Jännitystä syksyn pimeyteen

Syksyn edetessä ja iltojen pimetessä tulee vaihe, jolloin jännärit ja kauhukirjat vetävät tavallistakin enemmän puoleensa. Näihin hetkiin oivaa lukemista on C.J. Tudorin esikoisteos Liitu-ukko (WSOY 2018).



Kirjan tarina kulkee kahdessa aikatasossa: vuosissa 1986 ja 2016. Jo tästä syystä kirja toi elävästi mieleen Stephen Kingin tiiliskiviklassikon Se. Yhtäläisyydet eivät tähän lopu, sillä muutenkin tapahtumaketju tuo kyseisen Kingin teoksen mieleen. Pelle sentään puuttuu.

Vuonna 1986 kaksitoistavuotias Eddie viettää kesää kavereidensa kanssa. Hupaisana viestien vaihtona alkanut liitu-ukkojen piirtely saa karumman käänteen, kun liitupiirrokset johdattavat porukan ruumiin kätköpaikalle. Sen kesän tapahtumia ei kukaan porukasta halua muistella. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Eddie saa kirjeen, jonka sisällä on vain kuva liitu-ukosta. Vanha kaveriporukka ei ole kokoontunut pitkiin aikoihin, mutta nyt taitaa olla korkea aika tavata. Selviää, että muutkin ovat saaneet samanlaisia kirjeitä, ja kaikki olettavat niiden olevan vain pilailua. Tämä luulo kuitenkin osoittautuu vääräksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi vanhasta porukasta kuolee.

Eddie ei oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Vanhat asiat on pakko ottaa käsittelyyn ja selvittää, mitä tuona kamalana kesänä vuosikymmeniä sitten oikeastaan tapahtui.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
C.J. Tudor: The Chalk Man
Suomentanut Raimo Salminen
WSOY, 2018
426 sivua

S.K. Tremaynen aiemmat psykologiset jännärit Jääkaksoset ja Tulilapsi olivat molemmat todella jänniä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Myös kirjailijan uusin teos Ennen kuolemaani (Otava 2018) jatkaa samalla linjalla.

Keskellä Dartmoorin karua ylänköseutua asuu Redwayn perhe, Adam, Kath ja tytär Lyla. Joulunvietto on sujunut tavanomaisen mukavasti Kathin veljen perheen seurassa, mutta joulun jälkeen koittaa karu arki, kun Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hänen autonsa suistuu veteen, mutta kaikeksi onneksi Kath pääsee autosta ulos ajoissa ja säästyy hukkumiselta. Onnettomuus jättää jälkensä koko perheeseen: metsänvartijana työskentelevä Adam vaikuttaa kummallisen etäiseltä, ja alunperinkin asperger-tyyppisesti oireileva Lyla käyttäytyy aina vain oudommin ja lisäksi puhuu salaperäiseltä miehestä, jonka väittää nähneensä nummilla. Kath itse ei muista onnettomuutta edeltäneistä viikoista mitään. 

Kun Kathin muisti alkaa vähitellen palautua, kaikki kääntyy päälaelleen. Oliko onnettomuus sittenkään onnettomuus? Jotain on pahasti pielessä, ja Kathin on saatava selville totuus tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: Just Before I Died
Suomentanut Antti Autio
Otava, 2018
431 sivua

Tyttöenergiaa!

Viime vuonna ilmestyi huikean erilainen satukirja, Iltasatuja kapinallisille tytöille. Harmittelin tuolloin ettei suomalaisia naisia näkynyt mukana ollenkaan, lukuunottamatta yhtä kuvittajaa. No. Nyt tilanne on viimevuotisesta todellakin korjaantunut: jatko-osa ja neljä (!) muuta samantyylistä kirjaa, joissa on tällä kertaa mukana myös suomalaisia naisia tai siis tyttöjä.

Se varsinainen jatko-osa on tietenkin Francesca Cavallon ja Elena Favillin Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 (S&S 2018). Ensimmäisen osan tapaan kirja esittelee sata tyttöä, jotka ovat kukin omalla tavallaan ja toiminnallaan olleet näyttämässä tietä muille. Kuvitus on jälleen monilta naistaiteilijoilta. Ja edelleen kummastelen tuota sanavalintaa, miksi kapinallisille? Plussaa kuitenkin siitä, että nyt tässäkin kirjassa on suomalainen tyttö mukana. Jääsukeltaja Johanna Nordblad oli ainakin minulle ennestään tuntematon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Elena Favilli & Francesca Cavallo: Good Night Stories for Rebel Girls 2 (2017)
Suomentanut Maija Kauhanen
Kustantamo S&S, 2018
212 sivua

Kay Woodwardin Mitä hän tekisi? : kapinallisten tyttöjen kirja (Readme 2018) on hyvin samantyylinen, mutta sisältää enemmän tekstiä kaikista esittelemistään tytöistä tai naisista. Tässä kirjassa on mukana 25 tyttöä Kleopatrasta Malala Yousafzaihin, valitettavasti ei ketään suomalaista. Jokaisen tytön kohdalla käsitellään myös jotain lasten ja nuorten elämään liittyvää kysymystä ja esitetään oletuksia siitä, mitä kyseinen henkilö tuossa tilanteessa tekisi. Ihan kiva lisä, toivottavasti toimii rohkaisuna noita juttuja pohtiville. Kirjan ulkoasu on upea, mutta fonttikoko melkoisen pientä piperrystä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kay Woodward: What Would She Do?
Suomentanut Jade Haapasalo
Readme, 2018
112 sivua

Kotimaista tyttöenergiaa tarjoaa kaksi hyvin keskenään samanlaista kirjaa: Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018) sekä lasten ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittu Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into 2018). Muutenkin jo taivastelin kollegoille samankaltaisten teosten määrää, mutta varsinkin näiden kotimaisten kohdalla samankaltaisuus jo melkein itkettää...

Luin itse ensin Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, ja pidin kirjasta oikein paljon. Teos esittelee 40 kuuluisaa suomalaista tyttöä tai naista, ja heidän elämästään kerrotaan ihan oikeasti tarinan keinoin. Siis "Olipa kerran..." ja niin edelleen. Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) taas esittelee 60 suomalaisnaista, joista 22 on samoja kuin aiemmin mainitussa teoksessa. Tätä teosta on ollut tekemässä 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa - kaikki naisia, luonnollisesti. 

Kummallakin teoksella on omat ansionsa: Salmisten Tarinoita... viehättää nimenomaan tarinallisuudellaan sekä kirjastoneuvos Helle Kannilan esittelyllä. Sankaritarinoita... on taas kokonaisuudessaan ehkä kuitenkin se "tyylikkäämpi" ja monipuolisempi. Finlandia-palkinnon voisin itse antaa näistä teoksista vaikka molemmille. :)

Mistä kirjat minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: molemmille 4 tähteä
Kirjojen tietoja:
- Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa
S & S, 2018
278 sivua
- Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Into, 2018
256 sivua


Satu ja Johannes Erran teos Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan (Tammi 2018) poikkeaa näistä muista teoksista siinä, että sen esittelemät tytöt ovat kaikki kuninkaallisia. Eikä mitään satuprinsessoja, vaan ihan oikeita eri aikoina eläneitä prinsessoja. Varsinaisten henkilökuvien lisäksi kirja tarjoaa paljon faktatietoa mm. kuninkaallisten tavoista, taidoista, asuista, saavutuksista ja nimistä. Vallan viehättävää knoppitietoa, itselleni paljon uutta asiaa. Kirja voitti lasten sarjan Tammen ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen tietokirjakilpailussa, ja todellakin ansiosta!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Satu & Johannes Erra: Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan
Kuvittanut Ilona Partanen
Tammi, 2018
53 sivua

Amanda Vaara: Yösähköä (Majatalo Villa Venla #2)

Pyysin hiljattain tytärtä avuksi valitsemaan lukemista. Töistä kun noita kirjoja tuppaa kertymään matkaan, niin joskus käy niin ettei millään osaa päättää mitä seuraavaksi lukisi. Tällä konstilla saan myös Helmet-haasteen kohdan 10 kuitattua. :)

Majatalo Villa Venla -sarjan aloitusosa vaikutti minut lupsakalla kerronnallaan, ja nyt sarja saa jatkoa osalla Yösähköä (Karisto 2018) - jonka tytär siis pinosta minulle kiikutti.

Edellisessä osassa uuden elämän aloittanut ja majatalon perustanut Venla jatkaa airbnb-yrityksensä pyörittämistä ja bloggaamista myös tässä kirjassa. Jörn on entistä vahvemmin elämässä mukana, ja entinen mies Henri tekee kaikkensa saadakseen lasten huoltajuuden. Tytär Eedla vaikuttaa olevan enemmän isänsä puolella, ja Venlalla riittää huolenaiheita. Elämäänsä leppoistamaan lähtenyt nainen löytää kuitenkin mielenvahvuutensa aina uudestaan ja uudestaan, ja vaikeatkin tilanteet tuntuvat selviävän kerta toisensa jälkeen. Aikaa riittää myös opiskeluun ja uuteen harrastukseen.

Oman päänvaivansa aiheuttavat myös naapurit, niin mukavat, uudet kuin entisetkin - kuten myös epätoivon vimmalla vauvaa haikaileva paras ystävä. Lopulta lomamatkan kynnyksellä Venlan elämä saa täysin uuden käänteen, kun parisuhteen oikea tila paljastuu. Loppusivuilla pedataan erittäin selkeästi sarjan seuraavaa osaa, jonka kuviot eivät kyllä millään tavalla tule yllättämään. :)

Erityismaininnan kirja ansaitsee vielä kansikuvastaan, jonka värimaailma ja yksityiskohdat ovat kovasti minun mieleeni. Ja napataanpa tämäkin kirja mukaan Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Amanda Vaara: Yösähköä
Karisto, 2018
242 sivua

Hyvän mielen kirjoja haikeista aiheista

Syksyn mittaan olen lukenut useampiakin ns. hyvän mielen kirjoja, siis kirjoja joista jää lukemisen jälkeen mukava tunne. Tässä postauksessa esillä pari niistä. Aiheensa puolesta näitä kirjoja ei ehkä välttämättä heti mieltäisi hyvän mielen lukemiseksi, sillä niissä käsitellään melko haikeita ja rankkojakin asioita.

Agnès Martin-Lugandin esikoisteos Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Bazar 2018) herätti mielenkiinnon jo nimellään. Kirja on tarina perheensä menettäneestä naisesta, joka yrittää parhaansa mukaan toipua surustaan ja päästä uudelleen elämänsyrjään kiinni.

Dianen mies ja pieni tytär ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa vuosi sitten, ja sen jälkeen Diane on eristäytynyt kotiinsa. Hänen aiemmin perustamansa kirjakahvila on jäänyt lähes tuuliajolle, eikä Diane ole kyennyt käymään edes hautausmaalla kertaakaan. Lopulta Diane herää huomaamaan tilanteensa toivottomuuden ja päättää tehdä sille jotakin. Hän muuttaa elämänsä kertaheitolla: Pariisi jää taakse kun Diane muuttaa Irlantiin. Maa on juuri niin kiehtova ja ihana kuin Diane aina miehensä kanssa oli ajatellut, ja pikkukylässä hänet otetaan yllättävän hyvin vastaan. Vain lähin naapuri näyttää hapanta naamaa, mokoma töykeä valokuvaajamies.

Diane ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan onnistuu tutustumaan myös lähinaapuriinsa Edwardiin. Vähitellen suru muuttaa muotoaan ja Diane toteaa olevansa valmis uuteen ihmissuhteeseen. Valitettavasti vain kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä...

Tykästyin kovasti kirjaan ja ilahduin, kun huomasin kansiliepeestä että jatkoa on luvassa  ensi keväänä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Agnès Martin-Lugand: Les gens heureux lisent et boivent du café
Suomentanut Kirsi Tanner
Bazar, 2018
218 sivua

Vähän eri tavalla haikeaa luettavaa oli Sofia Lundbergin kaunis teos Punainen osoitekirja (Otava 2018): iäkkään naisen muistoja vanhoista ystävistä ja rakkaista ihmisistä.

Doris on 96-vuotias, mutta elää edelleen yksin omassa asunnossaan Tukholmassa. Apua on saatavilla tarvittaessa: kotiavustajat käyvät päivittäin, ja yhteys Amerikassa asuvaan sisarentyttäreen, Jennyyn, hoituu nykyaikaisesti Skypen avulla. Korkea ikä tuo mukanaan kummasti hupenevan tuttavapiirin, ja niinpä Doriksen vanhasta osoitekirjasta on vedetty jo yli monta, monta nimeä. Muistot heistä elävät kuitenkin vielä Doriksen mielessä, ja hän päättää kirjoittaaa Jennyllekin näistä aikanaan tuntemistaan ihmisistä, ettei vain kävisi niin että kohta heitä ei muista kukaan.

Kun Doriksen vointi yllättäen huonontuu ja hän joutuu sairaalaan, Jenny lentää Amerikasta Ruotsiin ollakseen lähempänä. Hän löytää Doriksen hänelle osoittamat kirjoitelmat ja lähes lumoutuu lukemastaan. Suvun aiemmat vaiheet selkenevät koko ajan lisää, ja Jenny huomaa Doriksen kaipaavan kovasti vanhaa rakastettuaan. Suunnitelma alkaa itää hänen mielessään... mutta ehtiikö hän toimia, ennen kuin on liian myöhäistä?

Kaunis, kaunis kertomus. Loppu toi kyyneleet silmäkulmiin, ihan väkisellä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sofia Lundberg: Den röda adressboken
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2018
316 sivua

Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä ovat yhdessä kirjoittaneet mainion hyytävät kauhunovellikokoelman Verikuu ja muita outoja tarinoita (Haamu 2018). Kirja sopi oikein hyvin luettavaksi pimeään lokakuiseen iltaan juuri ennen nukkumaanmenoa. ;-)

Olen jo aiemmin esitellyt Jaana Ala-Huissin novelleja Hotelli Ikuisuus -teoksen yhteydessä. Tuohon kokoelmaan Ala-Huissi kirjoitti novelleja yhdessä Henry Ahon kanssa. Pidin kirjan rakenteesta, jossa kahden tekijän novellit vuorottelivat ja tavallaan keskustelivat keskenään. Vähän samalla tyylillä on kirjoitettu tämäkin Verikuu.

Kirjassa on mukana seitsemän novellia kummaltakin kirjailijalta, ja kokoelma on mielestäni hyvinkin toimiva kokonaisuus. Suuri osa novelleista nojaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja sulauttaa todellisuuteen jotain outoa. Tästä lähtien ehkä tulee katsottua kuuta aina vähän tarkemmin... ja jos se on punainen, pysyn kyllä taatusti sisällä. Myös käsitteet kuokkavieras ja kuutamokeikka saavat uusia ulottuvuuksia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
148 sivua

Lasten jännää x 3

Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua

Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua

Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi (Flavia de Luce #9)

Alan Bradleyn Flavia de Lucen elämästä ja tutkimuksista kertova sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaansa, ja aina vain sarja jaksaa viehättää yhtä paljon. On hieno paikka haudan povi (Bazar 2018) jatkaa edellisen osan päättäneen perhetragedian jälkimainingeissa.

Flavia lähtee sisartensa ja uskollisen Doggerin kanssa maaseuturetkelle saadakseen ajatuksiaan välillä muualle. Soutureissu joella saa yllättävän, mutta Flavialle mieleisen käänteen, kun hän luulee tarttuvansa kalaan, mutta vetääkin joesta ylös ruumiin. Kemistisalapoliisin mielenkiinto herää välittömästi, varsinkin kun paikkakunnan poliisi ei vaikuta kovin innokkaalta tutkimaan tapausta.

Kirja on siis erittäin tuttua Flavia de Luce -laatua, ja tällä kertaa myös Dogger nousee yllättävän suureen rooliin. Perhesuhteet ovat aina olleet merkityksellinen osa tätä sarjaa, ja kaikesta aiemmin tapahtuneesta johtuen niin on nytkin. Kirjan loppu sai minut hetkeksi epäilemään, että jokohan vain sarja tuli päätökseensä, mutta vilkaisu Bazarin kevään 2019 katalogiin osoitti tämän luulon onneksi vääräksi. Jee! \o/

Luin kirjan lokakuun puolella eli se kuuluu ehdottomasti Halloween-haasteen lukusaldoon. Luku- ja bloggausvauhti eivät taaskaan kohtaa... Ja sarjaan kuuluvana tietty mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: The Grave's a Fine and Private Place
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar, 2018
397 sivua

Marko Hautala: Leväluhta

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi taas lokakuun alussa Halloween-lukuhaaste. Koska tykkään aihepiiriin sopivista kirjoista, osallistuminen ei vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. :)

Ensimmäiseksi genreen sopivaksi teokseksi sain luettua Marko Hautalan uusimman kauhujännärin Leväluhta (Tammi 2018). Sen tarina perustuu ihan oikeaan paikkaan, Etelä-Pohjanmaalla Isonkyrön Orismalan kylässä. Sieltä on löydetty arvoituksellisia muinaisjäännöksiä, joita on esillä Suomen Kansallismuseossa. Kävin itse museossa elokuun alussa ja nämä Leväluhdan löydökset kyllä jäivät mieleeni.

Meeri hylkää lapsensa ja miehensä ja palaa takaisin kotiin. Hän ei ikinä aikonut tehdä sitä, mutta jokin vetää häntä takaisin. Siitä huolimatta, että isä on kuollut, veli on suljettu psykiatriselle osastolle ja äidin kanssa Meeri ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä. Kotona on enää äiti, puhumaton, kuin eksyksissä oleva vanhus, joka kuitenkin ottaa Meerin vastaan ja alkaa kuin ihmeen kaupalla päästä taas elämään kiinni.

Kotitalon lähettyvillä sijaitsee Leväluhta, vanha arvoituksellinen paikka, joka vetää oudolla tavalla puoleensa. Se koitui isän kohtaloksi, ja sai veljen elämän sekaisin. Nyt se kutsuu myös Meeriä, ja hän olettaa äidinkin altistuneen paikan vaikutukselle. Kotitalo on huonossa kunnossa, siellä haisee kummalliselle ja näyttää ihan siltä, kuin talon rakenteissa kasvaisi jotain ylimääräistä. Kuin sientä. Kuin sitä samaa sientä, jonka Meeri löysi veljensä huoneesta. Jossa oli paljon mustia pisteitä, kuin pieniä silmiä.

Kauhujuoni lässähtää aavistuksen verran, kun mukaan sekoitetaan luonnontiedettä ja selitetään tapahtumia vähän liikaakin sen avulla. Silti tapahtumat ja perheen sisäiset ristiriidat ovat karmivia ja tarina toimii. Ei ehkä perinteisintä kauhua, mutta käy se näinkin. Lukiessa tuntui hyvinkin epämiellyttävä tunne niskavilloissa, ja se on minulle toimiva kelpo kauhukirjan mittari.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Leväluhta
Tammi, 2018
320 sivua

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Joskus käy niin, että lukemansa kirjan unohtaa melkein saman tien. Ja sitten on niitä täysin päinvastaisia tapauksia, niin kuin vaikka Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori, jonka lukemisesta on pitkästi yli kaksi vuotta. Se kirja ei hevillä unohdu. Niinpä Clementin uutukainen Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) herätti mielenkiintoni välittömästi.

Pearl asuu äitinsä kanssa henkilöautossa. Vessassa voi käydä talovaunualueella, samoin suihkussa, ja ruoanlaittoonkaan ei välttämättä tarvita hellaa. Kylmälaukku takakontissa riittää. Kotikulmilla Floridan syrjäseudulla ihmisten eriarvoisuus on edelleen valitettava tosiasia, ja kodittomia riittää. Pearlin äiti on kuitenkin valinnut tällaisen elämän tarkoituksella, vaikka olisi voinut elää aivan toisella tavalla pöytähopeiden ja perintökalusteiden maailmassa. Pearlilla ei ole ketään muita sukulaisia kuin äiti, tai muista hän ei tiedä. Eikä kukaan äidin entisessä maailmassa tiedä hänestä. Pearlin syntymätodistuskin on väärennetty.

Elämä on ehkä vaatimatonta ja välillä vaikeaakin, mutta se on Pearlille täyttä elämää. Hänellä on äiti ja paras ystävä, April May talovaunualueelta. Muita hän ei tarvitsekaan. Äiti taas... hän tuntuu välillä tarvitsevan muitakin. Lyhyen aikaa (yhden päivän ja yhden yön) heidän autossaan asuu myös Mr. Don't Come Back, ja sitten seudulle saapuu Eli. Eli puhuu kuin laulaisi ja äiti on täysin myyty. Elin mukana kuvioihin tulevat aseet. Eli asuu lähikirkon pastorin luona, pastorin joka ostaa aseita lakkauttaakseen väkivallan Amerikasta. "Anna aseesi Jumalalle" -kampanja on huikea menestys, ja pastori aikoo jatkaa sitä niin kauan kuin Jumala käskee hänen lopettaa.

Äiti on koko ajan enemmän ja enemmän Elin lumoissa ja lopettaa työnsäkin. Sitten tulee päivä, jonka iltaa ei koskaan tullut. Päivä, jota aurinko ei koskaan lakannut polttamasta poroksi. Pearl kuulee, että äiti on ammuttu. Sosiaalityöntekijä tulee ja vie Pearlin mukanaan. Väliaikainen asuinpaikka löytyy iäkkään herra Brodskyn luota, jossa asuu ennestään jo kaksi muuta "ampumatapausta". Pearl pääsee ensimmäistä kertaa elämänsä aikana oikeaan sänkyyn nukkumaan, mutta koko ajan hän pelkää hetkeä jolloin sosiaalityöntekijä saapuu uudestaan viemään hänet pois. 

Ennen sitä hetkeä ovikelloa soittaa kuitenkin entinen naapuri talovaunualueelta, Corazón, jonka mukaan Pearl lyöttäytyy. Corazón salakuljettaa miehensä kanssa aseita Meksikoon, ja yhtäkkiä Pearl huomaa myös Elin olevan näissä kuvioissa mukana. No, kaikeksi onneksi Eli on aikanaan antanut aseen myös Pearlille ja hänen äidilleen... Vaikka Pearl saa kuulla totuuden isästään Eliltä, hän ei tunne armoa.

Tämän kirjan nappaan mukaan Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi voisin laittaa vaikkapa 11 eli "lempiosavaltioosi sijoittuva kirja". Lempi ja lempi, en nyt siitä tiedä, mutta voisin vaikka Floridassa joskus kuvitella käyvänikin. Lisäksi kirja edistää omaa "sivuhaastettani" (So American; jokaiseen osavaltioon sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Clement: Gun Love
Suomentanut Terhi Kuusisto
Like, 2018
278 sivua

Lyhyitä sarjakuvia

Flunssaisena sarjakuvat, varsinkin lyhyet sellaiset, ovat mitä mainiointa luettavaa. Tässä postauksessa kolme vastikään ahmaisemaani sarjakuvaa niputettuna.

Hannele Mikaela Taivassalolta olen aiemmin lukenut vampyyriromaanin Nälkä (Teos 2013), josta pidin kovasti. Taivassalo on tehnyt romaanien lisäksi kuvakirjan, ja uusin aluevaltaus on sarjakuvat. Scandorama (Teos & Förlaget 2018) on kertomus ihanneyhteiskunnasta, joka osoittautuu kuitenkin melkoiseksi dystopiaksi. Sen on kuvittanut Catherine Anyango Grünewald.

Scandorama on skandinaavinen idylliyhteiskunta, paikka jossa halutaan tulla täydellisiksi, eliittivaltio tiukkojen rajojen sisäpuolella. Stohome on puhdas ja kirkkaiden valojen kirjoma. Toisella puolella lahtea sijaitsee Helsingy City, rapistunut ja rähjäinen. Helsingy Cityn pirstaleissa elää ihmisten pirstaleita, niiden epäsopivien pirstaleita jotka eivät mahdu Scandoramaan. Miskatt on yksi heistä, Homo Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt piiloutuu maan alle elättääkseen itsensä valonaroilla vastarintatehtävillä, ja samalla hän ajautuu yhä kauemmas unelmastaan.

Tämän sarjakuvan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteen kohtaan 15 (palkitun kääntäjän kääntämä kirja) että Spefi-haasteen kohtaan 16 (spefisarjakuva, länsimainen).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Kuvittanut Catherine Anyango Grünewald
Suomentanut Raija Rintamäki
Teos & Förlaget, 2018
65 sivua

Mira Malliuksen Mutzi (Sammakko 2018) on nimensä mukaisesti sarjakuva äitiydestä, niin sen iloista kuin paineistakin. Tuttua juttua kenelle tahansa äidille, tuokioita aina sieltä biologisen kellon tikityksestä äitienpäivän viettoon ja kaikkea siltä väliltä. Ei mitään elämää suurempaa, mutta samaistuttavaa kyllä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mira Mallius: Mutzi
Sammakko, 2018
72 sivua

Pertti Jarlan Fingerpori on taatusti kaikille tuttu sarjakuva. Strippisarjakuva ilmestyy useassa eri sanomalehdessä, ja koottuja albumeja on ilmestynyt useita. Fingerporin päiväkasku (Arktinen Banaani 2018) on uusi, laajennettu versio aiemmin ilmestyneestä Kamppailuni-minialbumista. Kaikki stripit liittyvät siis jollain tapaa sotahistoriaan tai maanpuolustushenkeen yleensä. Mustaa huumoria, kyllä, erittäin mustaa paikoitellen. Siksi juuri osuu ja uppoaa niin hyvin ainakin minulle.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Jarla: Fingerporin päiväkasku
Arktinen Banaani, 2018
63 sivua

Jyri Paretskoi: Nimetön

Jyri Paretskoi on tähän asti kirjoittanut nuorille, tai räätälöidysti pojille. Tähän mennessä neliosainen Shell's Angles -sarja ei ole jaksanut minuun oikein vedota, mutta enhän kyllä kuulu kohderyhmäänkään millään mittapuulla. Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu teos Nimetön (Karisto 2018) sen sijaan herätti jo ennakkotietojen perusteella mielenkiintoni.

Otso Vaarna on tullut elämässään tilanteeseen, jossa moni voisi alkaa etsiä köyttä ja tukevaa oksaa. Satunnainen syrjähyppy on maksanut hänelle niin avioliiton, asunnon kuin autonkin - ja niiden lisäksi vielä vasemman käden nimettömän. Illasta, jona syrjähyppy ja sormen menetys tapahtui, Otso muistaa  hyvin vähän. Vain sen, että nainen oli kaunis, hänellä oli tumma tukka ja siniset silmät. Ymmärrettävästi poliisi ei tällaisilla tiedoilla pysty tekemään muuta kuin kirjata tapahtuneen ylös. Tekijän löytäminen on erittäin epätodennäköistä. 

Tapahtuneesta masentunut ja kotinsa menettänyt Otso majoittuu poliisiystävänsä nurkkiin ja turvautuu pulloon. Eräänä iltana lähibaarissa Otso saa sattumalta selville, ettei hän suinkaan ole ainoa sormensa menettänyt. Kohtalotovereita tuntuu olevan muitakin, ja Otso päättä selvittää itse, kuka tämä salaperäinen sormia silpova nainen oikein on.

Sivujuonteena seurataan miehensä menettäneen Saaran elämää. Hänen aviomiehensä Marko on kadonnut vuosi sitten, eikä etsinnöissä ole selvinnyt yhtään mitään. Saara asuu ökyasunnossa koiransa Rollen kanssa ja jaksaa vielä uskoa Markon löytyvän jostain elossa, mutta mitä pitemmälle kirja etenee, sitä epätodennäköisemmäksi tämä käy. Saaran elämään liittyy monia salaisuuksia...

Kirja oli juuri niin hyvä kuin ennakkotietojen perusteella osasin odottaakin, tai oikeastaan vielä vähän parempi. Toisaalta juonessa ja tarinassa oli tiettyä ennalta-arvattavuutta, mutta kirjan loppu piti tästä huolimatta sisällään melkoisen yllätyksen! Odotin ihan jotain muuta. :)

Tämän kirjan valitsin luettavaksi omasta lukupinostani ihan summamutikassa, tietysti siksi että voisin sijoittaa sen Helmet-haasteen kohtaan 41 (valitse kirja sattumanvaraisesti). Sen lisäksi ruksaan Kirjankansibingosta kohdan "liittyy häihin", kannessahan on vihkisormus.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jyri Paretskoi: Nimetön
Karisto, 2018
326 sivua

Winston Graham: Vastatuulessa (Poldark #4)

Winston Grahamin Poldark-sarjan neljäs osa Vastatuulessa (Gummerus 2017) oli minulle oikein positiivinen yllätys. Varsinkin edellinen osa tuntui jotenkin puuduttavalta, mutta tämän kirjan kanssa suorastaan viihdyin, ja se tuli luettua parissa illassa.

Edellisen osan postauksessa olin sitä mieltä, että vastoinkäymiset alkaisivat jo riittää. Aivan täysin niistä ei päästä, mutta yhtä lohdutonta kamppailua ei tähän kirjaan sisälly. Nimensä mukaisesti vastatuulta kuitenkin riittää sekä Rossilla että Demelzalla. Jo alkuaan myrskyinen avioliitto on vaakalaudalla. Rossin nuoruuden kihlattu Elizabeth, joka asuu perheensä kanssa naapurissa, tulee lipsauttaneeksi Rossille asian, jonka seurauksena vanha suola alkaa kummasti janottaa. Tapahtumat kärjistyvät kuitenkin vasta kun Elizabeth ilmoittaa ensimmäisen miehensä kuoltua avioituvansa uudestaan Rossin arkkivihollisen, George Warlegganin kanssa. Ja näiden tapahtumien seurauksena Demelza tekee tahollaan oman ratkaisunsa.

Melkoista saippuaoopperaahan kirja toisaalta on, mutta mitäpä siitä. Viihdettä tarvitaan, ja sitä tämä kirja tarjosi viimeiseen sivuun asti. Viides osa odottaa jo lukupinossa. :) Jatkumo-haasteen lisäksi kirja pääsee mukaan Kirjankansibingoon, josta merkkaan luetuksi kohdan "uimarannalla", kyllähän tuo ranta sellaisestakin menee.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Warleggan (1953)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
554 sivua

Ken Follett: Taivaan pilarit (Kingsbridge #1)

Ken Follettin tiiliskivi Taivaan pilarit (WSOY 2008) on pitkään kiinnostanut, mutta samalla jotenkin työntänyt luotaan silkalla sivumäärällään... Päätin kuitenkin ottaa kirjan "kevyeksi lomalukemiseksi". Enkä kadu yhtään! Loistava kirja, joka suorastaan pakotti kääntämään sivun toisensa perään.

Keskiajalla Englanti oli levotonta seutua. Vallasta taistelivat sekä kirkko että maallinen kuningas. Kuninkaankaan asema ei ole vakaa, vaan kruununtavoittelijoita riittää. Follettin Kingsbridge-sarjan aloittava teos kertoo useamman ihmisen näkökulmasta siitä, kun seudulle halutaan rakentaa uusi kirkko. Pienenkään kirkon rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista, puhumattakaan siitä että kyseisestä kirkosta halutaan tehdä oikea katedraali.

Tom Rakentaja on kuljeskelevaan elämään kyllästynyt taitava rakennusmestari, jonka suurin haave on rakentaa kirkko, tai mieluummin katedraali. Tomin vaimo Agnes ja lapset Alfred ja Martha eivät aina jaksa uskoa Tomin unelmiin, mutta yrittävät parhaansa mukaan tukea häntä.

Philip on aikanaan orpona luostariin otettu fiksu kirkonmies, joka on päässyt jo nuorena hyvään asemaan. Kingsbridgen luostarin priorin kuoltua Philip saa paikan täytettäväkseen, ja huonolla tolalla olevan luostarin harteilleen. Philipin tavoitteena on nostaa luostari uuteen loistoon ja rakentaa sinne uusi kirkko, mieluummin katedraali. Philip on saavuttanut nykyisen asemansa paljolti arkkidiakoni Waleranin tuella, mutta tällä on omat taka-ajatuksensa ja vaatimuksensa - päästä piispaksi. Philipin on pakko tukea Walerania, mutta siihen miesten yhteistyö sitten saa päättyä. Mielipide-erojen vuoksi heistä tulee toistensa vihamiehiä, ja Waleran tekee kaikkensa ettei mikään Philipin toimista onnistuisi.

Philipillä on kaikeksi onneksi paljon muita tukijoita, ja kun Tom Rakentaja saapuu perheineen jja rakennushaaveineen Kingsbridgeen, pääsee katedraalin rakentaminen alulle. Waleranin lisäksi kapuloita rakennusprojektin rattaisiin on laittamassa myös nuori lordi William, joka pitää lähiseutua tiukasti vallassaan halliten ihmisiä pelolla. Takaiskut ja onnistumiset vuorottelevat neljän vuosikymmenen ajalla, kun katedraalin rakennustöitä tehdään. Voivatko Philip ja Tom pärjätä Waleranin ja lordi Williamin ylivaltaa vastaan?

Todella hyvin kirjoitettu kirja, jonka sain luettua parissa päivässä huolimatta valtavasta sivumäärästä. Suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tohtinut tarttua kirjaan! Tämä kirja onkin helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Nyt ei enää pelota, vaan päinvastoin: on ihanaa tietää, että kirjalle on jatkoa parin samanlaisen tiiliskiven verran. :) Kirja sopii siis myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ken Follett: The Pillars of the Earth (1989)
Suomentanut Anu Niroma
WSOY, 2008
1008 sivua

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Nappasin kirjastomme uutuushyllystä käteeni Shirley Jacksonin vasta suomennetun teoksen Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus 2018). Kauhukirjallisuudesta olen pitänyt aina, mutta tämä kirja oli melkoisen erilainen kuin tyypilliset nykykauhukirjat. Alkuteos onkin ilmestynyt 1960-luvulla, ja kirjan takakannessa sitä luonnehditaan goottilaisen kirjallisuuden klassikoksi.

Heti kirjan alussa selviää, että kertojapäähenkilön perhe on kuollut lukuunottamatta Constance-sisarta ja pyörätuolissa istuvaa Julian-setää. Merricat eli Mary Katherine on sisartaan huomattavasti nuorempi, ja Constance vaikuttaa olevan se, joka talouden asioista vastaa. Setä on jo sen verran huonossa kunnossa. Merricatin vastuulla on ostosten hoitaminen, sillä muut eivät poistu talosta laisinkaan.

Kyläläiset suhtautuvat Blackwoodin sukutalon väkeen karsaasti, jopa vihamielisesti. Heistä puhutaan selän takana, varsinkin siitä päivästä. Siitä päivästä, kun melkein kaikki Blackwoodit kuolivat myrkytykseen. Sokerissa oli myrkkyä, ja siltä välttyivät vain Julian-setä, (joka käytti sokeria hyvin vähän), Constance (joka ei käyttänyt sokeria lainkaan) sekä Merricat (joka ei osallistunut koko aterialle vaan oli huoneessaan arestissa). Constancea syytettiin myrkyttämisestä, mutta hänet todettiin syyttömäksi. Mistä myrkky joutui sokeriin? Se on asia, joka kiinnostaa kaikkia. Julian-setä on omistanut elämänsä tapauksen muistelemiselle ja tutkimiselle, eikä hän anna muidenkaan unohtaa sitä. Constance on eristäytynyt tapauksen jälkeen ja Merricat on kasvanut ilman ohjausta lievästi sanottuna erikoislaatuiseksi nuoreksi naiseksi.

Sitten eräänä päivänä taloon saapuu tyttöjen serkku Charles, joka saa Constancen ulos kuorestaan ja Merricatin ja Julian-sedän pois tolaltaan. Asiat ovat muuttumassa sietämättömällä tavalla, ja jotain on pakko tehdä.

Erikoinen, mielenkiintoinen tarina! Ei tosiaankaan ihan tyypillisintä kauhua, mutta kovasti sinne päin. Toivottavasti muitakin hänen teoksiaan suomennetaan vielä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle (1962)
Suomentanut Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus, 2018
198 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7: L.M. Montgomery: Runotyttö-sarja

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo seitsemänteen osaansa, ja tällä kertaa sitä on emännöinyt Unelmien aika -blogin Katriina. Haasteen tarkoitushan on siis lukea jokin klassikko, jota ei ole aiemmin tullut syystä tai toisesta lukeneeksi. Itse tartuin tällä kertaa omasta hyllystä löytyvään  L.M. Montgomeryn Runotyttö-teokseen (WSOY 2005), johon on siis koottu koko kolmeosainen sarja samojen kansien väliin.

Montgomeryn Anna-sarja kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa, mutta Runotyttöihin en osannut tarttua. Muistan kyllä aloittaneeni ensimmäisen osan, mutta jättäneeni lukemisen sikseen melkein heti. En vaan tykännyt Emiliasta yhtään. En ymmärtänyt "leimahdusta", eikä lukeminen vaan iskenyt. Tämän yhteislaitoksen hommasin sen ilmestyttyä omaan hyllyyni siinä toivossa, että jossakin vaiheessa olisi oikea hetki Emilian tarinalle. Ja nyt oli viimein sen aika!

Sarjan aloitusosan eli Pienen runotytön perusideahan on hyvinkin pitkälti samanlainen kuin Anna-sarjan aloituksella. Orvoksi jäänyt Emilia päätyy itselleen vieraiden ihmisten kasvatettavaksi (vaikkakin tällä kertaa kyseessä on oma suku). Tädeistä Elisabet on ankara ja kärsimätön, Laura onneksi ymmärtävämpi ja lempeämpi. Jimmy-serkku tekee kaikkensa tukeakseen Emilian kirjallisia haaveita. Parhaaksi ystäväksi Emilia löytää Ilsen, Uuden Kuun renkipoika Perry on valmis puolustamaan Emiliaa viimeiseen asti ja naapurin Teddy on Emilian suuren ihailun kohde. Teddyn tarvitsee vain viheltää, ja Emilia on jo matkalla hänen luokseen.

Toinen osa Runotyttö maineen polulla kertoo Emilian opiskeluajasta Shrewsburyssa. Siellä opiskelee koko ystäväjoukko, mutta opintojen ohella Emilia ei useinkaan ehdi viettää aikaa ystäviensä kanssa - kiitos Ruth-tädin, jonka taloudessa Emilia majoittuu. Emilia kirjoittelee lehtiin saadakseen rahaa, ja muun ajan Ruth-täti pitää hänet työn touhussa. Onneksi joka toinen viikonloppu kuluu kotona Uudessa Kuussa. Emilia on joutunut myöntämään itselleen tunteensa Teddyä kohtaan, mutta Teddy ei tunnu vastaavan niihin. Perry taas piirittää Emiliaa minkä kerkeää ja saattaa tämän todella kiusalliseen tilanteeseen. Tarvitaan yksi erityinen matka lumimyrskyssä yön pimeydessä, ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.

Sarjan päättävä osa Runotyttö etsii tähteään esittelee lukijoille täysikasvuiseksi varttuneen Emilian, joka kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion kaikkialla minne meneekin. Emilian haave kirjailijan urasta on periaatteessa hyvin lähellä - hänen vain täytyisi lähteä tekemään uraansa New Yorkiin. Hän ei kuitenkaan halua jättää Prinssi Edwardin saarta, ei vaikka kaikki ystävätkin ovat lähdössä jatkamaan opintojaan muualla - myös Teddy, jonka Emilia jo kuvitteli välittävän... Onneksi Emilialla on vielä Dean Priest, mies joka pelasti hänen henkensä aikanaan. Emilia tuntee kuitenkin olevansa kuin unissakävelijä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kihloissa Deanin kanssa. Myös Ilsen suunnalta kuuluu yllättäviä uutisia: Ilse on mennyt kihloihin Teddyn kanssa. Kirjan takakannen lähestyessä lähestyvät myös Ilsen ja Teddyn häät - mutta kuinkas sitten käykään?

Kun pääsin vauhtiin, nämä kirjathan oli suorastaan pakko ahmia kerralla. Kolmen kirjan lukemiseen kului vain pari päivää! Yllätyin, miten helpolta sarjan lukeminen nyt tuntui vaikka olin kuvitellut aiemmin ihan muuta. Anna-sarjaan verrattuna runotyttö Emilia tuntuu koko ajan paljon "aikuisemmalta", ja Emilian tarinassa romantiikka tuntuukin olevan enemmän tapetilla kuin Anna-kirjoissa. Toki nykynäkökulmasta Emilian "rakkausseikkailut" lienevät melko kesyjä, mutta kuitenkin. :)

Olenpa hyvinkin tyytyväinen siitä, että sain lopuksikin tämän sarjan luettua. Ei tästä edelleenkään samanlaista suosikkia minulle tule kuin Annoista, mutta voi olla että luen sarjan vielä joskus toiseen kertaankin. Klassikkohaasteen lisäksi kirjat ansaitsevat paikkansa Jatkumo-haasteessakin. Ja TBR-listalta saan vedettyä yli jo toisen klassikon! Hmm, mitäs seuraavalle kierrokselle... ;)

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
L.M. Montgomery: Runotyttö : Uuden Kuun Emilian tarina
Yhteislaitos kirjoista
Emily of New Moon (1923), I.K. Inhan uudistettu suomennos 1961
Emily Climbs (1925), suomentanut I.K. Inha 1948
Emily's Quest (1927), suomentanut Laine Järventaus-Aav 1949
WSOY, 2005
476 sivua