Lyhyitä uusia nuortenkirjoja

Niin paljon kuin itse tykkäänkin paksuista kirjoista (mitä enemmän sivuja, yleensä sen parempi), työn puolesta olen äärettömän iloinen että näitä lyhyempiäkin kirjoja ilmestyy. Valitettavan usein kun varsinkin koululaiset tulevat valitsemaan lukemista, ainoana kriteerinään se että kirjassa olisi mahdollisimman vähän sivuja. Yritä siinä sitten innostaa lukemaan... Joka tapauksessa, niputan tässä yhteen postaukseen kolme lyhyttä uutta kotimaista nuortenkirjaa.

Tuula Kallioniemen Villi viikko (Otava 2017) on yhden sortin selviytymistarina. Viltsu on viime hetkeen asti uskonut, että vanhemmat vain vitsailevat, kun on puhe mummolaan menosta. Mutta niin vain hän löytää itsensä junasta matkalla kohti maaseutua. Junassa Viltsua ärsyttää puhelimessa kikattava tyttö, joten hänen järkytyksensä on suuri kun tyttö päätyy nousemaan junasta samalla asemalla Viltsun kanssa. Ja päämäärä on muutenkin sama: mummon mökki. Samaan seuraan liittyy vielä maalaispojan oloinen tyyppi, ja perillä mummolassa Viltsu kuulee jäävänsä talonvahdiksi tämän erikoisen kaksikon kanssa mummon lähtiessä jollekin kurssille. Siinä sitä sitten ollaan: ei juoksevaa vettä, ei mikroa, ei pitsaa, eikä edes kännykkää (koska mummo piilotti koko porukan kännykät ennen lähtöään)! Varsinainen survival-loma!

Ja niin kuin mökkielämästä selviämisessä ei olisi tarpeeksi päänvaivaa, alkaa vaikuttaa siltä että kolmikko ei ole aivan niin yksin kuin aluksi luuli. Ensimmäisenä yönä joku katselee sisään ikkunasta. Toisena päivänä kylmälaukullinen kellarista haettua ruokaa katoaa jäljettömiin. Puhelin on mykkä, ja saunakin vaikuttaa lämpiävän itsestään. Onko syypää naapurin outo Mäkinen, josta mummokin varoitteli, vai onko syytä vielä suurempaan huoleen?

Kallioniemen Villi viikko on mukavan letkeää kesälukemista maustettuna jännityspippurilla!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuula Kallioniemi: Villi viikko 
Otava, 2017
92 sivua

Kirsti Kurosen edellinen nuortenromaani Paha puuska (Karisto 2015), jonka luin ennen blogiaikaa, sai katselemaan runomuotoisia kirjoja ihan uusin silmin. Niinpä oli iloinen yllätys huomata, että myös Kurosen uusin nuortenkirja Pönttö (Karisto 2017) on kirjoitettu runomuotoon, säeromaaniksi kuten takakannessa sanotaan. 

Ylioppilaskeväänä kaikki on mahdollista. Toiset tietävät jo, mitä aikovat ja mihin lähtevät. Luna haluaisi vain valokuvata vettä, mutta eihän sellaista voi sanoa ääneen. Edessä aikuisuus ja töihin-kotiin-töihin-kotiin -rata, ja se pelottaa. Isä on virittänyt pihan lintupönttöön kameravalvonnan, ja Arja-tiaisen elämää seuratessaan Luna kelaa omaansa.
Lunan ensimmäinen seurustelusuhde on päättynyt ikävästi, ja tämä on jättänyt Lunaan jäljet. Isoksi kasvaminen ja aikuiseksi tuleminen tuntuu ylivoimaisen pelottavalta. Mistä löytäisi rohkeutta elämiseen? 

Erittäin hienosti kirjoitettu kirja nuoruuden tuskasta. Ei mielestäni kuitenkaan ihan yltänyt Pahan puuskan tasolle.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kirsti Kuronen: Pönttö
Karisto, 2017
86 sivua

Kalle Veirto jatkaa pojille räätälöityjen kirjojen "sarjaansa". Takakannen mukaan Ohut hauska kirja (Karisto 2017) on juuri sitä mitä lupaakin: ohut hauska kirja. Hm. No, on kyllä sanottava että ei se ihan hakoteille mennyt määritelmä ole (vaikka 152 sivua ei välttämättä ole kaikkien mielestä ohut kirja). Itse asiassa tämä taitaa olla kirjailijan teoksista ihan oikeasti se hauskin. Tätä ehkä voisin kuvitella vinkkaavani yläkoululaisille, siellähän se teoksen oikea kohderyhmä on. 

Juuri kun peruskoulun loppuminen alkaa olla käsinkosketeltava tosiasia, äikänopen sijainen iskee vyön alle: numeroa ei tipu jos ei edes yhtä kirjaa ole luettuna ja esitelmää pidettynä viikon sisällä. Kun koulun antiikkisen kirjaston kätköistä löytyy yhtä antiikkinen kirjaluettelo, jonka loppuun joku on kirjoittanut vinkiksi kirjan nimen: Ohut hauska kirja. Siinähän se pulma sitten on, kun sellaista kirjaa ei löydy koulun eikä kaupunginkirjastosta. Ainoa vaihtoehto on etsiä kirjailija käsiinsä ja vaatia kirjaa luettavaksi. Tästä alkaa kirjanmetsästys, joka uhkaa hukuttaa alleen sen alun perin tärkeimmän suunnitelman: bileet koulun päättymisen kunniaksi.

Tosiaan, välillä vähän väkisin väännettyä huumoria, mutta hauskempi kuin odotin. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto, 2017
152 sivua

Tuula Kallioniemi: Risteys (juonipaljastuksia, varokaa!)

Toissapäivänä oli yksi vuoden kohokohtia, Kirjasaari-esittelypäivä. Minä ja viisi muuta kirjastoammattilaista esittelimme viime vuoden aikana ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjoja ja erityisesti niitä helmiä. Takana monta monituista luettua kirjaa ja vajaan tunnin esittelyrutistus. Kaikki meni loistavan hienosti! Ja nyt onkin aika ruveta lukemaan seuraavaa vuotta varten... 

Eilen sitten aloitin! Tuula Kallioniemen Risteys (Otava 2016) oli mainion pehmeä lasku, vain 90 sivua. 

"Se paku ilmestyi kuin tyhjästä. Okei, myönnetään, törmäsin kolmion takaa suoraan maantielle." Mitä tapahtuu, kun 13-vuotias kulmakunnan kovis saa kuoleman kynnyksellä mahdollisuuden parantaa tapansa? Voiko enkeliksi ryhtyä?
Mika ei enää katso sivusta, kun joku lähitienoon asukkaista on hakoteillä tai kaipaa apua. Moni kuitenkin hieraisee silmiään nähtyään hyväntekijänsä. Eihän se voi olla Mika, joka on tunnetusti aina pahanteossa? Sama poika, jonka huhutaan saaneen surmansa skootteriturmassa? Poika, joka kantaa kaunaa vanhemmilleen, koska he ovat jättäneet jotain tärkeää kertomatta. (takakannesta)

Kirja on helppolukuinen, mielenkiintoisesti rakennettu pienoisromaani. Alku on raflaava, tehdään heti selväksi mistä on kyse: "Ei se ollut edes kamalaa. Pelkästään outoa. Ei sattunut mihinkään. Mä leijuin. Leijuessani näin skootterin mäsänä alhaalla tienpenkalla. Kypärää en nähnyt, koska sitä ei ollut. -- Mä siis leijuin ja näin, miten Meri polki keltaisella Jopollaan kohti risteystä. -- Muitakin tuli. Jotkut piteli käsiä kasvoillaan. En saanut niiden puheista selvää. Ajattelin, että kysyn huomenna koulussa, mitä ne oikein möykkäsivät. Sitten tajusin, että mitään huomista ei olisi. Ei minulle. Huomenna penkereellä olisi kynttilöitä ja kukkia. Ehkä myös kuva minusta. -- Kirkas valo, jossa olin leijunut, alkoi kuljettaa mua pois. -- Ja joku sanoi: - Nyt saat itse valita." (s. 7-9)

Mika tekee valintansa, ja sen jälkeen useat ihmiset joutuvat hämmästelemään nähtyään tutun näköisen hahmon auttamassa itseään. Jonkun on katkaistava kierre. Pyydät anteeksi ja teet mitä pitää. Lopeta pölliminen. Miten se voi olla mahdollista? Eikö Mika kuollutkaan? 

>>> SPOILER ALERT!! <<<










Itse asiassa ei. No, kuinka moni yllättyi? Minä en ainakaan. Tämähän on nuortenkirja, ja niissä kuuluu olla onnellinen loppu, harmi kyllä. Mielestäni tarina olisi ollut tehokkaampi, jos loppuratkaisu olisi ollut se surullisempi. Nyt loppusivut ovat vähän turhaa selittelyä, jonka laista minä en ainakaan yhtään olisi kaivannut. Mika herää sairaalasta niskavedosta, viereisessä vuoteessa makaa Elisa, joka on yksi Mikan enkelinä pelastamista.

"- Onks sulla ollut koskaan sellaista oloa, niin kuin olisit vähän niin kuin kuollut? Tai niin kuin katselisit itseäsi jostain katonrajasta tai jotain? Elisa kysyi. - Mulla on ollut pari kertaa. Sitä sanotaan kuulemma jokskin rajatilakokemukseksi. 
Mä olisin halunnut nähdä sen kasvot, mutta pää ei kääntynyt. 
- Ehkä unessa, mä sanoin. - Tai en mä tiedä.
- Uskot sä enkeleihin? Elisa kysyi sitten.
- En kai. Miten niin? mä ihmettelin."  (s. 89)


Kai Kallioniemi on sitten ajatellut, että nuoret kaipaavat niitä onnellisia loppuja ja asioiden puhkiselittämistä. Itse kyllä uskallan vähän epäillä... No, toisaalta omasta nuoruudesta on jo jonkin verran aikaa, ja siinä vaiheessa luin itse sujuvasti esim. Kingin kauhukirjoja. Tämän kirjan kohderyhmäksi ajattelisin niitä vähän lukevia nuoria, jotka etsivät mahdollisimman ohutta kirjaa esitelmää varten. :) 

Napataanpa tästä kirja Helmet-haasteen kohtaan 49: Vuonna 2016 julkaistu kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuula Kallioniemi: Risteys 
Otava, 2016 
90 sivua