Kaksi kirjaa vahinkoraskauksista

Yksi nuortenkirjallisuuden ikuisuusaiheista on ilman muuta teiniraskaus. Näkökulmia aiheeseen ei sen sijaan kovinkaan monenlaisia saa... Tämän vuoden nuortenkirjoista löytyy kuitenkin kaksi täysin vastakohtaista ratkaisua.

Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän (Otava 2018) on ilmestynyt vastikään myös valkokankaille. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luin. Ihan varauksettomasti en siitä pitänyt, mutta omat ansionsa kirjalla toki on.

Kiira ja Lenni, kaksi viisitoistavuotiasta, täysin erilaista. Yksi yö muuttaa molempien elämän, ja raskaustestin näyttäessä positiivista Kiira päättää pitää lapsen. Lenniltä ei paljon kysellä, mutta tälle ratkaisu vaikuttaa onneksi sopivan. Lenni on juuri niin pihalla kuin vain viidentoista vanha lähiönuori voi olla, ja siinä tilanteessa yleensä voi joutua vielä hankalampaan tilanteeseen. Niin käy Lennillekin. Ei hän tiedä, miten pitäisi olla isä, ei hänelläkään ole isää. Isähahmoksi valikoituu vähän sattumalta Janne. Jannella on yleensä jotain mukavaa sanottavaa Lennille, mutta Jannella on myös melkoisen vahvoja mielipiteitä. Varsinkin maahanmuuttajista, joita lähiössä riittää.

Lähtökohdat perhe-elämään eivät ole kummoiset, mutta kuten ihan oikeassakin elämässä onneksi usein käy, asioilla on taipumus järjestyä. Edes jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
Otava, 2018
205 sivua

Täysin toisesta näkökulmasta aihetta tarkastellaan Anu Holopaisen kirjassa Sydänhengitystä (Karisto 2018). Tiira on lukion päättänyt nuori tyttö, joka tietää tarkkaan mitä tulevaisuudelta haluaa. Vapaaehtoistyö mertensuojeluprojektissa Filippiineillä kutsuu, matka on jo varattu. Raskaustestin kaksi sinistä viivaa sekoittaa pakan täydellisesti.

Äiti saa tietää asiasta eikä tietenkään ole mielissään, mutta hyväksyy asian muitta mutkitta ja alkaa odottaa mummoksi tuloaan. Lapset ovat lahja, sanoo äiti, niin kuin lapsettomuudesta kärsineen äidin odottaakin sanovan. Paras ystävä on yllättäen yhtä innoissaan ja tahtoo päästä kummiksi. Äiti saa Tiiran poikaystävänkin sille kannalle, että isyys on ihan ok ja tässä sitä nyt ollaan perheeksi kasvamassa. Mutta mutta. Tiira ei halua. Hänen maailmaansa lapsi ei mahdu, ei varsinkaan tällä tavalla. Tiira tietää heti haluavansa abortin, ihan ehdottomasti. Mahdollisimman pian.

Kun lähiverkko painostaa Tiiraa toiseen ratkaisuun, hän kokee olevansa täydellisen yksin. Onneksi tukea tulee isosiskolta. Isosisko on itse jo äiti, mutta hän tietää etteivät kaikki halua olla äitejä. Siskon tuella Tiira taistelee oikeudestaan päättää itse omasta kehostaan, ja kaikkien mahdollisten välien poikki menemisen uhalla saa varattua ajan aborttiin. Sitäkin joutuu odottamaan, onneksi ei yhtä kauan kuin lasta.

Itselläni ei ollut juurikaan käsitystä siitä, minkälainen prosessi abortin teko on, mutta tämän kirjan luettuani on. Huh. Järkyttävän hienosti kirjoitettu kuvaus abortin tekemisestä, ja vielä ilman moralisointia sitä vastaan. Tällaistakin näkökulmaa aiheeseen tarvitaan ehdottomasti. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko haluta lapsia, ja nykypäivänä on mielestäni ihan älytöntä että naisia määritellään äitiyden kautta. Ihan kuin se olisi itsestäänselvyys... tästä voisin paasata vaikka kuinka, mutta taidanpa jättää tähän. ;)

Pitkällisen harkinnan jälkeen otan tämän kirjan mukaan Helmet-haasteeseen ja kuittaan sillä kohdan 48 (haluaisit olla kirjan päähenkilö). En haluaisi päähenkilön nahkoihin siksi, että haluaisin kokea saman, vaan siksi että henkilö on niin vahva. Tiira tietää mitä elämältä haluaa ja on valmis toimimaan täysin sen mukaisesti huolimatta ympäristön paineesta. Hatunnosto kaikille jotka vastaavaan pystyvät.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Karisto, 2018
228 sivua

Lasten jännää x 3

Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua

Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua

Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu

Vetipäs viime tippaan YA-haastetta ajatellen, mutta onneksi ehdin kuitenkin! Sain tämän kirjan luettua jo jokin aika sitten, mutta en halunnut julkaista tätä ennen Klassikkohaasteen postausta - sattuneesta syystä. :)

Keväällä kustantajien katalogeja selatessa tulevista tämän vuoden nuortenkirjoista huomioni (ja varmaan monen, monen muunkin) herätti Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu (WSOY 2018). Fanifiktiota! Ihan oikeasti julkaistuna! Wanhalle klassikolle jatkoa! Olkoonkin, että tuo alkuperäinen klassikkosarja oli siinä vaiheessa vielä lukematta... mutta saman tien päätin lukea sen ensin, ja oikein sopivastipa sitten klassikkohaasteen kirjaa ei tarvinnut sen pitempään miettiä.

Emilia Kent on todellakin juuri sitä, mitä lupaa: jatko tarinalle, joka Runotyttö etsii tähteään -teoksessa jää tavallaan aivan kesken. Ilsen ja Teddyn häät menevät niin kuin menevät, ja Emiliankin kihlaus Deanin kanssa on purkautunut. Kirjan nimi kertoo jo sen olennaisen: Emilia ja Teddy ovat lopultakin löytäneet toisensa, ihan aikuisten oikeasti, ja muuttaneet asumaan Autioon Taloon. Kirjassa ovat tietysti mukana kaikki alkuperäisestä sarjasta tutut henkilöt, ja myös heidän elämäntarinansa tulevat tutuiksi. Elisabet-täti ei ole enää aivan entisensä, ja Laura-tädin elämään on selkeästi tullut joku mies! Ilse ja Perry ovat edelleen mukana Emilian ja Teddyn elämässä, ja tahollaan hyvin onnellisia. Myös Dean Priest on säilynyt jonkinlaisena ystävänä kaikesta huolimatta. Dean onkin melko suuressa roolissa, kun hän tuo Emilialle luettavaksi oman käsikirjoituksensa - melkoisesti pokkaa on miehellä, joka valehteli Emilialle tämän omasta kirjoituksesta...

Teddy on menestynyt omalla taiteilijan urallaan hyvin, ja nyt hän valmistelee yhteisnäyttelyä toisen (nais)taiteilijan kanssa. Emilian omat haaveet kirjailijan urasta tuntuvat jäävän kaiken muun jalkoihin. Vaimona hän on valmis tukemaan miestään kaikin tavoin, mutta kuka häntä tukee? Kirjoittaminen tuntuu tuskastuttavan vaikealta ja leimahdus loistaa poissaolollaan.

Kirja on siis täynnä melkoista kipuilua. Missä on naisen paikka? Kumpi tulee ensin, ura vai perhe? Ottaen huomioon kaikki ne vuosikymmenet, jotka alkuperäisten kirjojen ja tämän jatkon välillä on, kirja onnistuu aika hyvin tasapainottelemaan näiden "ikiaikaisten" kysymysten välillä. Huomioitua tulee sekä kirjassa eletty aikakausi että "nykyaikaisen naisen" näkökulma. Emiliahan ei alun perinkään ollut mikään kaikkein perinteisin tyttö- tai naishahmo, vaan kuvattuna aikana pikemminkin hyvinkin moderni mielipiteiltään ja käytökseltään.

Kovin nuoria tämä teos tuskin kauheasti kiinnostaa, ja varmaan siksikin teos on määritelty nuorten aikuisten kirjaksi. Eniten tästä varmasti saa irti, jos alkuperäinen Runotyttö-sarja on tuttu. Tällä alustuksella sijoitankin kirjan YA-haasteen kohtaan "kirjassa on kaunis kansi" ja hihkaisen päälle vielä BINGO! Tällä kirjalla pääsen aloittamaan myös Klassikkotuunaus-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu
WSOY, 2018
308 sivua

Nina LaCour: Välimatkoja

Nina LaCourin Välimatkoja (Karisto 2018) tuli vähän kuin varkain uutuuskirjojen mukana kirjastoon. Minulta ainakin oli mennyt ihan ohi tällaisen kirjan ilmestyminen, ja uteliaana nappasin kirjan luettavaksi.

Kirja kertoo Marinista, joka on yhtäkkiä vain ottanut ja lähtenyt, muuttanut toiselle puolelle Yhdysvaltoja. New Yorkissa kukaan ei tiedä, mitä hänelle tapahtui viimeisinä viikkoinaan San Franciscossa. Sitä ei tiedä myöskään Marinin paras ystävä Mabel, joka jäi San Franciscoon. Kenties Marinin tarkoituksena on ollut unohtaa kaikki entinen, aloittaa niin sanotusti alusta? Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Kohta on joulu, ja Mabel on ilmoittanut tulevansa Marinin luo kolmeksi päiväksi. On pakko kohdata entinen ja kaikki se, mitä jäi aikanaan sanomatta.

Mabel saapuu, ja niin tekee myös lumimyrsky. Sähköt menevät poikki, ja talonmies pelastaa tytöt kylmästä asuntolasta luokseen. Vähitellen Marinin menneisyyden salat alkavat tulla julki, ja sekä Mabel että kirjan lukija ovat niistä yhtä ällistyneitä.

Kirjan takakannessa on luonnehdinta: "Rehellinen ja intiimi kuvaus yksinäisyydestä ja surun jättämistä arvista". Tietyssä mielessä kyllä, ja jotenkin kirja toi mieleeni hiljattain esittelemäni teoksen Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Yksinäisyyden taustalla on tiettyjä samantyyppisiä asioita, vaikka Marin onkin paljon nuorempi päähenkilö. Toisaalta kuitenkin kirjat ovat täysin erilaisia keskenään. Lukekaa itse, tästä kirjasta en halua paljastaa liikaa. :)

Kirja sopii sekä YA-lukuhaasteeseen (kirja ei kuulu sarjaan) että Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 6 (New Yorkiin sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nina LaCour: We Are Okay
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2018
232 sivua

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.

Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.

Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)

Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.

Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.

Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

2 x YA

YA-haaste etenee vähitellen, tässä taas kaksi luettua kirjaa. Bingo on vieläkin kaukana...

Cara Delevingne on ilmeisesti aika isokin nimi. Itse törmäsin nimeen ensimmäistä kertaa tämän kirjan myötä. Mirror mirror (WSOY 2018) on Delevingnen ja Rowan Colemanin yhdessä kirjoittama nuorten aikuisten kirja ystävyydestä, identiteetistä ja ulkokuoren petollisuudesta.

Lontoolaisnuoret Red, Leo, Rose ja Naomi ovat aivan erilaisia. Heitä yhdistää ainoastaan kouluprojektina alkanut bändi Mirror, Mirror. Bändi menestyy ja nuoret saavat elämälleen tarkoitusta. Mutta sitten Naomi katoaa. Hänet löydetään puolikuolleena Thames-joesta, ja poliisi uskoo hänen yrittäneen itsemurhaa. Red, Leo ja Rose ovat järkyttyneitä eivätkä millään voi uskoa Naomin olleen niin rikki. Tunsivatko he Naomia ollenkaan? Tuntevatko he toisiaan ollenkaan? Tuntevatko he itseäänkään ollenkaan?

Ehkä minä en olekaan se rehellinen tyyppi, joka kuvittelin olevani. Ehkä minä olen hirviö. (kansiliepeestä)

Hieno tarina, joka oli ihan muuta kuin ennakkotietojen perusteella oletin. Kirjassa oli juttuja, jotka saivat minut palaamaan alkuun ja tarkistamaan, olinko oikeasti lukenut sitä, mitä juuri luin. Yllätyksiä, jotka toisaalta tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Tykkäsin! YA-haasteessa kohtaan "Eurooppaan sijoittuva kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror, Mirror
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2018
382 sivua

Holly Bournen mainio Normaali-sarja etenee valitettavasti päätökseensä. Mitä tytön täytyy tehdä? (Gummerus 2018) nostaa tapahtumien keskiöön Lottien, joka on jossain määrin tympääntynyt kaikkeen. Vanhemmat painostavat Cambridge-opintoihin, hyville ihmisille tapahtuu liian paljon pahoja asioita, ja varsinkin tyttöjen täytyy kestää vaikka mitä vain siksi, että he ovat tyttöjä. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo paljastaa joka ikisen kokemansa seksismin ilmentymän. Koko lysti kuvataan videolle, jonka Lottie aikoo julkaista vlogissaan. Hän saa avukseen taitavan kuvaajan, mutta kun edes tämä ei tunnu uskovan koko asiaan, miten Lottie voi vakuuttaa muun maailman?

Tästä sarjasta olen pitänyt koko ajan enemmän ja enemmän, voi harmi että se nyt päättyy. Kirjailija nostaa esille tärkeitä asioita, ja siinä mielessä tämä päätösosa on oikea loppuhuipennus ja hatunnosto feminismille. Jos oikeasti haluaisi tuoda esille kaiken sen, mikä on epäreilua mille tahansa sukupuolelle, kuten Lottien missiona on, voisi todellakin käydä niin kuin Lottielle on tapahtua: ehtii palaa loppuun ennen kuin pääsee edes kunnolla alkuun.

Tärkeä kirja, tärkeä sarja! Toivottavasti kirjailijasta kuullaan vielä lisää (ja kuullaanhan hänestä...). YA-haasteessa kohtaan "kirjassa naiskertoja". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do? (2016)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2018
400 sivua

Nuorten scifisarjoja

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

Cecelia Ahern: Viallinen

Irlantilainen Cecelia Ahern on tullut lukijoille tutuksi ennen kaikkea naisten viihdekirjallisuuden tekijänä. Nyt hän on laajentanut kohderyhmäänsä nuoriin aikuisiin dystopiakirjalla Viallinen (Gummerus 2018).

Celestine North on seitsemäntoistavuotias, jonka elämä vaikuttaa aivan täydelliseltä... kunnes hän tulee rikkoneeksi kaikkein perustavanlaatuisinta sääntöä yhteisössään. Celestine elää maailmassa, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Rangaistuksen saaneet kirjaimellisesti leimataan "viallisiksi", että kaikki tietäisivät heidän virheensä. Täydellisten ja viallisten välillä on huikea ero: viallisten elämää rajoittavat tiukat säännöt ja täydelliset ovat kaikessa etusijalla. 

Celestine ei voi katsoa sivusta, kun viallisen leimaa kantava vanhus on pyörtymäisillään linja-autossa. Vastoin kaikkia sääntöjä hän menee puuttumaan tilanteeseen ja joutuu itse vangituksi. Kaikki ovat varmoja, että Celestine selviää vähällä - onhan hänen poikaystävänsä isä merkittävässä asemassa. Toisin kuitenkin käy. Celestine tuomitaan rikoksestaan vialliseksi, ja hänen elämänsä muuttuu täysin toisenlaiseksi.

Viallinen on taitavasti rakennettu kuvaus yhteiskunnasta, jollaista ei pitäisi olla. Se muistuttaa pelottavasti takavuosien holokaustista ja apartheidista ja monista tämän päivänkin epäkohdista vähemmistöryhmien elämässä. Odotan mielenkiinnolla, mitä kohta ilmestyvä jatko-osa Täydellinen tuo tullessaan.

Tämä kirja sopii useaan meneillään olevaan haasteeseen: Jatkumoon, Spefi-haasteeseen (kohta 8: scifikirja, jonka kirjoittaja on nainen) sekä YA-haasteeseen (oma suosikkigenre).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Cecelia Ahern: Flawed
Suomentanut Terhi Leskinen
Gummerus, 2018
428 sivua

Auggie ja minä & Maailman rikkain poika

R.J. Palacion tänä keväänä ilmestynyt Auggie & minä : kolme Ihme-tarinaa (WSOY 2018) on tietyllä tavalla hämmentävä teos. Esipuheessa uhrataan melkoisen paljon sanoja vakuuttelulle siitä, että Ihme ei tule ikinä saamaan jatko-osaa/-osia. Samaan hengenvetoon kirjailija ikään kuin ihmettelee, miten tässä nyt näin pääsi käymään. 

Tarkkaan ottaen Auggie ja minä ei olekaan Ihmeen jatko-osa, vaan tapahtuu yhtä aikaa sen tapahtumien kanssa. Se on siis rinnakkaisteos eikä jatko-osa. Emme myöskään saa tietää, mitä Auggielle tulee tapahtumaan Ihmeen jälkeen, vaan tapahtumat todellakin ovat rinnakkaisia. Tämän kirjan tarinat ovat siis tarinoita tarinan sisällä, niinkin voisi ajatella. Ne olisivat kaiketi voineet sisältyä jo Ihmeeseen, mutta koska siinä Auggie oli niin selkeä päähenkilö, nämä sinänsä kiintoisat tarinat kannattikin ehkä jättää pois ja julkaista myöhemmin.

Auggie ja minä sisältää siis kolme erillistä tarinaa tai novellia, jotka syventävät Ihmeestä tuttujen henkilöiden taustoja ja hahmoja. Julian kertoo nimensä mukaisesti Julianin, Auggien häijyn kiusanhengen, tarinan. Selviää, miksi ihmeessä hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Pluto kertoo Auggien vanhimmasta ystävästä, Christopherista. Selviää, miksi poikien ystävyys tavallaan kuihtuu; miksi pojat kasvavat erilleen. Shingaling taas kertoo Auggielle aina mukavan Charloten tarinan. Tyttöjen joukossa ystävyyssuhteet ovat aivan erilaisia kuin pojilla, ja välillä niistä tulee julmaa valtataistelua. Charlotte yrittää olla kaikkien kaveri, mutta sekään ei aina ole mahdollista.

Ei hassumpi kirja, mutta ei silti oikein mitään sanottavaa. Nappaan kirjan kuitenkin mukaan novellihaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
R.J. Palacio: Auggie & Me : Three Wonder Stories
Suomentanut Inka Parpola
WSOY, 2018
334 sivua

David Walliamsin aiemmat teokset ovat olleet varsin hykerryttäviä, varsinkin Poika ja mekko. Maailman rikkain poika (Tammi 2018) ei valitettavasti yllä samalle tasolle, mutta toimi huumoripläjäyksenä ihan mukiinmenevästi.

Joe Spud on aivan älyttömän rikas. Hänellä on kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattaa, ja vielä paljon sen päällekin. Vain ystävät puuttuvat. Koulussakin häntä kiusataan, sillä isä on hankkinut valtavan omaisuutensa kehittämällä ja myymällä Puhtopeppu-vessapaperia. Noloista nolointa! Joelle kuitenkin tarjoutuu tilaisuus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Hän menee ihan tavalliseen kouluun eikä kerro kenellekään rikkaudestaan. Ystäväkin löytyy. Mutta sitten kaikki alkaa mennä pieleen. Joe on kyllä tehnyt läksyt, mutta unohtanut ne kotiin. Opettaja antaa tunnin aikaa toimittaa tehtävät perille, ja Joe ryntää soittamaan isälleen. Isähän päättää tietenkin tuoda unohtuneet läksyt koululle helikopterilla! Onko kaikki saman tien pilalla?

Kirjassa on tietysti mukana myös aiemmista Walliamsin lastenkirjoista tuttu kioskinpitäjä Raj. Tällä kertaa Rajilla on ongelma, joka liittyy Joen isän kehittämään uuteen vessapaperiin... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
David Walliams: Billionaire Boy
Kuvittanut Tony Ross
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2018
252 sivua

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta. Se on nuorten fantasiaa, historiaa ja steampunkiakin yhdistävä erittäin mukaansatempaava kertomus.

Orvoksi jäänyt 16-vuotias Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hän valitsee kohteekseen kellosepänliikkeessä asioivan nuoren miehen. Törmäyksen jälkeen tämä kuitenkin huomaa omaisuuttaan kadonneen ja etsii Minan helposti käsiinsä – tarjotakseen hänelle työtä.  Nuori mies, Tomasz Alexander on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow’ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon.

Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. Mina on varma, että isän kuolemaan liittyy jotain kummallista, ja Tom ei tiedä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut – hänen muistissaan on aukkopaikkoja. Kun Tom esittelee hienoimman keksintönsä, Sotamiehen, ensin Minalle ja lopulta suurelle yleisölle, alkaa tapahtua. Mina ja Tom päätyvät juonittelun pyörteeseen ja hengenvaaralliseen ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Miten ihmeessä seuraavaa osaa malttaa odottaa ensi vuoteen? :D 

Tällä kirjalla pääsen aloittamaan kesän kirjankansibingohaasteen! Ruksaan luetuksi kohdan "veden olomuoto", kannessahan on lumihiutaleita. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

Maria Autio: Lohikäärmekesä

Yllättävän haasteelliselta tuntui Helmet-haasteen kohta 37: kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Sitten yhtäkkiä hoksasin että toisenkin nimen voi varmasti ottaa huomioon... ja heti tulikin vastaan Maria Aution Lohikäärmekesä (Karisto 2018). Mariahan on tainnut olla jo vuosikaudet tilastojen kärkipäässä, kun otetaan huomioon mukaan kaikki etunimet, siis toiset ja kolmannetkin. Maria on meillä oikein "sukurasite", toisena nimenä tällä hetkellä jo kolmannessa polvessa. :D

Maria Autiolta olen ennen blogiaikaani lukenut muutamia nuortenkirjoja, ainakin Varjopuutarhan ja Ajatustenlukijan, molemmat kunnon ajatuksenherättäjiä. Samanlainen oli myös tämä Lohikäärmekesä. Päähenkilöitä on kaksi, Sinna ja Tuisku. Peruskoulu on päättynyt ja tytöt odottavat yhteishaun tuloksia. Tuisku pääsee haluamaansa lukioon, Sinna ei. Sinna tuntee jääneensä tyhjän päälle ja jotenkin yksin. Apu tuntuu löytyvän yllättävästä paikasta: kaupungin reunustan talonröttelöstä, jossa kokoontuu Raisan johtama Aurinkopiiri.

Sinnan upotessa yhä syvemmälle lahkon maailmaan Tuisku puolestaan yrittää selvitellä, mitä edesmenneen äidin menneisyyteen kuului. Tuiskun äiti ja isä kuuluivat myös Aurinkopiiriin, mutta mikä sai heidät eroamaan siitä? Tuisku päättää ottaa asiasta selvää, vaikka isä yrittääkin estellä. Tuisku ei kuitenkaan anna periksi, ja saa avukseen Petruksen, jonka äidillä on myös huonoja kokemuksia Aurinkopiiristä. Mutta onko Sinna jo mennyttä vai vieläkö häntä pystyy auttamaan?

Hm. Kauniisti sanottuna uskontokriittisenä yksilönä pidin kirjasta yllättävän paljon. Aurinkopiiri ei edusta yksiselitteisesti uskontoa, vaan ehkä vähän yleisemmin "huijarilahkoja", joiden pääasiallinen tarkoitus on kyniä rahat viattomilta. Samaa aihepiiriä sivusi aikoinaan Tuija Lehtinenkin Siskokullat-teoksessa. Ihan hyvä, että näistäkin aika-ajoin kirjoitellaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Karisto, 2018
214 sivua

Seikkailua ja jännitystä x 2

Uusia lapsillekin sopivia jännitys- tai salapoliisisarjoja ei oikeastaan näin kirjastontädin näkökulmasta voi ilmestyä liikaa. Niille on valtavasti kysyntää tietyn ikäisten keskuudessa, ja kyllä niistä vinkkarikin tykkää. Vallankin, jos mukaan on saatu ympättyä vielä ripaus historiaa!

Olinkin siis vallan mielissäni, kun sain käsiini uutukaisen Tapani Baggelta. Aavehevosen arvoitus (Karisto 2018) aloittaa Apassit-sarjan, joka on selkeästi suunnattu alakoululaisille. Ei nyt aivan lukemista opetteleville, sillä tekstiä on yllättävän paljon, mutta sanotaanko nelosluokkalaisista eteenpäin varmaan uppoaa.

Takakannen tekstin mukaan koko sarja sijoittuu noin vuoteen 1910. Aloitusosassa seikkaillaan yli sadan vuoden takaisessa Helsingissä. Kun Heikki kuulee juttuja kammottavasta aavehevosesta, joka laukkaa pitkin kaupungin sumuisia katuja ja tekee vahinkoa minkä ehtii, hän päättää kavereineen perustaa salaseuran ja selvittää, mistä oikein on kyse. Seuran nimeksi tulee Apassit, ja siihen kuuluu Heikin lisäksi Samuli, Otto, Erik - ja Ellinelli, Heikin rasittavat kaksossiskot.

Kirja on hyvinkin perinteinen salapoliisiseikkailu, ja sarjaan on luvassa toinen osa heti syksyllä. Helmet-haasteesta kuittaan kirjan myötä luetuksi kohdan 11: kirjassa käy hyvin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
127 sivua

Baggen teos sopii luonnollisesti myös Jatkumo-lukuhaasteeseen, kuten myös Blytonin Viisikoille kunniaa tekevä Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja, joka etenee kolmanteen osaansa. Viikinkejä ja vampyyreja (Otava 2018) vie Karlssonin serkukset jälleen Frida-tädin luo Uikkusaareen, missä tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Edellisessä osassa saaresta löytyi vanhoja kolikoita, ja nyt täti on varma, että saarelta löytyy enemmänkin muinaisesineitä. Kenties viikinkiajoilta asti! Asiasta on tietysti otettava selvää, ja serkusten saavuttua saareen täti lähtee Tukholmaan neuvottelemaan museoviraston arkeologien kanssa.

Saarelle jääneet Julia, Pörri, Alex, Jori ja tietysti Katinryökäle joutuvat jälleen tukalaan tilanteeseen, kun muinaisesineistä vihiä saaneet kaupunkilaiset (epärehelliset sellaiset luonnollisesti) saapuvat saareen nuuskimaan melkein heti tädin lähdettyä. Serkuksille koittaa tiukat paikat, varsinkin kun Pörri on lisäksi näkevinään joka puolella vampyyreja...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Vikingar och vampyrer
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
142 sivua

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua