajatella. Ne olisivat kaiketi voineet sisältyä jo Ihmeeseen, mutta koska siinä Auggie oli niin selkeä päähenkilö, nämä sinänsä kiintoisat tarinat kannattikin ehkä jättää pois ja julkaista myöhemmin.

Auggie ja minä sisältää siis kolme erillistä tarinaa tai novellia, jotka syventävät Ihmeestä tuttujen henkilöiden taustoja ja hahmoja. Julian kertoo nimensä mukaisesti Julianin, Auggien häijyn kiusanhengen, tarinan. Selviää, miksi ihmeessä hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Pluto kertoo Auggien vanhimmasta ystävästä, Christopherista. Selviää, miksi poikien ystävyys tavallaan kuihtuu; miksi pojat kasvavat erilleen. Shingaling taas kertoo Auggielle aina mukavan Charloten tarinan. Tyttöjen joukossa ystävyyssuhteet ovat aivan erilaisia kuin pojilla, ja välillä niistä tulee julmaa valtataistelua. Charlotte yrittää olla kaikkien kaveri, mutta sekään ei aina ole mahdollista.

Ei hassumpi kirja, mutta ei silti oikein mitään sanottavaa. Nappaan kirjan kuitenkin mukaan novellihaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
R.J. Palacio: Auggie & Me : Three Wonder Stories
Suomentanut Inka Parpola
WSOY, 2018
334 sivua

David Walliamsin aiemmat teokset ovat olleet varsin hykerryttäviä, varsinkin Poika ja mekko. Maailman rikkain poika (Tammi 2018) ei valitettavasti yllä samalle tasolle, mutta toimi huumoripläjäyksenä ihan mukiinmenevästi.



Joe Spud on aivan älyttömän rikas. Hänellä on kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattaa, ja vielä paljon sen päällekin. Vain ystävät puuttuvat. Koulussakin häntä kiusataan, sillä isä on hankkinut valtavan omaisuutensa kehittämällä ja myymällä Puhtopeppu-vessapaperia. Noloista nolointa! Joelle kuitenkin tarjoutuu tilaisuus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Hän menee ihan tavalliseen kouluun eikä kerro kenellekään rikkaudestaan. Ystäväkin löytyy. Mutta sitten kaikki alkaa mennä pieleen. Joe on kyllä tehnyt läksyt, mutta unohtanut ne kotiin. Opettaja antaa tunnin aikaa toimittaa tehtävät perille, ja Joe ryntää soittamaan isälleen. Isähän päättää tietenkin tuoda unohtuneet läksyt koululle helikopterilla! Onko kaikki saman tien pilalla?

Kirjassa on tietysti mukana myös aiemmista Walliamsin lastenkirjoista tuttu kioskinpitäjä Raj. Tällä kertaa Rajilla on ongelma, joka liittyy Joen isän kehittämään uuteen vessapaperiin... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
David Walliams: Billionaire Boy
Kuvittanut Tony Ross
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2018
252 sivua

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja-trilogia

Menneenä keväänä minulta pyydettiin teemavinkkausta: fantasiaa viidesluokkalaisille, jotka ovat innostuneita Pottereista ja Soturikissoista. Apua, oli ensimmäinen ajatus, kun tuo fantasia ei tunnetusti niin älyttömästi minulle uppoa. Mutta mitäpä kirjastontäti ei tekisi kun vinkkausta pyydetään, ja niinpä aloin etsiskellä jotain passelia. Käteen tarttui Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen (Tammi 2016), jonka kyllä muistin aikoneeni lukea sen ilmestyttyä... mutta sitten jätinkin lukematta. Tällä kertaa kirja sieppasi välittömästi mukaansa ja päätyi mukaan vinkkauspakkiini.



Kielisen kylässä asuvat kaverukset Miranda, Veera ja Olavi huomaavat, että kylän taivaalle ja puiden oksille on ilmestynyt epätavallisen paljon outoja lintuja. Vielä merkillisempää on, että lintuparvi kuljettaa kylään uuden asukkaan, Oprin, joka tulee paikasta nimeltä Taivazala. Oprin poika on kadonnut, ja Opri tietää lähes varmasti, että poika on piilotettu Kielisen kylään.

Miranda kavereineen alkaa selvittää, mikä (ja missä) tämä Taivazala mahtaa olla, ja tietysti myös miksi Oprin poika on ryöstetty. Kummastusta herättää myös lasten koulun rehtori, joka muuttuu koko ajan vihaisemmaksi ja pelottavammaksi. Kylän lapsetkin sairastelevat jostain syystä epätavallisen paljon. Kun Veerakin sairastuu, Mirandan ja Olavin on suorastaan pakko saada selville, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa lasten elämän ja käsityksen niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Olipa tosiaankin mukaansatempaava kirja! Passelia perusfantasiaa höystettynä suomalaisella mytologialla ja aavistuksella tykkäysjutuista. Mustavalkokuvitus toimii kivasti tarinan tukena. Ja mikä parasta, toimi vinkkauksessakin oikein hyvin. :)

Tämän sarjan aloitusosan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteeseen (kohta 3: kirja aloittaa sarjan) että Spefi-haasteeseen (kohta 20: kirja, jonka kirjailija on ollut Finnconin kunniavieras [vuonna 2010]).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2016
236 sivua

Tarina jatkuu kirjassa Allmaan vaskitsa (Tammi 2017). Kielisen kylä kohtaa jälleen erikoisen vieraan: Allmaan lähettiläs, vanha vaskitsa, on monia vaaroja uhaten ja oman henkensä uhalla hakemaan apua Kielisestä. Allmaan rauhaa ja asukkaita uhkaavat ilkeät hiidet, eikä avaimenkantajaa ole näkynyt pitkiin aikoihin. Onneksi Kielisestä löytyy kuin löytyykin ihmisiä, joissa vielä on Allmaan tuoksu, ja hänen luokseen vaskitsa suuntaa apua pyytämään.

Avaimenkantaja on unohtanut, miten avainta pitäisi käyttää, ja Allmaan portin sijaintikaan ei ole aivan täysin muistissa. Jotenkin sinne kuitenkin on päästävä! Reitin lisäksi täytyy löytää myös sopivat henkilöt vaaralliselle matkalle Allmaahan.

Veera päätyy yllättäen tapahtumien keskiöön ja sen myötä retkelle Allmaahan. Mutta miten häätää hurjat ja monta kertaa Allmaan asukkaita isommat hiidet? Siinä tarvitaankin kekseliäisyyttä. Lopulta avaimenkantajankin muisti alkaa toimia, vaikka hän onkin alkanut käydä liian vanhaksi tehtäväänsä. On tainnut tulla aika valita uusi avaimenkantaja...

Monesti sarjojen kakkososat eivät yllä aloitusosan tasolle, ja muutenkin tuntuvat vähän "paikallaan junnaavilta". Vähän samaa vikaa on Allmaan vaskitsassakin, vaikka jännitystä riittääkin ihan mukavasti. Ehkäpä trilogian päätösosa täydentää tätäkin tarinaa jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2017
284 sivua

Sarjan päätösosa Vattenporin simpukka (Tammi 2018) alkaa kylmän talven kuvauksella. Koko Kielisen väki käpertyy sisälle lämmittelemään - paitsi Olavi. Olavi viihtyy ulkona, varsinkin luistelemassa jäällä. Yhtenä iltana Olavin luisteluretki venyy myöhäiseen iltaan, ja yllätyksekseen Olavi kuulee jonkun kutsuvan häntä ja hetken kuluttua näkee jään alla jonkun kasvot. Kyläyhdistykselle on heti kerrottava, että jotain on jälleen tekeillä, tällä kertaa ilmeisesti Vattenporissa.

Jälleen tarvitaan pelastusretkikuntaa. Matkaan lähtevät Miranda, Veera, Kielisen kirjastonhoitaja Agatha... mutta samoihin aikoihin huomataan, että jo kolmas koulun rehtori peräjälkeen on kokenut kummia. Hän on kadonnut kotoaan, ja jäljet johtavat avantoon. Kenenkään ei tiedetä ikinä hukkuneen Kielisjärveen, mutta nyt sitäkin aletaan jo epäillä. Ja juuri retkikunnan tehdessä lähtöä huomataan myös Olavin katoavan avantoon.

Vattenporissa pelastusretkeläisten ja Olavin tiet kohtaavat hetkeksi, mutta sitten Olavi katoaa Vattenporistakin. Mitä kummaa on tekeillä, ja mihin rehtori on oikein joutunut, sillä Vattenporissa hän ei ainakaan ole?

Päätösosa kietoo tarinan eri juonenkäänteet onnistuneesti yhteen, ja tässä osassa tavataan monta aiemmista osista tuttua hahmoa. Aika jännä ratkaisu oli se, että tästä viimeisestä kirjasta puuttuu kuvitus kokonaan. Joka tapauksessa Sari Peltoniemi on rakentanut omalaatuisen fantasiamaailman erilaisine osineen, ja kokonaisuus toimii mukavasti. Tykkään myöskin siitä, että trilogia vaikuttaisi pysyvän trilogiana. Vaikka ei kai koskaan voi olla aivan varma?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka
Tammi, 2018
279 sivua

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Margaret Atwood: Orjattaresi

Vaikka scifi ja dystopiat ovat aina kiehtoneet minua ja kuuluneet suosikkilukemistooni, Margaret Atwoodin Orjattaresi (Tammi 2017) oli vielä minulta lukematta. Kun viime vuonna maksukanavilla alkoi pyöriä kirjaan perustuva tv-sarja, harmittelin ensin sitä että sarja näkyy vain maksukanavalta sekä sitä, että kirjakin on jäänyt lukematta. Kun nyt joku aika sitten näin ennakkotietoja siitä, että samainen tv-sarja tulee näkymään myös Yle Teemalta, päätin tarttua kirjaan ennen sarjan katsomista. Ja kyllä kannatti.


Atwoodin kirja ilmestyi alun perin jo 1980-luvulla. Ei voi kuin ihailla sitä kekseliäisyyttä, jolla kirjailija on kehitellyt sen yhteiskunnan ja tapahtumat... Yhdysvaltoja ei enää ole, on Gilead. Se on jonkinlaisen ekokatastrofin raunioille perustettu vanhatestamentillisten fundamentalistien yhteiskunta, jossa harvat vielä hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi kolmen Raamatusta löytyvän jakeen perusteella. 
Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen."Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: "Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?"Mutta Raakel sanoi: "Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä."(Ensimmäinen Mooseksen kirja, 30: 1-3)
Muutenkaan naisia ei kovin korkealle arvosteta. Lukeminen on heiltä kielletty, samoin työnteko ja omaisuuden omistaminen. Maailma on miesten. Mutta... eihän tämä toisaalta nykypäivänäkään valitettavasti kuulosta kovin omituiselta? Kirjan kaltainen skenaario on oikeastaan pelottavan mahdollinen vielä tänäkin päivänä.

Kertojana on Frediläinen, jolla vielä muutama vuosi sitten oli ihan toinen nimi. Hänet on alistettu orjattareksi, sillä hän on jo synnyttänyt yhden lapsen (joka nyt on viety häneltä pois). Kirjassa vuorottelevat nykyhetki ja lähimenneisyys. Mutta vaikka naiset on näennäisesti alistettu, jossain pinnan alla kytee kapina... onko paluu entiseen mahdollinen?

Sain kirjan luettua sopivasti ennen tv-sarjan alkamista Ylellä. Nyt kolme ensimmäistä jaksoa on katsottuna, ja jäin täysin koukkuun. Mielenkiinnolla odotan jatkoa!

Kirja sopii hyvin mukaan spefi-haasteeseen, kohtaan 37: spefikirja, josta on tehty tv-sarja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Margaret Atwood: The Handmaid's Tale (1985)
Suomentanut Matti Kannosto
Tammi, 2017 (korjattu painos)
436 sivua

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta. Se on nuorten fantasiaa, historiaa ja steampunkiakin yhdistävä erittäin mukaansatempaava kertomus.


Orvoksi jäänyt 16-vuotias Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hän valitsee kohteekseen kellosepänliikkeessä asioivan nuoren miehen. Törmäyksen jälkeen tämä kuitenkin huomaa omaisuuttaan kadonneen ja etsii Minan helposti käsiinsä – tarjotakseen hänelle työtä.  Nuori mies, Tomasz Alexander on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow’ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon.

Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. Mina on varma, että isän kuolemaan liittyy jotain kummallista, ja Tom ei tiedä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut – hänen muistissaan on aukkopaikkoja. Kun Tom esittelee hienoimman keksintönsä, Sotamiehen, ensin Minalle ja lopulta suurelle yleisölle, alkaa tapahtua. Mina ja Tom päätyvät juonittelun pyörteeseen ja hengenvaaralliseen ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Miten ihmeessä seuraavaa osaa malttaa odottaa ensi vuoteen? :D 

Tällä kirjalla pääsen aloittamaan kesän kirjankansibingohaasteen! Ruksaan luetuksi kohdan "veden olomuoto", kannessahan on lumihiutaleita. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.




Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa (Flavia de Luce #8)

Nuoren kemisti-salapoliisin, Flavia de Lucen, mukana olen viihtynyt sarjan alusta asti. Edellisessä osassa Flavia päätyi Kanadaan sisäoppilaitokseen, mutta uusimmassa osassa Kolmasti naukui kirjava kissa (Bazar 2018) ollaan jälleen kotoisassa Buckshaw'n kartanossa.



Flavian opiskelu kanadalaisessa tyttökoulussa ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, joten hänet passitetaan takaisin kotikartanoonsa. Kotona vastaanotto on vielä odotettua ankeampi, kun Flavia kuulee isänsä sairastuneen vakavasti. Isää ei pääse edes katsomaan sairaalaan ennen kuin hänen vointinsa paranee huomattavasti.

Kaikki toiminta on tällaisessa tilanteessa tervetullutta, ettei vain tarvitsisi kyyhöttää kotona hankalien sisarten ja ärsyttävän serkun kanssa. Flavia lähteekin auttamaan pastorin rouvaa, jonka pitäisi saada toimitettua viesti puunveistäjälle. Gladys-pyörällä matka sujuu mukavasti, mutta perillä Flaviaa odottaa melkoinen yllätys: veistäjän ruumis ja tämän utelias naapuri kissoineen.

Flavia on siis jälleen elementissään päästessään tutkimaan uutta mysteeriä. Mutta kylläpä vain kaksitoistavuotiaalle on sälytetty melkoisesti taakkaa: suvun salaisuudet, vastuu kartanosta ja vielä niiden lisäksi huoli isän voinnista. Ja tottakai kirja vielä loppuu äärettömän koukuttavaan ja epätoivoiseen tilanteeseen. 

Helmet-haasteesta kuittaan luetuksi kohdan 42: kirjan nimessä on adjektiivi. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar, 2018
367 sivua