Marko Hautala: Leväluhta

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi taas lokakuun alussa Halloween-lukuhaaste. Koska tykkään aihepiiriin sopivista kirjoista, osallistuminen ei vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. :)

Ensimmäiseksi genreen sopivaksi teokseksi sain luettua Marko Hautalan uusimman kauhujännärin Leväluhta (Tammi 2018). Sen tarina perustuu ihan oikeaan paikkaan, Etelä-Pohjanmaalla Isonkyrön Orismalan kylässä. Sieltä on löydetty arvoituksellisia muinaisjäännöksiä, joita on esillä Suomen Kansallismuseossa. Kävin itse museossa elokuun alussa ja nämä Leväluhdan löydökset kyllä jäivät mieleeni.

Meeri hylkää lapsensa ja miehensä ja palaa takaisin kotiin. Hän ei ikinä aikonut tehdä sitä, mutta jokin vetää häntä takaisin. Siitä huolimatta, että isä on kuollut, veli on suljettu psykiatriselle osastolle ja äidin kanssa Meeri ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä. Kotona on enää äiti, puhumaton, kuin eksyksissä oleva vanhus, joka kuitenkin ottaa Meerin vastaan ja alkaa kuin ihmeen kaupalla päästä taas elämään kiinni.

Kotitalon lähettyvillä sijaitsee Leväluhta, vanha arvoituksellinen paikka, joka vetää oudolla tavalla puoleensa. Se koitui isän kohtaloksi, ja sai veljen elämän sekaisin. Nyt se kutsuu myös Meeriä, ja hän olettaa äidinkin altistuneen paikan vaikutukselle. Kotitalo on huonossa kunnossa, siellä haisee kummalliselle ja näyttää ihan siltä, kuin talon rakenteissa kasvaisi jotain ylimääräistä. Kuin sientä. Kuin sitä samaa sientä, jonka Meeri löysi veljensä huoneesta. Jossa oli paljon mustia pisteitä, kuin pieniä silmiä.

Kauhujuoni lässähtää aavistuksen verran, kun mukaan sekoitetaan luonnontiedettä ja selitetään tapahtumia vähän liikaakin sen avulla. Silti tapahtumat ja perheen sisäiset ristiriidat ovat karmivia ja tarina toimii. Ei ehkä perinteisintä kauhua, mutta käy se näinkin. Lukiessa tuntui hyvinkin epämiellyttävä tunne niskavilloissa, ja se on minulle toimiva kelpo kauhukirjan mittari.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Leväluhta
Tammi, 2018
320 sivua

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Nappasin kirjastomme uutuushyllystä käteeni Shirley Jacksonin vasta suomennetun teoksen Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus 2018). Kauhukirjallisuudesta olen pitänyt aina, mutta tämä kirja oli melkoisen erilainen kuin tyypilliset nykykauhukirjat. Alkuteos onkin ilmestynyt 1960-luvulla, ja kirjan takakannessa sitä luonnehditaan goottilaisen kirjallisuuden klassikoksi.

Heti kirjan alussa selviää, että kertojapäähenkilön perhe on kuollut lukuunottamatta Constance-sisarta ja pyörätuolissa istuvaa Julian-setää. Merricat eli Mary Katherine on sisartaan huomattavasti nuorempi, ja Constance vaikuttaa olevan se, joka talouden asioista vastaa. Setä on jo sen verran huonossa kunnossa. Merricatin vastuulla on ostosten hoitaminen, sillä muut eivät poistu talosta laisinkaan.

Kyläläiset suhtautuvat Blackwoodin sukutalon väkeen karsaasti, jopa vihamielisesti. Heistä puhutaan selän takana, varsinkin siitä päivästä. Siitä päivästä, kun melkein kaikki Blackwoodit kuolivat myrkytykseen. Sokerissa oli myrkkyä, ja siltä välttyivät vain Julian-setä, (joka käytti sokeria hyvin vähän), Constance (joka ei käyttänyt sokeria lainkaan) sekä Merricat (joka ei osallistunut koko aterialle vaan oli huoneessaan arestissa). Constancea syytettiin myrkyttämisestä, mutta hänet todettiin syyttömäksi. Mistä myrkky joutui sokeriin? Se on asia, joka kiinnostaa kaikkia. Julian-setä on omistanut elämänsä tapauksen muistelemiselle ja tutkimiselle, eikä hän anna muidenkaan unohtaa sitä. Constance on eristäytynyt tapauksen jälkeen ja Merricat on kasvanut ilman ohjausta lievästi sanottuna erikoislaatuiseksi nuoreksi naiseksi.

Sitten eräänä päivänä taloon saapuu tyttöjen serkku Charles, joka saa Constancen ulos kuorestaan ja Merricatin ja Julian-sedän pois tolaltaan. Asiat ovat muuttumassa sietämättömällä tavalla, ja jotain on pakko tehdä.

Erikoinen, mielenkiintoinen tarina! Ei tosiaankaan ihan tyypillisintä kauhua, mutta kovasti sinne päin. Toivottavasti muitakin hänen teoksiaan suomennetaan vielä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle (1962)
Suomentanut Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus, 2018
198 sivua

Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta

Kauhu on novelleihin erinomaisesti passeli genre. Yhteen novellikokoelmaan mahtuu yleensä monta erityylistä ja eri pelottavuusasteista tarinaa - niin tässäkin tapauksessa. Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media 2017) sisältää kolmetoista kauhunovellia, joiden kauhun lähteenä tai aiheena on oma keho. Mielenkiintoinen idea!

Oma keho voi toki olla aika monellekin pienemmän tai suuremman kauhun aihe. Kauhun alagenrenä "kehokauhussa" on kuitenkin kyse vielä pidemmälle viedystä ajatuksesta; siitä, että oma tuttu kroppa ei olekaan oikeasti niin tuttu, vaan jotain vierasta ja vastenmielistä, ehkä peräti hallitsematonta. Kehokauhuun liittyvät mm. muodonmuutokset ja mutaatiot, kaikennäköiset loiset tai kehoa syövät taudit sekä kehon silpoutuminen tai hajoaminen. Genrenä kehokauhu ei ehkä ole aivan suurin suosikkini, mutta mielenkiintoisia novelleja aiheesta on kyllä saatu aikaan.

Antologiassa on mukana kolmetoista kirjailijaa: Katri Alatalo, Anni Nupponen, Frida Maria Pessi, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin, M.A. Tyrskyluoto, Eero Korpinen, Rimma Erkko, Janos Honkonen, Shimo Suntila, Anu Korpinen ja Markus Koskimies. Kaikki käsittelevät kehokauhua omasta näkökulmastaan, toinen toistaan hyytävämmin.

Kokoelman novelleista omia suosikkejani ovat Katri Alatalon niminovelli Tämä jalka ei ole sinun, joka on hyvinkin elokuvamainen kuvaus "omaa elämäänsä" elävästä jalasta. Tuli ihan mieleen se vanha kauhuleffa auto-onnettomuudessa irtoavasta kädestä, joka alkaa murhata ihmisiä (...olikohan se Kuristava kauhu tai jotain sinne päin...); Artemis Kelosaaren Älköön mikään koskaan muuttuko, jossa vuonna 1986 vahingossa hirttäytynyt henkilö jatkaa kertomustaan vielä vuosia kuolemansa jälkeenkin; sekä Janos Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka on minunlaiselleni hammaslääkärikammoiselle melkoisen "kovaa kauhua".

Tämän antologian myötä novellihaaste taitaa minun osaltani lähestyä loppuaan. Monta kokoelmaa olisi vielä odottamassa, mutta niiden lukeminen taitaa jäädä haasteen ulkopuolelle. Haastekoonti seuraa vielä myöhemmin. Kirja sopii myös Spefi-haasteen kohtaan 3: kauhukirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta
Toim. Artemis Kelosaari & Shimo Suntila
Tajunta Media, 2017
219 sivua

Kristina Ohlsson: Lasilapset (Lasilapset #1)

Lasten ja nuorten kauhukirjoista on välillä huutava pula. Tietynikäisiä tenavia kiinnostaa kaikki pelottava ja yliluonnollinen, eikä heille kuitenkaan viitsi kovin pelottavia kirjoja vinkata. Niinpä otinkin Kristina Ohlssonin Lasilapset (WSOY 2018) ilolla vastaan ja luettavaksi. :)

Billien ja hänen äitinsä uudessa kodissa tapahtuu kummia. Tuntuu kuin talo yrittäisi pelotella heidät tiehensä. Billie perehtyy kavereidensa Simonan ja Aladdinin kanssa talon historiaan, joka osoittautuukin varsin synkäksi. Mitä enemmän he saavat selville, sen pikemmin Billie haluaa muuttaa pois, ennen kuin mitään kauheaa tapahtuu. Ja sitten eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan... (takakansiteksti)

Tämä oli oikeasti jännä ja pelottava! Niskakarvat nousivat passelisti pystyyn lukiessa. Jo ennen muuttoa  talo tuntuu Billiestä vastenmieliseltä, eikä hän haluaisi muuttaa sinne. Hänestä on outoa, että edelliset asukkaat ovat jättäneet kaikki huonekalut lähtiessään, aivan kuin olisivat kadonneet jäljettömiin. Ja kun taloon on asetuttu, siitä ei joku tunnu tykkäävän. Olohuoneen kattolamppu heiluu itsekseen (iik), huonekalujen pölypintaan ilmestyy kädenjälkiä (kääk) ja Billie löytää jopa uhkaavia viestejä, joissa häntä varoitellaan nuuskimasta asioita.

Mutta eihän Billie tietenkään voi jättää asioita sikseen, vaan ottaa selvää entisistä asukkaista ja talon historiasta. Ja mitä enemmän hän saa tietää, sen hyytävämmältä alkaa tuntua. Kaikille talon aiemmille asukkaille on tapahtunut jotain ikävää. Kuinka kauan Billie ja äiti ovat turvassa?

Lasilapset liittyvät taloon olennaisesti. Billie löytää vierashuoneesta lasisia lapsihahmoja, jotka tuntuvat vaihtavan itsestään paikkaa. Tutkiessaan talon historiaa hän saa tietää, että aikanaan talossa on toiminut lastenkoti, jonka asukkaista muutama on ollut tällaisia "lasilapsia": lapsia, jotka olivat kärsineet syntymästään saakka vaikeasta luukadosta. Heitä piti valvoa jatkuvasti, etteivät he kaatuneet ja kolhineet itseään. Onko joku lasilapsista jäänyt kummittelemaan taloon?

Vaikka osalle tapahtumista vaikuttaa löytyvän vähemmän yliluonnollinen selitys, silti jotain jää auki. Onneksi tämä onkin sarjan ensimmäinen osa. Kirja pääsee siis mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen. Ja Helmet-haasteesta täytettäväksi sopii vaikkapa kohta 6 (kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa; kirja on julkaistu myös äänikirjana).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Glasbarnen (2013)
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
202 sivua

Jännitystä ja toimintaa nuorille

Tässä pari viime vuonna ilmestynyttä nuortenkirjaa, jotka ovat odottaneet bloggausvuoroaan jo pitemmän aikaa.

Viveca Sten on varmaan monelle tuttu aikuisten dekkareistaan. Nyt hän on yhdessä tyttärensä Camillan kanssa kirjoittanut myös nuorille suunnatun jännityskirjan Syvyyksissä (Otava 2017), joka aloittaa uuden Synkät vedet -sarjan. Kirja sisältää myös kauhuun viittaavia elementtejä, eli se oli paikoitellen todella jännittävä.

Jokin seuraa meitä. Käsivarsieni karvat nousevat pystyyn kun huomaan, miten lähellä olento on. Miten saatoin kuvitella, ettei se muka huomaisi meitä? Miten saatoin? Ajamme jo täysillä, mutta se ei riitä. Nyt se lähestyy pikavauhtia, kuroo välimatkaa umpeen, vaikka minä kuinka yritän päästä pakoon. Minä näen, vaikka en näekään, tunnen että se on vain muutaman metrin päässä veneestä. On liian myöhäistä.
Koukuttava nuorten trillerisarja menestysdekkaristeilta!
Syksyinen suunnistustunti saaressa saa karmivan käänteen, kun poika Tuvan luokalta katoaa. Tuva tuntee kotipaikkansa saaret, luodot ja vedet läpikotaisin. Mutta tänä syksynä jokin on vialla. Synkkä sumu peittää kaiken, Tuva näkee outoja hahmoja metsässä, ja tummat pelottavat varjot aaltoilevat meressä. Ja ne seuraavat Tuvaa. (takakansiteksti)

Kun itse olen kuivan maan kasvatti, jo meri elementtinä on outo ja pelottava. Toisaalta tämä jää taustalle, kun kirjassa alkaa tapahtua kummia. Mihin poika katoaa? Mikä vedessä liikkuu? Miksi se seuraa Tuvaa? Kun katoamista aletaan tutkia, monien epäilykset kohdistuvat Tuvaan. Hän itse tietää olevansa syytön, ja pelätessään ettei häntä uskota hän alkaa itse tutkia asiaa yhdessä Rasmuksen kanssa. Mutta kuinka kauan Tuva itse on turvassa, kun kummat hahmot seuraavat häntä yhä kiinteämmin...

Monta asiaa jää auki eli koukutuin kyllä odottamaan jatkoa kirjalle, joka ottaa myös vahvasti kantaa Itämeren huonoon tilaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Camilla & Viveca Sten: Djupgraven (2016)
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2017
268 sivua

Chris Weitz voi olla tuttu nimi ainakin elokuvista kiinnostuneille. Hän on ohjannut esim. Twilight- ja American Pie -elokuvat, ja nyt häneltä on ilmestynyt nuorten dystooppinen toimintaromaani Kaaoksen päivät (Otava 2017), joka aloittaa The Young World -sarjan.

Räjähdysmäisesti levinnyt tauti on tappanut kaikki aikuiset ja lapset, vain nuoret ovat jäljellä. New Yorkissa arkipäivää ovat myrkkysavu, tulipalot ja raivohullut sekopäät, jotka eivät enää välitä mistään.
Selviytyjät ovat kerääntyneet heimoihin. Washington Squaren rauhallisessa leirissä ruoka ja lääkkeet ovat käymässä vähiin. Kun yksi heimon jäsenistä löytää taudin nujertamisen jäljille, Jefferson, vastentahtoinen johtaja, ja Donna, tyttö jota hän salaa rakastaa, johdattavat retkikunnan vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta keskikaupunkia, jossa vallitsevat väkivaltaiset lait... (takakansiteksti)

Jep. Jotenkin niin amerikkalaista, niin amerikkalaista että. Ja niin elokuvamaista ja koukuttavaa. Jotain tässä oli joka tökki pahastikin, mutta kuitenkin enimmäkseen tykkäsin. Kirjasta tulee elävästi mieleen "toiminta-rymistelyleffa", enkä pahasti ylläty jos sellainen valkokankaille jossain vaiheessa ilmestyykin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Chris Weitz: The Young World (2014)
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
317 sivua

Mats Strandberg: Hoivakoti

Mats Strandbergin esikoisteos Risteily oli huikean hieno kauhuromaani, ja odotukseni olivat aika korkealla Hoivakodin (Like 2017) ilmestyessä. Enkä pettynyt. Vaikka vanhukset, muistisairaudet ja kuolema ovat monelle meistä herkkä yhdistelmä, minullekin, uskaltauduin kuitenkin ottamaan kirjan luettavaksi.

Lapsuudenkotiinsa palannut tuhlaajapoika Joel vie dementoituneen äitinsä Monikan laitoshoitoon. Pian muuton jälkeen Monikan tila romahtaa, ja Joel seuraa avuttomana, kun äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan kauhujen täyttämään maailmaansa. Mutta ovatko Monikan näyt harhoja vai käykö hoivakodissa kutsumattomia, pahansuopia vieraita? (takakansiteksti)

Joelin isä on kuollut jo kauan sitten, ja äiti on asunut yksikseen poikien lennettyä pesästä. Joel on viettänyt levotonta elämää suuressa kaupungissa, mutta äidin voinnin huononnuttua hän on muuttanut takaisin lapsuudenkotiinsa äitiään hoitamaan. Lopulta on aika siirtää äiti laitokseen, sillä jokapäiväinen selviytyminen on jo melko haastavaa. Joelin on vaikeaa saada äiti ottamaan lääkkeensä, ja lisäksi äiti väittää että isä on edelleen heidän luonaan. 

Mäntykodissa Monikasta alkaa huolehtia joukko hoitajia. Heidän joukossaan on Nina, Joelin ystävä lapsuus- ja nuoruusajoilta. Elämä on vienyt Ninan ja Joelin eri teille, mutta nyt heidän on pakko kohdata toisensa ja myös menneisyytensä. Kun Monikan vointi alkaa nopeasti huonontua entisestään, molemmat ovat aluksi neuvottomia. 

Aivan kuin jokin söisi häntä sisältäpäin. (s. 186)

Lopulta on selvää, että jotain ylimääräistä on muuttanut Mäntykotiin Monikan mukana. Miten se saadaan lähtemään, onkin toinen juttu. Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen kohtaan 39: ikääntymisestä kertova kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mats Strandberg: Hemmet (2017)
Suomentaneet Ida Takala ja Stella Vuoma
Like, 2017
367 sivua

Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita

Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhdessä kirjoittama novellikokoelma Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita (Haamu 2014) tarjosi mainion lukupaketin niin Halloween- kuin novellihaasteeseenkin.

Ystäväni, jos haluat tulla tapaamaan minua, Sinun täytyy vain löytää tänne. Ja muista, tähän hotelliin voit kirjautua sisään milloin vain haluat. Tämä hotelli on aina avoinna.
Hotelli Ikuisuus vie vieraansa oudoille matkoille ihmismielen pimeisiin salaisuuksiin, toiveisiin, pelkoihin, himoihin ja kiellettyihin kaipauksiin.
Sen huoneet on kalustettu mustalla pitsillä, silkillä ja sametilla, mutta kaapeista löytyy luurankoja, riivattuja koneita, outoja yön olentoja, risaisia munkinkaapuja, kirottuja nukkeja, syntejä ja verta. Soita kelloa ja astu kynnyksen yli. (takakansiteksti) 

Kirja koostuu 22 novellista, jotka vaikuttavat aluksi aivan toisistaan irrallisilta. Tarkemmin lukiessa osoittautuu, että jokainen novelli liittyy jotenkin edeltävään novelliin. Kahden kirjailijan novellit on sijoitettu kirjaan vuorotellen, eli yhteistyötäkin on siis tehty järjestelmällisesti. Toisaalta kaikki novellit toimivat myös yksittäin luettuina, mistään ei ns. jää paitsi, vaikkei olisi lukenut muita kokoelman novelleja. Kokoelman viimeinen novelli, Hotelli Ikuisuus, kokoaa tavallaan kaiken aiemmin luetun kokonaiseksi tarinaksi.

Meneillään oleva novellihaaste tarjoaa käyttöön ainakin itselleni bloggaamisessa uudenlaisen välineen, peukuttamisen. Se on näppärä väline nostaa esiin yksittäisiä novelleja, näin ainakin olettaisin... ja ajattelin kokeilla. :)

Henry Ahon novelli Mytty ansaitsee peukutuksen näkökulmansa ansiosta. Novellissa äiti kertoo, kuinka löytää tyttärensä kanssa talon ullakolta vanhan nukkensa Mytyn. Tytär haluaa tehdä Mytylle uudet kasvot, mutta pelkää epäonnistuvansa. Äiti kertoo tyttären yrityksistä ikään kuin ulkopuolisena, mutta loppujen lopuksi päätyy itse tekemään nukelle kasvot. Tästä seuraa novellin varsinainen kauhuelementti. Näkökulma tavallaan "vinksahtaa" sijoiltaan, kun äiti puuttuu asiaan.

Toinen peukutuksen ansaitseva novelli on Henry Ahon Pientä laittoa vailla. Mieskertoja kertoo mökkiremontistaan ja huonosta suhteesta vaimon kanssa, ja siitä miten nämä asiat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Mies itsessään on jo mielenkiintoinen henkilöhahmo, mutta vielä enemmän uteliaisuutta herättää vaitelias mökkinaapuri.

Jaana Ala-Huissin novellia Osasto peukutan miljöönsä puolesta. Hyvin pian käy selväksi että kyseessä on dystooppinen paikka, koneiston lailla toimiva Osasto, joka alistaa kaikki (Asukkaansa? Potilaansa?) nimettömiksi, perheettömiksi, vaille ammattia ja kansalaisuutta. Se on kaikki, mistä kertoja tietää mitään, ei ole aikaa ennen Osastoa. Ennen kaikkea, Osasto ei salli erilaisuutta. Hyytävä tulevaisuudenkuva.

Seuraava peukutus menee Jaana Ala-Huissin novellille Silta. Sillalla tapahtuu onnettomuus; se erottaa naisen miehestään ja yhteisöstään, kuten on tehnyt monille ennen häntä. Siltaan liittyy jotain selittämätöntä. Toisaalta elämä vaikuttaa jatkuvan ihan tavalliseen tapaan, samalla kuitenkin on selvää ettei näin ole. Silta on suurin konflikti kaikista.

Kaiken kaikkiaan Hotelli Ikuisuus on hieno kokonaisuus, joka jää mieleen pitemmäksi aikaa. Suosittelen kaikille novellien ja kauhun ystäville! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita
Haamu, 2014
141 sivua

Ilkka Auer: Anastasia

Kotimaista nuorten kauhua ei ole pitkään aikaan ilmestynyt, mutta nyt tilanne onneksi korjaantui taas yhden kirjan verran. Ilkka Auer on aiemmin kirjoittanut nuorten fantasiaa, ja nyt häneltä ilmestyi ensimmäinen kauhuksi luokiteltava nuortenromaani Anastasia (Haamu 2017).

Laukku täynnä kauhua: kirjoja, sarjiksia ja leffoja. Kristian on valmis pitkään kesälomaan! Isovanhempien luona on kaikki mitä lomalta kaipaa. Hyvää ruokaa, oma rauha ja seikkailuja Neuvostoliiton entisellä sotilastukikohta-alueella. Ja mikä parasta: sydänystävät Matias ja Elsa. Aika ihana Elsa.
Mutta Kristian ei aavista, että kaikki mukaan pakattu kauhu kalpenee sen rinnalla, mihin hän itse on astumassa. Kylässä on tapahtunut outoja kuolemia ja katoamisia, joiden jäljille kolmikko pääsee. Kesä muuttuu kammottavaksi painajaiseksi, kun vuosikymmeniä kylää piinannut pahuus on taas astumassa esiin. Tutut kylähullut käyttäytyvät entistä oudommin. Eläintenraatoja löytyy naulattuna sähköpylväisiin. Kumma kulkuri aiheuttaa pakokauhua. Onko murhaaja liikkeellä? Ja kuka on seuraava uhri? Elsa?
Puna-armeijan räjäyttämä vanha kirous on kaivettu esiin. Sen lonkerot ulottuvat lähemmäksi, kuin kolmikko aavistaakaan. Kaiken keskellä tuntuu olevan tyttö nimeltään Anastasia. Kuka hän on? Saavatko ystävykset siihen vastausta? Vai ovatko he tienneet sen aina? (takakansiteksti)

Huh huh! Melkoisen rönsyilevää tekstiä, mutta ytimestä löytyy tiukka tarina pahuudesta ja sen voimista. Tapahtumiin liittyy Kristianin mummolan lähiseutu vanhalla Neuvostoliitolle kuuluneella alueella bunkkeritukikohtineen. Kun neuvostoarmeija lähti ja sinetöi bunkkerin takanaan, jotain jäi. Jotain, joka pääsee jälleen ilmoille vuonna 1965 ja jatkaa tuhotöitään aika-ajoin. Lähiseudun asukkaat tuntevat nämä ajanjaksot Kalmankesinä, jolloin katoaa ja kuolee ihmisiä. Kristian kavereineen kuulee Kalmankesistä, ja he havahtuvat huomaamaan että ihan lähiaikoina on kadonnut ihmisiä. Onko nyt jälleen Kalmankesä? Kuka kuolee seuraavaksi?

Pitkän aikaa mietin kirjan nimeä, mutta sekin sai selityksensä. Tapahtumiin liittyy myös Venäjän viimeisen tsaarin, Nikolai toisen, ja hänen perheensä karu kohtalo Jekaterinburgissa, Ipatjevin talossa. Mielenkiintoinen teoria tässäkin esitetään. ;)

Kirja ansaitsee ehdottomasti paikkansa tämän vuoden Halloween-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ilkka Auer: Anastasia
Haamu, 2017
245 sivua

Anne Leinonen: Metsän äiti

Anne Leinosen uutuusromaani Metsän äiti (Atena 2017) on kertomus suvun painolastista, sovituksesta ja uhrista, joka on aina annettava.

Suolle surmattu tyttö. Mökkiinsä palanut mies. Metsä, joka hengittää.
Vihainperän käkkyrät männyt ovat sukupolvien saatossa nähneet paljon. Kun Riina palaa vuosien jälkeen töihin kotiseudulleen, hän törmää rauhallisen maalaiskylän sinnikkääseen vaikenemiseen. Onko nuoren naisen surmaaja yhä vapaana, ja miksi Riinan valvepainajaisissa toistuu yhä uudestaan kuva mökkiinsä palavasta miehestä? Kun naapurin kellarista löytyy kuollut mies, Riinan on pakko alkaa tutkia Vihainperän menneisyyttä. Hänen on selvitettävä, miten hänen hulluksi tullut äitinsä liittyy näkyihin - ja onko hän itse vaarassa. (takakannesta)

Riina palaa kotikonnuilleen tutkimaan kylän kellareita. Menneisyyden tympeät tapahtumat (isän katoaminen ja äidin mielenterveysongelmat) tuntuvat painavana taakkana, ja lisäksi Riina havaitsee olevansa raskaana. Sekö hänet saa herkistymään näyille vai mikä on syynä? Joka tapauksessa Riina kokee kummia kierrellessään pitkin kylää.

Mieltä askarruttaa myös kauan sitten kuollut, suolle tapettu naapurin tyttö. Miksei tekijää ole saatu kiinni? Ja mihin liittyy Riinan näyissä esiintyvä mökkiinsä palava mies? Kun asiat lopulta alkavat selvitä, vaikuttaa siltä ettei Riinakaan ole turvassa.

Tässä kirjassa oli hyvin rakennettu kertomus, mutta aineksia olisi ollut paljon enempäänkin. Nyt ainakin minulle kävi niin, että takakansi tuli vastaan ihan yllättäen enkä ollut päässyt kovinkaan hyvin selville kylänväen salaisuuksista. Kaikki tapahtui jotenkin liian hätäisesti ja äkkiä, niin että minä parka putosin kärryiltä. Siitä huolimatta pidin kirjasta ja sen hiipivän hyytävästä tunnelmasta. Kauhun rajamailla mennään.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anne Leinonen: Metsän äiti
Atena, 2017
208 sivua

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

Marko Hautala on kirjoittanut loistavia kauhutarinoita, mutta edellisen romaaninsa Kuokkamummon (Tammi 2014) jälkeen tämä Kuiskaava tyttö (Tammi 2016) oli pieni pettymys. 

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä. 
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti. 
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et. (takakansiteksti)

Periaatteessa jees. Takakansi lupaa paljon, ja alku on vielä melko hyytävää. Mutta sitten, jossain vaiheessa tapahtuu... jotain, ja loppu lässähtää. Jotenkin koko juttu aivan kuin hajoaa käsiin eikä mistään saa mitään tolkkua. Harmittaa, olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta eihän sitä aina saa mitä haluaa. :-/


Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Tammi, 2016
255 sivua

Novelleja Suomesta ja Kiinasta

Novellihaaste tuntuu etenevän tuskallisen hitaasti, mutta kuitenkin jotain olen saanut luettua. Niputan nyt yhteen postaukseen kaksi täysin erilaista novellikokoelmaa, joista toinen oli nopeasti ahmaistava ja toinen taas vaati enemmän sulattelua. 

Se nopeammin luettava oli näistä kahdesta hyvinkin ilmeisesti Samuli Antilan Rajat ja muita kauheita tarinoita (Kuoriaiskirjat 2014), kiinalaisen Gao Xingjianin Vaarin onkivapa (Otava 2009) taas eteni paljon hitaammin, novelli tai korkeintaan kaksi kerrallaan. 

Perheenisän talonrakennusprojekti saa karmivan käänteen, kun tontilta paljastuu kutsumaton vieras. Kilpauransa onnettomuuteen lopettanut rallikuski joutuu menneisyyden haamujen vainoamaksi. Nuori rakennusmestari palkataan rakentamaan kellotapuli syrjäisen kylän seurakunnalle, mutta hämäläisen maalaisidyllin taustalla värjyy aavistus hulluudesta ja kuolemasta. 
Samuli Antila tnnetaan paitsi historiallisesta romaanistaan Kirveenkantajat, myös lehdissä ja antologioissa julkaistuista kauhunovelleista. Tähän kirjaan on koottu niistä parhaat. Nämä kauheat tarinat vievät lukijansa Atlantin aalloilta jatkosodan hyisiin juoksuhautoihin, öisiltä hautausmailta kartanoiden synkkiin kellareihin. (takakansiteksti)

Antilan kauhunovellikokoelma sisältää seitsemän novellia, joiden kauhu on melko salavihkaista ja "erikoista", positiivisessa mielessä. Oma suosikkinovellini tästä kokoelmasta on niminovelli Rajat, jossa perheenisä rakentaa taloa ja kohtaa työmaalla jotain karmaisevaa... mutta vielä karmivammaksi novelli muuttuu, kun kutsumatonta vierasta ryhdytään häätämään tontilta pois.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita
Kuoriaiskirjat, 2014
129 sivua

Gao Xingjianin novellit ovat hyvin erilaisia, viipyileviä ja paikoitellen jotenkin pysähtyneen tuntuisia. Aiheet vaihtelevat melko lailla laidasta laitaan. 

Kulttuurivallankumouksen erottamat lapsuudenystävät kohtaavat toisensa osaamatta tunnustaa rakkauttaan. 
Nuoripari kokee häämatkallaan, miten päihdyttävään onneen kietoutuu sanaton ahdistus. 
Koti-ikävän vaivaama mies uppoaa muistikuviin lapsuutensa vaarista, mutta ovatko muistot muistoja ensinkään, onko mennyttä enää olemassa? 
Menneisyyden otteessa tempoilevien ihmisten melankoliset, katkeratkaan tunnot eivät silti nujerra novellien syvää huumoriaa ja humaania elämänuskoa. (kirjan kansiliepeestä) 

Otavan kirjasto -sarjassa julkaistu Vaarin onkivapa sisältää 17 novellia, joissa kerrotaan modernisoituvasta kiinalaisesta elämänmenosta kulttuurivallankumouksen jälkeen. Itse pidin eniten novellista Sadetta, lunta ja sen sellaista, jossa kertoja jää pitämään sadetta pieneen vajaan ja joutuu salakuuntelijan asemaan, kun kaksi tyttöä tulee samaan vajaan seinämän toiselle puolelle. Tyttöjen keskustelu ja kikattelu tuntuu melko huvittavalta ja absurdilta, mutta sen aitous jättää hyvän mielen. Myös kirjan niminovelli Vaarin onkivapa oli melko kiehtova, vaikka minusta tuntuu että en varmaankaan edes kunnolla ymmärtänyt sitä. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Gao Xingjian: Gei wo laoye mai yugan
Suomentanut Riina Vuokko
Otava, 2009
381 sivua

Näillä kahdella kirjalla novellihaasteeni loikkaa eteenpäin 24 novellin verran. Näin pääsen jo 40 luettuun novelliin.

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Kemianopettajan käsi haisee päivä päivältä pahemmalta. Pikajunaan 214 nousee mummolaan matkustavien Irinan ja Toivon lisäksi laiha nainen, jolla on hyönteismäiset silmälasit. Tivolin onnenonginnasta voitettu nukke ei taida olla ihan tavallinen... 
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta on yhtä aikaa karmea, kaunis ja ilkikurinen tarinakokoelma nuorille. Kirjan tarinat säikyttävät, hihityttävät ja käsittelevät pinnan alla monia nuoria ahdistavia asioita, kuten koulukiusaamista, vanhempien eroa ja yksinäisyyttä. (takakansiteksti)

Magdalena Hain uusin nuortenkirja Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto 2016) sisältää hyytävänhauskan kokoelman kertomuksia Uhriniituntakaisen kylästä ja sen asukkaista. Kylä on erikoislaatuisen tuntuinen paikka, jossa en ehkä välttämättä haluaisi asua itse. Kirjan alussa kylästä kerrotaan joitakin "faktatietoja", esimerkiksi kunnan pinta-ala (666,4 neliökilometriä). Historiasta ei tiedetä kovinkaan paljon. 

Varhaisimmat kirjalliset tiedot Uhriniituntakaisen kylästä ovat peräisin niinkin myöhäiseltä ajalta kuin 1500-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, mutta jo tätä ennen satunnaiset kulkijat kertoivat kohdanneensa erämaassa kummallisia kulkijoita, joista useat väittivät asuneensa niillä main. Asian ylös kirjannut pappismies arveli kyseessä olleen liikkuvaa elämäntapaa yhä ylläpitäneen lapinkansan, mutta seudulla kulkevissa tarinoissa puhuttiin myös peikoista ja metsänväestä. (s. 5)

Kirjan tarinat ovat näennäisesti ihan irrallisia toisistaan, mutta muutamia samoja henkilöitä niissä esiintyy. Samoin viitteitä ja vihjauksia samoihin tapahtumiin esiintyy useammassakin tarinassa. Näin kylästä ja sen väestä muodostuu tietynlainen käsitys ja mielikuva. Kaikki ei todellakaan ole ihan sitä miltä aluksi näyttää. 

Tykkään kirjailijan tyylistä ja siitä, miten pinnan alta löytyy ihan oikeita, vakaviakin asioita, vaikka tarina on kerrottu suhteellisen humoristiseen ja hitusen pelottavaan sävyyn. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa kirjan aloittava tarina Lokakuu, jossa kiusattu poika pakenee kiusaajiaan rantaan, loukkaa siellä jalkansa ja tapaa erikoisen tytön.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta
Karisto, 2016
229 sivua

Steinar Bragi: Sumu

Psykologista jännitystä Islannin takamailta.
Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannissa, kun heidän jeeppinsä törmää sankassa sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä. (kustantajan esittelyteksti) 

Tarina etenee vuorotellen eri päähenkilöiden näkökulmista, ja samalla heidän elämiään ja kirjan alkutilanteeseen päätymistään valotetaan enemmän. Tämä ei aina tunnu kauhean toimivalta ratkaisulta, ja selonteot rönsyilevät jotenkin kummallisesti, tuntuu että mukana on paljon täysin tarpeetonta sanahelinää.

Odotukset olivat aika suuret tämän kirjan suhteen, mutta valitettavan laimea vaikutelma tästä jäi. Aineksia olisi ollut paljon enempäänkin, ja nyt ainakin minulle jäi turhan monta asiaa turhan hämäräksi. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä e-kirja oli matkalukemisena kaverien kanssa tehdyllä viikonloppureissulla, eli keskittyminen kirjaan ei välttämättä ollut tavallista luokkaa... ;)

Maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tällä kirjalla kuitataan Islanti käydyksi.

Mistä kirja minulle: e-kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Steinar Bragi: Hálendið 
Suomentanut Tuomas Kauko
Like, 2016 
e-kirja

Hanna Morre: Tuonen tahto

Vielä yksi kauhukirja ehtii mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! :) Lomanlopettajaislukemisena ahmaisin Hanna Morren esikoisromaanin Tuonen tahto (Osuuskumma 2016). Olen huomannut kirjasta bloggauksia monellakin taholla, mutta olen yrittänyt vältellä niiden lukemista vielä. Jotenkin on kuitenkin tullut vaikutelma, että kirjasta on pidetty. Eikä mikään ihme! Pidin minäkin, kovasti. 

"Oletkos jotakin vailla?" 
Espoolaispariskunnan avioliitto järkkyy, kun heidän tyttärensä menehtyy rattijuopon uhrina. Tytti ja Timo yrittävät kumpikin selvitä menetyksestä omalla tavallaan - hinnasta välittämättä. 
Tuonen tahto kertoo parisuhteesta, vanhemmuudesta ja syyllisyydestä. Teoksessa kauhuelementit  yhdistyvät suomalaiseen mytologiaan. (takakannesta) 

Jokaiselle vanhemmalle pahin kuviteltavissa oleva kauhuskenaario on varmaankin oman lapsen menettäminen. Hanna Morre onnistuu mielestäni kuvaamaan vanhempien surua ja tahoillaan käymää "selviytymistaistelua" ja romahtamista loistavasti. Äärimmäiseen suruun voi reagoida monella tavalla, ja kirjassa kuvatut reaktiot tuntuivat todellisilta. Selviytymiskeinojakin on monenlaisia... ja siinä voidaan toki mennä myös ojasta allikkoon. Niin kuin käy kirjassakin. Jotakin menee pieleen, pahasti...

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Hanna Morre: Tuonen tahto
Osuuskumma, 2016 
131 sivua

Mats Strandberg: Risteily

Blogi laahaa lomailun takia jäljessä, mutta ehkäpä se tästä. :) Syyslomareissulla Etelä-Pohjanmaalla lukemisena oli Mats Strandbergin hyytävä uutuus, Risteily (Like 2016). Jotenkin ajattelin tarttuneeni dekkariin, mutta kun hoksasinkin genren kauhuksi, alkoi melkein hirvittää liikaa. Majapaikkamme kun oli pimeällä maaseudulla kaukana katuvaloista... ;) 

Tervetuloa elämäsi viimeiselle risteilylle 
Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa laivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa. 
Kun äidin silmä välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. (takakansiteksti) 

Olipa kirja! Ei ole Strandbergia turhaan verrattu Stephen Kingiin Aftonbladetissa, kuten takakansi myös kertoo. Suljettu paikka, kuten saari, lukittu rakennus tai tässä tapauksessa laiva, tuo aina oman lisäjännityksensä tapahtumiin. Siinä mielessä kirja toikin mieleeni Vappulukuhaasteen aikana lukemani Sarah Lotzin teoksen Neljäs päivä, jossa myös risteillään hyytävissä tunnelmissa. Strandbergin kirja kuitenkin hakkaa Lotzin mennen tullen ja palatessa, ihan sata-nolla. 

On melkoinen ihme, jos tämän kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli laivalle. Joskus muinoin lapsena Ruotsin-risteilyt olivat hupaisia reissuja. Ne muutamat vanhempana tehdyt laivareissut ovatkin olleet jotenkin paljon ahdistavampia, epäilemättä ainakin Estonian uppoamisen takia. (Sen jälkeisenä keväänä vetikin hiljaiseksi, kun luokkaretkilaiva Tukholmaan kulki suurin piirtein samaa reittiä.) Koskaan en kuitenkaan ole osannut laivalla pelätä mitään tämän (tai Lotzin) kirjan kaltaisia tapahtumia, mahdolliset myrskyt ja merisairaudet ovat aina olleet riittävän pelottavia. 

Oma luku sinänsä on näkökulman vaihdos: nyt kuvataankin monelle suomalaiselle niin tuttuja Ruotsin-risteilyjä ruotsalaisten näkövinkkelistä, Suomen-risteilyinä. Kovin erilaiselta meininki ei kuitenkaan vaikuta, vaikka suomalaisten juomiselle hitusen irvistelläänkin. Vaan osaa tämän kirjan ruotsalainen henkilökaarti kallistaa pulloa itsekin! ;) Henkilögalleria on laaja, mutta vaihtelu henkilöiden ja näkökulmien välillä toimii. Varsinaista päähenkilöä ei tästä kirjasta osaa nimetä, kaikilla on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa tarinassa. 

Kauhua siis riittää koko risteilyn ajaksi, eikä loppu ole kovin lupaava... nimittäin ihmiskunnan kannalta. Ehdottomasti mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mats Strandberg: Färjan 
Suomentanut Stella Vuoma
Like, 2016
517 sivua

Tuomas Saloranta: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia

Mikäs hämärinä lokakuun iltoina olisi mukavampaa lukemista kuin kauhunovelli? Niitä luin hiljattain kokonaisen kirjallisen, nimittän Tuomas Salorannan kokoelman Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia (Kuoriaiskirjat 2014).

Tiedätkös, kauan sitten sammakot hallitsivat tätä maata. Nii-in, sammakotpa hyvinkin. Sammakot ja heidän kuninkaansa. Ja tiedätkös, mikä oli sammakoiden kuninkaan nimi?
Tuomas Saloranta on julkaissut lehdissä ja antologioissa lukuisia novelleja. Tähän kirjaan on koottu hänen laajasta tuotannostaan kymmenen parasta kauhukertomusta. Luvassa on haudoistaan nousseita kuolleita, maan uumenissa ja merten syvyyksissä uinuvia muinaisia jumalia sekä etsijänsä turmioon johdattavia kiellettyjä kirjoja, mutta kauhua herättävät myös veteraanipoliitikot, vanhat mummot ja itämurretta haastavat räyhänhenget. Ja selviääpä ohessa sammakoiden kuninkaan nimikin. (takakannesta)

Kokoelman kymmenen kauhukertomusta sisältävät runsaasti viitteitä Lovecraftin tuotantoon. Itse en sitä juurikaan tunne, mutta en antanut sen häiritä kokoelman lukemista. :)

• Keväistä kauhua lenkkipolulla - Lenkkeilijä joutuu väistelemään ja pakenemaan öriseviä ja huojuvia kanssakulkijoita 
• Mahtavat Ammoiset - H.P. Lovecraftin ja Boris Hurtan hengessä kirjoitettu kertomus hieman arveluttavasta Allan-sedästä, kielletyistä kirjoista ja vesikansasta.
• Pyörätuolimummo - Helsingin Ruttopuistossa oikeasti nähdystä pyörätuolia työntävästä mummosta innoituksensa saanut kertomus.
• Sammakkoprinssi - Sammakkotutkija, maisteri Westbacka, katoaa jäljettömiin ja jättää kaiken asessori Nordenin selvitettäväksi. Tästä novellista selviää se sammakoiden kuninkaan nimi. 
• Viimeinen kaukopartiomies - Häkellyttävästi harhaan johtava nimi, ei kerro talvi- eikä jatkosodasta, mutta melkoisesta henkiinjäämiskamppailusta kuitenkin. 
• Rontit - Itämurretta viäntävät kummajaiset johtavat kutsujansa tuhoon. Jälleen palataan kiellettyjen kirjojen pariin.
• Kari Tenho Väyrysen tapaus - Piristävän erilainen tarina, omanlaisensa kauhukertomus Suomen politiikan huipulta.
• Länsimetro viivästyy - Edelleen ajankohtainen novelli, jossa tarjotaan yksi näkemys siitä, miksei metro vieläkään toimi.
• Äidin talossa - Oma suosikkini kokoelmasta. Kertomus Marjatasta, joka aina vain palaa äitinsä luo. 
• Kaksi kesäyötä Bodominjärvellä - Pahamaineisella leirintäalueella tapahtuu taas.

Kelpo kokoelma, joka pääsee mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuomas Saloranta: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia 
Kuoriaiskirjat, 2014 
207 sivua