Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (Syrjästäkatsojan tarinoita #6)

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja eteni jo kuudenteen osaansa, kun uusin osa Taitelijan vaimo (Otava 2018) ilmestyi hiljattain. Kirja jatkaa taatulla tyylillä hienoa sarjaa, jossa Suomen ja muunkin maailman kulttuurielämää päähenkilöt Ida ja Kirsti tarkkailevat melkoisen läheltä, mutta kuitenkin kuin vähän sivusta.

Kun sarjan aluksi seurattiin Idan taivalta pienestä paimentytöstä oman täysihoitolan omistajaksi, nyt päähenkilöksi on vaihtunut Idan tytär Kirsti. Jo edellisessä osassa Ruokarouvan tytär hän oli päähenkilönä, mutta nyt tässä uusimmassa kirjassa Kirsti kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi ja alkaa löytää oman paikkansa elämässä.

Kirja alkaa Pariisista, missä Kirsti ja Iivo ovat juuri löytäneet toisensa ja elävät kuin nuori aviopari. Kirsti työskentelee Elsa Schiaparellin muotihuoneessa tavoitteenaan pääoman kasvattaminen omaa Helsinkiin perustettavaa liikettä varten. Iivo pyrkii oppiin ranskalaiselle kuvanveistäjälle, monsieur Pomponille. Nuorten tuttavapiirissä pyörii paljon Pariisiin tulleita suomalaisia: esimerkiksi Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Suuriin tapahtumiin kuin sattumalta ajautuminen jaksaa huvittaa - Kirsti ja Iivo pääsevät todistamaan Charles Lindberghin Pariisiin saapumista kuuluisalta Atlantin ylityslennoltaan.

Lopulta on kuitenkin aika palata takaisin koti-Suomeen. Kirsti ja Iivo asettuvat Idan täysihoitolaan ja Kirsti alkaa puuhata omaa liikettään yhdessä ompelijatar Miilin kanssa. Iivo tekee milloin mitäkin töitä ja avustaa Vallgrenin Villeä. Naimisiinkin nuoret pääsevät, mutta onnekseen välttyvät isoilta hääjuhlilta. Perhe kasvaakin, joskin Iivon toivoman "prihan" sijasta tulokas onkin tyttövauva, joka nimetään Vienaksi.

Kirsti saa huomata, että taiteilijan vaimona elämisessä on omat haasteensa. Kirsti päättää kuitenkin päästä niiden yli ja tahtoa loppuun asti. Tässä kirjassa Kirstille selviää myös hänen syntyperäänsä liittyvä salaisuus. Ainakin kirjan kansiliepeestä löytyvän tiedon mukaan sarja tulee vielä jatkumaan.

Loistokirja myös moneen eri haasteeseen: Jatkumo-sarjakirjahaasteeseen, Helmet-haasteen kohtaan 34 (kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta) ja vielä tänään päättyvään Taiteilijaromaanit-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava, 2018
430 sivua

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär (Syrjästäkatsojan tarinoita #5)

Helmet-haasteen kohtaan 7 (salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja) sopii mainiosti Enni Mustosen Ruokarouvan tytär (Otava 2017). Enni Mustonenhan on oikeasti Kirsti Manninen. Tämän kirjan myötä sarja etenee viidenteen osaansa, ja päähenkilöksi nousee aiempien osien Idan sijasta tämän tytär Kirsti.

Opintonsa aloittanut Kirsti viihtyy luentosalien sijaan ystävänsä ompelimossa, jossa tehdään ateljeeripukuja Helsingin herrasrouville. Kasvattisisar Alli taas löytää kutsumuksensa runouden piirissä ja tuntee suurta vetoa tulenkantajiin. Kun ensi lempi leimahtaa, vaikeitakin valintoja on tehtävä. 
Raskaan kevään jälkeen Kirsti kaipaa muutosta elämäänsä ja lähtee rohkeasti toteuttamaan haaveitaan Pariisiin, muodin mekaan. 
Tytärtään ikävöivää Idaa työllistävät pienet kaksospojat, kotitalo ja puolison riskaabelit pirssiautobisnekset. (kirjan kansiliepeestä) 

Vaikka päähenkilö vaihtuukin, syrjästäkatsojan asema säilyy. Kirsti seuraa läheltä vasta itsenäistyneen Suomen kulttuuriseurapiirejä ja myöhemmin Pariisissa hyvinkin suuria nimiä: Coco Chanel, Elsa Schiaparelli, Ernest Hemingway. Oman tien löytäminen ei ole helppoa, mutta lopulta oikea suunta löytyy. Lisävihiä saadaan myös Kirstin sukusalaisuuksista, joista toivon mukaan saadaan lukea vielä lisää seuraavassa osassa.

Tällaisen sarjan toivoisi jatkuvan ja jatkuvan. Aika näyttää, kuinka pitkäksi sarja kasvaa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava, 2017
496 sivua

Enni Mustonen: Koskivuori-sarja

Kun sairastaa, tekee mieli lukea jotain tuttua ja turvallista. Niin kävi viime viikonloppunakin, kun syyslentsu päätti tulla visiitille meidän residenssiin. Taas kerran turvauduin oman hyllyn aarteisiin lainakirjapinojen sijaan... ja luin (taas kerran) Enni Mustosen viisiosaisen Koskivuori-sarjan, joka käsittelee Suomen historiaa 1910-luvulta 1960-luvulle. 

Koskivuori-sarjan keskeisiä henkilöitä ja kertojia ovat "kahden suvun yhteiskunnallisesti eri tasoilla toimivat naiset, jotka kasvavat itsenäisyyteen ja joutuvat tekemään omia ratkaisuja". (kirjojen etuliepeestä) 

Ensimmäisessä osassa Verenpisara ikkunalla (Otava 1998) kertojina ovat opettajatarneiti Saara Kavenius ja kartanon piika Vappu Koivikko, molemmat 21-vuotiaita. Kesällä 1917 Saara on juuri valmistunut seminaarista ja tulee Koskivuoren kartanoon kotiopettajattareksi. Ystävällisimmän vastaanoton Saara saa torpparin tyttäreltä, sisäpiikana toimivalta Vapulta, ja nuorten naisten välille muodostuu jonkinlainen hauras ystävyys. Mutta kun vuoden 1918 tapahtumat nielaisevat pyörteisiinsä myös Koskivuoren, naiset joutuvat valitsemaan puolensa. Saara ja Vappu taistelevat kansalaissotansa eri leireissä, mutta yhteisen päämäärän, rauhan ja elämän puolesta. 

Toinen osa Ruiskukkaseppele (Otava 1999) sijoittuu 1920-luvun loppupuolelle ja tuo kertojiksi Saaran tytärpuolen Anna Forsbergin ja Vapun pikkusiskon Elina Koivikon. Lapsuudenystävät ovat ajautuneet eri teille, Anna Helsinkiin opintojen pariin ja Elina taas töihin Koskivuorelle tehtaan konttoriin. Kuten Saara ja Vappu edellisessä osassa, huomaavat Anna ja Elinakin ajautuvansa vastakkaisiin leireihin. Sitten iskevät pulavuodet ja kaikki tuntuu romahtavan. Naisten on jälleen liittouduttava taisteluun elämän puolesta, kun vasarat moukaroivat tehtaan koneita, mustat autot kiitävät yössä ja ihmisiä raastetaan vuoteistaan. 

Sarjan kolmas osa, Kielon jäähyväiset (Otava 2000) kertoo talvi- ja jatkosodan ajasta. Saaran tytär Kristiina Forsberg on pestautunut lotaksi Kannakselle. Koivikon torpan Hanna Lönn, Vapun tytär, on karannut kotoaan ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Sodan syttyminen sekoittaa molempien suunnitelmat, ja kohtalo johdattaa nämäkin lapsuudenystävät jälleen yhteen ja taisteluun elämän puolesta. Molemmat kulkeutuvat lotiksi kauas Karjalaan, jonne myös Hannan täti Elina päätyi 1930-luvulla.

Neljännessä osassa Metsäkukkia asvaltilla (Otava 2001) eletään jo olympiavuotta 1952. Koskivuoren kartanon Annan tytär Eeva Someri lähtee Helsingin yliopistoon lukemaan estetiikkaa, ja Koivikon torpan Sirkka, Elinan tytär, pääsee harjoittelijaksi hattuliikkeeseen. Eevan täti Kristiina pestaa nuoret naiset stadionin kanttiiniin olympiakisojen ajaksi, ja sieltä molemmat löytävät suuren rakkauden. Unkarilainen István viipyy Eevan elämässä vain hetken, mutta vie hänen sydämensä mukanaan. Sirkka puolestaan on valmis seuraamaan Erkkiä vaikka maailman ääriin. Kumpikin on valmis seuraamaan sydämensä ääntä, mutta sen hinta saattaa olla kovakin.

Viides ja viimeinen osa Unikkoja ikkunassa (Otava 2002) vie vuoteen 1968. Kirjan nimellä viitataan tietenkin Marimekkoon, ja muoti on muutenkin suuressa osassa. Sarjan muista osista poiketen tässä kirjassa on neljä kertojaa: äänessä jatkavat edellisen osan kertojaäänet Eeva ja Sirkka, ja heidän lisäkseen sukujen nuoret naiset Satu Pirttisalo (Kristiinan tytär) ja Sanna Harakka (Hannan tytär). Kaikeksi onneksi lopputulos ei kuitenkaan ole sekava, niin kuin voisi ensin olettaa, vaan lukija pysyy hyvin kärryillä kertojien vaihtuessa. Koivikon Sirkka on päättänyt toteuttaa unelmansa ja perustaa kutomon vanhalle kansakoululle. Koskivuoren kartanossa toimittaja Eeva Someri-Tibor taas suunnittelee romaanin kirjoittamista. Eevan pakkaa sekoittaa nuori Satu, jota hän joutuu vastahakoisesti preppaamaan ylioppilaskirjoituksia varten, ja Sirkan elämään ilmaantuu jälleen kerran uusi mies. Eri sukupolvien naisväki on välillä melkoisessa pyörityksessä, puhuttiinpa sitten politiikasta ja tasa-arvosta tai moraalista ja rakkaudesta. Tuttuun tapaan kuitenkin vastoinkäymisten yllättäessä naisten keskinäinen solidaarisuus vie onneksi pitemmän korren.

Koskivuori-sarja oli Enni Mustosen ensimmäinen historiallinen sarja, ja kun se alkoi ilmestyä, en ensin oikein tykännyt ajatuksesta. Mustosen aiemmat romanttiset (maalais)romaanit olivat enemmän mieleeni, ja ajatus historiallisesta romaanista tuntui aluksi pöyristyttävän uuvuttavalta, liian sivistävältä, tai jotain. Mutta vähitellen aloin lämmetä näillekin kirjoille aina vain enemmän, ja aika pian hommasin koko sarjan omaan kirjahyllyyni. Ja aika usein siihen tulee palattua. Eniten pidän sarjan aloitusosasta, sota-aikaa kuvaavasta kolmannesta osasta ja hitusen kaoottisesta päätösosasta. Tylsin on 1920-lukua kuvaava toinen osa.

Kirjaherbario-haaste etenee tällä sarjalla neljän kasvin verran (metsäkukka kun on vaan yleisnimitys): 

• verenpisarat (Fuchsia) on horsmakasvien suku
• ruiskukka eli ruiskaunokki (Centaurea cyanus)
• kielo (Convallaria majalis)
• unikot (Papaver) eli valmut on unikkokasveihin kuuluva kasvisuku

Mistä kirja(sarja) minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: joka osalle 4 tähteä 
Kirja(sarja)n tietoja: 
Enni Mustonen: Koskivuori-sarja
Verenpisara ikkunalla, 1998, 331 sivua
Ruiskukkaseppele, 1999, 272 sivua
Kielon jäähyväiset, 2000, 302 sivua
Metsäkukkia asvaltilla, 2001, 315 sivua
Unikkoja ikkunassa, 2002, 284 sivua
Otava

Lomalukemista vol. 1 - Enni Mustonen: Ruokarouva (Syrjästäkatsojan tarinoita #4)

Lomaa on kohta takana kokonainen viikko, mutta edessäpäin on onneksi tuplasti enemmän! 

Ekan lomaviikon lukusaldo ei päätä huimaa, mutta nyt en mitään sivuennätyksiä tavoittelekaan. Nyt luen vain ja ainoastaan omaksi ilokseni! Jos siinä sivussa saa osumia johonkin haasteeseen, se on vain plussaa. :) 

Lomani aloitin letkeästi omaksi ostamallani Enni Mustosen Ruokarouvalla (Otava 2016). Kirja on jo neljäs osa suosittua Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, jonka aiemmat osat olen lukenut ennen blogiaikaani. 

Ida Eriksson on viime vuodet työskennellyt erakoituneen professorin taloudenhoitajattarena Tukholman huvilakaupunginosassa. Hänen tyttärensä Kirsti on ehtinyt jo kouluikään. Kun Ida saa työnantajansa kuollessa yllätysperinnön, haave kotiinpaluusta ja itsellisestä elämästä toteutuu: hirsihuvila Helsingin lähistöllä kunnostetaan täysihoitolaksi. 
Naapurit ovat erikoisia mutta ystävällisiä: Viivi-rouva on taiteilija, joka on lyöttäytynyt yhteen Pariisista paenneen Ville Vallgrenin kanssa. Pian Idankin ruokapöydässä ja vinttikamareissa viihtyvät Suomen kulttuurielämän kirjattomat ja karjattomat Eino Leinosta L. Onervaan. 
Mutta miten Ida ja hänen vieraansa selviävät, kun sodan taistelukentät tulevat yhä lähemmäksi? (kirjan takaliepeen esittelyteksti)

Kirja on taattua Mustosta: uskottavasti ja tarkasti kerrottua tarinaa menneestä ajasta, unohtamatta pientä ihmistä suurten tapahtumien myllerryksessä. Sarjan aiempiin osiin viitataan useasti, joten niiden tuntemus on valttia, enkä tiedä kuinka paljon kirjasta saa irti, jos aiempia osia ei ole lukenut. Itse kun olen melkoisen tarkka sarjojen suhteen että luen kirjat varmasti oikeassa järjestyksessä. :)

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Ruokarouva 
Otava, 2016
428 sivua

2 x kasvillisuutta ;)

Viime viikkojen aikana, kun on sairastellut ja lomaillut ja kaikkea muuta kuin päivittänyt blogia, vastaan on tullut useampiakin haasteisiin sopivia kirjoja. Kaikista ei vaan ole niin hirveästi sanottavaa... Mutta voihan sitä lyhyemminkin kertoa, edes jotakin.

Tässä siis pari Kirjaherbario-haasteeseen sopivaa kirjaa: Kati Närhen mainio sarjakuva Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) ja Enni Mustosen Hukkakauraa (Otava 1986).

Saniaislehdon salaisuudet kertoo orvosta Agnes-tytöstä, joka asuu mummonsa luona Plankton-nimisessä kaupungissa. Siellä ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan, ja Agnes saakin selville monenlaisia salakähmäisyyksiä kaupungin kulissien takaa. Omaperäisellä otteella Agnes paljastaa niin apteekkarin salaiset harrastukset, humppaa rakastavan isoäitinsä pienet paheet kuin alusvaateliikkeessä harjoitettavan elinkaupan. Mutta mahtaako mysteereistä suurin, kadonneiden vanhempien kohtalo, ratketa?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet 
WSOY, 2010
129 sivua  

Hukkakauraa puolestaan on kuulunut itselleni ns. lohtukirjoihin jo iät ja ajat. Jälleen uusi lukukerta ei tuonut mitään uutta Pakkalan Annan tarinaan, mutta flunssaisena oli ihan yhtä sykähdyttävää lukea hänen puntaroinnistaan kahden miehen välillä. :) Enni Mustosen varhaisimpiin teoksiin lukeutuva maalaistarina on mielestäni hänen kirjojensa parhaimmistoa, jos historialliset romaanit jätetään huomiotta.

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Hukkakauraa
Otava, 1986
200 sivua

Haasteeseen kopattu siis kaksi uutta kasvia: saniainen (Nephrolepis exaltata) ja kaura (Avena sativa). :)