Haastekoonti: Kansojen juurilla

 
Niin se vain elokuu tuli vastaan. Löysin Suketuksen Kansojen juurilla -lukuhaasteen viime joulukuun alkupuolella ja kuvittelin ehtiväni lukea paaaljon enemmän haasteeseen sopivia kirjoja... mutta niin kävi, että sain luettua yhteensä neljä kirjaa, joista yksi käsitteli saamelaisia. Ehdolla oli huomattavasti suurempi määrä kirjoja, jotka olisin tahtonut ehtiä lukea. Vaan ehtiipä ne vielä myöhemminkin, vaikka haaste loppuukin. :) 

Tässä vielä yhteenveto haasteen aikana lukemistani kirjoista: 

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa (Uuden-Seelannin maorit)
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori (Meksikon intiaanit)
Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit (saamelaiset)
Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja (pohjoiset alkuperäiskansat, esim. inuiitit, jupikit)

Larkin ja Clementin kirjoissa painotetaan enemmänkin alkuperäiskansojen elinoloja ja huonoa kohtelua, kaksi muuta kirjaa keskittyvät enemmän alkuperäiskansojen uskomuksiin ja tarinoihin. Näkökulma ei siis kovin laajaksi päässyt näiden kirjojen myötä, mutta kiinnostuksen alkuperäiskansoihin ne onnistuivat herättämään. :) 

Iso kiitos Suketukselle mielenkiintoisesta haasteesta!

Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja

Kirjapinossa on jo pitkään odottanut pikkuruinen kirja, Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja (Savukeidas 2013). Nyt sain sen viimein luettua, ja bloggauskin ehtii vielä Kansojen juurilla -haasteeseen. :)

Kirja on nimensä mukainen kokoelma eskimosatuja Grönlannista, Pohjois-Kanadasta ja Alaskasta. Ne kertovat uteliaista hiirilapsista, kilvoittelevista shamaaneista, jättiläiskoirista, kyliä hajottavista orpopojista ja siitä miten sumu syntyi. 
Lyhyet sadut kuvaavat ihmisten ja eläinten yhteistä taivalta rannattoman taivaan ja lumen välillä. Kiehtovan arktisen tarukokoelman on toimittanut ja kuvittanut Mika Vaaranmaa. (takakannesta)

Pieneen kirjaan mahtuu 25 enemmän tai vähemmän sympaattista tarinaa pohjoisilta alkuperäiskansoilta. Tarinoista ensimmäinen kertoo maailman synnystä ja ihmisten saapumisesta: 

"Ja kun maailma oli valmis, saapuivat ihmiset. Kerrotaan, että he tulivat esiin maasta. Pajupensaiden peittämästä maasta ilmestyi pieniä, pajunlehtien peittämiä lapsia. He makasivat potkiskellen pienten pensaiden keskellä, sillä he eivät osanneet edes ryömiä, ja maasta he saivat myös ravintonsa. 
Sitten kerrotaan jotain miehestä ja naisesta, mutta mitä oikeastaan? Sitä ei tarkalleen tiedetä. Milloin he löysivät toisensa ja milloin he olivat varttuneet? Minä en tiedä. Mutta nainen ompeli lapsille vaatteita ja lähti sitten vaeltamaan. Ja hän löysi pieniä lapsia, puki heidät valmistamiinsa asuihin ja toi heidät kotiinsa. 
Tällä tavoin ihmisten määrä lisääntyi." (s. 7)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja 
Suomentanut, kuvittanut ja toimittanut Mika Vaaranmaa
Savukeidas, 2013 
79 sivua

Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit (Aigi-saaga #1)

Aigin matka saamelaisen mytologian maailmoissa alkaa kilvoittelulla kevätauringon ensisäteestä ja jatkuu sukelluksella Saivomaailmaan etsimään lapsuudenystävää. Vauhdikkaalla taipaleella Aigille on apua gobmien, skaimmadasten ja muiden voimaolentojen tuntemuksesta. 
Jänkäjärven syöverit on erilainen fantasiatarina. Voimakas luontoyhteys, neuvokkuus, rohkeus ja myyttiset voimat ovat aina olleet läsnä saamelaisuudessa. Värikäs uskomusmaailma yritettiin aikoinaan tuhota, mutta Aigi-saaga ammentaa henkensä sitkeästi säilyneestä perinteestä kuin se olisi ikuista totta. Noitamaisen kiehtova kirja langettaa lukijansa loveen. (takakansiteksti) 

Ante Aikion Jänkäjärven syöverit (Texthouse 2013) valikoitui luettavaksi Suketuksen Kansojen juurilla -lukuhaasteen vinkkilistasta. Jonkin aikaa kirja ehti hyllyssä odotella ennen kuin sain tartuttua siihen. Fantasia kun ei jostain syystä mahdottomasti houkuttele, en tiedä miksi. Kirja oli kuitenkin yllättävän nopea- ja helppolukuinen. Valitettavasti ei kuitenkaan mikään huipputeos... ihan ok, mutta siinä se. 

Alun johdanto-osa Aigi-saagan maailmaan on hitusen jaaritteleva ja selittelevä. Samat asiat toistuivat myöhemmin osana kertomusta, joten jossain määrin turhaltakin se tuntui. Kertomus sinänsä alkaa nopeasti, Aigin varhaiset vuodet ohitetaan muutamalla kappaleella ja sitten päästään varsinaisiin seikkailuihin. 

Jos kohta tarinasta puuttuukin se kuuluisa jokin, Aigin seikkailut tekevät saamelaismytologiaa tunnetummaksi. Itselleni nämä ainakin olivat aivan entuudestaan tuntemattomia tarinoita. Ja vaikka en varauksettomasti ihastunutkaat teokseen, täytynee saagan toiselle osalle (Lovi) antaa mahdollisuus. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja:
Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit 
Piirrokset ja kannen kuva Goranus Oy
Texthouse, 2013
219 sivua

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori

Monikaan kirja ei viime aikoina ole tempaissut matkaansa niin tehokkaasti kuin Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori (Like 2014). 

Ladydi elää äitinsä kanssa vuoristokylässä Meksikossa, missä tytön on paras syntyä rumana. Naistennaurattajana tunnettu isä on kylän muiden miesten tavoin karannut paremman elämän perässä rajan taakse Yhdysvaltoihin. Jäljellä ovat vain machetejaan teroittavat naiset, lapset ja skorpionit.
Kun auton ääni lähestyy, tytöt piiloutuvat maakuoppiin. Tyttöjä vievien huumelordien luota ei kukaan palaa. Paitsi Ladydin ystävä Paula, joka tuli takaisin ranteessaan tatuointi "Cannibal's Baby". (takakannesta)

Ladydin elämä pienessä Meksikon vuoristokylässä on jatkuvaa varuillaan oloa. Jos näköpiiriin ilmestyvät autot ovat katumaastureita, varsinkin mustia, tietää se kylän tytöille pakomatkaa maissipelloille kaivettuihin kuoppiin. Tytöt ovat lähes varmoja kovan kohtalon uhreja, varsinkin jos sattuvat olemaan nättejä. Siksipä tyttöjen kauneus kätketään, ja kylän kauneushoitolaa sanotaan rumuushoitolaksi. Kun joku on raskaana, rukoillaan syntyväksi poikaa. 

"Kun minä synnyin, äiti julisti naapureille ja toriväelle, että oli syntynyt poika. 
Luojan kiitos poika tuli! 
Kyllä, kiitos Herran ja neitsyen, vastasivat kaikki, vaikkei kukaan uskonut. Meidän vuorella syntyi pelkkiä poikia ja osa pojista muuttui tytöiksi yhdentoista kieppeillä. Siinä iässä näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi, joiden taas täytyi välillä piiloutua maahan kaivettuihin koloihin." 

Näin kaikki tekevät, mutta silti kylän kaunein tyttö viedään. Vastoin kaikkien odotuksia Paula kuitenkin palaa, tosin monin tavoin haavoittuneena ja elämänhalunsa menettäneenä. Ladydi saa tietää jotakin Paulan kokemuksista, mutta on kyllin hyväuskoinen lähtemään naapurinpoika Miken järjestämään työhön lastenhoitajaksi. Työnantajaansa Ladydi ei ehdi edes näkemään, kun matkalla sattuu ja tapahtuu. Mike osoittautuu huumekuriiriksi ja kykeneväksi raakuuksiin, joita Ladydi joutuu todistamaan. Eipä aikaakaan, kun jäljet johtavat sylttytehtaalle ja Ladydi löytää itsensä tutkintavankeudesta. 

Vankila on Ladydille silmiä avaava koulu siitä, miten naisia Meksikossa kohdellaan. Kauppaa käydään kaikella ja kaikesta, mutta naisten välinen solidaarisuus menee lähes kaiken edelle. Vankilassakin ollaan valmiita auttamaan mistään tietämätöntä keltanokkaa. 

Kaapattujen tyttöjen osa on kova. Niiden tyttöjen, jotka joutuvat jatkuvasti pelkäämään kaapatuksi tulemista, ei ole juuri sen parempi. Kuten kirjan loppusanoissakin todetaan: 

"Nainen voidaan myydä uudelle omistajalle yhä uudelleen ja uudelleen, prostituoitu usealle asiakkaalle saman päivän aikana - toisin kuin annos huumeita, jonka voi myydä vain kerran." 

Järkyttäviä kohtaloita - mutta järkyttävintä on tietää, että tämä kaikki on nykypäivän Meksikossa täyttä totta. Todellinen valta on huumemafialla, raha puhuu ja ihmishenki on toisarvoinen asia. Tämä kirja on saanut alkunsa, kun kirjailija haastatteli meksikolaisia kätkettyjä naisia, naisvankeja sekä rikoksen uhriksi joutuneita naisia. 

Yli puolet Meksikon maaseudun perheistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Suurin osa heistä kuuluu johonkin maan 50 intiaaniryhmään. Tätä seikkaa ei kovinkaan aktiivisesti tuoda kirjassa esille, mutta jossain vaiheessa Ladydin äiti toteaa: "Minä olin tavallinen maalaisintiaani." Tästä syystä rohkenen ottaa kirjan mukaan Kansojen juurilla -haasteeseen. Kirjallinen maailmanvalloitus etenee luonnollisesti Meksikoon, ja koska lukeminen oli varsinainen flow-elämys, kelpuutan kirjan myös Lukuiloa 2016 -haasteeseen. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jennifer Clement: Prayers for the Stolen (2014)
Suomentanut Terhi Kuusisto 
Like, 2014
268 sivua

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

Joulunpyhiksi kaipasin jotakin mukavaa uutta lukemista, mielellään jotain joka ei heti lopu kesken. Siksipä sängyn vieressä odottavasta pinosta valikoitui luettavaksi 892-sivuinen järkäle, Sarah Larkin Valkoisen pilven maa (Bazar 2015). 

Kustantajan esittelyteksti:
Varaton kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa Uuden-Seelannin kunnialliset naimattomat miehet etsivät vaimoa. Kirjeen perusteella herrasmieheltä vaikuttava viljelijä lähettää vastauksen Helenin kirjeeseen, ja matka uuteen maahan alkaa näyttää hienolta mahdollisuudelta.
Samaan aikaan kaunis ja uskalias Gwyneira Silkham, rikkaan lampaankasvattajan tytär, on hävitty uhkapelissä vaimoksi uusseelantilaisen lammasparonin pojalle. Gwyn on innoissaan päästessään karkaamaan ennalta-arvatusta tulevaisuudesta tuntemattomaan maahan.
Helen ja Gwyn ystävystyvät pitkällä laivamatkalla kohti Uutta-Seelantia. Kun uudet aviomiehet osoittautuvat perillä täysin erilaisiksi kuin kirjeet tai Gwynin isän puheet antoivat ymmärtää, on ystävyys ainoa pysyvä asia uudessa kotimaassa.
Valkoisen pilven maa kuvaa upeasti ystävyyttä, rakkautta ja siirtomaa-ajan ihmisten unohtumattomia kohtaloita maorien maassa. 

Omat mietteet: 
Kirja tempaisi mukaansa heti alkusivuilta lähtien. Historia ja romantiikka ovat sydäntäni lähellä, varsinkin kun niitä löytyy samojen kansien välistä molempia sopivassa suhteessa - liikaa siirappia ei saa kuitenkaan olla. Tästä kirjasta siirappi ja muut imelyydet olivat mielestäni tarpeeksi kaukana, ja tarinan etenemisen myötä romanttinen seikkailu muuttuu pikemminkin vahvojen naisten ja heidän sukujensa tarinaksi. Kun vaikeudet yllättävät, naisten välinen ystävyys ja solidaarisuus on se, mikä kantaa. 
Erityisen kiehtovaksi kirjan teki minulle entuudestaan hyvinkin tuntematon Uuden-Seelannin historia - uudisasukkaiden ja maorien kiistat samoista maa-alueista olivat toki arvattavia, mutten niistä muista juurikaan kuulleeni aiemmin. Taisipa historianopetuksen pääpaino olla jossakin muualla kuin toisella puolella maapalloa... 
Kirja eteni mielestäni varsin pitkälle alkuasetelmastaan, ja etuliepeen maininta trilogian aloitusosasta antaakin viitteitä melkoisesta sukueepoksesta. Mahtaneeko sarja valottaa sukujen ja Uuden-Seelannin vaiheita aina nykypäivään saakka?

Osallistun kirjalla kahteen eri lukuhaasteeseen: Kansojen juurilla sekä Kaunokirjallinen maailmanvalloitus.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Sarah Lark: Im Land der weissen Wolke
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Bazar, 2015
892 sivua