Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.

Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

Enni Mustonen: Koskivuori-sarja

Kun sairastaa, tekee mieli lukea jotain tuttua ja turvallista. Niin kävi viime viikonloppunakin, kun syyslentsu päätti tulla visiitille meidän residenssiin. Taas kerran turvauduin oman hyllyn aarteisiin lainakirjapinojen sijaan... ja luin (taas kerran) Enni Mustosen viisiosaisen Koskivuori-sarjan, joka käsittelee Suomen historiaa 1910-luvulta 1960-luvulle. 

Koskivuori-sarjan keskeisiä henkilöitä ja kertojia ovat "kahden suvun yhteiskunnallisesti eri tasoilla toimivat naiset, jotka kasvavat itsenäisyyteen ja joutuvat tekemään omia ratkaisuja". (kirjojen etuliepeestä) 

Ensimmäisessä osassa Verenpisara ikkunalla (Otava 1998) kertojina ovat opettajatarneiti Saara Kavenius ja kartanon piika Vappu Koivikko, molemmat 21-vuotiaita. Kesällä 1917 Saara on juuri valmistunut seminaarista ja tulee Koskivuoren kartanoon kotiopettajattareksi. Ystävällisimmän vastaanoton Saara saa torpparin tyttäreltä, sisäpiikana toimivalta Vapulta, ja nuorten naisten välille muodostuu jonkinlainen hauras ystävyys. Mutta kun vuoden 1918 tapahtumat nielaisevat pyörteisiinsä myös Koskivuoren, naiset joutuvat valitsemaan puolensa. Saara ja Vappu taistelevat kansalaissotansa eri leireissä, mutta yhteisen päämäärän, rauhan ja elämän puolesta. 

Toinen osa Ruiskukkaseppele (Otava 1999) sijoittuu 1920-luvun loppupuolelle ja tuo kertojiksi Saaran tytärpuolen Anna Forsbergin ja Vapun pikkusiskon Elina Koivikon. Lapsuudenystävät ovat ajautuneet eri teille, Anna Helsinkiin opintojen pariin ja Elina taas töihin Koskivuorelle tehtaan konttoriin. Kuten Saara ja Vappu edellisessä osassa, huomaavat Anna ja Elinakin ajautuvansa vastakkaisiin leireihin. Sitten iskevät pulavuodet ja kaikki tuntuu romahtavan. Naisten on jälleen liittouduttava taisteluun elämän puolesta, kun vasarat moukaroivat tehtaan koneita, mustat autot kiitävät yössä ja ihmisiä raastetaan vuoteistaan. 

Sarjan kolmas osa, Kielon jäähyväiset (Otava 2000) kertoo talvi- ja jatkosodan ajasta. Saaran tytär Kristiina Forsberg on pestautunut lotaksi Kannakselle. Koivikon torpan Hanna Lönn, Vapun tytär, on karannut kotoaan ja elättää itsensä tarjoilijana Helsingissä. Sodan syttyminen sekoittaa molempien suunnitelmat, ja kohtalo johdattaa nämäkin lapsuudenystävät jälleen yhteen ja taisteluun elämän puolesta. Molemmat kulkeutuvat lotiksi kauas Karjalaan, jonne myös Hannan täti Elina päätyi 1930-luvulla.

Neljännessä osassa Metsäkukkia asvaltilla (Otava 2001) eletään jo olympiavuotta 1952. Koskivuoren kartanon Annan tytär Eeva Someri lähtee Helsingin yliopistoon lukemaan estetiikkaa, ja Koivikon torpan Sirkka, Elinan tytär, pääsee harjoittelijaksi hattuliikkeeseen. Eevan täti Kristiina pestaa nuoret naiset stadionin kanttiiniin olympiakisojen ajaksi, ja sieltä molemmat löytävät suuren rakkauden. Unkarilainen István viipyy Eevan elämässä vain hetken, mutta vie hänen sydämensä mukanaan. Sirkka puolestaan on valmis seuraamaan Erkkiä vaikka maailman ääriin. Kumpikin on valmis seuraamaan sydämensä ääntä, mutta sen hinta saattaa olla kovakin.

Viides ja viimeinen osa Unikkoja ikkunassa (Otava 2002) vie vuoteen 1968. Kirjan nimellä viitataan tietenkin Marimekkoon, ja muoti on muutenkin suuressa osassa. Sarjan muista osista poiketen tässä kirjassa on neljä kertojaa: äänessä jatkavat edellisen osan kertojaäänet Eeva ja Sirkka, ja heidän lisäkseen sukujen nuoret naiset Satu Pirttisalo (Kristiinan tytär) ja Sanna Harakka (Hannan tytär). Kaikeksi onneksi lopputulos ei kuitenkaan ole sekava, niin kuin voisi ensin olettaa, vaan lukija pysyy hyvin kärryillä kertojien vaihtuessa. Koivikon Sirkka on päättänyt toteuttaa unelmansa ja perustaa kutomon vanhalle kansakoululle. Koskivuoren kartanossa toimittaja Eeva Someri-Tibor taas suunnittelee romaanin kirjoittamista. Eevan pakkaa sekoittaa nuori Satu, jota hän joutuu vastahakoisesti preppaamaan ylioppilaskirjoituksia varten, ja Sirkan elämään ilmaantuu jälleen kerran uusi mies. Eri sukupolvien naisväki on välillä melkoisessa pyörityksessä, puhuttiinpa sitten politiikasta ja tasa-arvosta tai moraalista ja rakkaudesta. Tuttuun tapaan kuitenkin vastoinkäymisten yllättäessä naisten keskinäinen solidaarisuus vie onneksi pitemmän korren.

Koskivuori-sarja oli Enni Mustosen ensimmäinen historiallinen sarja, ja kun se alkoi ilmestyä, en ensin oikein tykännyt ajatuksesta. Mustosen aiemmat romanttiset (maalais)romaanit olivat enemmän mieleeni, ja ajatus historiallisesta romaanista tuntui aluksi pöyristyttävän uuvuttavalta, liian sivistävältä, tai jotain. Mutta vähitellen aloin lämmetä näillekin kirjoille aina vain enemmän, ja aika pian hommasin koko sarjan omaan kirjahyllyyni. Ja aika usein siihen tulee palattua. Eniten pidän sarjan aloitusosasta, sota-aikaa kuvaavasta kolmannesta osasta ja hitusen kaoottisesta päätösosasta. Tylsin on 1920-lukua kuvaava toinen osa.

Kirjaherbario-haaste etenee tällä sarjalla neljän kasvin verran (metsäkukka kun on vaan yleisnimitys): 

• verenpisarat (Fuchsia) on horsmakasvien suku
• ruiskukka eli ruiskaunokki (Centaurea cyanus)
• kielo (Convallaria majalis)
• unikot (Papaver) eli valmut on unikkokasveihin kuuluva kasvisuku

Mistä kirja(sarja) minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: joka osalle 4 tähteä 
Kirja(sarja)n tietoja: 
Enni Mustonen: Koskivuori-sarja
Verenpisara ikkunalla, 1998, 331 sivua
Ruiskukkaseppele, 1999, 272 sivua
Kielon jäähyväiset, 2000, 302 sivua
Metsäkukkia asvaltilla, 2001, 315 sivua
Unikkoja ikkunassa, 2002, 284 sivua
Otava

Naistenviikko - Maarit Varjo: Aurinko sydämessä

20.7. Maarit, Reetta, Marketta

Kirjaksi valitsin oman hyllyn kätköistä Maarit Varjon viihdepläjäyksen Aurinko sydämessä (Karisto 1994), jonka itsepintaisesti yritän vääntää "paikaksi auringossa" jostain syystä. 

Pienen Ossi-pojan yksinhuoltajaäiti Paula on täysin tyytyväinen elämäänsä: hänellä on hyvä virka suuressa sairaalassa, oma rivitaloasunto ja tärkein kaikista, Ossi. Joskus harvoin Paula käy tuulettumassa "ulkona" ystävättärensä kanssa, mutta yleisesti ottaen hän suhtautuu varovaisuudella miehiin - onhan hän karvaasti pettynyt suhteessaan poikansa isään. 
Kunnes sitten eräs tietty lääkäri alkaa kummasti sekoittaa Paulan arkipäivien totuttua rutiinia... (takakansiteksti) 

Kyllä. Juuri sitä itseään, pesunkestävää aivotnarikkaan-hömppää. Silloin tällöin luettuna menettelee, kelpuutin kirjahyllyyni vain ja ainoastaan siitä syystä että kirjan tapahtumapaikaksi on valikoitunut kaikkien paikkojen joukosta synnyinkaupunkini Kajaani. Ei ihan totuudenmukaista miljöön kuvausta, varsinkaan sairaala-alueen osalta, mutta muutamia paikkoja jopa tunnistaa. :) Ei siis mikään kuolematon klassikko, mutta on näillekin oma aikansa ja paikkansa. 

Pakko vielä mainita, vaikken nyt aivan tiedä onko se viisasta... mutta niin vaivaannuttavia kuin kirjojen seksikohtaukset voivatkin olla, tämä kirja jotenkin erottuu edukseen. Siitä on glamour kaukana kun herkkä hetki yllättää suolla. :D

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku) 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Maarit Varjo: Aurinko sydämessä 
Karisto, 1994
201 sivua

Lomalukemista vol. 7 - Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla

Yhtenä iltana kaipasin jotain tosi kevyttä lukemista, siis totaalista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta. Ja sitähän löytyi ihan omasta kirjahyllystä, jemmattuna sinne juuri kyseisenlaista tarvetta varten. :)

Irma Poutajärven Ajo sallittu omalla vastuulla (Karisto 1988) on just niin ihanaa hömppää kuin kansikuva jo lupaa. Punatukkainen tyttö ja komea, tumma mies - kuulostaa ihan Anni Polvalta, eikö? 

Suorasukainen, sanavalmis Maija on ikänsä touhunnut isänsä omistaman autokorjaamon nurkissa ja hallitsee epänaisellisesti kaikki autoon liittyvät niksit. Kerran kuitenkin hänkin jää autoineen tienposkeen, mistä hänet pelastaa erään autoliikkeen komea myyntipäällikkö Tuomas. Maija on kehittynyt mutkattomaksi tyttölapseksi suorasanaisen isänsä ja viiden veljensä kovassa koulussa, mutta huomaa pian jäävänsä toiseksi Tuomaksen seurassa. Ja miksi ihmeessä hänen sydämensä alkaa aina läpättää niin oudosti miehen ilmestyessä paikalle? (takakansiteksti)

Polva-tyylinen hömppä on kuulunut lempilukemistooni varmaan jo parikymmentä vuotta, tai varmasti jo pitempäänkin. Lainasin näitä kotikaupunkini kirjastosta kerta toisensa jälkeen, ja muutamia (kuten tämän kyseisen teoksen) olen hankkinut omaan hyllyyni divareista. En osaa tarkalleen sanoa, miksi tämäntyyliset kirjat vetoavat niin kovasti... kai se sitten on sitä totaalista pakoa arjesta. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että nykyään tämänkaltaisia kirjoja ilmestyy ihan liian vähän. Saa vapaasti olla eri mieltäkin, mutta minusta näillä on ehdottomasti oma paikkansa kaiken muun (laadukkaamman?) kirjallisuuden rinnalla, piste. :) 

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku) 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla 
Karisto, 1988 
159 sivua

Stephen King: Se

Alkuvuodesta ilahduin suunnattomasti, kun huomasin että Stephen Kingin kauhuklassikko ilmestyi uutena painoksena. Kyseessä on tietystikin järkälemäinen Se, johon tutustuin ensimmäistä kertaa lähes neljännesvuosisata sitten yläkouluikäisenä. Silloin en ollut kuullutkaan koko kirjasta mitään, vaikka tutustuin Kingin kirjoihin jo kuudennen luokan aikana, kun silloinen opettajamme hehkutti jotain kohtausta Uinu uinu lemmikkini -teoksesta... 

Tähän teokseen tutustuin siis ensin elokuvan muodossa. Meitä oli suht tiivis neljän tytön porukka, joka kokoontui aina silloin tällöin yökylään toistemme luokse, ja kuvioihin kuuluivat aina kauhuleffat. Videovuokraamossa käytiin kaverin isosiskon kanssa, jotta saatiin varmasti ne kauheimmat leffat katsottavaksi... joihin siis ei oma ikä riittänyt. Kerran sitten vuokrasimme Sen. Leffa katsottiin saman tien, ja sen jälkeen pelkäsin mennä vessaan varmaan ainakin kuukauden. 

Sitten etsin käsiini kirjan... ja totesin sen vielä paaaaaaljon pelottavammaksi ja paremmaksi. Muutamia vuosia sitten löysin kirjan vanhoina pokkareina (siis kahdessa osassa) divarista ja ostin sen innoissani itselleni ihan törkeän kovalla hinnalla. Tämä jo valmiiksi kovia kokenut pokkarilaitos ei meinannut kestää sitä yhtäkään lukukertaa, joten nyt olikin jo korkea aika korvata kirja uudella. 

Stephen King: Se (Tammi 2015)

Derry on pieni kaupunki Mainessa. Paikka, joka tuntuu yhtä tutulta kuin oma kotikaupunki. Mutta sen uumenissa asuu sanoinkuvaamaton paha, joka vainoaa lapsia, houkuttaa heitä klovninkujein, pelottaa hirvittävin painajaisin, raatelee ja tappaa. Jolle ei ole muuta nimeä kuin Se.
Kauhun kuninkaan klassikko. Tuntematon paha terrorisoi pikkukaupunkia voittamattoman Stephen Kingin mestarinnäytteessä. Se aiheutti painajaisia kokonaiselle sukupolvelle kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt tämä modernin kauhun perusteos on yleisön pyynnöstä jälleen saatavilla, ja uuden ikäluokan on aika kiertää klovnit kaukaa ja varoa viemäreitä. Kahdella aikatasolla liikkuva tarina seuraa kiusattujen lasten taistelua pahaa vastaan. Hirviö lyödään kerran, mutta kolmekymmentä vuotta myöhemmin on palattava sinne, mihin kukaan ei halua mennä: lapsuuden kauhujen äärelle. (kustantajan esittelyteksti) 

- Haluatko veneesi, Georgie? kysyi Penninvenyttäjä. - Kysyn samaa uudestaan vain siksi, ettet näytä kovin innokkaalta. Hän nosti venettä ylemmäksi ja hymyili. Hänellä oli yllään pullisteleva silkkipuku, jonka napit olivat isot ja oranssinväriset. Rinnalla roikkui iso kirkkaan sähkönsininen solmio ja hänellä oli isot valkoiset sormikkaat, sellaiset kuin Mikki Hiirellä tai Aku Ankalla. 
- Joo, kyllä haluan, sanoi George ja kurkisti viemärikaivoon. 
- Entä pallon? Minulla on punaisia ja vihreitä ja keltaisia ja sinisiä...
- Pysyykö ne itsestään ilmassa?
- Ai että pysyykö ne itsestään ilmassa? Pellen virnistys leveni. - Kyllä vain pysyvät. Ja kelluvat veden pinnalla! Ja minulla on hattaroita... 
George ojensi kätensä. 
Pelle tarttui siihen. 
Ja George näki pellen ilmeen muuttuvan. 
Se, mitä hän seuraavaksi näki, oli niin kamalaa, että pahimmatkin kuvitelmat kellarin hirviöstä tuntuivat kauniilta unilta. Se, mitä hän näki, vei häneltä järjen yhdellä teräväkyntisellä iskulla. 
- Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, hyrisi viemärin olio tukkoisalla ja hekottavalla äänellä. [--] Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, se murisi, - ne kelluvat, Georgie, ja kun sinä olet kanssani täällä alhaalla, sinäkin kellut - [--] 
- Kaikki täällä alhaalla kelluu, kuiskasi tuo hekottava mätä ääni ja yhtäkkiä kuului kun jokin repesi ja tuska leimahti eikä George Denbrough enää tiennyt mistään mitään. (s. 14-15)

Se piileskelee ja nukkuu syvällä Derryn alla (tai jossain?), Se on ollut siellä kauemmin kuin kukaan voisi ikinä kuvitella. Se herää vajaan kolmenkymmenen vuoden välein syömään. Se vainoaa ja syö lapsia. Aikuiset eivät tiedä Siitä mitään. Se näyttäytyy vain lapsille. Paitsi että... Edellisen kerran, kun Se oli hereillä, tietyt lapset melkein tuhosivat Sen. Melkein. Siksi Se on vihainen, ja peloissaan. Nyt Sen on pakko tuhota nuo lapset, jotka ovat jo aikuisia. Sen on pakko näyttäytyä myös aikuisille. Sen on taas aika pukea klovnin asu ylleen. 

Se lukeutuu pelottavimpiin ikinä lukemiini kirjoihin, ja aika lähelle kyseisen listan kärkeä. En osaa tarkkaan sanoa, miksi. Onko se kirjan alkukantainen, klovnin hahmon ottava paha? Vai kovia kokenut lapsiseitsikko? Vai lapsuuden kauhujen paluu ja uudelleen kohtaaminen? Vai nämä kaikki yhdessä? Sen tiedän, että kirja on huikeasti parempi kuin vuonna 1990 tehty tv-elokuva. Tuo kolmituntinen filmi on nykynäkökulmasta katsottuna todella kökkö ja huvittava, mutta se 15-vuotias minä on edelleen sen äärellä ja sitä muistellessa yhtä kauhuissaan. Ja vaikka mielikuvani kirjasta ovat muodostuneet elokuvan perusteella, se ei mielestäni ole mitenkään latistanut kirjan kokemista. Nyt luettuani kirjan jo "aika monetta" kertaa (vähintäänkin neljäs kerta, luulisin...) näen henkilöt edelleen mielessäni saman näköisinä kuin elokuvassa. (Näinhän on käynyt myös Harry Potterien, Sormusten herran, Nälkäpelin jne jne jne kanssa, enkä pidä sitäkään huonona asiana.)

Tuntuu toisaalta hassulta kirjoittaa noin, kun yleensä ottaen olen sitä mieltä että aina ehdottomasti ensin kannattaisi lukea kirja, ja vasta sitten katsoa elokuva (jos ollenkaan). Oma mielikuvitus kun on filmiteollisuutta tehokkaampi ja yleensä parempi vaihtoehto. Joskus kuitenkin käy niin, että kirja ja elokuva tukevat toisiaan juuri oikealla tavalla - ja tämä on tietysti aina subjektiivinen näkemys... Minulle toimii tämä kirja-elokuvapari, joku toinen tykkää ihan jostain muusta. :) 

Kirjan luin taas uudelleen pääasiassa ihan nostalgiasyistä, mutta myös Hämärän jälkeen -lukuhaasteen tiimoilta. Kirja ansaitsee paikkansa haastelistalla aivan ehdottomasti! 

Mistä kirja minulle: oma ostos / omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Stephen King: It (1986)
Suomentaneet Ilkka ja Päivi Rekiaro 
Tammi, 2015 
1136 sivua

2 x kasvillisuutta ;)

Viime viikkojen aikana, kun on sairastellut ja lomaillut ja kaikkea muuta kuin päivittänyt blogia, vastaan on tullut useampiakin haasteisiin sopivia kirjoja. Kaikista ei vaan ole niin hirveästi sanottavaa... Mutta voihan sitä lyhyemminkin kertoa, edes jotakin.

Tässä siis pari Kirjaherbario-haasteeseen sopivaa kirjaa: Kati Närhen mainio sarjakuva Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) ja Enni Mustosen Hukkakauraa (Otava 1986).

Saniaislehdon salaisuudet kertoo orvosta Agnes-tytöstä, joka asuu mummonsa luona Plankton-nimisessä kaupungissa. Siellä ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan, ja Agnes saakin selville monenlaisia salakähmäisyyksiä kaupungin kulissien takaa. Omaperäisellä otteella Agnes paljastaa niin apteekkarin salaiset harrastukset, humppaa rakastavan isoäitinsä pienet paheet kuin alusvaateliikkeessä harjoitettavan elinkaupan. Mutta mahtaako mysteereistä suurin, kadonneiden vanhempien kohtalo, ratketa?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet 
WSOY, 2010
129 sivua  

Hukkakauraa puolestaan on kuulunut itselleni ns. lohtukirjoihin jo iät ja ajat. Jälleen uusi lukukerta ei tuonut mitään uutta Pakkalan Annan tarinaan, mutta flunssaisena oli ihan yhtä sykähdyttävää lukea hänen puntaroinnistaan kahden miehen välillä. :) Enni Mustosen varhaisimpiin teoksiin lukeutuva maalaistarina on mielestäni hänen kirjojensa parhaimmistoa, jos historialliset romaanit jätetään huomiotta.

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Hukkakauraa
Otava, 1986
200 sivua

Haasteeseen kopattu siis kaksi uutta kasvia: saniainen (Nephrolepis exaltata) ja kaura (Avena sativa). :)