Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.

Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.

Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset #2)

Sini Helmisen Kaarnan kätkössä oli yksi viime vuoden yllättäjiä. Että löytyy nuorten fantasiasarja, jonka minäkin jaksan lukea! Vau! :D Niinpä olikin mukava huomata, että sarjan seuraava osa ilmestyi jo loppuvuodesta. Kun Kaarnan kätkössä oli alaotsikoltaan Metsän kirja, niin tämä toinen osa Kiven sisässä (Myllylahti 2017) on sitten Vuoren kirja. Seuraavat osat tulevat ilmeisesti keskittymään veteen ja maahan.

”Mä arvasin, että sun mummolta pöllittiin jotain. Sitä mä en kyllä osannu arvata, että ne on pölliny sydämen sen rinnasta.”
Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.
Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. (takakansiteksti)

Olisin mielelläni lukenut jatkoa siihen, miten Pinjan tarina etenee, mutta se jäi nyt kyllä edelleen auki. Kiven sisässä on ihan eri tarina eri henkilöineen. Ainoa sama henkilö on salaperäinen Tuulia, jonka vain Pekko tuntuu näkevän. Pekko on kaupunkiin muutettuaan uponnut entistä syvemmälle Minecraftiin, mutta Tuulia kiskoo hänet sieltä todellisuuteen ja kertoo Pekolle totuuden hänestä itsestään ja hänen suvustaan. Kun Pekolle vielä selviää, että mummon kuolema olikin tahallaan aiheutettu, hänen on alettava selvittää asioita tarkemmin. Lisää päänvaivaa aiheuttaa myös yläkerran kumman kiehtova naapuri, joka ei vaikuta aivan tavalliselta...

Nopeasti ahmaistava kirja, joka jätti taas odottamaan seuraavaa osaa. Tämä kirja osuu moneen haasteeseen: Helmet-haasteen kohtaan 22 (kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin), Spefi-haasteen kohtaan 11 (kirjassa pelataan) sekä tietysti Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Kiven sisässä
Myllylahti, 2017
231 sivua

Martti Linna: Isän luokse

Yhdeksänvuotiaan Katrin isä maalaa taivaanrantaa Brasiliassa. Hänen pikkuveljensä on Sammakkomies, jonka keuhkoja edes lääkäri-äiti ei osaa parantaa. Katri itse on ainoa tyttö, jota Namulan koulun rehtori ja hänen opettajansa Silja Strindberg oikeasti pelkäävät. Kun Katri toimii, mitä tahansa voi tapahtua!
Eräänä päivänä Katri saa isältään postia. Hän näkee koulumatkalla keisaripingviinejä ja tajuaa, että hänen on pelastettava melkein yksinään maapallo, sen sademetsät ja pikkuveljensä. Siinä hommassa Operaatio Pottubileet on vasta alkua: jääkarhujen saapuessa on aika etsiä kahvilaiva ja matkata isän luokse Amazonin vihreisiin sademetsiin. (takakannesta)

Tässä on kirja, jonka otin luettavaksi ihan puhtaasti takakannen perusteella. Ilmastonmuutos yhdeksänvuotiaan silmin! Pakkohan tätä on ainakin vilkaista... ja kansien välistähän löytyikin ihan hauska tarina.

Brasiliassa asuva isä lähettää Katrille lahjaksi ilmastonmuutoksesta kertovan dvd:n, ja hänen maailmansa muuttuu täysin. Katri on vakuuttunut siitä, että maapalloa pitää alkaa suojella, vaikka sitten hän yksin jos ei kukaan muu ala. Katri kyllä yrittää pontevasti saada kaikki muutkin mukaan ympäristöä suojelemaan. Operaatio Pottubileiden on tarkoitus lopettaa yksityisautoilu, mutta naapurit ehtivät puuttumaan asiaan ja poliiseilla on asiaa Katrin äidille... Koulussakin Katri tekee parhaansa saadakseen niin luokkakaverit kuin opettajatkin mukaan, rehtorista nyt puhumattakaan, mutta vastaanotto ei ole ihan sitä mitä Katri toivoo. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää lähteä isän luokse Brasiliaan, isän joka ymmärtää että on toimittava!

Äärimmäisen tärkeästä aiheesta on saatu aikaan hauska kertomus toimeliaasta koululaisesta, joka heittäytyy hänelle tärkeään asiaan täysin voimin. Yhdeksänvuotiaalle maailma on vielä melko mustavalkoinen: jos et ole minun puolellani, olet minua vastaan. Aikuislukijaa vallan hengästyttää tytön vauhti ja meininki, mutta onneksi aikuiset saavat hänet tulemaan vähän enemmän järkiinsä - unohtamatta kuitenkaan luonnonsuojelua.

Tämä kirja tekisi mieli ottaa mukaan vinkkaussettiin... ehkä kokeilenkin vaikka kolmasluokkalaisille jossain vaiheessa. Down Under -haasteeseenkin kirja sopii, kohtaan 22: kirja johon liittyy sademetsä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Isän luokse
Myllylahti, 2017
175 sivua

Tiia Vajanto: Down Under

Tiedätkö, mitä Kenguru tekee kun sillä loppuu juomat? Laittaa pillit pussiin!
Sisu on 13-vuotias koulukiusattu poika, jonka elämä uhkaa luisua väärille raiteille: kavereita ei ole, vanhemmat ovat eronneet, omalaatuinen äiti nolottaa ja koulu ei suju.
Sisun elämään kuuluu myös isosisko Suvi, jolla on Downin syndrooma. Samalla luokalla oleva Iiris taas saa Sisun sydämen läpättämään, mutta lisää rohkeutta kaivattaisiin.
Pakoillessaan kiusaajiaan Sisu laittaa juoma-automaattiin australialaisen kolikon. Se tempaa hänet huikeaan seikkailuun, jossa matkatovereina ovat vitsejä laukova, filosofinen Kenguru ja kissamaisen salaperäinen Sofia-täti. Mikä on totta ja mikä ei? Onko tosi ylipäätään kaikille totta? Onko oikein sanoa ääneen totuus, jos se loukkaa jotakuta?
Vauhdikas road trip vie halki Australian ja jatkuu täynnä yllätyksiä, kunnes on aika kohdata oma elämä uusien ajatusten kera.
9-13 -vuotiaille suunnattu Down Under on filosofista reaalifantasiaa. (takakansiteksti)

Tiia Vajannon nuortenromaani Down Under (Myllylahti 2017) on luvalla sanoen varsin erikoinen kirja. Tämä ei suinkaan ole moite, vaan suositus. Tarina on melkoinen seikkailu, todellinen road trip - tosin aika epätodellisessa seurassa. Puhuva, filosofiksi heittäytyvä kenguru on kirjan hahmoksikin aika tavaton. Reaalifantasiaksi tämä on helppo ajatella, mutta tuo filosofinen osuus jäi mietityttämään, varsinkin kun ajattelee kirjassa ilmoitettua kohderyhmää. 9-vuotias lukee kirjan sujuvasti saturomaanina, mutta en tiedä hyydyttääkö filosofinen pohdinta nuorimmat lukijat? Hyviä ajatuksia Kenguru (tai siis Vajanto) lukijoilleen tarjoaa. Toivottavasti kohdeyleisökin on sitä mieltä.

Laitettuaan kolikon juoma-automaattiin Sisu päätyy Australian aavikolle, josta matka jatkuu Kengurun johdolla kohti Ulurua. Siksipä kirja sopii mainiosti Down Under -lukuhaasteen kohtaan 15 (Kirja, jonka tapahtumiin liittyy Australian nähtävyyksiä).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiia Vajanto: Down Under
Myllylahti, 2017
259 sivua

Nuorten fantasiaa

Uskaltauduin taas kokeilemaan pariakin uutta nuorten fantasiakirjaa, jotka aloittavat uuden sarjan (kuinkas muutenkaan...). Nämä olivat taas minuun paremmin uppoavia fantsukoita, joita onneksi on alkanut löytyä niitäkin.

Anne Leinosen Kirjanoita (WSOY 2017) on kaksiosaisen urbaanin fantasiateosparin ensimmäinen puolisko. Toinen osa ilmestyy ensi vuoden keväällä. 

Seitsemäntoistavuotias Aura asuu Helbyssä, joka muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä. Hän näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. 
Auran uusi työpaikka Menetettyjen unelmien talossa vie hänet totuuden äärelle. Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa sekä noitiin, joiden tehtävänä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä. Siellä hän kohtaa myös kiehtovan Pyryn, jolla on salaisuus. 
Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Mutta miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen tarina, jossa nykypäivä onkin kuin jostain lähitulevaisuudesta. Rinnakkaistodellisuutena on kuitenkin tämä meidän tuntemamme kaltainen maailma. Ero näiden kahden välillä liittyy olennaisesti kirjoihin, joilla on melkoinen mahti. Sillä voi tehdä niin hyvää kuin pahaakin, ja tästä Aura alkaa päästä kirjassa selville. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Anne Leinonen: Kirjanoita
WSOY, 2017
228 sivua

Sini Helmisen Kaarnan kätkössä (Myllylahti 2017) aloittaa Väkiveriset-fantasiasarjan, joka sijoittuu nykypäivään sekoittaen arkeen ripauksen kotimaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa. 

Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinja niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä. (takakansiteksti)

Kirja oli minulle erittäin suuri positiivinen yllättäjä. Kotimainen mytologia sisältää rutkasti aineksia fantasiaan, siitä pisteet kirjailijalle. Tyttörakkaus vetoaa myös moniin lukijoihin. Itseäni se näkökulma ei niin kiinnostanut, mutta ei sen puoleen haitannutkaan. Koukutuin lukemaan Pinjan tarinaa suurella mielenkiinnolla, ja loppuun jätetty koukku toimi todellakin hyvin. Seuraavaa osaa odotellessa siis!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
Myllylahti, 2017
220 sivua

Sinisiä nuortenkirjoja

Näiden kirjojen niputtamiselle samaan postaukseen ei ole mitään sen kummempaa syytä kuin että kaikissa on sinivoittoiset kannet. :)

Katarina Mazettin Varjoja ja vakoojia (Otava 2017) ja Briitta Hepo-ojan Hylättyjen lasten kaupungin (Myllylahti 2017) voi molemmat laskea seikkailukirjoiksi, mutta R.J. Palacion Ihme (WSOY 2017) on aivan omaa luokkaansa. 

"En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."
August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja se pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverit uskomaan sen?
Ihme on kertomus Auggien urheudesta ja uteliaasta asenteesta sekä rohkaiseva tarina ennakkoluulojen kohtaamisesta. (takakannesta)

Hieno kertomus erilaisuudesta ja ennakkoluuloista, pidin tosi paljon. Auggie on sympaattinen kaveri, jonka elämä uhkaa muuttua melkoiseksi koulukiusaushelvetiksi. Onneksi on Summer, joka näkee pintaa syvemmälle. 

Kirja etenee osissa, joissa jokaisessa on eri kertoja. Tarinan aloittaa itseoikeutetusti Auggie, ja ääneen pääsevät myös hänen sisarensa Via, luokkakaverit Summer ja Jack, Vian poikaystävä Justin, Vian ystävä Miranda ja tarinan vetää loppuun jälleen Auggie. Kirjassa on siis monta kertojaääntä, mutta tämä ratkaisu sopii oikein hyvin ja tuo syvyyttä henkilöhahmoihin ja heidän välisiinsä suhteisiin. 

Syy Auggien erikoisuuteen on hänen geeneistään löytyvä oireyhtymä: mandibulofasiaalinen dysostoosi. Olettaisin että kyseessä on sama tila, josta käytetään myös nimitystä Treacher Collins -oireyhtymä. Tätä ei kuitenkaan mainita kirjassa. Oireyhtymä on melko harvinainen, mistä syystä tämä kirja on aivan omiaan Harvinaiset-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
R.J. Palacio: Wonder (2012)
Suomentanut Inka Parpola
WSOY, 2017
336 sivua

Katarina Mazettin Varjoja ja vakoojia aloittaa uuden Seikkailuserkut-sarjan, joka sopii jo alakouluikäisille lukijoille. 

Kuin partioleirillä! Ei telkkaria, ei tietokonetta, ei trampoliinia! Tästä tulisi merkillinen kesä.
Kun neljä serkusta ja Katinryökäle lähetetään pieneen Uikkusaareen erikoisen taiteilijatätinsä hoteisiin, seikkailu on valmis. Julia, Pörri, Jori ja Alex hitsautuvat lopullisesti yhteen, kun Frida-täti joutuu matkustamaan pariksi päiväksi mantereelle. Vanhan luotsimökin pihapiirissä alkaa tapahtua outoja: aivan kuin pensaikossa vilahtelisi yöllä kummallisia hahmoja. Lintubongareita? Vakoojia? Lomanvietto saaressa ei olekaan enää vain jännittävää leikkiä. (takakannesta)


Aika jännä, että tänä vuonna ilmestyneistä nuortenkirjoista moni muistuttaa toisiaan. Tästä kirjasta tuli heti mieleen sekä Tuula Kallioniemen Villi viikko että Jukka-Pekka Palviaisen Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Vähän viisikkomainen seikkailu, kuitenkin nykypäivään päivitettynä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : spöken och spioner (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
160 sivua

Briitta Hepo-ojan esikoisteos Siilin kuolema (Myllylahti 2015) oli ilmestymisvuonnaan suuri positiivinen yllättäjä. Myös Hepo-ojan toinen teos Hylättyjen lasten kaupunki (Myllylahti 2017) oli mukava lukukokemus, vaikkei esikoisen tasolle päässytkään. 

Kun Mikon ailahtelevainen äiti jättää Mikon metsänlaitaan, tämän on tultava toimeen omillaan. 
Metsän keskeltä Mikko löytää kummallisen kaupungin, jossa ei ole lainkaan aikuisia. Siellä hän tapaa huntuihin pukeutuvan Karpalon, vihamielisen Pekan ja muita hylättyjä lapsia, joiden ystävyydestä rakentuu uuden elämän hauras pohja. Pian kaupunkiin saapuu myös Ola, meriotuksiin ihastunut laiha poika, josta tulee Mikolle pikkuveli. 
Kaupungissa tapahtuu outoja: sen laitamille ilmestyy salaperäisiä ruokalähetyksiä, kirjaston vieraskirja on kirottu ja muiden jengien jäsenet arvaamattomia. Eniten Mikon uudet ystävät varoittavat häntä kuitenkin lähellä olevasta saaresta. Siellä asuu kuulemma hirviö, jonka nimeä ei kannata sanoa ääneen. (takakannesta)

Jälleen kerran eniten mietityttävä asia on kohderyhmä: minkä ikäisille tämä kirja on tarkoitettu? Takakannessa sanotaan, että kirja on "maagista realismia yli 8-vuotiaille lapsille ja heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen", ja kirjaston tietokannassa kirja on luokiteltu lastenkirjallisuudeksi. Kovin nuorille en itse kuitenkaan osaisi kirjaa suositella, paitsi ehkä vanhemman ääneen lukemana.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki
Myllylahti, 2017
202 sivua    

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua

Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät

Kirjankansista on tullut tässä(kin) blogissa ehkä kirjoitettua ennenkin. Siis siitä, miten suuri merkitys kirjan kansikuvalla on ja miten siinä voidaan mennä pieleen. Myös juuri lukemassani Janne Mäkitalon nuortenkirjassa Pääkallokiitäjät (Myllylahti 2016) olisi ehkä voinut vielä vähän hioa tuota kansikuvaa, vaikka ei se nyt ihan mahdottomimmasta päästä ole. Jotenkin kotikutoinen kylläkin. 

Länsi-Suomessa asuvilla kasiluokkalaisilla Timillä ja Terolla on tylsää koulussa. Historian tunnilla tehty tutustumisretki muinaiseen Euran Käräjämäkeen sytyttää heidän seikkailunhalunsa. Poikien pelottelureissu pilkkopimeällä Käräjämäellä menee kuitenkin överiksi, ja kotiaresti uhkaa pilata syyskesäisen viikonlopun. Ellei sitten... 
Teron ideoima karkumatka Säkylän Pyhäjärvelle muuttuu leppoisasta kalastusreissusta pelottavaksi kamppailuksi myrskyävää järvenselkää ja pahantahtoisia mökkiläisiä vastaan. Uutiset seutua piinaavasta ryöstöaallosta ovat vain pintaraapaisu paljastuvasta totuudesta, jonka selville saaminen on koitua pojille kohtalokkaaksi. (takakansiteksti)

Kelpo seikkailutarina, ei siinä mitään. Kustantajan myyntitekstit eivät kuitenkaan ainakaan tätä kirjastontätiä houkuttele: 

Vanhan hyvän ajan seikkailukirja päivitettynä tähän aikaan. Yläkoulun opettajana toimiva kirjoittaja tietää, mikä täky iskee lukuhaluttomiin poikiin; kahden tavallisen kundin karkumatka keskellä nousevaa syysmyrskyä. Pääkallokiitäjät on kertomus seikkailusta, ystävyydestä ja kekseliäisyydestä. Teos on suunnattu erityisesti 11–14 -vuotiaille pojille. Janne Mäkitalo on maskulainen luovan kirjoittamisen opiskelija ja yläkoulun opettaja, joka on huolestunut poikien lukuhaluttomuudesta. Tästä huolesta syntyi Pääkallokiitäjät – vauhdikas ja helppotajuinen seikkailukirja myös niille, joille kirjaan tarttuminen on sankariteko itsessään.

Onhan se tärkeää houkutella poikia lukemaan. Mutta miksi pitää tekemällä tehdä? Kun aletaan räätälöidä täsmätuotetta tietylle kohderyhmälle, se saattaa kääntyä itseään vastaan. Viisikkonsa lukeneelle tämä saattaa kolahtaakin, mutta jos ei aiemminkaan ole lukenut, en tiedä. 

Plussaa kuitenkin hienosta ystävyyden kuvauksesta. Siksipä kuittaan tästä pisteen BFF-lukuhaasteeseen. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät
Myllylahti, 2016
194 sivua