Amanda Vaara: Yösähköä (Majatalo Villa Venla #2)

Pyysin hiljattain tytärtä avuksi valitsemaan lukemista. Töistä kun noita kirjoja tuppaa kertymään matkaan, niin joskus käy niin ettei millään osaa päättää mitä seuraavaksi lukisi. Tällä konstilla saan myös Helmet-haasteen kohdan 10 kuitattua. :)

Majatalo Villa Venla -sarjan aloitusosa vaikutti minut lupsakalla kerronnallaan, ja nyt sarja saa jatkoa osalla Yösähköä (Karisto 2018) - jonka tytär siis pinosta minulle kiikutti.

Edellisessä osassa uuden elämän aloittanut ja majatalon perustanut Venla jatkaa airbnb-yrityksensä pyörittämistä ja bloggaamista myös tässä kirjassa. Jörn on entistä vahvemmin elämässä mukana, ja entinen mies Henri tekee kaikkensa saadakseen lasten huoltajuuden. Tytär Eedla vaikuttaa olevan enemmän isänsä puolella, ja Venlalla riittää huolenaiheita. Elämäänsä leppoistamaan lähtenyt nainen löytää kuitenkin mielenvahvuutensa aina uudestaan ja uudestaan, ja vaikeatkin tilanteet tuntuvat selviävän kerta toisensa jälkeen. Aikaa riittää myös opiskeluun ja uuteen harrastukseen.

Oman päänvaivansa aiheuttavat myös naapurit, niin mukavat, uudet kuin entisetkin - kuten myös epätoivon vimmalla vauvaa haikaileva paras ystävä. Lopulta lomamatkan kynnyksellä Venlan elämä saa täysin uuden käänteen, kun parisuhteen oikea tila paljastuu. Loppusivuilla pedataan erittäin selkeästi sarjan seuraavaa osaa, jonka kuviot eivät kyllä millään tavalla tule yllättämään. :)

Erityismaininnan kirja ansaitsee vielä kansikuvastaan, jonka värimaailma ja yksityiskohdat ovat kovasti minun mieleeni. Ja napataanpa tämäkin kirja mukaan Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Amanda Vaara: Yösähköä
Karisto, 2018
242 sivua

Sophie Kinsella: Yllätä minut

Sophie Kinsella on varmasti tunnetuin Himoshoppaaja-teoksistaan. Itse en ole lukenut yhtään kirjaa tästä sarjasta, mutta Kinsellan yksittäisiä teoksia olen lukenut useampiakin ennen blogiaikaani. Nyt päätin ottaa "välipalalukemiseksi" uusimman teoksen Yllätä minut (WSOY 2018).

Sylvie ja Dan ovat olleet onnellisesti yhdessä jo kymmenen vuotta. Päivittäessään vakuutuksiaan kaksostyttöjen vanhemmat käyvät lääkärintarkastuksessa, jossa ällistyksekseen kuulevat melkoisen ennusteen: he molemmat tulisivat elämään pitkän elämän, joten avioliittokin tulee jatkumaan vielä yli kuusikymmentä vuotta. Sinänsä iloinen uutinen saa molemmat lievän tyrmistyksen valtaan: vielä niin kauan! 

Tästä alkaa avioliiton piristämisen ja tuoreena pitämisen aika. Sylvie ja Dan päättävät pitää kipinää yllä keksimällä toisilleen yllätyksiä. Selvää on, että aivan putkeen tämä ei tule menemään, vaan monenlaisia sekaannuksia ja vähemmän hauskoja yllätyksiäkin on luvassa - esimerkiksi Danin kotiin tuoma lemmikkikäärme, jota Sylvie ei oikeasti ole koskaan halunnut.

Käärmeenkin Sylvie vielä pitkin hampain kykenee sietämään, mutta kun Dan alkaa vaikuttaa ihmeen kireältä ja poissaolevalta ja vielä muistella vanhaa tyttöystäväänsä, hälytyskellot alkavat soida Sylvien päässä. Onko edessä jokin vielä suurempi yllätys? Kaikki merkit viittaavat siihen, että vanha suola on alkanut janottaa Dania. Kunnon mustasukkaisen aviovaimon tavoin Sylvie tutkii miehensä tekstiviestit ja selaushistoriat, ja löytää niistä epämiellyttäviä asioita. Danin lähtiessä yllättävälle "työmatkalle" Sylvie päättää toimia.

Mutta... luvassa on kuin onkin vielä suurempi yllätys, jonka kaltaista Sylvie ei koskaan olisi osannut kuvitellakaan.

Viihdyin hyvin kirjan parissa. Ei liian imelää eikä "hömppästä", vaan ihan elämänmakuista tarinaa. Toki muutamilla ylilyönneillä maustettuna. :) Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen, kohtaan 40: kirjassa on lemmikkieläin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sophie Kinsella: Surprise me
Suomentanut Kaisa Kattelus
WSOY, 2018
378 sivua

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla (Majatalo Villa Venla #1)

Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla (Karisto 2017) on mukavaa, leppoisaa luettavaa. Tekijänimen taakse kätkeytyy kirjailija Niina Hakalahti. Tällaiset ratkaisut jäävät aika usein mietityttämään, miksi ihmeessä näin tehdään. Kun kerran oikein kirjan kansiliepeessä kerrotaan kuka on oikeasti asialla, miksi sitten pitää käyttää nimimerkkiä? Minusta monipuolisuus kirjoitustyylissä on vain rikkaus, en ymmärrä miksi pitäisi profiloitua niin mahdottomasti.

Burnoutista toipuva Venla haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Takana on ura kiinteistönvälittäjänä ja hankala avioero juristimiehestä. Venla päättää jättää cityelämän ja ostaa pikkukaupungista itselleen ja lapsilleen vanhan kansakoulun. Talon myötä Venla hankkii kokonaan uuden elämäntavan majoituspalveluineen, pop up -kahviloineen ja blogeineen. Majatalo Villa Venlaan hakeutuu värikästä väkeä. On niin aamiaispöydästä eväitä tekevää tuote-esittelijää kuin perinteistä reppureissaajaakin. Ja yhtenä päivänä taloon astuu kitaroineen rastatukkainen trubaduuri Juuso, taiteilijanimeltään Jörn. Pienen fiksauksen sijaan Venlan tunteet joutuvat totaalimyllerrykseen.
Pientä fiksausta vailla aloittaa valloittavan viihdesarjan, jossa seurataan oravanpyörästä hyppäävän Venlan uutta elämänvaihetta. Majatalon vaihtuvat kulkijat, persoonalliset naapurit ja karkailevat kanat tuovat eloa Venlan arkeen, jossa tosin riittää entuudestaan teinityttären ja ex-miehen järjestämiä tempauksia. Kuka sanoikaan, että downshiftaus on leppoisaa? (kustantajan esittelyteksti)

Tykkäsin kovasti tästä uuden sarjan aloitusosasta. Venla on aika tyypillinen chick lit -kirjallisuuden hahmo: kovia kokenut, uuden elämän aloittava nainen. Uusi elämä ja siihen liittyvät ratkaisut ovat alleviivatusti Venlan omia, ja hän on päättänyt konmarittaa elämästään kaiken pitämisen ja täytymisen. Tästedes hän tekee vain ja ainoastaan asioita, jotka tuottavat hänelle iloa. Ei sinänsä pöllömpi päätös, näinhän sitä pitäisi kaikkien tehdä. Mutta helppohan se ei tietystikään ole...

Eronneen naisen elämään tarvitaan tietysti myös jotain vipinää, ja sen pakollisen epäonnistuneen yhdenyönjutun jälkeen sopiva mies marssii suoraan Venlan ovesta sisään. Jonkin aikaa kaikki on ihanaa, kunnes todellisuus iskee vasten kasvoja. Uusi romahtaminen on lähellä, mutta onneksi on ystäviä joihin voi aina luottaa. Ja tunnelin päässä on kuitenkin valoa näkyvissä...

Mutkatonta, rempseää kerrontaa jolle jään odottamaan jatkoa. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Karisto, 2017
254 sivua

Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa

Kesäloman aikana tuli luettua ihan "oikeanlainen" kesälomakirja. Siis semmoinen, jota olisi ollut mukava lukea riippumatossa loikoillen tai laiturilla istuskellen (kuten kirjan kansikuvassa). Upposi tämä Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa (Reuna 2016) kuitenkin kotisohvallakin. :)

Tanja saa kuukaudeksi käyttöönsä ystävien rantahuvilan, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun hän huomaa että on tapahtunut vahingossa kaksoisbuukkaus; huvilalle majoittuu myös itsevarma nuorimies, jonka kanssa Tanja on jo aikaisemmin joutunut törmäyskurssille.
Kumpikaan ei halua antaa periksi ja lähteä huvilalta, vaan päättää savustaa toisen tiehensä keinolla millä hyvänsä. Yhteiselo ei suju ollenkaan kitkattomasti, ja molempien tyrmistykseksi Amor puuttuu lopulta peliin. (takakansiteksti) 

Ikonen on kyllä Anni Polvansa lukenut, tämä(kin) kirja on ihan suoraa jatkumoa Polvan tuotantoon, siis kirja jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja Amor ampuu nuoliaan arvaamattomasti. :)

Harmiton hyvän mielen kirja, joka sopii Helmet-haasteen kohtaan 25: kirja jossa kukaan ei kuole.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa 
Reuna, 2016
152 sivua   

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Ihana huomata, että uutta ns. hömppäkirjallisuutta ilmestyy aina silloin tällöin! Hömppä on tietysti liian negatiivinen ilmaus Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella -teoksesta (Karisto 2017), samoin "aivotnarikkaan-kirjallisuus", mutta siitähän tässäkin loppujen lopuksi on kyse. Kirjan kannet kätkevät sisäänsä mukavaa harmitonta viihdettä, jolla ehdottomasti on oma paikkansa kirjallisuudessa(kin). :)

Kun juuri opettajaksi valmistuneen Riinan avomies pakkaa yllättäen tavaransa, Riinan elämässä menevät uusiksi paitsi rakkaus-, myös kesätyökuviot. Onneksi lossikahvilaa Jylhäsalmella pyörittävä Sirkka-täti tarvitsee kesäapulaista. Luonnonkauniissa suvimaisemissa, omintakeisten mutta hyväntahtoisten jylhäsalmelaisten joukossa on hyvä parannella sydäntä, mutta kun Sirkka-täti loukkaa jalkansa, on Riinan otettava kahvilanpidosta isompi vastuu kuin hän oli ajatellut. Riina saa myös huomata, etta kaikilla Jylhäsalmen miehillä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan...
Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa uuden kotimaisen sarjan, jossa on kaunista maalaismaisemaa ja aitoja ihmisiä, huumoria, jännitystä ja romantiikkaa. (takakansiteksti)

Tämä kirja olisi ollut ehdottomasti parhaimmillaan luettuna lämpimänä, aurinkoisena kesälomapäivänä joko riippumatossa loikoillen tai laiturilla varpaita liotellen! Näistä olosuhteista jouduin kuitenkin tinkimään, mutta mukavalta kirja siitä huolimatta tuntui. Jatkoa jään odottamaan. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto, 2017
190 sivua

Tamara McKinley: Viinitila

Töissä olen useasti törmännyt asiakkaisiin, jotka kehuvat Tamara McKinleyn kirjoja ja kyselevät jotain saman tyylistä luettavaa. Koskapa itseltäni on jäänyt kirjailijan tuotantoon tutustumatta, on ollut hankala yhtäkkiä keksiä jotain vastaavaa. Osittain siitäkin syystä päätin ottaa luettavaksi jonkin McKinleyn kirjoista. Tarkempi tutkailu osoitti, että kirjailijan kaikki kirjat sopivat mainiosti johonkin Down Under -lukuhaasteen kohdista! Hei, kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;) 

Ensimmäisenä kirjailijan monista kirjoista kohdalle osui Viinitila (WSOY 2001). 

Jock Witney oli eteläisen Australian viinitarhojen kuningas, joka tahtoi määrätä kaikesta mitä valtakunnassa tapahtui. Kun Jock nyt on poissa, suku ei oikein tiedä, miten menetellä jättiläismäisen perintönsä kanssa - Jacarandan viinitilan lisäksi siihen kuuluu muun muassa supermarketeita ja laivayhtiö. Eräät nuoremmista perheyhtiön osakkaista haluaisivat muuttaa koko vaikeasti hoidettavan imperiumin rahaksi. Ostajakin on tarjolla: ranskalainen viinintuottaja Lazare on pitkään havitellut historian suurimpia viinikauppoja. Witneyn iäkäs leski Cordelia asettuu kuitenkin tarmokkaasti vastustamaan Jacarandan myymistä. Osoittaakseen, kuinka suurista arvoista on kysymys, hän vie tyttärentyttärensä Sophien matkalle viinitilan menneisyyteen seuraamaan varhaisten sukupolvien elämää. Hän kertoo nuoremmalle naiselle tarinoita siirtolaisuudesta, ankarista elämänehdoista, sitkeydestä, tulevaisuuden toivosta ja rakkaudesta. Palatessaan naiset ovat yhdessä valmiit kohtaamaan nykyajan haasteet. (takakansiteksti) 

Kirja on alusta lähtien vetävästi kirjoitettu. Jacarandan "viini-imperiumin" esiäiti Rose tulee Australiaan Englannista, kun kyllästyy palveluspaikassaan tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään. Australiaan saavuttuaan Rose tapaa saksalaissyntyisen Oton, joka ei saa tyttöä mielestään, ja lopulta he päätyvät perustamaan perheen ja aloittamaan viininviljelyn. 

Rosen tarinan rinnalla seurataan koko ajan myös hänen nuoruudenrakastettunsa Johnin tietä mustalaisleiriltä nyrkkeilykehiin ja edelleen Australiaan saakka. Toinen rinnalla kulkeva tarinajuoni on Rosen entisen emännän, Isobelin ja tämän miehen Gilbertin tarina. Tämäkin pariskunta päätyy lapsineen Australiaan samoille seuduille Rosen kanssa. 

Tästä lähtee liikkeelle monimutkainen ja ristiriitoja täynnä oleva sukutarina. Menneisyyden polkuja seurataan tarinan nykypäivästä käsin, kun Sophie lähtee isoäitinsä Cordelian kanssa matkalle Jacarandan viinitilan menneisyyteen. Tilan kohtalo on vaakalaudalla, mutta Cordelia on päättänyt pitää sen suvun omistuksessa kaikin mahdollisin keinoin. 

Kirjan rakenne teki siitä välillä hieman hankalasti seurattavan, mutta loppua kohti suvun vaiheet ja kiemurat onneksi selkiytyivät huomattavasti. Kirja sopii loppujen lopuksi useampaankin haasteeseen: Down Under -haasteesta kuittaan kohdan 10 (kirja liittyy tiiviisti viininvalmistukseen) ja Helmet-haasteesta kohdan 26 (sukutarina). Niiden lisäksi kirja sopii aloittamaan Suketuksen blogissa alkaneen Muuttoliikkeessä-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tamara McKinley: Jacaranda Vines
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2001
414 sivua

Jessie Burton: Nukkekaappi

Ystävänpäivän lukumaratonilla luettua, osa 2. 

Jessie Burtonin Nukkekaappi (Otava 2016) on kirja, jonka olemassaolon olen tiennyt jo pitkään ja halunnut kirjan lukea, mutta en vaan ole jaksanut etsiä englanninkielistä alkuteosta käsiini. Niinpä ilahduin kovasti kun kirja lopulta suomennettiin viime vuonna. Kiinnostus kirjaan johtuu omasta nukkekoti/miniatyyriharrastuksestani.

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat? (takakansiteksti) 

Sinänsä viihdyttävä ja vetävästi kirjoitettu kirja, mutta en tiedä, jokin tässä jäi valitettavan vajaaksi. Nellan avioliitto ei ole aivan tavallisin, mutta mikään suuri yllätys ei ollut takana tässä asiassa. 1600-luvun loppu ei ole minulle mitenkään tutuinta aikakautta, varsinkaan Alankomaissa, joten ajankuvauksesta en pysty sanomaan mitään. Salaperäinen miniatyristi taas jätetään turhankin salaperäiseksi. Minulle ainakin jäi epäselväksi, mistä tämä sai kaikki tietonsa. En tiedä, avaisiko toinen lukukerta kirjaa enemmän... pitänee jäädä muhittelemaan kirjaa ja ehkä jonain päivänä palata sen pariin uudemman kerran.

Heti alussa mainitusta syystä kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 43 (kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään), ja lisäksi maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tämän vuoden ensimmäinen valloitettu maa on siis Alankomaat.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jessie Burton: The Miniaturist (2014)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2016
431 sivua

Estelle Maskame: DIMIMY - kaipaan (Dimily #3)

Viime viikonloppu kutistui lauantaisen työpäivän myötä yhteen päivään, jonka käytin tehokkaasti lukemiseen. Lukulampun alla viihdyin Estelle Maskamen teoksen DIMIMY - kaipaan (Did I Mention I Miss You?) (Gummerus 2016) kanssa. Sarja on koukuttanut minut äärimmäisen tehokkaasti, ja onneksi sain kolmannen osan näin pian käsiini toisen osan lukemisen jälkeen. :)

Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler... 
Missä Tyler on ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat? (takakansiteksti) 

Trilogia saa tässä kirjassa arvoisensa päätöksen. Asiat järjestyvät juuri niin kuin pitääkin eikä rattaisiin laiteta enempää kapuloita. Eden ja Tyler tuntuvat sopivan toisilleen todella hyvin, ja vaikeuksia heidän suhteensa alussa on ollut enemmänkin kuin tarpeeksi. Niinpä tämä päätösosa oli siinäkin mielessä varsinaista hyvän mielen lukemista. 

Sarjan myötä henkilöiden lisäksi tutuksi on tullut kolme erilaista amerikkalaista kaupunkia: Santa Monica, New York ja Portland. En ole tutustunut kirjailijan elämään oikeastaan yhtään, tiedän vain että hän on skotlannista kotoisin. Ympäristökuvaukset ovat ainakin meikäläiselle maailmaa kiertämättömälle maallikolle hyvin vakuuttavia, ja voin vain olettaa että kirjailija on joko käynyt itse näissä paikoissa tai sitten muuten tutustunut niihin todella hyvin. :)

Yksi asia, jota olen pohtinut ja ihmetellyt koko sarjan lukemisen ajan, on tuo asetelma, johon koko idea perustuu: sisarpuolten välinen suhde. Itse en jotenkin osaa suhtautua siihen mitenkään paheksuvasti, sillä eihän kyse ole todellakaan verisukulaisista, vaan ihmisistä jotka tapaavat toisensa kuin ketkä tahansa toisiinsa tutustuvat - he nyt vain sattuvat ihastumaan toisiinsa. Mitä väliä sillä on, vaikka heidän vanhempansa olisivatkin parisuhteessa keskenään? No, voihan se olla että tämäkin asia on on isompi juttu jollekin toiselle, itselleni tällainen tilanne on nimittäin tuttu ihan elävästä elämästäkin. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Estelle Maskame: Did I Mention I Miss You?
Suomentanut Sirpa Parviainen
Gummerus, 2016
375 sivua

Estelle Maskame: DIMINY - tarvitsen (Dimily #2)

Parisen kuukautta sitten luin Estelle Maskamen Dimily-trilogian ensimmäisen osan ja yllätyin positiivisesti. Nyt jatkoin sarjan toiseen osaan DIMINY - tarvitsen (Did I Mention I Need You) (Gummerus 2016), joka ei aivan yltänyt aloitusosan tasolle. 

On kulunut vuosi siitä, kun 18-vuotias Eden Munro näki viimeksi Tyler Brucen: uuden velipuolensa... ja kielletyn rakkautensa. Eden ja Tyler päättivät tukahduttaa tunteensa ja lopettaa orastavan suhteensa perheidensä tähden. Jokin Edenissä kuitenkin läikähtää, kun Tyler kutsuu hänet kesäksi luokseen New Yorkiin - huolimatta siitä, että Eden on onnellinen uuden poikaystävänsä kanssa ja Tylerkin elää nyt uutta elämää. 
Kesä kaksin kaukana perheistä ja ystävistä New Yorkin vastustamattomassa sykkeessä osoittaa, etteivät Eden ja Tyler ole päässeet yli toisistaan. Mutta voivatko he vastustaa kiusausta? Ja mitä seuraa, jos he antavat tunteilleen vallan ja uhmaavat kaikkia sääntöjä? (takakansiteksti) 

Hyvin tutun kaavan mukaan tässä mennään edelleen. Kun viimeksi inhottiin, sitten ihastuttiin ja taisteltiin tunteita vastaan, niin nyt mennään ehkä vähän syvemmälle - rakastetaan ja taistellaan tunteita vastaan. Ja sitten taistellaan niiden puolesta. Ja kun sitten saadaan jopa liittolaisia, käännytään kuitenkin taas taistelemaan niitä vastaan. Aika radikaalistikin. Mielenkiinnolla odotan kolmatta osaa. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Estelle Maskame: Did I Mention I Need You? (2015)
Suomentanut Sirpa Parviainen 
Gummerus, 2016 
384 sivua

Enni Mustonen: Koskivuori-sarja

Kun sairastaa, tekee mieli lukea jotain tuttua ja turvallista. Niin kävi viime viikonloppunakin, kun syyslentsu päätti tulla visiitille meidän residenssiin. Taas kerran turvauduin oman hyllyn aarteisiin lainakirjapinojen sijaan... ja luin (taas kerran) Enni Mustosen viisiosaisen Koskivuori-sarjan, joka käsittelee Suomen historiaa 1910-luvulta 1960-luvulle. 

Koskivuori-sarjan keskeisiä henkilöitä ja kertojia ovat "kahden suvun yhteiskunnallisesti eri tasoilla toimivat naiset, jotka kasvavat itsenäisyyteen ja joutuvat tekemään omia ratkaisuja". (kirjojen etuliepeestä) 

Ensimmäisessä osassa Verenpisara ikkunalla (Otava 1998) kertojina ovat opettajatarneiti Saara Kavenius ja kartanon piika Vappu Koivikko, molemmat 21-vuotiaita. Kesällä 1917 Saara on juuri valmistunut seminaarista ja tulee Koskivuoren kartanoon kotiopettajattareksi. Ystävällisimmän vastaanoton Saara saa torpparin tyttäreltä, sisäpiikana toimivalta Vapulta, ja nuorten naisten välille muodostuu jonkinlainen hauras ystävyys. Mutta kun vuoden 1918 tapahtumat nielaisevat pyörteisiinsä myös Koskivuoren, naiset joutuvat valitsemaan puolensa. Saara ja Vappu taistelevat kansalaissotansa eri leireissä, mutta yhteisen päämäärän, rauhan ja elämän puolesta. 

Toinen osa Ruiskukkaseppele (Otava 1999) sijoittuu 1920-luvun loppupuolelle ja tuo kertojiksi Saaran tytärpuolen Anna Forsbergin ja Vapun pikkusiskon Elina Koivikon. Lapsuudenystävät ovat ajautuneet eri teille, Anna Helsinkiin opintojen pariin ja Elina taas töihin Koskivuorelle tehtaan konttoriin. Kuten Saara ja Vappu edellisessä osassa, huomaavat Anna ja Elinakin ajautuvansa vastakkaisiin leireihin. Sitten iskevät pulavuodet ja kaikki tuntuu romahtavan. Naisten on jälleen liittouduttava taisteluun elämän puolesta, kun vasarat moukaroivat tehtaan koneita, mustat autot kiitävät yössä ja ihmisiä raastetaan vuoteistaan. 

Sarjan kolmas osa, Kielon jäähyväiset (Otava 2000) kertoo talvi- ja jatkosodan ajasta. Saaran tytär Kristiina Forsberg on pestautunut lotaksi Kannakselle. Koivikon torpan Hanna Lönn, Vapun tytär, on karannut kotoaan ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Sodan syttyminen sekoittaa molempien suunnitelmat, ja kohtalo johdattaa nämäkin lapsuudenystävät jälleen yhteen ja taisteluun elämän puolesta. Molemmat kulkeutuvat lotiksi kauas Karjalaan, jonne myös Hannan täti Elina päätyi 1930-luvulla.

Neljännessä osassa Metsäkukkia asvaltilla (Otava 2001) eletään jo olympiavuotta 1952. Koskivuoren kartanon Annan tytär Eeva Someri lähtee Helsingin yliopistoon lukemaan estetiikkaa, ja Koivikon torpan Sirkka, Elinan tytär, pääsee harjoittelijaksi hattuliikkeeseen. Eevan täti Kristiina pestaa nuoret naiset stadionin kanttiiniin olympiakisojen ajaksi, ja sieltä molemmat löytävät suuren rakkauden. Unkarilainen István viipyy Eevan elämässä vain hetken, mutta vie hänen sydämensä mukanaan. Sirkka puolestaan on valmis seuraamaan Erkkiä vaikka maailman ääriin. Kumpikin on valmis seuraamaan sydämensä ääntä, mutta sen hinta saattaa olla kovakin.

Viides ja viimeinen osa Unikkoja ikkunassa (Otava 2002) vie vuoteen 1968. Kirjan nimellä viitataan tietenkin Marimekkoon, ja muoti on muutenkin suuressa osassa. Sarjan muista osista poiketen tässä kirjassa on neljä kertojaa: äänessä jatkavat edellisen osan kertojaäänet Eeva ja Sirkka, ja heidän lisäkseen sukujen nuoret naiset Satu Pirttisalo (Kristiinan tytär) ja Sanna Harakka (Hannan tytär). Kaikeksi onneksi lopputulos ei kuitenkaan ole sekava, niin kuin voisi ensin olettaa, vaan lukija pysyy hyvin kärryillä kertojien vaihtuessa. Koivikon Sirkka on päättänyt toteuttaa unelmansa ja perustaa kutomon vanhalle kansakoululle. Koskivuoren kartanossa toimittaja Eeva Someri-Tibor taas suunnittelee romaanin kirjoittamista. Eevan pakkaa sekoittaa nuori Satu, jota hän joutuu vastahakoisesti preppaamaan ylioppilaskirjoituksia varten, ja Sirkan elämään ilmaantuu jälleen kerran uusi mies. Eri sukupolvien naisväki on välillä melkoisessa pyörityksessä, puhuttiinpa sitten politiikasta ja tasa-arvosta tai moraalista ja rakkaudesta. Tuttuun tapaan kuitenkin vastoinkäymisten yllättäessä naisten keskinäinen solidaarisuus vie onneksi pitemmän korren.

Koskivuori-sarja oli Enni Mustosen ensimmäinen historiallinen sarja, ja kun se alkoi ilmestyä, en ensin oikein tykännyt ajatuksesta. Mustosen aiemmat romanttiset (maalais)romaanit olivat enemmän mieleeni, ja ajatus historiallisesta romaanista tuntui aluksi pöyristyttävän uuvuttavalta, liian sivistävältä, tai jotain. Mutta vähitellen aloin lämmetä näillekin kirjoille aina vain enemmän, ja aika pian hommasin koko sarjan omaan kirjahyllyyni. Ja aika usein siihen tulee palattua. Eniten pidän sarjan aloitusosasta, sota-aikaa kuvaavasta kolmannesta osasta ja hitusen kaoottisesta päätösosasta. Tylsin on 1920-lukua kuvaava toinen osa.

Kirjaherbario-haaste etenee tällä sarjalla neljän kasvin verran (metsäkukka kun on vaan yleisnimitys): 

• verenpisarat (Fuchsia) on horsmakasvien suku
• ruiskukka eli ruiskaunokki (Centaurea cyanus)
• kielo (Convallaria majalis)
• unikot (Papaver) eli valmut on unikkokasveihin kuuluva kasvisuku

Mistä kirja(sarja) minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: joka osalle 4 tähteä 
Kirja(sarja)n tietoja: 
Enni Mustonen: Koskivuori-sarja
Verenpisara ikkunalla, 1998, 331 sivua
Ruiskukkaseppele, 1999, 272 sivua
Kielon jäähyväiset, 2000, 302 sivua
Metsäkukkia asvaltilla, 2001, 315 sivua
Unikkoja ikkunassa, 2002, 284 sivua
Otava

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Tuija Lehtinen on ollut yksi ehdottomia lempikirjailijoitani jo pitkän aikaa, ja hänen kirjansa ovat niitä varmoja omaan hyllyyn hankittavia. Lehtinen on varsin tuottelias kirjailija, ja ehkäpä juuri siitä syystä kirjojen taso on ollut harmillisen vaihteleva. Tämän syksyn uutuus, aikuisille kirjoitettu Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta (Otava 2016) on mielestäni taas sieltä paremmasta päästä. :) 

Kuulin biljardipallojen kolahduksen. Mies, joka pelasi, salpasi hengitykseni. Hän oli hurmaava, komea, äskeisten kuvitelmieni tulinen hidalgo. Kuka hitto hän oli - ja oliko hän vapaa? 
Helmi on töissä isäpuolensa omistamassa Huutokauppakamari Salomonissa sekä samaan firmaan kuuluvassa Divarin Helmi -antiikkiliikkeessä. Ala kiinnostaa, mutta Helmi ei ole varma, haluaako hän seurustella vanhojen esineiden kanssa kokopäiväisesti. 
Kun Helmille tarjotaan huonetta kimppakämpästä kaupungin keskustassa, Helmi päättää ottaa etäisyyttä tuttuihin kuvioihin. Uusia käänteitä onkin luvassa, kun pitkänhuiskea Tuomas kutsuu Helmin veneretkelle ja kimppakämpän olohuoneeseen ilmestyy salaperäinen biljardinpelaaja. Mutta kuten Helmi on antiikin puolelta oppinut: kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. (takakansiteksti) 

Huutokaupat, kuten myös retrotyyli yleensä, ovat nykyään varsin suosittuja. Tuija Lehtinen osoittaa olevansa ajan hermolla tässäkin tapauksessa, kun tuoreimman romaanin tapahtumat sijoittuvat osittain huutokauppakamarille. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin ihmissuhdekuvioiden kuvaukset. Lehtinen on mielestäni aina osannut hienosti rakentaa hahmonsa, varsinkin naispäähenkilöt. Jostain syystä mieshenkilöt jäävät kuitenkin silloin tällöin harmillisen latteiksi ja yksipuolisiksi (kenties tarkoituksella?), ja niin on muutamien tämänkin kirjan miekkosten laita. Helmissä sen sijaan riittää potkua ja munaa vaikka muille jakaa. 

Toinen juttu, mistä Lehtisen kirjoissa olen aina tykännyt tosi paljon, on hahmojen "kierrättäminen". Erittäin usein vanhemmista kirjoista tutut hahmot loikkaavat mukaan sivuhahmoina, ja niin käy tälläkin kertaa. Lehtisen nuortenkirjoista itselleni rakkaimpia ovat Mirkasta ja tämän siskosta Masasta kertovat kirjat, ja tämän kirjan sivuilta löysin heidät molemmat. Tulipa hyvä mieli! :) Hauskaa huomata, että vanhat tutut hahmot "jatkavat elämäänsä" kirjailijankin mielessä. 

Tämän kirjan myötä Kirjaherbarioni kasvaa jälleen yhdellä kasvi(suvu)lla. Tuijat (Thuja) on sypressikasvien heimoon kuuluva havupuusuku.

Mistä kirja minulle: oma ostos 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta 
Otava, 2016 
304 sivua

Estelle Maskame: DIMILY - rakastan (Dimily #1)

Estelle Maskame on minua 20 vuotta nuorempi kirjailija, joka aloitti Dimily-trilogiansa kirjoittamisen jo 13-vuotiaana ja julkaisi tekstejään aluksi netissä hyvin pienelle lukijakunnalle. Kun lähtökohta on tämä, oli selvää että jonkinlaisia ennakkoluuloja minullakin oli. Kirja ehti muhia pinossani hyvän aikaa ennen kuin lopulta tartuin siihen. Mutta jälleen kerran onneksi! DIMILY - rakastan (Did I Mention I Love You) (Gummerus 2016) oli juuri passelia kesälukemista, joka osasi yllättää positiivisesti.

Portlandissa äitinsä kanssa asuvan 16-vuotiaan Eden Munron vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden päättää viettää kesän isänsä luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tulee oikein lähteneeksi. Uuden äitipuolen lisäksi Eden saa kolme uutta velipuolta.
Edeniä vähän vanhempi Tyler Bruce on paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Vaikka Tyler ja Eden eivät alussa voi sietää toisiaan, jokin salaperäisessä pojassa kuitenkin vetää Edeniä puoleensa. Mitä paremmin hän pääsee tutustumaan Tylerin herkkään puoleen, sitä peruuttamattomammin hän huomaa olevansa ihastumassa siihen ainoaan ihmiseen, johon ei saisi: omaan velipuoleensa. Kun kuvioihin lisätään vielä Tylerin takertuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, luvassa on sydänsuruja, valheita ja kosolti draamaa. Saako Eden selville, millaisia salaisuuksia Tylerin kovan ulkokuoren alla piilee? Ja pystyykö Eden hallitsemaan kielletyt tunteensa? (takakannesta)

Kovin tutun kaavan mukaan kirjassa mennään, mutta jotenkin se vaan toimii tälläkin kertaa. Ensin inhotaan, sitten ihastutaan vaikkei saisi. Ja taistellaan tunteita vastaan. Jotakin tuoretta ja erilaista kirjassa kuitenkin oli, ja tehokkaasti koukkuja. Toinen osa odottaa jo... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Estelle Maskame: Did I Mention I Love You? (2015)
Suomentanut Sirpa Parviainen
Gummerus, 2016
409 sivua

Naistenviikko - Maarit Varjo: Aurinko sydämessä

20.7. Maarit, Reetta, Marketta

Kirjaksi valitsin oman hyllyn kätköistä Maarit Varjon viihdepläjäyksen Aurinko sydämessä (Karisto 1994), jonka itsepintaisesti yritän vääntää "paikaksi auringossa" jostain syystä. 

Pienen Ossi-pojan yksinhuoltajaäiti Paula on täysin tyytyväinen elämäänsä: hänellä on hyvä virka suuressa sairaalassa, oma rivitaloasunto ja tärkein kaikista, Ossi. Joskus harvoin Paula käy tuulettumassa "ulkona" ystävättärensä kanssa, mutta yleisesti ottaen hän suhtautuu varovaisuudella miehiin - onhan hän karvaasti pettynyt suhteessaan poikansa isään. 
Kunnes sitten eräs tietty lääkäri alkaa kummasti sekoittaa Paulan arkipäivien totuttua rutiinia... (takakansiteksti) 

Kyllä. Juuri sitä itseään, pesunkestävää aivotnarikkaan-hömppää. Silloin tällöin luettuna menettelee, kelpuutin kirjahyllyyni vain ja ainoastaan siitä syystä että kirjan tapahtumapaikaksi on valikoitunut kaikkien paikkojen joukosta synnyinkaupunkini Kajaani. Ei ihan totuudenmukaista miljöön kuvausta, varsinkaan sairaala-alueen osalta, mutta muutamia paikkoja jopa tunnistaa. :) Ei siis mikään kuolematon klassikko, mutta on näillekin oma aikansa ja paikkansa. 

Pakko vielä mainita, vaikken nyt aivan tiedä onko se viisasta... mutta niin vaivaannuttavia kuin kirjojen seksikohtaukset voivatkin olla, tämä kirja jotenkin erottuu edukseen. Siitä on glamour kaukana kun herkkä hetki yllättää suolla. :D

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku) 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Maarit Varjo: Aurinko sydämessä 
Karisto, 1994
201 sivua

Naistenviikko - Sari Luhtanen: Tähtirooli

19.7. Sari, Sara, Saara

Sarin-päivän kirjaksi luin Sari Luhtasen uusimman romaanin Tähtirooli (Tammi 2016). 

Auran on vaikea käsittää, mikä sai hänet suostumaan psykologiksi Parierotteluun, tosi-tv-formaattiin, haastattelemaan suhteessaan kipuilevia pareja. Kieltämättä häntä houkutteli mahdollisuus saada loistaa - ja yllättäen juuri niin totisesti käy! 
Muuten hän pelaa varman päälle, on tyytyväinen siistiin sisätyöhönsä hyvinvointikeskuksen psykologina, sulhanen Joel on valioyksilö, siskon kanssa riidellään vain normiasioista ja hörhöilevä äiti pidetään sopivalla etäisyydellä. 
Mutta yhtäkkiä Joel ei keskitykään Auraan, komea remonttimies aiheuttaa houkutuksia, ja kaiken huipuksi Aura saa tällin päähänsä. Kun vielä Joelin vaarallinen kaksoisveli ilmaantuu Amerikasta, elämään tulee kertaheitolla draamaa ja hohtoa. Voiko sitä olla liikaakin? Onnistuuko Aura enää löytämään roolin, jossa häikäistä omana itsenään? (takakansiteksti)

Kaikki hömpän ainekset on koossa, ja just sopivaa rentoutuslukemista tämä kirja olikin. Aivan täysin aivotnarikkaan-kirjaksi en tätä kuitenkaan sanoisi. Parhaimmistoa tämä ei kuitenkaan Luhtasen chick lit -kirjoista ole, pidin esimerkiksi Murusia-teoksesta (Tammi 2013) huomattavasti enemmän. 

Näennäisesti elämänsä naruja tiukasti käsissään pitelevä Aura osoittautuu oman elämänsä statistiksi, ainakin lukijasta vaikuttaa siltä. Aura ei tätä kuitenkaan tunnusta, vaikka omat epäilyksensä hänelläkin heräävät kirjan edetessä. Muiden tarpeet ja ongelmat tuntuvat aina olevan etusijalla. Kuten arvata saattaa, psykologin kaapista löytyy omat luurankonsa, ja kun niitä on hätistelty kolistelemaan muihin maisemiin, tervettä itsekkyyttä alkaa löytyä Aurastakin. Oman elämän tähtirooli odottaa lähempänä kuin Aura kuvittelikaan. Tämän enempää en spoilaa, saatte lukea itse loput. :) 

Naistenviikon lukuhaasteen lisäksi kirjalla saan kuitattua Helmet-haasteen kohdan 30: viihteellinen kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Sari Luhtanen: Tähtirooli
Tammi, 2016
276 sivua

Lomalukemista vol. 7 - Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla

Yhtenä iltana kaipasin jotain tosi kevyttä lukemista, siis totaalista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta. Ja sitähän löytyi ihan omasta kirjahyllystä, jemmattuna sinne juuri kyseisenlaista tarvetta varten. :)

Irma Poutajärven Ajo sallittu omalla vastuulla (Karisto 1988) on just niin ihanaa hömppää kuin kansikuva jo lupaa. Punatukkainen tyttö ja komea, tumma mies - kuulostaa ihan Anni Polvalta, eikö? 

Suorasukainen, sanavalmis Maija on ikänsä touhunnut isänsä omistaman autokorjaamon nurkissa ja hallitsee epänaisellisesti kaikki autoon liittyvät niksit. Kerran kuitenkin hänkin jää autoineen tienposkeen, mistä hänet pelastaa erään autoliikkeen komea myyntipäällikkö Tuomas. Maija on kehittynyt mutkattomaksi tyttölapseksi suorasanaisen isänsä ja viiden veljensä kovassa koulussa, mutta huomaa pian jäävänsä toiseksi Tuomaksen seurassa. Ja miksi ihmeessä hänen sydämensä alkaa aina läpättää niin oudosti miehen ilmestyessä paikalle? (takakansiteksti)

Polva-tyylinen hömppä on kuulunut lempilukemistooni varmaan jo parikymmentä vuotta, tai varmasti jo pitempäänkin. Lainasin näitä kotikaupunkini kirjastosta kerta toisensa jälkeen, ja muutamia (kuten tämän kyseisen teoksen) olen hankkinut omaan hyllyyni divareista. En osaa tarkalleen sanoa, miksi tämäntyyliset kirjat vetoavat niin kovasti... kai se sitten on sitä totaalista pakoa arjesta. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että nykyään tämänkaltaisia kirjoja ilmestyy ihan liian vähän. Saa vapaasti olla eri mieltäkin, mutta minusta näillä on ehdottomasti oma paikkansa kaiken muun (laadukkaamman?) kirjallisuuden rinnalla, piste. :) 

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku) 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla 
Karisto, 1988 
159 sivua

2 x kasvillisuutta ;)

Viime viikkojen aikana, kun on sairastellut ja lomaillut ja kaikkea muuta kuin päivittänyt blogia, vastaan on tullut useampiakin haasteisiin sopivia kirjoja. Kaikista ei vaan ole niin hirveästi sanottavaa... Mutta voihan sitä lyhyemminkin kertoa, edes jotakin.

Tässä siis pari Kirjaherbario-haasteeseen sopivaa kirjaa: Kati Närhen mainio sarjakuva Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) ja Enni Mustosen Hukkakauraa (Otava 1986).

Saniaislehdon salaisuudet kertoo orvosta Agnes-tytöstä, joka asuu mummonsa luona Plankton-nimisessä kaupungissa. Siellä ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan, ja Agnes saakin selville monenlaisia salakähmäisyyksiä kaupungin kulissien takaa. Omaperäisellä otteella Agnes paljastaa niin apteekkarin salaiset harrastukset, humppaa rakastavan isoäitinsä pienet paheet kuin alusvaateliikkeessä harjoitettavan elinkaupan. Mutta mahtaako mysteereistä suurin, kadonneiden vanhempien kohtalo, ratketa?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet 
WSOY, 2010
129 sivua  

Hukkakauraa puolestaan on kuulunut itselleni ns. lohtukirjoihin jo iät ja ajat. Jälleen uusi lukukerta ei tuonut mitään uutta Pakkalan Annan tarinaan, mutta flunssaisena oli ihan yhtä sykähdyttävää lukea hänen puntaroinnistaan kahden miehen välillä. :) Enni Mustosen varhaisimpiin teoksiin lukeutuva maalaistarina on mielestäni hänen kirjojensa parhaimmistoa, jos historialliset romaanit jätetään huomiotta.

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Hukkakauraa
Otava, 1986
200 sivua

Haasteeseen kopattu siis kaksi uutta kasvia: saniainen (Nephrolepis exaltata) ja kaura (Avena sativa). :)