Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (Bazar 2013) oli jotenkin vangitseva ja mieleenpainuva lukukokemus, joten kirjailijan seuraava teos Maailman kirkkaalle laidalle (Bazar 2017) nosti odotukseni hyvinkin korkealle. Kirja ehti kuitenkin odottaa lukupinossani melkoisen kauan, ennen kuin ehdin tarttua siihen. Onneksi lomalla oli aikaa... :)

Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti Allen Forrester saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet määrätään vuonna 1885 johtamaan retkikuntaa vaaralliselle tutkimusmatkalle Alaskaan. Tähän mennessä kukaan ei ole pystynyt tutkimaan Wolverine-joen yläjuoksua seudun ankarien olosuhteiden ja sitä asuttavien intiaaniheimojen vastustuksen vuoksi. Allen Forrester on tullut Vancouverin kasarmialueelle vaimonsa Sophien kanssa, ja myös Sophien on tarkoitus seurata miestään Alaskaan. Tähän suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Sophie huomaa olevansa raskaana. Hänen on jäätävä Vancouveriin.

Tutkimusretken tapahtumia seurataan everstiluutnantti Forresterin päiväkirjamerkintöjen kautta. Niiden lomassa on katkelmia toisestakin päiväkirjasta - Sophien Allenille kirjoittamasta päiväkirjasta. Mukana on myös näkökulma nykyaikaan: kirjeenvaihtoa Joshua Sloanin, Alpinen museon kuraattorin ja Walter Forresterin välillä.

Maailman kirkkaalle laidalle on yksi niitä kirjoja, joista on hirmu vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan itse! Ainakin minulle kirja tarjosi monenlaista: jännittävää seikkailua, historian siipien havinaa, selviytymistarinan ja romantiikkaa. Tältä kirjailijalta tulen odottamaan jatkossakin loistolukemista. Alaskaan sijoittuvana kirja sopii hyvin mukaan Tundran lumoissa -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World (2016)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar, 2017
553 sivua

Winston Graham: Vastatuulessa (Poldark #4)

Winston Grahamin Poldark-sarjan neljäs osa Vastatuulessa (Gummerus 2017) oli minulle oikein positiivinen yllätys. Varsinkin edellinen osa tuntui jotenkin puuduttavalta, mutta tämän kirjan kanssa suorastaan viihdyin, ja se tuli luettua parissa illassa.

Edellisen osan postauksessa olin sitä mieltä, että vastoinkäymiset alkaisivat jo riittää. Aivan täysin niistä ei päästä, mutta yhtä lohdutonta kamppailua ei tähän kirjaan sisälly. Nimensä mukaisesti vastatuulta kuitenkin riittää sekä Rossilla että Demelzalla. Jo alkuaan myrskyinen avioliitto on vaakalaudalla. Rossin nuoruuden kihlattu Elizabeth, joka asuu perheensä kanssa naapurissa, tulee lipsauttaneeksi Rossille asian, jonka seurauksena vanha suola alkaa kummasti janottaa. Tapahtumat kärjistyvät kuitenkin vasta kun Elizabeth ilmoittaa ensimmäisen miehensä kuoltua avioituvansa uudestaan Rossin arkkivihollisen, George Warlegganin kanssa. Ja näiden tapahtumien seurauksena Demelza tekee tahollaan oman ratkaisunsa.

Melkoista saippuaoopperaahan kirja toisaalta on, mutta mitäpä siitä. Viihdettä tarvitaan, ja sitä tämä kirja tarjosi viimeiseen sivuun asti. Viides osa odottaa jo lukupinossa. :) Jatkumo-haasteen lisäksi kirja pääsee mukaan Kirjankansibingoon, josta merkkaan luetuksi kohdan "uimarannalla", kyllähän tuo ranta sellaisestakin menee.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Warleggan (1953)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
554 sivua

Ken Follett: Taivaan pilarit (Kingsbridge #1)

Ken Follettin tiiliskivi Taivaan pilarit (WSOY 2008) on pitkään kiinnostanut, mutta samalla jotenkin työntänyt luotaan silkalla sivumäärällään... Päätin kuitenkin ottaa kirjan "kevyeksi lomalukemiseksi". Enkä kadu yhtään! Loistava kirja, joka suorastaan pakotti kääntämään sivun toisensa perään.

Keskiajalla Englanti oli levotonta seutua. Vallasta taistelivat sekä kirkko että maallinen kuningas. Kuninkaankaan asema ei ole vakaa, vaan kruununtavoittelijoita riittää. Follettin Kingsbridge-sarjan aloittava teos kertoo useamman ihmisen näkökulmasta siitä, kun seudulle halutaan rakentaa uusi kirkko. Pienenkään kirkon rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista, puhumattakaan siitä että kyseisestä kirkosta halutaan tehdä oikea katedraali.

Tom Rakentaja on kuljeskelevaan elämään kyllästynyt taitava rakennusmestari, jonka suurin haave on rakentaa kirkko, tai mieluummin katedraali. Tomin vaimo Agnes ja lapset Alfred ja Martha eivät aina jaksa uskoa Tomin unelmiin, mutta yrittävät parhaansa mukaan tukea häntä.

Philip on aikanaan orpona luostariin otettu fiksu kirkonmies, joka on päässyt jo nuorena hyvään asemaan. Kingsbridgen luostarin priorin kuoltua Philip saa paikan täytettäväkseen, ja huonolla tolalla olevan luostarin harteilleen. Philipin tavoitteena on nostaa luostari uuteen loistoon ja rakentaa sinne uusi kirkko, mieluummin katedraali. Philip on saavuttanut nykyisen asemansa paljolti arkkidiakoni Waleranin tuella, mutta tällä on omat taka-ajatuksensa ja vaatimuksensa - päästä piispaksi. Philipin on pakko tukea Walerania, mutta siihen miesten yhteistyö sitten saa päättyä. Mielipide-erojen vuoksi heistä tulee toistensa vihamiehiä, ja Waleran tekee kaikkensa ettei mikään Philipin toimista onnistuisi.

Philipillä on kaikeksi onneksi paljon muita tukijoita, ja kun Tom Rakentaja saapuu perheineen jja rakennushaaveineen Kingsbridgeen, pääsee katedraalin rakentaminen alulle. Waleranin lisäksi kapuloita rakennusprojektin rattaisiin on laittamassa myös nuori lordi William, joka pitää lähiseutua tiukasti vallassaan halliten ihmisiä pelolla. Takaiskut ja onnistumiset vuorottelevat neljän vuosikymmenen ajalla, kun katedraalin rakennustöitä tehdään. Voivatko Philip ja Tom pärjätä Waleranin ja lordi Williamin ylivaltaa vastaan?

Todella hyvin kirjoitettu kirja, jonka sain luettua parissa päivässä huolimatta valtavasta sivumäärästä. Suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tohtinut tarttua kirjaan! Tämä kirja onkin helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Nyt ei enää pelota, vaan päinvastoin: on ihanaa tietää, että kirjalle on jatkoa parin samanlaisen tiiliskiven verran. :) Kirja sopii siis myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ken Follett: The Pillars of the Earth (1989)
Suomentanut Anu Niroma
WSOY, 2008
1008 sivua

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta. Se on nuorten fantasiaa, historiaa ja steampunkiakin yhdistävä erittäin mukaansatempaava kertomus.

Orvoksi jäänyt 16-vuotias Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hän valitsee kohteekseen kellosepänliikkeessä asioivan nuoren miehen. Törmäyksen jälkeen tämä kuitenkin huomaa omaisuuttaan kadonneen ja etsii Minan helposti käsiinsä – tarjotakseen hänelle työtä.  Nuori mies, Tomasz Alexander on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow’ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon.

Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. Mina on varma, että isän kuolemaan liittyy jotain kummallista, ja Tom ei tiedä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut – hänen muistissaan on aukkopaikkoja. Kun Tom esittelee hienoimman keksintönsä, Sotamiehen, ensin Minalle ja lopulta suurelle yleisölle, alkaa tapahtua. Mina ja Tom päätyvät juonittelun pyörteeseen ja hengenvaaralliseen ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Miten ihmeessä seuraavaa osaa malttaa odottaa ensi vuoteen? :D 

Tällä kirjalla pääsen aloittamaan kesän kirjankansibingohaasteen! Ruksaan luetuksi kohdan "veden olomuoto", kannessahan on lumihiutaleita. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

Seikkailua ja jännitystä x 2

Uusia lapsillekin sopivia jännitys- tai salapoliisisarjoja ei oikeastaan näin kirjastontädin näkökulmasta voi ilmestyä liikaa. Niille on valtavasti kysyntää tietyn ikäisten keskuudessa, ja kyllä niistä vinkkarikin tykkää. Vallankin, jos mukaan on saatu ympättyä vielä ripaus historiaa!

Olinkin siis vallan mielissäni, kun sain käsiini uutukaisen Tapani Baggelta. Aavehevosen arvoitus (Karisto 2018) aloittaa Apassit-sarjan, joka on selkeästi suunnattu alakoululaisille. Ei nyt aivan lukemista opetteleville, sillä tekstiä on yllättävän paljon, mutta sanotaanko nelosluokkalaisista eteenpäin varmaan uppoaa.

Takakannen tekstin mukaan koko sarja sijoittuu noin vuoteen 1910. Aloitusosassa seikkaillaan yli sadan vuoden takaisessa Helsingissä. Kun Heikki kuulee juttuja kammottavasta aavehevosesta, joka laukkaa pitkin kaupungin sumuisia katuja ja tekee vahinkoa minkä ehtii, hän päättää kavereineen perustaa salaseuran ja selvittää, mistä oikein on kyse. Seuran nimeksi tulee Apassit, ja siihen kuuluu Heikin lisäksi Samuli, Otto, Erik - ja Ellinelli, Heikin rasittavat kaksossiskot.

Kirja on hyvinkin perinteinen salapoliisiseikkailu, ja sarjaan on luvassa toinen osa heti syksyllä. Helmet-haasteesta kuittaan kirjan myötä luetuksi kohdan 11: kirjassa käy hyvin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
127 sivua

Baggen teos sopii luonnollisesti myös Jatkumo-lukuhaasteeseen, kuten myös Blytonin Viisikoille kunniaa tekevä Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja, joka etenee kolmanteen osaansa. Viikinkejä ja vampyyreja (Otava 2018) vie Karlssonin serkukset jälleen Frida-tädin luo Uikkusaareen, missä tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Edellisessä osassa saaresta löytyi vanhoja kolikoita, ja nyt täti on varma, että saarelta löytyy enemmänkin muinaisesineitä. Kenties viikinkiajoilta asti! Asiasta on tietysti otettava selvää, ja serkusten saavuttua saareen täti lähtee Tukholmaan neuvottelemaan museoviraston arkeologien kanssa.

Saarelle jääneet Julia, Pörri, Alex, Jori ja tietysti Katinryökäle joutuvat jälleen tukalaan tilanteeseen, kun muinaisesineistä vihiä saaneet kaupunkilaiset (epärehelliset sellaiset luonnollisesti) saapuvat saareen nuuskimaan melkein heti tädin lähdettyä. Serkuksille koittaa tiukat paikat, varsinkin kun Pörri on lisäksi näkevinään joka puolella vampyyreja...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Vikingar och vampyrer
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
142 sivua

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

Mikko Kamula: Iso härkä (Metsän kansa #2)

Rautaparran sukuun ja sen vaiheisiin päästiin tutustumaan ensimmäisen kerran kirjassa Ikimetsien sydänmailla. Nyt tarina jatkuu Metsän kansa -sarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus 2018).

Juko Rautaparran nuorempi poika Tenho näkee toistuvia painajaisia, joissa iso härkä kylvää tuhoa ja pelkoa ympärilleen. Uni unelta härkä kasvaa ollen lopulta niin suuri, että se voi tallata kokonaisen talon sorkkansa alle. Tenho on varma, että unet ovat enemmän kuin tavallisia painajaisia, ja on siinä oikeassa. Iso härkä nähdään toistuvasti lähistöllä, ja sen aiheuttamat vahingot ovat suuria.

Tenhon edellisessä osassa alkaneet tietäjänopinnot jatkuvat, ja nuori poika oppii melkoisia taitoja. Tenholle selviää, että hänellä ja härällä on jonkinlainen yhteys, ja hänen täytyy auttaa härän kaatamisessa ennen kuin lähiympäristö kärsii enemmän. Muutenkin Rautaparran perhekuntaa koetellaan. Nyt kun tilan sijainti on voudin tiedossa, verot on maksettava. Ja melkoiset verot ne ovatkin, suuremmat kuin monella muulla samankokoisen mökin asuttajalla. Erityisen hankalaksi perheen elämän tekee neljännesmies Ikäheimonen. Hänen käyntinsä Rautaparran taloudessa pistää liikkeelle tapahtumien ketjun, jonka seurauksena perheen koko pienenee jälleen kerran.

Väkivaltaisen lopun kohdannut Mallu-mummo muuttuu levottomaksi kalmoksi, ja Heiska joutuu käräjille teosta jota ei tehnyt. Suuri osa talon töistä jää Matelin ja Varpun harteille, ja Mateli päättää tehdä heille avuksi paran. Varpua tämä ei miellytä, eikä myöskään miesväkeä.

Yörnin äijä, lähiseudun mahtava tietäjä, on jälleen perheelle korvaamaton apu. Ja apua totisesti tarvitaan, aina maahisista Viipurin linnanherraan, ennen kuin seutua riivaava härkä saadaan kuriin. Mutta millä hinnalla? Kirja loppuu taas mahdottoman tuntuiseen tilanteeseen - kunnon koukutus kirjailijalta!

Sarjan osana kirja saa paikkansa Jatkumo-haasteesta, ja sen lisäksi Helmet-haasteen kohdasta 36: runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Kyseessä ovat tietysti kansanperinteestäkin tutut loitsut, joita kirjasta löytyy useampia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus, 2018
603 sivua

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (Syrjästäkatsojan tarinoita #6)

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja eteni jo kuudenteen osaansa, kun uusin osa Taitelijan vaimo (Otava 2018) ilmestyi hiljattain. Kirja jatkaa taatulla tyylillä hienoa sarjaa, jossa Suomen ja muunkin maailman kulttuurielämää päähenkilöt Ida ja Kirsti tarkkailevat melkoisen läheltä, mutta kuitenkin kuin vähän sivusta.

Kun sarjan aluksi seurattiin Idan taivalta pienestä paimentytöstä oman täysihoitolan omistajaksi, nyt päähenkilöksi on vaihtunut Idan tytär Kirsti. Jo edellisessä osassa Ruokarouvan tytär hän oli päähenkilönä, mutta nyt tässä uusimmassa kirjassa Kirsti kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi ja alkaa löytää oman paikkansa elämässä.

Kirja alkaa Pariisista, missä Kirsti ja Iivo ovat juuri löytäneet toisensa ja elävät kuin nuori aviopari. Kirsti työskentelee Elsa Schiaparellin muotihuoneessa tavoitteenaan pääoman kasvattaminen omaa Helsinkiin perustettavaa liikettä varten. Iivo pyrkii oppiin ranskalaiselle kuvanveistäjälle, monsieur Pomponille. Nuorten tuttavapiirissä pyörii paljon Pariisiin tulleita suomalaisia: esimerkiksi Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Suuriin tapahtumiin kuin sattumalta ajautuminen jaksaa huvittaa - Kirsti ja Iivo pääsevät todistamaan Charles Lindberghin Pariisiin saapumista kuuluisalta Atlantin ylityslennoltaan.

Lopulta on kuitenkin aika palata takaisin koti-Suomeen. Kirsti ja Iivo asettuvat Idan täysihoitolaan ja Kirsti alkaa puuhata omaa liikettään yhdessä ompelijatar Miilin kanssa. Iivo tekee milloin mitäkin töitä ja avustaa Vallgrenin Villeä. Naimisiinkin nuoret pääsevät, mutta onnekseen välttyvät isoilta hääjuhlilta. Perhe kasvaakin, joskin Iivon toivoman "prihan" sijasta tulokas onkin tyttövauva, joka nimetään Vienaksi.

Kirsti saa huomata, että taiteilijan vaimona elämisessä on omat haasteensa. Kirsti päättää kuitenkin päästä niiden yli ja tahtoa loppuun asti. Tässä kirjassa Kirstille selviää myös hänen syntyperäänsä liittyvä salaisuus. Ainakin kirjan kansiliepeestä löytyvän tiedon mukaan sarja tulee vielä jatkumaan.

Loistokirja myös moneen eri haasteeseen: Jatkumo-sarjakirjahaasteeseen, Helmet-haasteen kohtaan 34 (kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta) ja vielä tänään päättyvään Taiteilijaromaanit-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava, 2018
430 sivua

Winston Graham: Syytetty (Poldark #3)

Winston Grahamin Poldark-sarjan kolmas osa on nimeltään Syytetty (Gummerus 2017).

Cornwall 1790-1791
Ross Poldark elää elämänsä synkimpiä hetkiä. Hän on menettänyt lapsensa ja joutumassa oikeuteen kahden haaksirikkoutuneen laivan ryöstämisestä syytettynä.
Vaikka pariskunnan avioelämä on myrskyisää, Demelza tekee kaikkensa pelastaakseen miehensä. Jo ennen oikeudenkäyntiä Demelza yrittää vedota lukuisiin ihmisiin Rossin puolesta, sillä hän tietää, kuinka kauhea tuomio hänen miestään saattaa odottaa. Mutta moni näkisi mieluusti Rossin tuomittuna, ei vähiten George Warleggan, vaikutusvaltainen pankkiiri, jonka viha Rossia kohtaan yltyy yltymistään. (takakansiteksti)

En tiedä. Jotenkin tämä lupaavasti alkanut sarja etenee tahmeasti. Tämän kirjan lukemiseen kului yllättävän kauan, ja nyt lukemisesta alkaa olla jo sen verran aikaa etten oikein tiedä mitä kirjasta sanoisin. Jotain tässä kuitenkin on, jotain kiehtovaa, niin että kirja tuli kaikesta tahmastelusta huolimatta luettua loppuun saakka, ja seuraava osakin minulla on jo odottamassa. Ehkä sitä haluaa nähdä, kuinka kauan Rossin ja Demelzan vastoinkäymiset kestävät. Jollakin tavalla mielenkiintoista oli myös tuon aikaisen oikeudenkäynnin kuvaaminen. 

Toivon kuitenkin, että seuraava(t) osa(t) ovat edes vähän valoisamman tuntuisia. Pelkät vastoinkäymiset alkavat tuntua raskailta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Jeremy Poldark (1950)
Uudistettu suomennos, suomentaneet Irmeli Sallamo ja Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
422 sivua

Paula Havaste: Lumen armo (Vihat #4)

Paula Havasteen historialliset sarjat ovat olleet kovasti mieleeni, ja nyt on edessä pieni järkytyksen paikka kun Vihat-sarjan viimeinen osa Lumen armo (Gummerus 2017) on luettu.

Kertte lähti kotoaan, kun oli pakko - tai niin hän itselleen uskotteli, vaikka kuuma veri se hänet veti vieraan miehen mukaan. Pakomatka on ollut pitkä ja vaikea. Kertteä ovat seuranneet tuulen, maan ja veden vihat sekä vaaralliset huhut siitä, kuinka oma mies Larri sotkeutui piispansurmaan. Nyt Kertte yrittää takaisin kodin turvaan. Hänen on otettava selvää, voiko entiseen enää palata - ja odottaako entinenkään sellaisena kuin toivoisi. Onko olemassa paikkaa, jossa vihat unohtuvat? (takakansiteksti)

Kirjan alussa Kertte jättää Koluvanin taakseen ja lähtee Pärnin matkassa takaisin Turukylään mukanaan pieni Usva, uskollinen Halli sekä monta vasua täynnä tavaraa. Turukylästä Kertte pyrkii takaisin Larrilaan. On aika palata takaisin sinne mistä kaikki alkoi, siellä odottavien ihmisten - Larrin ja tytär Mimerkan - luo ja jatkettava elämää. Yksinkertaista se ei olisi, mutta silti Kertte yllättyy. Kun hän lopulta pääsee Larrilaan, se ei enää ole sama paikka jonka hän jätti taakseen. Kaikki Kerten suunnitelmat menevät uusiksi.

Niin Kerten matka jatkuu aina vain. Larri - joka on muuttunut hänkin - ottaa Kerten ja Usvan mukaansa matkalle kohti pohjoista. Matka on pitkä ja vaikea, mutta lopulta löytyy pohjoinen maankolkka, joka ottaa matkalaiset vastaan. On aika vihojen unohtua, koittaa armon aika.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Paula Havaste: Lumen armo
Gummerus, 2017
455 sivua

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa

Eeva Vuorenpää on kirjoittanut aiemmin kartanoyhteisöstä kertovan Kotkansilmä-trilogian sekä jatkosodan aikaan sijoittuvan romaanin Arvet. Uusin romaani Kaksi rantaa (Minerva 2018) vie matkalle Atlantin yli.

Kaksi rantaa on historiallinen romaani suomalaisten Amerikan-siirtolaisuudesta. Se on rohkean Hannan huima elämäntarina, joka vie 17-vuotiaan maalaistytön Atlantin valtameren yli 1920-luvun kuohuvaan New Yorkiin.
Miljoonakaupunki on Hannasta loistossaan kiehtova, pelottavakin. Tutuksi tulevat elokuvat, jazzklubit, Keskuspuiston luistinrata, Long Islandin uimaranta ja ennen kaikkea Haali, jonne kaupungin suomalaisyhteisö kokoontuu viikoittain tanssimaan ja pitämään hauskaa.
Yllättäen Hanna kutsutaan keittiötöistä sisäköksi kaivosmiljonäärin upeaan taloon.
Koti-ikävä kaihertaa kuitenkin ajoittain kaiken loiston keskellä. Kaksi rantaa, kaksi erilaista maailmaa kamppailevat Hannan sisimmässä. Kumpaan hän kuuluu? Kumpaan rakentaa pysyvästi elämänsä? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen, joskin aika yllätyksetön tarina onneaan etsimään lähtevästä Hannasta. Kerronta piti hyvin otteessaan, mutta kirjailijan perinpohjainen tyyli selittää kaikki vähän turhankin tarkkaan häiritsi välillä. Kyllähän sitä rivien välistäkin osaisi monta asiaa lukea, ei kaikkea tarvitsisi kirjoittaa auki...

Matka Amerikkaan ei nykypäivänäkään ole välttämättä se kaikkein yksinkertaisin. Viime vuosisadan alussa tilanne on ollut kuitenkin aivan toinen. Kielimuuri on ollut todellinen, ja matkakustannukset ovat voineet olla monelle korkeakin kynnys. Hurjalta tuntuu sekin, että nuorena on pitänyt lähteä omaa elämää aloittamaan... oma tytär on jo vanhempi kuin kirjan Hanna, mutta ajatuskin siitä että häntä alkaisin varustaa Amerikkaan lähtemään - huh huh! Tämä on kuitenkin monelle olosuhteiden sanelema pakko, Hannallekin. Paremmat tienestit houkuttelevat tarpeeksi, ja niin Hannan matka kohti New Yorkia alkaa.

Perillä hän päätyy ensin setänsä talouteen asumaan. Töihin hän pääsee hienon hotellin keittiöön. Aika pian hänet kuitenkin halutaan sisäköksi varakkaalle pariskunnalle. Jo sisäkkönä Hannan elämä kohenee, ja kun hän ryhtyy emäntänsä seuraneidiksi, hän tuntee itsensä jo lähinnä perheenjäseneksi. Päivät kuluvat mukavasti misiksen seurana milloin Elizabeth Ardenin kauneushoitolassa, milloin kotosalla kirjoja ääneen lukien. Ja kun kuvioihin tulee mukaan vielä surusilmäinen kelloseppäoppilas Martti, kaikki on lähes täydellistä.

Koti-ikävä on kuitenkin kova. Mielessä välähtelee jatkuvasti, miten isä ja sisarukset pärjäävät. Ja Marttikaan ei ymmärrä kosia. Lopulta Hanna lähtee käymään Suomessa. Vierailu venähtää vuoden mittaiseksi, ja sen aikana Hanna alkaa nähdä monet asiat eri tavalla. Martti ei ole ainoa mies maailmassa, ja Hannalla riittäisi vientiä muuallakin. Jo ennen Amerikkaan lähtöä Tuomaalan Einari on kantanut Hannalle kukkia, ja loman lopulla Einari tekee tunteensa Hannalle selviksi. Velvollisuudentunto isäntäperhettä kohtaan vie Hannan kuitenkin takaisin Atlantin taakse, mutta lopulta Hannan täytyy päättää, kummalle rannalle hän kuuluu.

Kirja sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 16 (kirjassa luetaan kirjaa), ja lisäksi Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 13 (kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Minerva, 2018
352 sivua

2 x holokaustista

Tässäpä samaan postaukseen kaksi pientä suurta kirjaa, jotka käsittelevät hyvinkin pitkälti samaa aihepiiriä: Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) ja Hèdi Friedin kokemuksiin perustuva Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018). Luin kirjat saman päivän aikana, ja ne tukivat toisiaan todella hyvin.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (kustantajan esittelyteksti)

Kaunis ja surumielinen kirja, jossa päähenkilönä on oikeastaan ihmisen sijasta viulu. Viulu, joka rakennetaan keskitysleirillä ja joka soi kauniimmin kuin mikään muu soitin vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin. Keskiössä on viulun lisäksi myös taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia. Siksipä kirja sopii mainiosti Taitelijaromaanihaasteeseen ja tietysti myös Helmet-haasteeseen, kohtaan 4 (kirjan nimessä on joku paikka).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Àngels Anglada: El Violi d'Auschwitz (1994)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 sivua

Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan? 
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. (kustantajan esittelyteksti)

Suoria vastauksia suoriin kysymyksiin. Kirjailija on koonnut kirjan koululaisille pitämiensä luentojen pohjalta. Hän on luennoinut lukuisissa kouluissa, kansanopistoissa ja yliopistoissa, koska...

"...uskon vakaasti, että nuorten on voitava välittää holokaustin muisto eteenpäin, jos haluamme ettei sama toistu. Se, mikä on tapahtunut kerran, voi ikävä kyllä tapahtua useamminkin, vaikkei ihan samalla tavalla. [ - - ] Kirjan päämääränä on auttaa meitä välttämään menneen ajan erehdyksiä. Toivon sen saavan kaikki lukijansa ymmärtämään, ettei ketään meistä ole määrätty ennalta sortajan tai sivustakatsojan osaan. Meistä jokaisella on yksilönä oma tahtomme ja oma vastuumme, ja ainoastaan ottamalla sen vastuun voimme estää historiaa toistamasta itseään taas kerran." (s. 13-15)

Olisinpa itsekin joskus päässyt kuulemaan ja kyselemään! Nämä asiat eivät todellakaan saa unohtua. Tämäkin kirja pääsee mukaan kahteen haasteeseen: Helmet-haaste (kohta 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa) sekä Naisen tie.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hèdi Fried: Frågor jag fått om förintelsen (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo, 2018
144 sivua

John Boyne: Poika vuoren huipulla

John Boynella on taito kirjoittaa monen ikäisille. Uusin teos Poika vuoren huipulla (Bazar 2017) on hyvin saman tyyppinen kuin Poika raidallisessa pyjamassa (Bazar 2008) - päähenkilö on lapsi, mutta teksti on suunnattu vanhemmille lukijoille.

On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle.
Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia - varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta univormuaan  ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. Mutta univormu yllään Pieter astelee kohti uutta vaarallista maailmaa. Maailmaa, jossa on vaikea erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Toisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuva Poika vuoren huipulla on vaikuttava kuvaus nuoruuden viattomuuden menettämisestä ja siitä, miten petollisen helposti maailma ympärillämme muuttuu mustavalkoiseksi. (takakansiteksti)

Univormu on kirjassa melkoisen tärkeä symboli. Siihen liittyy paljon erilaisia tulkintoja ja mielikuvia. Tässä niistä yksi:

”Tiedät kai, miksi univormuja käytetään, Pierrot?” kuljettaja jatkoi. Poika pudisti päätään. ”Siksi, että univormu saa ihmisen uskomaan, että hän voi tehdä ihan mitä mielii. [ - - ] Tavallisissa vaatteissa kukaan ei ikinä kohtelisi muita sillä tavoin kuin univormussa. Natsat, sotilastakki ja sotilassaappaat muuttavat miehen. Univormu oikeuttaa olemaan julma ilman syyllisyyttä.” (s. 89)

Jälkikäteen ajatellen kirjan varsinainen koukku on ehkä ilmiselvä, mutta minulle se tuli täytenä yllätyksenä. En nyt viitsi suoraan spoilata, mutta kyse on tietenkin talon isännästä ja hänen ideologiastaan. 

Ei tämä kirja minusta aivan yhtä hyvä ole kuin Poika raidallisessa pyjamassa, mutta ei kauaskaan jää. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain (2015)
Suomentanut Heli Naski
Bazar, 2017
238 sivua

Kaksi romaania vuoden 1918 tapahtumista

Pirjo Tuomisen edellinen historiallinen romaani Hiljaiset huvimajat oli minulle hienoinen pettymys, mutta sille jatkoksi kirjoitettu Tulen väri punainen (Tammi 2017) oli jotenkin enemmän mieleeni, varmaan täysin aiheesta ja aikakaudesta johtuen.

Levottomat ajat eivät rauhoita levotonta sydäntä. Suursota riistää Jere Kauppilan rintamalle juuri kun hän ja Maria Manner ovat löytäneet toistensa syliin. Maria päätyy vastentahtoisesti toisen miehen emännäksi vauraaseen Suvelaan. Petos painaa hänen mieltään, ja liitto tuntuu toivottomalta.
Suomi itsenäistyy, mutta maan sisäinen tilanne alkaa olla yhä rauhattomampi. Finlaysonin kutoja Sofia Frimankin tempautuu aatteen palossa parantamaan maailmaa. Tosipohjainen Tulen väri punainen vie lukijan keskelle vuoden 1918 julmaa arkea, jossa punaisten kapina leviää ja naapurit muuttuvat raaoiksi vihollisiksi. Turvaa ei ole missään. Onko rakkaus silti voima, jolle yhä on tilaa? (takakansiteksti)

Edellisestä kirjasta tutut henkilöt jatkavat elämäänsä läpi viime vuosisadan alun ja suursodan tapahtumien. Tampereen lisäksi tapahtumat sijoittuvat myös Satakunnan alueelle. Henkilöitä tulee mukaan paljonkin, ehkä vähän liikaakin, välillä oli vaikea seurata kenestä nyt olikaan kyse. Pääpaino on kuitenkin Marian elämässä. Vuoden 1918 tapahtumia seurataan naisten näkökulmasta ja luonnollisesti eniten Sofia Frimanin ja tämän perheen näkökulmasta. Vaikuttavasti.

Kurkistaessaan naapurikorttelin porttiholviin Matilda näki seinää vasten pinottuja ruumiita, ja sisäpihalla lauloi kivääri kylväen kuolemaa. Alatorin kulmassa makasi maassa kuollut, jonka näkeminen veti Almaa puoleensa, sillä kyseessä oli nainen. Matildakaan ei voinut olla vilkaisematta vainajaa. Vaatteet oli revitty naisen päältä niin, että rinnat hohtivat valkoisina.
"Ryssän toppahousut", Matilda kuiskasi. "Ei kai se ole joku tuttu, niitä naiskaartilaisia? Pesulastakin pari tyttöä liittyi sinne. Kuinka ne voivat noin kovasti vihata naista, valkoiset miehet, että tuolla tavalla tappavat ja häpäisevät? Puistattaa." (s. 247)


Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen
Tammi, 2017
425 sivua

Samasta ajasta kertoo myös Martti Linnan romaani Kaksi hautaa saarella (Karisto 2015).

Syksy 1917. Kymiyhtiön paperikoneet seisovat, eikä kuntien hätäaputöitä riitä Kymenlaaksossa kaikille. Maija Rasilainen rakastuu Venäjän armeijasta palanneeseen komeaan Aleksei Osipoviin.
Talvella syttyy sota punaisten ja valkoisten kaartien välillä. Keväällä Aleksei huomaa komentavansa koko punaisten Savon rintamaa. Kun rintama pettää, Maija ja Aleksei aloittavat epätoivoisen pakomatkan kohti Suomenlahtea ja Pietaria.
Kaksi hautaa saarella on romaani erilaisuudesta, toivosta ja rakkaudesta. (takakansiteksti)

Linnan romaani perustuu tositapahtumiin. Haminan Majasaaressa on oikeasti muistomerkki hautoineen. Aleksei Osipov ja Maija Rasilainen ovat oikeita historiallisia henkilöitä, jotka odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Tuota laivaa ei koskaan tullut. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio alkoi lähestyä. Kävikö oikeasti näin, sitä ei tiedä kukaan, mutta kirja tarjoaa yhden tulkinnan tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Kaksi hautaa saarella
Karisto, 2015
289 sivua

1918-lukuhaasteen lisäksi Martti Linnan teos pääsee mukaan Helmet 2018 -lukuhaasteeseen. Kohdaksi sopii numero 23: kirjassa on mukana meri.

Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta

Ehdinpäs! Kim Fayn Kadonneiden muistojen kartta (Bazar 2013) oli minulla pitempään kesken, ja sain kuin sainkin sen luettua ajoissa Kukko kainalossa -haasteeseen. Tässähän on vielä reilu puoli tuntia tätä vuorokautta jäljellä... ;)

Irene Blum on uhrannut koko elämänsä itämaisen kulttuurin tutkiukselle ja odottaa uransa jatkuvan Seattlen itämaisen taiteen museossa. Odottamattomat tapahtumat tempaavat hänet kuitenkin turvallisesta museoympäristöstä Shanghaihin, Saigoniin ja Kambodzan viidakoihin khmerien muinaisen kulttuurin jäljille.
Matkatoverikseen Irene saa nuoren ja viehättävän ranskalaisnaisen, joka on tullut tunnetuksi temppelinryöstäjänä. Kuparitaulujen löytäminen toisi heille molemmille mittaamattomasti mainetta. Heidän lisäkseen matkaan lähtee myös kaksi miestä, ja pian selviää, että heistä jokaisella on omat syynsä mysteerin ratkaisemiseen.
Kaikki seurueessa tietävät, että jos he onnistuvat yrityksessään, he voivat muuttaa historian suuntaa. Mutta se mitä he lopulta löytävät temppelin raunioista, on jotain mitä he eivät ikinä olisi voineet kuvitella. (takakansiteksti)

Amerikkalaisen, vuosia Vietnamissa asuneen Kim Fayn esikoisteos on 1920-luvulle sijoittuva seikkailukertomus, ehkä vähän Indiana Jonesin hengessä. Mukaan mahtuu yllättäen löytyneitä päiväkirjoja, sukusalaisuuksia, huumausaineita ja vallankumoushenkeä, romantiikkaa tietenkään unohtamatta. Päähenkilö Irene saa pelastettua Simonen väkivaltaiselta mieheltään, ja yhdessä naiset lähtevät Kiinasta Vietnamin kautta Kambodzaan. Matkan varrella mukaan lyöttäytyvät Simonea silmällä pitänyt Marc sekä Simonen nuoruudenrakastettu Louis. Kun nelikko pääsee selville siitä, että jokainen tavoittelee samaa: kauan kadoksissa olleita kuparitauluja, kukin omista syistään, he joutuvat sekä tekemään yhteistyötä että juonimaan toisiaan vastaan. 

Melkoista sekametelisoppaa siis, mutta ihan viihdyttävää sellaista. Sokerina pohjalla on kuitenkin 1920-luvun Kaakkois-Aasia oopiumiluolineen ja viidakkoineen. Kirjalla avaan myös tämän vuoden Helmet-haasteen. Kirja sopii kohtaan 14: tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kim Fay: The Map of Lost Memories (2012)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2013
391 sivua

Johanna Holmström: Sielujen saari

Joskus aina jää miettimään, mikä kaikki on silkkaa yhteensattumaa ja mikä ei. Niin kuin nyt vaikka se, että samalta kustantajalta ilmestyy saman vuoden aikana kaksi samaa aihetta käsittelevää historiallista romaania. Toisen näistä, Katja Kallion Yön kantajan, olen esitellyt jo aiemmin, ja toinen on Johanna Holmströmin Sielujen saari (Otava 2017). Molemmissa kirjoissa on siis kyse Seilin saaresta ja siellä toimineesta "houruinhoitolasta", jossa hoidettiin (aikansa käsityksen mukaan) mielenterveysongelmaisia naisia.

Kristina tuodaan Sielujen saarelle lapsenmurhasta tuomittuna. Itse hän ei voi uskoa, ettei pieni tytär enää tule takaisin. Elli taas on paennut näyttävästi porvarisperheensä helmoista, siitä on kerrottu lehdissäkin. Hän solahtaa osaksi naisten sairaalan sisäpiiriä ja sen mutkikkaita valtakuvioita. Saaren vanki on myös Sigrid, vaikka hänellä hoitajan univormu onkin.
Rikas ja runsas romaani seuraa kolmea naiskohtaloa lähes vuosisadan ajan. Se tutkii äitiyttä ja naiseutta, vallankäyttöä ja rajojen määrittämistä, ja taustalla kohoaa jylhänä suljettu sairaalasaari. Kuka on terve, kuka hullu? Kuka on parantumaton, kuka ei vain enää pärjäisi muualla? (kirjan kansiliepeestä)

Pidin jo Katja Kallion kirjasta, vaikka ns. hoitomuotojen kuvaukset olivatkin melko karua luettavaa. Jotenkin tämä Holmströmin kirja oli vielä enemmän mieleiseni, vaikka yhtä karuista kokemuksista ja kohtaloista on molemmissa kirjoissa kyse. Lapsensa murhannut Kristina, yliseksuaaliseksi väitetty Elli ja heitä hoitava Sigrid - ei heissä mitään päällepäin näkyviä eroja ole, suht samanlaisia naisia kaikki. Ja silti vain yksi heistä on saarella "vapaa". Eihän hulluus tartu, mutta kuitenkin: mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän saari saa otteeseensa myös Sigridin.

Kirja kuvaa aikaa, jolloin naisten oikeudet olivat vähäiset. Jos poikkesit totutusta, saatoit hyvinkin saada hullun leiman. Koettelemusten ja epätoivottujen tapausten jälkeen jokainen sai selvitä miten parhaaksi katsoi, kriisiavusta ei ollut tietoakaan. Onneksi ajat ovat tästä muuttuneet aika paljonkin! Mieleenpainuva, kauniisti kirjoitettu kirja. Suosittelen!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Johanna Holmström: Själarnas ö
Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
Otava, 2017
285 sivua