Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta

Kauhu on novelleihin erinomaisesti passeli genre. Yhteen novellikokoelmaan mahtuu yleensä monta erityylistä ja eri pelottavuusasteista tarinaa - niin tässäkin tapauksessa. Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media 2017) sisältää kolmetoista kauhunovellia, joiden kauhun lähteenä tai aiheena on oma keho. Mielenkiintoinen idea!

Oma keho voi toki olla aika monellekin pienemmän tai suuremman kauhun aihe. Kauhun alagenrenä "kehokauhussa" on kuitenkin kyse vielä pidemmälle viedystä ajatuksesta; siitä, että oma tuttu kroppa ei olekaan oikeasti niin tuttu, vaan jotain vierasta ja vastenmielistä, ehkä peräti hallitsematonta. Kehokauhuun liittyvät mm. muodonmuutokset ja mutaatiot, kaikennäköiset loiset tai kehoa syövät taudit sekä kehon silpoutuminen tai hajoaminen. Genrenä kehokauhu ei ehkä ole aivan suurin suosikkini, mutta mielenkiintoisia novelleja aiheesta on kyllä saatu aikaan.

Antologiassa on mukana kolmetoista kirjailijaa: Katri Alatalo, Anni Nupponen, Frida Maria Pessi, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin, M.A. Tyrskyluoto, Eero Korpinen, Rimma Erkko, Janos Honkonen, Shimo Suntila, Anu Korpinen ja Markus Koskimies. Kaikki käsittelevät kehokauhua omasta näkökulmastaan, toinen toistaan hyytävämmin.

Kokoelman novelleista omia suosikkejani ovat Katri Alatalon niminovelli Tämä jalka ei ole sinun, joka on hyvinkin elokuvamainen kuvaus "omaa elämäänsä" elävästä jalasta. Tuli ihan mieleen se vanha kauhuleffa auto-onnettomuudessa irtoavasta kädestä, joka alkaa murhata ihmisiä (...olikohan se Kuristava kauhu tai jotain sinne päin...); Artemis Kelosaaren Älköön mikään koskaan muuttuko, jossa vuonna 1986 vahingossa hirttäytynyt henkilö jatkaa kertomustaan vielä vuosia kuolemansa jälkeenkin; sekä Janos Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka on minunlaiselleni hammaslääkärikammoiselle melkoisen "kovaa kauhua".

Tämän antologian myötä novellihaaste taitaa minun osaltani lähestyä loppuaan. Monta kokoelmaa olisi vielä odottamassa, mutta niiden lukeminen taitaa jäädä haasteen ulkopuolelle. Haastekoonti seuraa vielä myöhemmin. Kirja sopii myös Spefi-haasteen kohtaan 3: kauhukirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta
Toim. Artemis Kelosaari & Shimo Suntila
Tajunta Media, 2017
219 sivua

Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Millainen on Seitsemän veljeksen viimeinen luku Petri Tammisen mukaan? Entä Aino Kallaksen hyytävä ihmissusikertomus Sudenmorsian, kun Juhani Karila kääntää sen videopeliksi? Miten Saara Turunen näkee Minna Canthin traagisen Hannan viimeiset vuodet?
Gummerus julkaisee 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kokoelman, jossa kymmenen kirjailijaa kirjoittaa kirjallisuutemme klassikoista innoittuneita tarinoita. Kirjailijat fanittavat esikuviaan, mutteivät turhia kainostele: Joonas Konstig ryhtyy Kalevalalle, Juha Hurme tarttuu idolinsa Volter Kilven mieleen ja kieleen, ja Anu Kaaja päivittää Tove Janssonin Taikatalven kuvaukseksi kielletyistä suhteista ja pakkomielteistä. (kustantajan esittelyteksti)

Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista (Gummerus 2017) ottaa tarkasteluun kymmenen suomalaisen kirjallisuuden klassikkoa ja joko jatkaa niiden tarinaa tai tarjoaa uuden näkökulman kerrottuun. Kaikkia näitä alkuperäisteoksia en ole itse lukenut (tässäpä hoksautinta seuraavaa klassikkohaastetta ajatellen!), mutta kaikki tämän antologian novellit oli silti helppo lukea.

Petri Tammisen novelli Seitsemän veljestä - viidestoista luku jatkaa Kiven klassikkoa vielä yhden luvun verran. Tammisen kieli on riemastuttavan samanlaista kuin Kiven käyttämä, ja ainoastaan luvun sisältö eroaa niin voimakkaasti alkuperäisen hengestä, että vastakohta suorastaan hengästyttää.

Laura Lindstedtin novelli Tarinoita kaapista eli kuinka kuollutta rakastetaan tuo uutta näkökulmaa Joel Lehtosen teokseen Rakastunut rampa. Tätä kirjaa en ole itse lukenut, eli vertailukohtaa ei juurikaan ollut. Novelli pitää sisällään alkuperäiskerronnan lisäksi tilannetta ulkopuolisena tarkkailevan, mutta siihen vaikuttamaan pyrkivän kertojan. Kertojan tehtävänä on pelastaa päähenkilö varmalta kuolemalta. Varsinainen mission impossible!

Iida Sofia Hirvonen on ottanut novellissaan Mirdja käsittelyyn L. Onervan samannimisen alkuperäisteoksen. Kerronta on sijoitettu nykyaikaan ja Mirdjasta on tehty melkoinen narsisti. Tätäkään alkuperäistä en ole lukenut, ja tämän novellin kanssa siitä oli ehkä eniten haittaa. En oikein saanut kunnon otetta.

Joonas Konstigin novelli Kerro miulle, ristiturpa ammentaa Kalevalasta. Jouko väijyy vanhaa miestä kiväärin kanssa, ampuu ja osuukin. Vanhus väittää tekevänsä kuolemaa, mutta huijaakin Joukoa ja heittää kiväärin veteen. Paikalle tulee Joukon ja Ainon äiti, joka pitääkin poikansa kauhuksi vanhan miehen puolta. Tämä novelli jää mieleen.

Anu Kaajan Toinen talvi pohjautuu Tove Janssonin Taikatalveen. Tämä on antologian ehdottomasti erikoisin novelli, jossa on mukana muumimukeja ja keräilyä sekä ihmismaailmaan siirrettyjä muumihahmoja. Maustettu isolla lusikallisella kielileikkejä.

Erkka Mykkäsen Hän joka sai mittansa täytenä kertoo Waltarin Sinuhen viimeisistä elinviikoista. Maanpakoon jouduttuaan Sinuhe on voinut vain kirjoittaa elämänsä tarinaa kirjaksi, kunnes häntä tullaan yllättäen hakemaan takaisin Thebaan pitämään puhe, jossa hän kieltää Atonin.

Saara Turusen novelli Hanna pohjautuu Minna Canthin samannimiseen teokseen. Tätäkään alkuperäisteosta en ole lukenut, mutta uskoakseni tiedän Canthin teoksista sen verran, että tämä novelli on ihan taatusti huikeasti samanlainen. Se on nykypäivään sijoitettu Hannan tarina. Näkymättömän naisen tarina. Kirjailijan tarina. Miesten maailmassa elävän naisen tarina. Peukutus tämän novellin teemasta.

Juha Hurmeen novelli Ylistalon huussissa on kiherryttävä jatkumo Volter Kilven järkäleklassikolle Alastalon salissa sekä sitä seuranneelle teokselle Pitäjän pienempiä. En ole näitä teoksia koskaan lukenut, mutta tiedän suurin piirtein mistä on kyse. Hurmeen novelli jatkaa tapahtumia suoraan yhden nukutun yön jälkeen. Aivan ihastuttavaa kieltä! Lauserakenteet ovat aivan omaa luokkaansa ja varsinkin pilkkuja tekstistä löytyy enemmänkin kuin tarpeeksi. Peukutus novellin tapahtumapaikalle!


Antti Heikkisen novelli Puolue ammentaa Juhani Ahon Rautatiestä. Mattson ja Lisbeth kuulevat puolueesta, joka on tulossa torille. Sitä ihmettähän täytyy lähteä katsomaan, kun kerta makkaraakin saa ihan ilmaiseksi.

Antologian viimeinen novelli on Juhani Karilan Suenmorsian - Halfbreed. Pohjana on tietystikin Aino Kallaksen Sudenmorsian, mutta Karila on vääntänyt sen peliksi. Höystettynä Oulun murteella. Aika herttaista! <3

Tämän antologian myötä novellihaasteeseen luettujen novellien määrä kipuaa 68 novelliin. Kirjailijoita on 46.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Toimittanut Erkka Mykkänen
Gummerus, 2017
252 sivua

Toinen tuntematon

Millaisia tarinoita Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmojen taakse voisi kätkeytyä? Tähän vastaa 22 kirjailijaa, kukin omalla novellillaan.
Kuinka kotirintama pärjää ankarina sotavuosina miesten ollessa rintamalla?
Mitä Paloaukean lotta näkee luutnantti Lammiossa?
Miten toivutaan Vuorelan kotona, kun Kariluodon kirjoittama kaatumisviesti saapuu?
Mitä kerrottavaa on Sirkalla, Kariluodon kirjeitä lukevalla rakastetulla?
Ja mitä Petroskoin Veeruska todella ajattelee suomalaisista miehittäjistä kuten Hietasesta, joka tuo lapsille leipää ja Vanhalasta joka hihittelee ja soittaa levyjä?
Millainen ihminen on puolestaan Lyyti Rokka ja miten hän ottaa vastaan "mukuloit laskemaan" saapuvan haavoittuneen Antin? (takakansiteksti)

Toinen tuntematon (WSOY 2017) -antologian kaikki 22 novellia ovat mielestäni erittäin hyviä, ja kaikista löytyy mainioita yhtymäkohtia alkuperäiseen Tuntemattomaan. Mieleenpainuvimpia novelleista ovat:

Petri Tammisen Teidän suuren surkeutenne vuoksi, joka keskittyy Riitaojaan. Tämän elämään liittyvät naiset kirjoittavat kirjeitä sotamies Riitaojalle, niin ruustinna, jolla sisko on palveluksessa; sisko, joka kertoo kotirintaman arjesta ja vielä äiti, joka toivoo ettei poika ampuisi ketään. Lukija tietää ettei yksikään kirjeistä enää tavoita vastaanottajaansa. Novellin kolme kirjettä tarjoavat jokainen erilaisen näkökulman niin sota-aikaan kuin sotamies Riitaojaan. Peukutus siis näkökulmasta.

Tuomas Kyrön Vaadi aina enin itseltäsi. Novelli kertoo Paloaukean lotasta, joka ei näe muita kuin luutnantti Lammion. Novelli sijoittuu nykyaikaan, jossa nuori nainen haastattelee mummoaan, kyselee sodasta. Teksti on kuin litteroitu ääninauhalta. Nainen kertoo, ensin vastahakoisesti, sitten antaen kaiken tulla. Salaisuudet paljastuvat. Kerronta piirtää kuvan vastenmielisestä luutnantti Lammiosta, joka kuitenkin on jollain tasolla inhimillinen. Peukutus tällaisesta hahmon kuvauksesta.

Inka Nousiaisen novelli Kaunis päivä kertoo Hauhian siskosta, joka kirjoittaa veljelleen kirjettä sinne jonnekin. Kesken kirjeen kirjoittamisen tulee tieto veljen kaatumisesta, mutta sisko ei usko siihen. Peukutus konfliktin kuvauksesta.

Venla Hiidensalon novelli Sydän on vasemmalla kertoo Asumaniemestä ja lääkintälotta Helmistä. Molemmat käyvät sotaa huumausaineiden voimalla kestääkseen kaiken kauheuden. Novellin sävy on jotenkin pohjattoman lohduton. Peukutus siitä.

Kävin katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman uuden Tuntemattoman sotilaan vähän ennen tämän kirjan lukemista. Oli aika jännä huomata, että jotkut novelleista tuntuivat suorastaan tutuilta elokuvan katsomisen jälkeen! Varsinkin Kariluodon Sirkka-morsianta ja Petroskoin Veeruskaa kuvaavat elokuvapätkät olivat aivan kuin novelleista peräisin. Vaiko sittenkin toisinpäin? No, ehkä tajusitte kuitenkin mitä tarkoitan...

Novellihaasteen luettujen novellien kokonaismäärä on tällä hetkellä 58 novellia 38 eri kirjailijalta. Lisäksi kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 9: toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Toinen tuntematon
Toimittaneet Johanna Catani ja Lari Mäkelä
WSOY, 2017
376 sivua

Sadan vuoden unet : satuja aikuisille

Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon.
Sadan vuoden unissa suomalaiset kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen. Kirjassa on kolmetoista aikuisille kirjoitettua muunnelmaa kaikkien tuntemista satuklassikoista. Mukana on niin Grimmin veljesten kertomuksia kuin Aisopoksen eläinsatuja, hölmöläisten touhuja unohtamatta.
Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisen spekulatiivisen fiktion veteraaneja sekä nousevia kykyjä. Hyytävissä, ravistelevissa ja ilkikurisissa tarinoissa kirjoittajien äänet sekoittuvat vanhoihin myytteihin, kun tutut hahmot kohtaavat elämän realiteetit. (takakansiteksti)

Touko halusi välttämättä kuvausrekvisiitaksi :)

Tekstien uudelleenversiointi on aina ollut mielestäni kiehtovaa, ja niinpä odotin Sadan vuoden unien (Jalava 2017) ilmestymistä uteliaana. Enkä pettynyt. Toki osa kokoelman saduista, tai siis niistä alkuperäisistä, oli minulle tuntemattomia, mutta en antanut sen häiritä. Suurimmasta osasta alkuperäinen satu oli hyvinkin helppo tunnistaa. 

Johanna Venhon Sadan vuoden unet versioi tietenkin Prinsessa Ruususta. Satu on siirretty nykypäivään ja värttinän sijasta sankaritarta satuttaa leipäveitsi. Kaikki muu on lähes kuin alkuperäisessä. ;)

Vesa Sisätön Lumikkia versioiva Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) on varsin mielenkiintoinen näkemys. Miljöönä nykypäivään sijoitettu parturikampaamo on loistava, ja kun sinne sijoitetaan vanha nuhruinen peili ja asiakkaaksi tulee suuri tähti, Prinssi, asetelma on valmis. Peukutus miljööstä eli paikasta!

Sari Peltoniemen Kissan syvin olemus lainaa Saapasjalkakissalta, ja se on aiemmin julkaistu Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Nälkäiset pojat. Mylläristä on tullut taksikuski eikä nuorimman pojan perimä kissa ole aivan oikea, mutta apuaan se tarjoaa aidon Saapasjalkakissan tavoin niin kauan kuin tarvetta sille on. Pidin erityisesti Peltoniemen kirjoitustyylistä ja siitä, minkälaisen sävyn se kerronnalle antoi. Peukutus siis sävylle.

Markus Harjun Pieni mies, muodoltaan väärä perustuu tarinaan Tittelintuuresta. Jos mielikuvani sadusta ovat oikeat, tämä Harjun versio on melko samanlainen. Oman lisänsä tarinaan tuo lukijan suora puhuttelu.

Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma ei alkuperänsä puolesta auennut minulle lainkaan. Jälkisanoissa kerrotaan, että se perustuu Grimmin veljesten satuun Maleena-neidosta. On ilmeisesti jäänyt lukematta tai ainakin päässyt unohtumaan. Liekö tämä sitten ollut hyväkin asia, sillä Kelosaaren versio otti minut välittömästi mukaansa. Pidin sadusta ja sen juonesta kovasti, peukutus siitä. :)

Marika Riikosen Lasikenkä on julkaistu aiemmin Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Kokoelman helmi, ja kuten nimestä voi päätellä, alkuperäinen satu on tietenkin Tuhkimo. Tällä kertaa näkökulma on prinssin, joka rakastaa kenkiä, niiden kantajasta viis. "Yksi kenkä on parempi kuin ei yhtään kenkää. Mutta haluan ne muutkin lasikengät. Ja kun naida kerran pitää, etsin sen tietyn tipusen." :D

Juha-Pekka Koskisen Jääsydän versioi Lumikuningatar-satua. Tämä Koskisen satu minun piti lukea moneen kertaan. Siinä on oikeasti jotain tosi puhuttelevaa, koskettavaa. Kepa taistelee tuulimyllyjä vastaan, mutta joutuu lopulta itse muuttamaan mieltään. Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Mistä sen voi tietää? Teema on kirjallisuudessa jotenkin vaikeasti määriteltävä asia, mutta tätä satua haluan peukuttaa nimenomaan teemansa vuoksi.

Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari ei jälkisanojen mukaan perustu mihinkään tiettyyn satuun, vaan lainaa elementtejä useasta eri sadusta. Eniten Suntilan satu muistuttaa Jessica Schiefauerin nuortenkirjaa Pojat, se tuli monta kertaa tästä mieleen.

Markus Leikolan Pidennetty on uusi versio hölmöläissadusta jossa eukko jatkaa peittoa siirtämällä palan peiton päästä toiseen. Myös Matti on mukana, tietysti.

Heikki Nevalan Ikuisuuden purema oli toinen jota en lukiessani tunnistanut. Jälkisanat paljastavat alkuperäiseksi saduksi Aisopoksen faabelin Miehestä ja käärmeestä.

Yksi antologian riemastuttavimpia satuja on Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi, joka perustuu tietenkin Hannu ja Kerttu -satuun. Melkoinen selviytymistarina, kannattaa lukea!

Anne Leinosen Luola on ottanut aineksia sekä Ali Babasta että Pienestä merenneidosta. En oikein saanut tästä sadusta otetta.

Antologian päättävä Tiina Raevaaran Korppi pohjautuu Grimmin veljesten satuun Korpista, joka on sekin jäänyt minulle tuntemattomaksi. Tästäkään sadusta en oikein päässyt kärryille, mutta jotenkin hyytävä tunnelma siinä oli.

Varsin kelpo kokoelma, josta saan novellihaasteeseen mukaan kolmetoista uutta kirjailijaa. Luettuja novelleja on nyt 35 ja kirjailijoita 15.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sadan vuoden unet : satuja aikuisille
Toimittanut Juri Nummelin
Jalava, 2017
331 sivua

Ajantakojat (Kummalinnun munia #3)

Aika kuluu. Kellopeliseppä kilkuttaa alasintaan ja takoo tarinalenkkejä, -ketjuja ja -verkkoja. Minä tahansa hetkenä aika saattaa hypähtää tuntemattomaan suuntaan yllättävin seurauksin: historia muuttuu, maailmanloput ja maailmanalut seuraavat toisiaan. Ajantakojat on raapaleantologia, jossa mielikuvitukselliset tapahtumat odottavat, että saavat järjestäytyä lukijan ajatuksissa ja muuttua tapahtuneiksi. Sinä valitset. Millaisen maailmanhistorian tai tulevaisuuden rakennat? Satakuusi satasanaista tarinaa kahdeksaltatoista tekijältä. Sinulle kirjoitettu. (kustantajan esittelyteksti)

Kummalintu on jälleen muninut mielenkiintoisen raapaleantologian. Ajantakojat : Kummalinnun munia 3 (Osuuskumma 2017) sisältää toistasataa raapaletta, joiden teemana on aika. Mielenkiintoinen lisä edellisiin osiin verrattuna on joka raapaleen jälkeen lisätty ehdotus seuraavasta raapaleesta, siis tähän tyyliin: 

Mihin kaikkialle kellopelisepän huuto kuuluu? Ota selvää ja valitse jokin seuraavista sivuista: 28, 53, 60 tai 82 tai jatka lukemista kronologisessa järjestyksessä. (s.9)

Itse luin koko antologian järjestyksessä alusta loppuun, mutta pitihän noita ehdotuksiakin välillä kurkistella. Hauska idea!

Tämän antologian kirjoittajat ovat Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, M.A. Tyrskyluoto ja Kari Välimäki. Esipuheen perusteella tämä on toistaiseksi viimeinen Kummalinnun munista koostuva kokoelma, sillä kyseinen Osuuskumman palvelu päättyy ainakin toistaiseksi. Näitä raapaleita on siis voinut tilata sähköpostiin, ja niitä on sitten koottu kokoelmiksi. Raapaleiden julkaisemista kuitenkin luvataan jatkaa tulevaisuudessakin.

Kirjan takakansiliepeestä löytyi ylläri, sitaatti omasta blogitekstistäni. Huikeeta! Ja toisaalta hitusen pelottavaakin. Pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa miettiä tekstejään vähän tarkemmin eikä vain höpötellä menemään...? :D 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Ajantakojat : Kummalinnun munia 3
Toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki
Osuuskumma, 2017
131 sivua

Huomenna tuulet voimistuvat

Osuuskumman antologia Huomenna tuulet voimistuvat (Osuuskumma 2013) sisältää kotimaista ekologista scifiä, yksitoista novellia eri kirjailijoilta. 

Me myydään maailmalle dataratkaisuita ja ostetaan viihdesyöttöö. Se vähä, mitä tarvitaan elektroniikkakomponentteihin tantaalia ja muuta, se me saadaan kyllä eteläiseltä pallonpuoliskolta. Mutta ei, ei nää tajunnu. Ne kysyy vaan, että miks sitten ruokakin on kalliimpa kun ennen eikä kitaraan saa uusia kieliä? 
Huomenna tuulet voimistuvat tarttuu ajankohtaisiin ekologisiin kysymyksiin science fictionin keinoin. Novellit käsittelevät monipuolisesti ihmiskunnan tulevaisuutta, ruoan ja luonnonvarojen riittävyyttä, yhtiöiden valtaa ja ihmisen luontosuhdetta. Teos varoittaa edessämme olevasta ongelmasta, mutta ei hylkää myöskään toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. (takakansiteksti)

Ekoscifi on minulle entuudestaan suht tuntematon kirjallisuudenlaji, mutta luettuani tämän novellikokoelman tunnustaudun sen armottomaksi faniksi. Lisää tällaista tarvitaan ehdottomasti! Kokoelman esipuheen on kirjoittanut tunnettu tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki. Hän kirjoittaa esipuheessa mannerjäätiköiden sulamisesta, merenpintojen noususta, auringon plasmapurkauksista ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden kaltaisista tapahtumista näin: 

Kaikki nämä mahdollisuudet ovat nykyään kiinteä ja oleellinen osa todellisuuttamme. Ne eivät siis enää ole niin sanotusti "pelkkää science fictionia". Mutta me saatamme paradoksaalisesti tarvita science fictionia, jotta ymmärtäisimme ja pystyisimme uskomaan, että kaikki se, mitä ympärillämme jo tapahtuu, on totta eikä pelkkää kuvittelua. Tai pahaa unta, josta pian heräämme. (s. 9)

Suosikkejani tästä antologiasta ovat Jussi Katajalan Mare Nostrum ja Janne Harjun Niin lähti kaunis päivänsäde. Novellihaaste etenee yhdellätoista novellilla (kokonaismäärä tällä hetkellä siis 51 luettua novellia), ja sen lisäksi kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 17: kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Huomenna tuulet voimistuvat
Toimittaneet Saara Henriksson ja Erkka Leppänen
Osuuskumma, 2013
211 sivua 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

Jos haaveilet lohikäärmeestä lemmikkinä tai lentokoneena, lue Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma 2015). Voi olla että tulet toisiin ajatuksiin! (Tai sitten et...)

Fantasiakirjallisuuden keskeisin myyttinen hirviö, lohikäärme, on moneksi taipuva olento. Lohikäärmeen voi tavata kerrostalon pihalla tai työpaikalla, Tampereella tai Helsingissä, Lontoossa tai Moskovassa, menneisyydessä tai nykyisyydessä, meidän todellisuudessamme, muilla planeetoilla tai toisissa maailmoissa. Lohikäärmeitä on kaikkialla.
Käärmeenliekit on ensimmäinen suomalainen lohikäärmeisiin keskittyvä antologia. Osuuskumma tuo novelleissaan lohikäärmeiden monipuolisen kirjon esiin aina kuonosta hännänpäähän, viimeistä suomua myöten. (takakannesta)

Jälleen kerran hieno kokonaisuus! Monipuolinen kokoelma erilaisia novelleja, joiden keskiössä on majesteettinen lohikäärme. Osa kirjan novelleista on perinteisempää fantasiaa, osa puolestaan pikemminkin uuskummaa tai reaalifantasiaa.

Mixu Lauronen: Empiiristä

"Joko voimme tulla pois?" sanoi vapiseva ääni.
"Ette. Antakaa lohikäärmeelle unilääkettä."
"Miten me..."
"Yrittäkää nyt vaan. Koko pullo." (s. 9)

Hauska pikku tarina (raapale? en jaksanut laskea sanoja :D) lohikäärmetutkimuksesta. 

J.S. Meresmaa: Hyvä emo

"Tulisijan luukku oli auki ja tyttö kurotti työntämään jotakin uunin sisään. Minä harppasin kauhuissani tyttöä kohti ja ehdin nähdä pienten kätösten välissä kiiltävän harmaanvalkean munanmuotoisen esineen. Esinettä kiertävä hopeinen hännänpää vilkahti ja munan päällä lepäävän hurjannäköisen pään punasilmät pilkahtivat. Margareta-neiti päästi iloisen kiljaisun, kun liekit nielaisivat koriste-esineen.  

Se oli se traakinmuna, eikä mitään ollut tehtävissä." (s. 13)

Huolella rakennettu historiallinen miljöökuvaus yhdistettynä fantasiaelementteihin. Hienoa työtä!

Juha Jyrkäs: Käärmeensanat

"Siitä on sykkö syntynynnä,
siitä kääntyi käärmeheksi,
sisälisko myös sikisi,
alun sai ahosilakka,
kasvoi suuri käärmekansa,
lievojen suku sotaisa." (s. 52)

Ja tätä käärmekansaa vastaan taistellessa auttavat ainoastaan käärmeensanat.

Katja Salminen: Lohikäärmefragmentteja

"Lohikäärmeitä ei enää ollut, mutta niistä oli jäänteitä. Fragmentteja, joissa oli epätodellisuuden salaperäinen voima." (s. 68)

Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2001. 

Minna Roininen: Tarina punaisesta naisesta 

"Käärmeen vuonna syntyneitä pidetään kauniina ja älykkäinä", sanoi Ji Ling, kun Sari seuraavana päivänä latoi Wein kanssa lounasastioita tiskikoneeseen.
Sari ei mahtanut mitään sille, että yhdessä naisen heltymättömän katseen kanssa sanat tuntuivat enemmänkin moitteelta kuin kehulta.  

"Mutta heitä pidetään myös turhan omistushaluisina", jatkoi Ji Ling. "Sinun pitäisi muistaa pukeutua punaiseen. Välttääksesi onnettomuuksia, kun vuosi vaihtuu." (s. 73)

Kaunis ja traaginen rakkaustarina.

Saara Henriksson: Rigurin käärme 

"Maeridia. Minun tyttöni", Kasir sanoi.
"Olen valmis", Maeridia sanoi. Ennen kuin hän puristi silmänsä kiinni hän näki, miten kyynel vierähti Kasirin poskelle.  

Kasir nosti kätensä Maeridian kasvoille kuin hyväilläkseen. Sitten hän lävisti toverinsa ruumiin Rigurin käärmeen syöksyhampaalla. (s. 99)

Hitusen vaikeaselkoinen, monessa eri (aika)tasossa kulkeva tarina.

Tarja Sipiläinen: Asfalttiritari 

"Auringonsäteet kurkottivat kerrostalojen kattojen yli ja sytyttivät lohikäärmeen suomut turkoosinvihreään loistoon. Yöllisen sateen kastelema maa kirkasti värit. Otuksen avoimesta suusta leimusivat lieskat, ja savuvana kiemurteli kellarin portaisiin kadoten soiroina talon pohjakerroksen käytäviin. Jättihampaat loistivat valkeina kuin ensilumi, jota saisi vielä odottaa kuukausia.  

Hole ei saanut katsettaan irti otuksen raajoista, jotka päätyivät puolimetrisiin sapelimaisiin kynsiin. Niiden tielle ei haluaisi jäädä, hän mietti ja hihitti itsekseen, kun tajusi katselevansa kuvaa. (s. 101)

Kiusattu poika saa kaverin ja tutustuu lohikäärmeisiin. Ihana novelli! <3

Shimo Suntila: Tulennuolemat 

"Miracle Wu odotti lohikäärmeen ihon olevan suomuisa ja niljakas, samanlainen kuin sätkivällä karpilla. Alkukantaiset mielikuvat ihmiskunnan alkuhämäristä kumpusivat rotumuistin syövereistä. Lohikäärme oli lentävä kotka, karjuva leijona, myrkyllinen käärme. Väristen Miracle Wu painoi kämmenen siiven alle. Hän huudahti.  

Kosketus ei ollut materiaalinen vaan pikemmin sähköinen. Miracle Wu ei nähnyt kipinöitä, mutta tunsi niiden syöksyvän sisään sormenpäistään. Nyt hän tiesi, miltä tuntuisi pyydystää salama nyrkkiinsä." (s. 117) 

Ihmisiä, haltioita ja lohikäärmeitä. Kuka onkaan isäntä ja valtias?

Hanna Morre: Rakelin päätös 

Luolan ovikivellä Rakel kääntyi Jyriin päin. - Seuraat minua minne ikinä menekin, sanaakaan sanomatta. - Ollaanpa sitä arvoituksellisia, Rakel. Silmissä heijastui teräksenharmaa taivas. - Uskallatko? Jyri ei vastannut. Hän tarttui Rakelia niskasta ja painoi itseään vasten vaativan suudelman kera. Rakel antoi sen tapahtua. Hän ottaisi oman maksunsa tästä kaikesta myöhemmin. (s. 145)

Yksi suosikkinovelleistani tästä kokoelmasta.  

Magdalena Hai: Hänen kuvansa 

"Alussa on aina minun kuvani, lohikäärme kuiskasi, ja sen ääni avautui kaikkeudeksi Lian mielessä." (s. 157)

Kaunista. <3

Tomi Jänkälä: Uralin sininen 

"Sininen on hetken vihollisensa takana. Sillä olisi tilaisuus iskeä, mutta se on voimaton. Rikkoutunut siipi pettää ja eläin lähtee syöksykierteeseen. Hetkessä punainen on paikalla. Sen kynnet iskeytyvät syvälle sinisen selkään. Pitkät torahampaat uppoavat niskan puolelta eläimen kaulan ympäri. Molemmista valuva veri piirtää taivaalle kaaren, kun eläimet syöksyvät alas kivikkoon. Kuuluu vastenmielinen rusahdus. Sininen on hävinnyt eloonjäämiskamppailun. Se on kukistettu ja täysin punaisen armoilla. Sisälläni jotain tuntuu halkeavan. En itkenyt edes isäni hautajaisissa. Nyt kyyneleet tulvivat vuolaina.  

"Se on raisua leikkiä, kun nahkasiivet naivat", sanoo Poromies, joka on huomaamatta hiipinyt vierelleni." (s. 173)

:D Loistavan humoristinen lohikäärmetarina itärajan tuolta puolen. Niinikään Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2010.

Erkka Leppänen: Legendojen hautausmaa 

"Falac tuumi, että lohikäärmeellä täytyi olla todella tarkat aistit, jos se eli saalistamalla. Sen täytyi kuulla tai haistaa saaliinsa virstojen päästä, tai sitten sillä oli jokin ihmiselle tuntematon aisti. Jos olen oikeassa, meidän ei tarvitse etsiä lohikäärmettä. Se kyllä löytää meidät." (s. 185) 

Praedor-sarjakuvan (ja roolipelin) maailmaan sijoittuva novelli lohikäärmeen etsintäretkestä. 

Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet 

"Kyyristelin lähemmäs suurta alttarikiveä. Kookkaimmat käärmerungot olivat heti sen takana, suojasivat ruumiillaan heikompiaan ja taimia parven keskellä. Yksi isoista huojahti, näin muhkuraisen pahkan keskelle avautuvan matelijan silmän. Se tuijotti minua ja vauvaa herkeämättä." (s. 200)

Islannin puuttomille aavoille sijoittuva lohikäärmesaaga. 

Jussi Katajala: Lento OA1701

"Tuulen suhinaan sekoittui rääkäisy. Antti katsoi äänen suuntaan. Jokin suuri lähestyi häntä kovaa vauhtia. Antti luuli sitä ensin lentokoneen osaksi, mutta hetken päästä hän tunnisti sen lohikäärmeeksi. Lohikäärme oli taittanut siivet lähelle vartaloaan ja syöksyi kuin saalistava haukka." (s. 210)

Lost + lohikäärmeet. :)

Anni Nupponen: Käärmeenkantajat 

"Mestarin silmät tummuivat. Hetken hän katseli vain tietä. Hän ajatteli kahdeksaa poikaa, joiden kuolemasta oli vastuussa. Eihän hän heitä omin käsin ollut tappanut, mutta hän oli mestari, ja hän antoi käskyt. Epäonnisia, epätieteellisiä ja liian nopeita kokeiluja kaikki, lohikäärmeenmunia, jotka oli heitetty hukkaan veljeskunnan vallanhimon tähden. Nuoria poikia, joista osa kuoli kokeisiin ennen kuin ehti lohikäärmeenmunaa näkemäänkään." (s. 233)

Hieno, mutta hitusen karmaiseva teoria lohikäärmeiden syntyprosessista. :)

Anne Leinonen: Maeruksen koskettamat 

"- Sinun aurasi, se on sininen, mutta kaipaa liekkiä, elinvoimaa, hän sanoi heiveröisellä äänellä. - Niin sen varmaan kuuluukin olla. - Älä ole noin surullinen. Saat kaiken anteeksi. Kyllä me ymmärrämme. Olet joutunut pyristelemään ja taistelemaan, mutta pian kaikki muuttuu. - Levätkää nyt, vastasin. - Kunhan saat levittää siipesi, ymmärrät paremmin, miten maailmankaikkeus toimii." (s. 244)

Huijarihoitaja tuleekin itse huijatuksi mukaan johonkin huikeaan...

Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen 

"Johann ei nähnyt liekkejä, hän näki kultasilmäisen, liekkisuomuisen, lähes talon kokoisen lohikäärmeen pään, joka kalusi ja jäyti puista taloa sisältä päin." (s. 260)

Maailmansotien väliseen Saksaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin sijoittuva novelli tiedemiehestä, jota tuli ja lohikäärmeet kiehtovat.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita 
Toimittaneet Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen
Osuuskumma, 2015
280 sivua

Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja

Jälleen kerran Osuuskumman novellikokoelma osoittautui oikeaksi helmeksi! Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma 2014) sisältää neljätoista suomalaisten kirjoittajien aavenovellia. 

Kun kuolema ei ole päätepiste, henki jää elämään ja koskettaa myöhemmin maailmaan tulevia. Tai kun elävät kutsuvat, kurottavat rajan yli ja luovat tilan aaveen tulla. Kohtaamiset eivät aina ole rauhallisia viestejä tuonpuoleisesta, vaan ne tuovat kylmän mukanaan. Mutta myös lohtua. 
Astu siis kummitusjunaan, johon Ruumiittomat sinut kutsuu: neljätoista aavetarinaa vievät lukijansa männäpäivän vainioille, vanhan Porvoon yöhön ja Meksikon eksoottiseen aurinkoon, aina tulevaisuudessa kumottavan Kuun kamaralle asti. Veturissa kotimaisen spekulatiivisen fiktion kärkinimet. 
"Heräsin siihen, että joku puristi jalkaani. Ponnahdin istumaan ja huusin pimeyteen. Hapuilin valon päälle. Puristus katosi. En nähnyt ketään." (takakansiteksti) 

Olin aivan varma, etten ole aiemmin lukenut tätä kirjaa. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä tutummalle tarinat tuntuivat... Edelleenkään en muista lukeneeni kirjaa, mutta... ehkä sitten olenkin. Tai sitten en. Spooky! 

Kirjaan sisältyvät novellit:

J.S. Meresmaa: Kielolinna 

Paikka oli sama. Rebekka oli siitä varma. Mutta kohdassa, jossa talon olisi pitänyt olla, ei näkynyt edes perustusten jäänteitä. Hän tunsi alkavan päänsäryn tykytyksen niskanjuuressa ja kääntyi takaisin pyörälle. 
Juuri kun hän oli tarttumassa sarviin, kassin sisältä kuului tekstiviestin helähdys. Ihokarvat tanassa Rebekka luki viestin. 
Minulla on ikävä sinua. (s. 23)

Melko perinteinen kummitustarina, mutta kuitenkin uusilla mausteilla. :)

Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista 

"Manta, kuule nyt Manta", sanoi Ronja. "Ei elämä ole meille velkaa onnellisuutta. En minäkään ole onnellinen. Minulla on perhettä vain tädin ja serkun verran. Sinä olit ainoa, joka tunsi isän ja nyt sinäkin olet kuollut. Mutta en aio lakata elämästä. En aio, vaikka väsyttäisi kuinka tai koskisi kuinka. Koska joskus... joskus on pakko juoda maitoa mandariinilasista."
[--] Manta tuijotti peilistä, harmaana ja häilyvänä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt enää vihaiselta, ehkä enemmän uteliaalta. (s. 49)

Hieno. <3

Kari Välimäki: Uudet perunat 

Me olimme  yksi valtava mieli, joka aisti maailmaa viimeksi kuolleiden ihmisten muistojen kautta. Jokainen kuollut ravitsi henkeämme, tarjosi uusia ajatuksia ja kokemuksia, elämän pilkahduksen kuoleman valottomuuteen. 
[--] Me olimme mukana siinä mullassa. Samalla lailla kuin voikukka lähettää höytyviään tuulen mukana maailmalle, me levittäydyimme sattuman mukana uusille alueille ja toivoimme parasta. 
[--] Sitten onni potkaisi ja eräs sopimusviljelijä osti meidät. Hän vei meitä monta traktorikuormallista pelloilleen, levitti ohuelti hiekkaiseen maahan ja kylvi meihin perunaa. (s. 55-57)

Erittäin pelottava ajatusleikki.

Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa 

Aiemmin tyhjällä pellolla seisoi nyt suunnaton rakennelma, joka ensivilkaisulta vaikutti linnalta. Tarkempi katselu osoitti, että se ei ollut yksi rakennus, vaan tiivis rykelmä erilaisia muotoja ja ulokkeita, kuin tivolilaitteita. Korkeimmalle kohosi suuren maailmanpyörän runko. Sitä kiersi polveileva vuoristorata, välissä sojotti muutama kieputin ja etualalla näkyi karuselli. Koko kerrostalon korkuinen rakennelma välkkyi ja hohti erilaisissa harmaan ja vihreän sävyissä - aivan kuin tivolista olisi poistettu kaikki muut värit. 
Hämmästyttävintä kuitenkin oli, että kaikki tämä oli ahdettu valtavien telaketjujen päälle, joista kumpikin yksistään oli tavallisen maantien levyinen ja kaksikerroksisen talon korkuinen. Hirvityksestä johti suunnattoman leveät ja syvät, vihreinä hohtavat telaketjunjäljet suoraan jokeen, aivan kuin laite olisi ajettu sieltä maalle. 
[--] Vähitellen musiikki houkutteli paikalle asiakkaita. Mutta he eivät olleet mitä tahansa ilonpitäjiä, vaan vaisua, harmaata, ja apaattisen näköistä väkeä, joka liikkui jalkoja tuskin liikuttamatta. 
[--] Tämä tivoli ei ilmoitellut lehdissä eikä tänne tullut tavallista väkeä. Ei, tämä tivoli oli tuonpuoleisesta ja viihdytti ajasta ikuisuuteen siirtyneitä sieluja. (s. 67-68)

Hyytävää! Enpä haluaisi tällaiseen tivoliin...

Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni 

"Se on miehen käsi, eikö olekin? Olisikohan siitä iloksi? Miehistä ei koskaan tiedä." 
"Kokemusta sillä kyllä lienee ja olen varma, että se olisi ilolla opettelemassa kaikkea minkä vain suvaitsette opettaa." 
Nainen nyökkää hitaasti. Painaa leukansa miltei rintaa vasten. Oleandra kertoo hintani ja minä olen pökertyä ajatuksesta. Elävänä ei kukaan olisi minusta noin paljoa maksanut saadakseen kumppanikseen. (s. 86)

Monellakin tasolla häiritsevää. o_O

Samuli Antila: Synnytetty 

Nousin ylös ja tuin itseäni altaaseen. Katsoin peiliin ja näin kellertävän ja harmaasänkisen naamani ja jotain muuta. Aineeton kuvajainen erkani minusta. Vieressäni seisoi selvästi jokin, jonka saattoi oikein pinnistelemällä tulkita miehen hahmoksi.[--] Tiesin, mitä piti tehdä seuraavaksi. Minun piti antaa luomukselleni nimi, jotta se saattaisi murtaa olemattomuuden kahleet. Päätin, että siitä tulisi Hesekiel. (s. 103)

Kertoja saa aikaan jotakin, jonka haluaisi tehdä tyhjäksi mahdollisimman pian. Novelli nostaa niskakarvat pystyyn!

Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot 

Kaksi ruumista, pitkä mies ja häjyynen poika. Prännin Jaakko ja Kaapo... Niin ne olivat itsensä esitelleet, huutolaiset, kun olivat vielä elossa. Väkivaltaisesti Aimo pyyhki silmistään vuotavia kyyneliä. Viina turrutti osan tunteista, mutta se ylellisyys ei tainnut kestää enää pitkään. (s. 111)

Kirkon vaivaisukon ryöstö ei jätä Aimoa rauhaan.Ihanaa eteläpohjalaista murretta! :)

Tarja Sipiläinen: Henkien polku 

Käännän katseeni sisäänpäin. Tätä don José tarkoitti. Energia virtaa minuun ja minusta pois. Näen edessäni maailmoja, jotka tuntuvat olevan miltei ulottuvillani. Kurkotan kättä kohti eteeni avautunutta porttimaista aukkoa. Pystyisinkö koskettamaan maailmaa, joka häämöttää edessäni kutsuvana? 
[--] Kun sormeni hipaisevat aukon värjyvää reunaa, ilma taipuu serpentiininä sateenkaaren sävyihin. (143-144) 

Kuolleiden päivän vietto johdattaa novellin kertojan uusille poluille. Hui!

Anne Leinonen: Tyttö niityllä

Tulija näki kotinikin. Sekin lupasi paljon. Oli paljon sellaisia, jotka eivät nähneet mitään, eivät vaikka kävelivät päälleni. Silja oli niin nuori, hänellä oli vielä riittävän avara katse, kyky huomata silmäkulmassa vilkahtava toisenlaisten maailma. Minäkään en ollut aikoinani nähnyt mitään, kohtasin muita vasta kun olin asunut niityllä useita vuosia. Siirsin painoa jalalta toiselle. En tohtinut toivoa enempää. Vielä oli liian varhaista ajatella pidemmälle. 

- Oletko sinä kuollut? hän kysyi. (s. 150)

Tämä oli yksi niistä novelleista, jotka tuntuivat todella tutuilta vaikken muista lukeneeni kirjaa ennemmin. 

Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset

"Sinä olet kuollut." 

Sanat tipahtelivat ulos suustani ennen kuin ehdin todella ajatella, mitä ne tarkoittivat. Mutta samaan aikaan kun sanoin ne, minä tiesin. Tiesin, mistä pääkipuni oli johtunut. Miksi puhelimeeni oli tullut niin monta puhelua. Minkä vuoksi olin koko päivän nähnyt välähdyksiä siitä moottoritien kaistaleesta ja katuvalosta, joka välkkyi mustana, oranssina ja mustana, vaikka itse en ollut koskaan ajanut sellaista tietä pitkin. 
"Jumalauta, Nikolas, sinä olet -" 
"Sanoin aina, että sinä olet liian fiksu talkkariksi, Liisa." (s. 175) 

Mukavan erilainen novelli, jossa etsitään syytä kummituksiin oman pään sisältä.

Jussi Katajala: Odottaja 

- Minä olen Aurora, mikä sinun nimesi on?
Nainen tarttui Auroran käteen. 
- Helena. Odotan sulhastani, meidän on määrä tavata täällä ja mennä elokuviin. 
Heidän ohitseen käveli koiraa taluttava mies. Koira katsoi penkin suuntaan ja vinkaisi. 
- Tyhmä koira, mies sanoi. - Ei tyhjää penkkiä tarvitse pelätä. (s. 215)

Taas vähän erilaista näkökulmaa kummitustarinoihin. Tykkäsin!

Jani Kangas: Tyhjiö 29B 

Tuijotin apaattisena asennuksen etenemistä, kun puhelimeni soi ja Pessoan särisevä ääni kehotti minua tulemaa hänen huoneeseensa välittömästi. Minulta meni hetki käsittää, mistä oli kyse. Olin ollut siinä uskossa, ettei Pessoan toimipiste ollut Postipankilla. Olin ilmeisesti joko ollut koko ajan väärässä tai sitten hän oli vasta saapunut tänne. Jätin ohjelmat asentamaan itse itseään ja lähdin kohti Pessoan mainitsemaa huonetta numero 29B. (s. 241-242)

Kummitustarina nykypäivän yritysmaailmasta, jossa deadlinet paukkuvat ja projektit eivät etene. 

Janos Honkonen: Vespula 

Pari viikkoa myöhemmin Simo kertoi haluavansa nähdä minut, ja vastasin videopuheluun epäröiden. Jälleen näytöllä oli vain tyhjä huone ja seinällä varjo, ei mitään muuta. Simo väitti taas olevansa koneella. Tämä tapahtui muutaman kerran, kunnes kerroin Simolle, ettei se ollut hauskaa vaan melko häiritsevää. Viimeisen puhelun aikana näytti kuin varjo olisi liikkunut. Kääntynyt hitaasti. 

Minua alkoi vaivata myös se, että Simo vaikutti olevan aina linjoilla, aina valmis vastaamaan minulle muutaman sekunnin viiveellä. Ensin oletin, että meillä oli vain sama vuorokausirytmi, mutta jopa kärsiessäni ajoittaisista unettomuusjaksoistani hän oli aina tavoitettavissa. Kun kertaalleen kysyin häneltä vitsinä, että milloin hän oikein nukkui, Simo sanoi: "Silloin kun sinäkin, Henri". Vastaus oli oudon aavemainen, mutta en silloin ymmärtänyt, mitä se merkitsi. (s. 255)

Kauhuskenaario ja kummitustarina tulevaisuudesta. Novellin nimi jäi minulle arvoitukseksi.

Shimo Suntila: Chudakovin aaveet

Hologrammit ryhmittäytyvät uudelleen. Bostonin eteen muodostuvat kasvot. Nuori nainen, taustatietojen mukaan 27-vuotias, vaalea, lyhyt tukka, ahdistuneet silmät. Hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt niitä, mutta ne tuntuvat tutuilta. Bostonia kylmää. Hän lukee lyhyen raportin. 
Jelena Volkova saapui Chudakoviin yksitoista vuotta sitten. Pari viikkoa ennen levottomuuksien puhkeamista. Huono ajoitus. Häneltä ei ollut löytynyt aiempia kytköksiä radikaaliryhmiin, se oli tutkittu jälkeenpäin tarkkaan, mutta Chudakovissa hän oli joutunut hankaluuksiin. Häntä syytettiin provosoinnista ja kiihottamisesta. Häntä ei kuitenkaan vangittu. Hän katosi. (s. 272)

Niinikään tulevaisuuteen sijoittuva kummitustarina Kuun pimeältä puolelta.

Hieno, hieno kokoelma suomalaisia aavetarinoita, joka ansaitsee paikkansa Hämärän jälkeen -haasteessa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja
Toimittaneet Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila
Osuuskumma, 2014 
285 sivua