Haastekoonti: YA-lukuhaaste

Puolisen vuotta sitten Sivujen välissä -blogissa alkoi YA-lukuhaaste. Haaste vaikutti erittäin houkuttelevalta, sillä tykkään lukea YA-kirjallisuutta, enkä ollut vielä aiemmin osallistunut bingotyyppisiin haasteisiin.

Päätin osallistua haasteeseen ns. sokkona, eli lukea mieleni mukaan YA-genreen sijoittuvia kirjoja ja katsoa sitten, mihin kohtaan kirja sopisi. Toiveissa puolen vuoden aikana saada vähintään yksi bingo. No, tipalle se meni... lähinnä siitä syystä, että jouduin vähän muuttamaan lukemieni kirjojen bloggausjärjestystä muiden lukuhaasteiden takia. Mutta sain kuin sainkin bingon! 

Tässä vielä lukemani kirjat: 

• Gail Carriger: Soulless (englanninkielinen kirja)
• Estelle Maskame: Heittäydy, jos uskallat (julkaistu vuonna 2018)
• Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas (käsittelee mielenterveyttä)
• Sarah Crossan: Yksi (kirjassa on +400 sivua)
• Meredith Russo: Tyttösi sun (kirja käsittelee LGBTQ+aihetta)
• David Almond: A song for Ella Grey (uudelleenkerronta)
• Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (sinua kiinnostava aika/paikka)
• Cecelia Ahern: Viallinen (oma suosikkigenre)
• K.K. Alongi: Pakenijat (jatko-osa sarjaan)
• Cara Delevingne: Mirror, mirror (Eurooppaan sijoittuva kirja)
• Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä? (kirjassa naiskertoja)
• Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (kirja, jonka olet aiemmin lukenut)
• Sanna Heinonen: Noland (kirjassa mieskertoja)
• Riina Mattila: Järistyksiä (kirja, jonka voit lukea päivässä)
• Nina LaCour: Välimatkoja (kirja ei kuulu sarjaan)
• Sarah J. Maas: Lasipalatsi (kirjassa kartta sisäkannessa)
• Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent (kirjassa on kaunis kansi) BINGO!

Kiitokset Hannalle erittäin mukavasta haasteesta!

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu

Vetipäs viime tippaan YA-haastetta ajatellen, mutta onneksi ehdin kuitenkin! Sain tämän kirjan luettua jo jokin aika sitten, mutta en halunnut julkaista tätä ennen Klassikkohaasteen postausta - sattuneesta syystä. :)

Keväällä kustantajien katalogeja selatessa tulevista tämän vuoden nuortenkirjoista huomioni (ja varmaan monen, monen muunkin) herätti Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu (WSOY 2018). Fanifiktiota! Ihan oikeasti julkaistuna! Wanhalle klassikolle jatkoa! Olkoonkin, että tuo alkuperäinen klassikkosarja oli siinä vaiheessa vielä lukematta... mutta saman tien päätin lukea sen ensin, ja oikein sopivastipa sitten klassikkohaasteen kirjaa ei tarvinnut sen pitempään miettiä.

Emilia Kent on todellakin juuri sitä, mitä lupaa: jatko tarinalle, joka Runotyttö etsii tähteään -teoksessa jää tavallaan aivan kesken. Ilsen ja Teddyn häät menevät niin kuin menevät, ja Emiliankin kihlaus Deanin kanssa on purkautunut. Kirjan nimi kertoo jo sen olennaisen: Emilia ja Teddy ovat lopultakin löytäneet toisensa, ihan aikuisten oikeasti, ja muuttaneet asumaan Autioon Taloon. Kirjassa ovat tietysti mukana kaikki alkuperäisestä sarjasta tutut henkilöt, ja myös heidän elämäntarinansa tulevat tutuiksi. Elisabet-täti ei ole enää aivan entisensä, ja Laura-tädin elämään on selkeästi tullut joku mies! Ilse ja Perry ovat edelleen mukana Emilian ja Teddyn elämässä, ja tahollaan hyvin onnellisia. Myös Dean Priest on säilynyt jonkinlaisena ystävänä kaikesta huolimatta. Dean onkin melko suuressa roolissa, kun hän tuo Emilialle luettavaksi oman käsikirjoituksensa - melkoisesti pokkaa on miehellä, joka valehteli Emilialle tämän omasta kirjoituksesta...

Teddy on menestynyt omalla taiteilijan urallaan hyvin, ja nyt hän valmistelee yhteisnäyttelyä toisen (nais)taiteilijan kanssa. Emilian omat haaveet kirjailijan urasta tuntuvat jäävän kaiken muun jalkoihin. Vaimona hän on valmis tukemaan miestään kaikin tavoin, mutta kuka häntä tukee? Kirjoittaminen tuntuu tuskastuttavan vaikealta ja leimahdus loistaa poissaolollaan.

Kirja on siis täynnä melkoista kipuilua. Missä on naisen paikka? Kumpi tulee ensin, ura vai perhe? Ottaen huomioon kaikki ne vuosikymmenet, jotka alkuperäisten kirjojen ja tämän jatkon välillä on, kirja onnistuu aika hyvin tasapainottelemaan näiden "ikiaikaisten" kysymysten välillä. Huomioitua tulee sekä kirjassa eletty aikakausi että "nykyaikaisen naisen" näkökulma. Emiliahan ei alun perinkään ollut mikään kaikkein perinteisin tyttö- tai naishahmo, vaan kuvattuna aikana pikemminkin hyvinkin moderni mielipiteiltään ja käytökseltään.

Kovin nuoria tämä teos tuskin kauheasti kiinnostaa, ja varmaan siksikin teos on määritelty nuorten aikuisten kirjaksi. Eniten tästä varmasti saa irti, jos alkuperäinen Runotyttö-sarja on tuttu. Tällä alustuksella sijoitankin kirjan YA-haasteen kohtaan "kirjassa on kaunis kansi" ja hihkaisen päälle vielä BINGO! Tällä kirjalla pääsen aloittamaan myös Klassikkotuunaus-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu
WSOY, 2018
308 sivua

Sarah J. Maas: Lasipalatsi (Throne of Glass #1)

Fantasian lukuhuumassani tartuin myös viime vuonna ilmestyneeseen Sarah J. Maasin Lasipalatsiin (Gummerus 2017), joka on Throne of Glass -sarjan aloitusosa. Tätäkin pyörittelin heti ilmestymisensä jälkeen, mutta silloin ei napannut. Nyt oli tällekin kirjalle oikea aika.

Celaena Sardothien on vasta 18-vuotias nuori nainen, ja kuitenkin kaikkien aikojen pahamaineisin salamurhaaja. Heti kirjan alussa hän huomaa joutuneensa erikoiseen tilanteeseen: hänen täytyy mennä vihaamansa Adarlanin kuninkaan hoviin lunastaakseen vapautensa orjatyöstä suolakaivoksilla. Haaveissaan hän on marssinut hoviin korkeintaan tappamaan kuninkaan, mutta nyt hänen täytyy käyttäytyä toisin. Jos hän onnistuu päihittämään taistelutaidoillaan 23 muuta kilpailijaa - varkaita, salamurhaajia ja sotureita - hän vapautuu.

Celaenan tukijana on hovin nuori kruununprinssi, joka saa hänet jostain syystä raivon partaalle - tai vähintäänkin hermostumaan. Kuninkaallisen vartion kapteeni valmentaa Celaenaa kilpailuun ja ottaa hänet muutenkin suojatikseen, mutta silti Celaena huomaa ettei yksikään kilpailijoista ole linnassa turvassa. Siellä piileksii jotain todella pelottavaa, ja muinaisia taikamerkkejä ilmaantuu paikkoihin joissa niitä ei saisi olla, taikuus kun on tätä nykyä kiellettyä koko valtakunnasta. Hovissa vieraileva kaukaisemman alueen prinsessa haluaa tutustua Celaenaan. Aluksi Celaena on tästä vain hyvillään, tällaisessa tilanteessa ystäviä ei voi olla liikaa... mutta hovin vaarallisten tapahtumien lisääntyessä Celaena joutuu tosissaan pohtimaan, kuka oikeasti on ystävä ja kuka vihollinen.

Lienee melko helppo arvata, kuinka kilpailussa käy. Celaenasta tulee Kuninkaan Miekka, ja palveltuaan kuningasta tietyn ajan hän on jälleen vapaa. Mutta tähän päästään kunnolla vasta sarjan seuraavassa osassa... YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirjassa kartta sisäkannessa". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah J. Maas: Throne of Glass (2012)
Suomentanut Sarianna Silvonen
Gummerus, 2017
438 sivua

Nina LaCour: Välimatkoja

Nina LaCourin Välimatkoja (Karisto 2018) tuli vähän kuin varkain uutuuskirjojen mukana kirjastoon. Minulta ainakin oli mennyt ihan ohi tällaisen kirjan ilmestyminen, ja uteliaana nappasin kirjan luettavaksi.

Kirja kertoo Marinista, joka on yhtäkkiä vain ottanut ja lähtenyt, muuttanut toiselle puolelle Yhdysvaltoja. New Yorkissa kukaan ei tiedä, mitä hänelle tapahtui viimeisinä viikkoinaan San Franciscossa. Sitä ei tiedä myöskään Marinin paras ystävä Mabel, joka jäi San Franciscoon. Kenties Marinin tarkoituksena on ollut unohtaa kaikki entinen, aloittaa niin sanotusti alusta? Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Kohta on joulu, ja Mabel on ilmoittanut tulevansa Marinin luo kolmeksi päiväksi. On pakko kohdata entinen ja kaikki se, mitä jäi aikanaan sanomatta.

Mabel saapuu, ja niin tekee myös lumimyrsky. Sähköt menevät poikki, ja talonmies pelastaa tytöt kylmästä asuntolasta luokseen. Vähitellen Marinin menneisyyden salat alkavat tulla julki, ja sekä Mabel että kirjan lukija ovat niistä yhtä ällistyneitä.

Kirjan takakannessa on luonnehdinta: "Rehellinen ja intiimi kuvaus yksinäisyydestä ja surun jättämistä arvista". Tietyssä mielessä kyllä, ja jotenkin kirja toi mieleeni hiljattain esittelemäni teoksen Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Yksinäisyyden taustalla on tiettyjä samantyyppisiä asioita, vaikka Marin onkin paljon nuorempi päähenkilö. Toisaalta kuitenkin kirjat ovat täysin erilaisia keskenään. Lukekaa itse, tästä kirjasta en halua paljastaa liikaa. :)

Kirja sopii sekä YA-lukuhaasteeseen (kirja ei kuulu sarjaan) että Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 6 (New Yorkiin sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nina LaCour: We Are Okay
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2018
232 sivua

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.

Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.

Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)

Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

Terhi Rannela: Kerttu ja Mira -sarja

Alkukesän ratoksi tartuin uudelleen yhden lempikirjailijani nuortentrilogiaan. Terhi Rannelan Kerttu ja Mira -trilogia seuraa Kertun, hänen tyttöystävänsä Miran ja heidän kaveripoikansa Ilarin elämää.

Sarjan avausosassa Amsterdam, Anne F. ja minä (Otava 2008) 15-vuotias Kerttu tuskailee sydämenasioiden parissa jätettyään tyttöystävänsä Miran "kypsästi" tekstiviestillä. Mira on ymmärrettävästi raivona, varsinkin kun Kertulla on kierroksessa uusi tyyppi, vaikkakin vain virtuaalisesti. Pelastuksen enkelinä Kertun kirjailijaäiti päättää lennättää itsensä ja tyttärensä syyslomareissulle Amsterdamiin. Matkalukemiseksi äiti pakkaa Kertullekin mukaan oman kappaleen Anne Frankin päiväkirjaa ja haastaa / lahjoo Kertun myös lukemaan sen. Yllätyksekseen Kerttu uppoutuu Annen maailmaan täysin ja löytää sieltä yllättävän yhtymäkohdan omaan elämäänsä. Lopulta koti kutsuu jälleen, ja Kertun on saatava tunteensa järjestykseen.

Kirjankansibingossa sijoitan tämän kirjan kohtaan "kaupunki", YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirja jonka olen aiemmin lukenut" ja Helmet-haasteestakin löytyi sopiva kohta (26: kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Otava, 2008
199 sivua

Sarjan toinen osa Goa, Ganesha ja minä (Otava 2009) vie Kertun ja Miran matkalle Intiaan. Aloitusosan suhdekriisi on siis ohi, ja Intian-matka on jälleen Kertun äidin ansiota. Kertun äidille tyttären suhde tyttöön on mutkaton ja luonnollinen asia, kun taas Mira ei ole kyennyt kertomaan asiasta perheelleen lainkaan. Miran perhetilanne on melko kestämätön muutenkin: vanhemmat ovat eronneet, ja isällä (jonka luona Mira asuu) on uusi vaimo ja yhteisiä lapsiakin tämän kanssa. Mira kokee olevansa perheen kotiorja, ja on yllättävästä matkasta enemmän kuin mielissään.

Näkökulma on kokonaan Miran, ja matkakuvauksen ja elvytetyn suhteen ihanuuden lisäksi kirjan myötä pääsee seuraamaan Miran kipuilua taiteentekemisen ja perhekuvioiden kanssa. Erityisesti suhde äitipuoleen on keskiössä. Intian sanotaan muuttavan ihmisiä, ja niinpä taitaa käydä tälläkin kertaa. 

Kirjankansibingosta ruksaan luetuksi kohdan "aurinko" ja Helmet-haasteesta kohdan 27 (kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä
Otava, 2009
271 sivua

Sarjan päätösosa Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava 2010) nostaa päähenkilöksi Kertun ja Miran kaveripojan Ilarin. Ilari on lähdössä veljensä Valtterin kanssa roadtripille pohjoiseen ja pyytää Kertun ja Miran mukaan. Tarkoituksena on ihastella Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa, silittää poroja, uida Jäämeressä ja nukkua teltassa. Melko tavanomaista lomailua siis, mutta ei millään muotoa itsestäänselvää varsinkaan Ilarille, joka auto-onnettomuuden seurauksena istuu pyörätuolissa. Tärkein matkan tavoite on kuitenkin tavata Ilarin netti-ihastus Heta, joka asuu Kilpisjärvellä - ja joka ei tiedä Ilarin vammasta vielä lainkaan.

Matkan varrella tavataan Kertun isä uusine perheineen ja lopulta saavutaan Kilpisjärvelle. Tapaaminen Hetan kanssa sujuu onneksi hyvin, ja Heta liittyy matkaseurueeseen, kun matkaa jatketaan Norjan puolelle. Jäämeren rannalla ollaan isojen asioiden edessä.

Tämän kirjankin saan sijoitettua kirjankansibingoon, kohtaan "kesä". Sen lisäksi kirja sopii Tundran lumoissa -haasteeseen. Koko sarja tietysti myös Jatkumo-haasteeseen mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
219 sivua

2 x YA

YA-haaste etenee vähitellen, tässä taas kaksi luettua kirjaa. Bingo on vieläkin kaukana...

Cara Delevingne on ilmeisesti aika isokin nimi. Itse törmäsin nimeen ensimmäistä kertaa tämän kirjan myötä. Mirror mirror (WSOY 2018) on Delevingnen ja Rowan Colemanin yhdessä kirjoittama nuorten aikuisten kirja ystävyydestä, identiteetistä ja ulkokuoren petollisuudesta.

Lontoolaisnuoret Red, Leo, Rose ja Naomi ovat aivan erilaisia. Heitä yhdistää ainoastaan kouluprojektina alkanut bändi Mirror, Mirror. Bändi menestyy ja nuoret saavat elämälleen tarkoitusta. Mutta sitten Naomi katoaa. Hänet löydetään puolikuolleena Thames-joesta, ja poliisi uskoo hänen yrittäneen itsemurhaa. Red, Leo ja Rose ovat järkyttyneitä eivätkä millään voi uskoa Naomin olleen niin rikki. Tunsivatko he Naomia ollenkaan? Tuntevatko he toisiaan ollenkaan? Tuntevatko he itseäänkään ollenkaan?

Ehkä minä en olekaan se rehellinen tyyppi, joka kuvittelin olevani. Ehkä minä olen hirviö. (kansiliepeestä)

Hieno tarina, joka oli ihan muuta kuin ennakkotietojen perusteella oletin. Kirjassa oli juttuja, jotka saivat minut palaamaan alkuun ja tarkistamaan, olinko oikeasti lukenut sitä, mitä juuri luin. Yllätyksiä, jotka toisaalta tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Tykkäsin! YA-haasteessa kohtaan "Eurooppaan sijoittuva kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror, Mirror
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2018
382 sivua

Holly Bournen mainio Normaali-sarja etenee valitettavasti päätökseensä. Mitä tytön täytyy tehdä? (Gummerus 2018) nostaa tapahtumien keskiöön Lottien, joka on jossain määrin tympääntynyt kaikkeen. Vanhemmat painostavat Cambridge-opintoihin, hyville ihmisille tapahtuu liian paljon pahoja asioita, ja varsinkin tyttöjen täytyy kestää vaikka mitä vain siksi, että he ovat tyttöjä. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo paljastaa joka ikisen kokemansa seksismin ilmentymän. Koko lysti kuvataan videolle, jonka Lottie aikoo julkaista vlogissaan. Hän saa avukseen taitavan kuvaajan, mutta kun edes tämä ei tunnu uskovan koko asiaan, miten Lottie voi vakuuttaa muun maailman?

Tästä sarjasta olen pitänyt koko ajan enemmän ja enemmän, voi harmi että se nyt päättyy. Kirjailija nostaa esille tärkeitä asioita, ja siinä mielessä tämä päätösosa on oikea loppuhuipennus ja hatunnosto feminismille. Jos oikeasti haluaisi tuoda esille kaiken sen, mikä on epäreilua mille tahansa sukupuolelle, kuten Lottien missiona on, voisi todellakin käydä niin kuin Lottielle on tapahtua: ehtii palaa loppuun ennen kuin pääsee edes kunnolla alkuun.

Tärkeä kirja, tärkeä sarja! Toivottavasti kirjailijasta kuullaan vielä lisää (ja kuullaanhan hänestä...). YA-haasteessa kohtaan "kirjassa naiskertoja". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do? (2016)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2018
400 sivua

Nuorten scifisarjoja

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

Cecelia Ahern: Viallinen

Irlantilainen Cecelia Ahern on tullut lukijoille tutuksi ennen kaikkea naisten viihdekirjallisuuden tekijänä. Nyt hän on laajentanut kohderyhmäänsä nuoriin aikuisiin dystopiakirjalla Viallinen (Gummerus 2018).

Celestine North on seitsemäntoistavuotias, jonka elämä vaikuttaa aivan täydelliseltä... kunnes hän tulee rikkoneeksi kaikkein perustavanlaatuisinta sääntöä yhteisössään. Celestine elää maailmassa, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Rangaistuksen saaneet kirjaimellisesti leimataan "viallisiksi", että kaikki tietäisivät heidän virheensä. Täydellisten ja viallisten välillä on huikea ero: viallisten elämää rajoittavat tiukat säännöt ja täydelliset ovat kaikessa etusijalla. 

Celestine ei voi katsoa sivusta, kun viallisen leimaa kantava vanhus on pyörtymäisillään linja-autossa. Vastoin kaikkia sääntöjä hän menee puuttumaan tilanteeseen ja joutuu itse vangituksi. Kaikki ovat varmoja, että Celestine selviää vähällä - onhan hänen poikaystävänsä isä merkittävässä asemassa. Toisin kuitenkin käy. Celestine tuomitaan rikoksestaan vialliseksi, ja hänen elämänsä muuttuu täysin toisenlaiseksi.

Viallinen on taitavasti rakennettu kuvaus yhteiskunnasta, jollaista ei pitäisi olla. Se muistuttaa pelottavasti takavuosien holokaustista ja apartheidista ja monista tämän päivänkin epäkohdista vähemmistöryhmien elämässä. Odotan mielenkiinnolla, mitä kohta ilmestyvä jatko-osa Täydellinen tuo tullessaan.

Tämä kirja sopii useaan meneillään olevaan haasteeseen: Jatkumoon, Spefi-haasteeseen (kohta 8: scifikirja, jonka kirjoittaja on nainen) sekä YA-haasteeseen (oma suosikkigenre).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Cecelia Ahern: Flawed
Suomentanut Terhi Leskinen
Gummerus, 2018
428 sivua

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

David Almond: A Song for Ella Grey

Kreikan mytologia tuntuu innoittaneen kirjailijoita jo - heh, antiikin ajoista asti. Tähän joukkoon on nyt liittynyt myös brittikirjailija David Almond nuorten aikuisten kirjallaan A song for Ella Grey (Ember 2016). Almond on kirjassaan siirtänyt myytin Orfeuksesta ja Eurydikestä nykyaikaan.

Yksinkertaistettuna ja tiivistettynä tämä myytti menee jotakuinkin näin: Orfeus oli lahjakas laulaja, joka sai laulullaan ja lyyransoitollaan luonnonkin pysähtymään ja kuuntelemaan. Orfeus rakastui Eurydike-nymfiin, mutta kun he viettivät häitä, käärme puri morsianta ja tämä kuoli. Surun murtama Orfeus lähti Manalaan hakemaan tätä takaisin. Hän sai laulullaan jumalatkin heltymään, ja niin hänelle annettiin poikkeuksellisesti lupa viedä morsiamensa takaisin maan päälle... mutta tietenkin yhdellä ehdolla: hän ei ehdottomasti saisi vilkaistakaan taakseen. Matkalla Orfeus kuitenkin unohti tämän ehdon ja katsoi Eurydikeen, vain nähdäkseen kuinka tämä joutui vajoamaan takaisin Manalaan - lopullisesti.

Almondin kirjassa pääosassa on Claire, jonka paras ystävä on aina ollut Ella. Ella Grey, joka ei tiedä ketä hänen oikeat vanhempansa ovat. Ella Grey, jonka adoptiovanhemmat ovat ylisuojelevia eivätkä halua päästää hänestä irti. Ella Grey, jota salaperäinen Orpheus ei ole koskaan tavannut, mutta jota on aina rakastanut. Claire on ystäväjoukkonsa kanssa pohjoisessa Englannissa viettämässä lomaa, jolle Ella ei pääse mukaan. He kuulevat Orpheuksen soittavan ja laulavan, ja lopulta Orpheus löytää heidät. Claire soittaa Ellalle että tämäkin kuulisi Orpheuksen laulun, jolloin Orpheus haluaa puhua Ellan kanssa. Kaikkien ällistykseksi Orpheus ja Ella rakastuvat siinä paikassa, ja Orpheus lupaa löytää Ellan.

Ella on tahollaan aivan yhtä rakastunut, ja Claire ei tiedä mitä ajatella. Hän on huolissaan ja ehkä vähän mustasukkainenkin ystävästään, mutta kun Orpheus sitten saapuu Clairen ja Ellan kotikaupunkiin ja Ella on valmis seuraamaan tätä vaikka maailman ääriin, hän ei voi muuta kuin auttaa Ellaa tapaamaan Orpheusta salaa vanhemmiltaan. Lopulta asiat etenevät niin pitkälle, että Ella keinottelee itselleen luvan lähteä lomamatkalle kaveriporukan kanssa, ja tällä reissulla hän aikoo mennä Orpheuksen kanssa naimisiin. Loma alkaa, reissu on edessä, ja sitten onkin jo hääpäivä. Claire saa tahtomattaan kunnian toimia sekä kaasona, morsiamen luovuttajana että vihkijänä. Vaan kun seremonia on ohi, niityltä kaikuu Ellan tuskanhuuto... ja Orpheus on leski yhtä äkkiä kuin oli vihitty mieskin.

Kaikki ovat murheen murtamia, niin Claire, Ellan vanhemmat kuin Orpheuskin. Ja tästä alkaa sitten tämän kirjan omituisin osuus... eli se, kun Orpheus lähtee Manalaan hakemaan vaimoaan takaisin. En ihan tiedä, mitä tästä kirjasta ajattelisin, niin erikoiselta se tuntui. Kreikkalainen mytologia ei ole aivan ominta mukavuusaluettani, ja kyseinen myytti varsinkin oli minulle hyvin hämärän peitossa. Onneksi kirjailija antaa esipuheessa vihiä siitä, mitä on luvassa, muuten kirja olisi voinut tuntua vielä hämmentävämmältä.

Tällä kirjalla kuittaan YA-lukuhaasteesta kohdan "uudelleenkerronta". Kuusi kirjaa ko. haasteeseen luettu, mutta bingo on vielä kaukana...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
David Almond: A Song for Ella Grey
Ember, 2015
268 sivua

Meredith Russo: Tyttösi sun

Transsukupuolisuudesta ei kovin paljon ole ainakaan nuorille kirjoitettu, lähinnä tulee mieleen Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016). Tätä puutetta paikkaa nyt ansiokkaasti Meredith Russon Tyttösi sun (Karisto 2018).

Sukupuolensa korjannut Amanda Hardy vaihtaa koulukiusaamisen takia kotikaupunkia ja lukiota. Uudessa koulussa hän aikoo pitää taustansa salassa ja opiskella ahkerasti, jotta voisi lukion jälkeen jättää ahdistavat pikkupaikkakunnat lopullisesti taakseen ja suunnata yliopistoon New Yorkiin tai Bostoniin. Uusiin koulukavereihinsa tutustuessaan Amanda huomaa, että yhdellä jos toisella on jotain salattavaa... ja sitten hän kohtaa Grantin, jonka kanssa Amanda haluaisi jakaa kaiken. Mutta ymmärtäisikö Grant? (takakansiteksti)

Andrewina syntynyt ja kasvanut Amanda tuntee lopultakin olevansa oikea itsensä. Siitä maksettu hinta on kuitenkin kova ja vaatii ympäristönvaihdosta. Uudessa koulussa olisi helpompi pitää matalaa profiilia ja vaieta taustastaan, mutta mitä paremmin Amanda pääsee porukkaan, sitä enemmän käy ilmi että salattavaa on muillakin. Ja salaisuuksilla on tapana paljastua... niin käy nytkin kun väärinkäsityksen seurauksena katkerasti loukkaantunut "ystävä" avaa Pandoran lippaan ja kertoo kaikkien salaisuudet julki. Vasta alullaan oleva romanssi Grantin kanssa saa kolauksen, ja Amanda joutuu jälleen pakenemaan.

Elämänmakuinen ja vaikeuksista huolimatta positiivissävytteinen teos oli luettava yhdeltä istumalta. Kirja sopii moneenkin eri haasteeseen: Helmet-haasteen kohtaan 1 (kirjassa muutetaan), YA-haasteeseen (käsittelee LGBTQ-aihetta) ja vielä Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 1 (pikkukaupunkiin sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Meredith Russo: If I Was Your Girl (2016)
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2018
344 sivua

Sarah Crossan: Yksi

Sarah Crossanin vasta suomennettu nuortenkirja Yksi (S&S 2018) sattui käsiini ihan sattumalta viime viikon uutuuslähetyksestä. Tartuin kirjaan saman tien ja se teki todellakin vaikutuksen. Upea kirja!

Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.
Koskettava romaani ihmisyydestä, sisaruudesta ja rakkaudesta on saanut lukuisia palkintoja ja käännetty monille kielille. (takakansiteksti)

Proosarunon muotoon kirjoitettu kirja oli erittäin nopealukuinen ja jätti sopivasti sanottavaa rivien väliin. Kirjailija on eläytynyt uskomattoman hyvin siamilaisen kaksosen rooliin ja tehdyn taustatyön määrä on varmasti valtava. Jokainen siamilainen kaksospari kun on täysin omanlaisensa.

Kertojana kirjassa on toinen kaksosista, Grace. Hän ja Tippi ovat käyneet koko ikänsä kotikoulua, mutta nyt heidän on mentävä ihan oikeasti kouluun, ja se tuntuu melkoiselta koettelemukselta. Vastoin kaikkia odotuksia koulusta löytyy ystäviä, ja Grace jopa uskaltaa toivoa vielä enemmänkin, kun Jon vaikuttaa olevan hänestä ihmeen kiinnostunut. Vain hänestä eikä Tippistä! Elämä siamilaisena kaksosena on kuitenkin monimutkaista. Pian Grace ja Tippi ovat vaikean ratkaisun edessä. Kummankaan elämä ei voi jatkua entisenlaisena. Riipaisevaa!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kupeeseen, kuitenkin New Jerseyn osavaltion puolelle Hudson-jokea. Näin saan taas uuden osavaltion kuitattua So American -haasteeseen. YA-lukuhaasteesta ruksaan kohdan "kirjassa on +400 sivua", ja Helmet-haasteesta kohdan 46 (kirjan nimessä on vain yksi sana). Näiden lisäksi kirja sopii myös pian päättyvään Harvinaiset-lukuhaasteeseen, sillä aika harvinaisia siamilaiset kaksoset taitavat olla.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah Crossan: One (2015)
Suomentanut Kaisa Kattelus
S & S, 2018
439 sivua

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Teinityttären äitinä en ole oikein voinut välttyä tubettajilta ja heihin liittyvältä hypetykseltä. Oman "kihinänsä" meilläkin on aiheuttanut Maiju Voutilaisen eli Mansikkka-tubettajan runokirja Itke minulle taivas (Otava 2017). Pitihän sitä itsekin sitten vilkaista kun tytär sai kirjan käsiinsä.

Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.
Kirjoittaja päästää lukijan ihonsa alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa. Jokainen meistä on arvokas. (takakannesta)

Ymmärrän hyvin miksi tällaista kirjaa pidetään tärkeänä - mielenterveyden ongelmista ei koskaan voi puhua liikaa. (Tai no voi, mutta kuitenkin...) Runot tarjoavat vertaistukea: en ehkä olekaan yksin ajatusteni kanssa, vaan muilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Löysin itsenikin useammasta runosta.

Siitä huolimatta kirja ei ollut ihan minun juttuni. Ehkä aihe on liian lähellä? Ehkä olen liian vanha? Toinen tähdistä tulee aiheen tärkeydestä, toinen kirjan lyhyydestä. Kirja pääsee mukaan YA-lukuhaasteeseen (kirja käsittelee mielenterveyttä) ja Helmet-haasteeseen (kohta 21: kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulle taivas
Kuvittanut Hilla Semeri
Otava, 2017
62 sivua