Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Joskus käy niin, että lukemansa kirjan unohtaa melkein saman tien. Ja sitten on niitä täysin päinvastaisia tapauksia, niin kuin vaikka Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori, jonka lukemisesta on pitkästi yli kaksi vuotta. Se kirja ei hevillä unohdu. Niinpä Clementin uutukainen Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) herätti mielenkiintoni välittömästi.

Pearl asuu äitinsä kanssa henkilöautossa. Vessassa voi käydä talovaunualueella, samoin suihkussa, ja ruoanlaittoonkaan ei välttämättä tarvita hellaa. Kylmälaukku takakontissa riittää. Kotikulmilla Floridan syrjäseudulla ihmisten eriarvoisuus on edelleen valitettava tosiasia, ja kodittomia riittää. Pearlin äiti on kuitenkin valinnut tällaisen elämän tarkoituksella, vaikka olisi voinut elää aivan toisella tavalla pöytähopeiden ja perintökalusteiden maailmassa. Pearlilla ei ole ketään muita sukulaisia kuin äiti, tai muista hän ei tiedä. Eikä kukaan äidin entisessä maailmassa tiedä hänestä. Pearlin syntymätodistuskin on väärennetty.

Elämä on ehkä vaatimatonta ja välillä vaikeaakin, mutta se on Pearlille täyttä elämää. Hänellä on äiti ja paras ystävä, April May talovaunualueelta. Muita hän ei tarvitsekaan. Äiti taas... hän tuntuu välillä tarvitsevan muitakin. Lyhyen aikaa (yhden päivän ja yhden yön) heidän autossaan asuu myös Mr. Don't Come Back, ja sitten seudulle saapuu Eli. Eli puhuu kuin laulaisi ja äiti on täysin myyty. Elin mukana kuvioihin tulevat aseet. Eli asuu lähikirkon pastorin luona, pastorin joka ostaa aseita lakkauttaakseen väkivallan Amerikasta. "Anna aseesi Jumalalle" -kampanja on huikea menestys, ja pastori aikoo jatkaa sitä niin kauan kuin Jumala käskee hänen lopettaa.

Äiti on koko ajan enemmän ja enemmän Elin lumoissa ja lopettaa työnsäkin. Sitten tulee päivä, jonka iltaa ei koskaan tullut. Päivä, jota aurinko ei koskaan lakannut polttamasta poroksi. Pearl kuulee, että äiti on ammuttu. Sosiaalityöntekijä tulee ja vie Pearlin mukanaan. Väliaikainen asuinpaikka löytyy iäkkään herra Brodskyn luota, jossa asuu ennestään jo kaksi muuta "ampumatapausta". Pearl pääsee ensimmäistä kertaa elämänsä aikana oikeaan sänkyyn nukkumaan, mutta koko ajan hän pelkää hetkeä jolloin sosiaalityöntekijä saapuu uudestaan viemään hänet pois. 

Ennen sitä hetkeä ovikelloa soittaa kuitenkin entinen naapuri talovaunualueelta, Corazón, jonka mukaan Pearl lyöttäytyy. Corazón salakuljettaa miehensä kanssa aseita Meksikoon, ja yhtäkkiä Pearl huomaa myös Elin olevan näissä kuvioissa mukana. No, kaikeksi onneksi Eli on aikanaan antanut aseen myös Pearlille ja hänen äidilleen... Vaikka Pearl saa kuulla totuuden isästään Eliltä, hän ei tunne armoa.

Tämän kirjan nappaan mukaan Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi voisin laittaa vaikkapa 11 eli "lempiosavaltioosi sijoittuva kirja". Lempi ja lempi, en nyt siitä tiedä, mutta voisin vaikka Floridassa joskus kuvitella käyvänikin. Lisäksi kirja edistää omaa "sivuhaastettani" (So American; jokaiseen osavaltioon sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Clement: Gun Love
Suomentanut Terhi Kuusisto
Like, 2018
278 sivua

Katja Törmänen: Karhun morsian

Osittain Spefi-lukuhaasteen innoittamana olen lyhyen ajan sisällä lukenut useampiakin fantasiakirjoja, viimeisimpänä Katja Törmäsen hienon teoksen Karhun morsian (Like 2018).

Kaksi naista miesten hallitsemassa viikinkimaailmassa.
Ennalta määrätty kohtalo.
Karhun kirous kaiken yllä.
Toisilleen tuntemattomat nuoret naiset, Surmankylän Aslaug ja Suolakarin Freydis, kulkevat kohti sukupolvia vanhaa kohtaloa, joka ratkaisee paitsi heidän myös kylien tulevaisuuden. Alistuvatko naiset kohtalonsa edessä, vai etsivätkö he oman tiensä huolimatta siitä mihin muinaiset valat ja kunnia heitä velvoittavat?
Karhun morsian on tiivistunnelmainen fantasiaromaani, joka voitti Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun. (takakansiteksti)

Tähän romaaniin on yhdistelty onnistuneesti historiallisia aineksia, fantasiaa ja vanhoja uskomuksia. Karhu on oikeasti ollut melkoinen jumalhahmo, jota on pelätty ja palvottu varsinkin Pohjoismaissa. Keskiössä on kaksi toistensa naapureina sijaitsevaa kylää, joista toisessa Karhu on hylätty ja kielletty. Silti molemmissa kylissä monen ihmisen kohtalo on sidottu jollakin tavalla Karhuun.

Ei ollut samantekevää, koska lapsi sai alkunsa. Pahin aika oli silloin, kun kylmin talvi oli jo ohitettu, mutta yö ja päivä olivat vielä tasavahvat. Se ei ollut hyvä aika ihmislapsen aloittaa taivaltaan, ei silloin kun Karhu heräsi ensimmäisen kerran. Tuolloin siitetyt lapset lähdetettiin, sillä he kantoivat sisällään valon ja pimeän rajaa, ja siltä rajalta oli helppo pudota.Aina lähdettäminen ei kuitenkaan onnistunut. Ja jos kyseessä oli Karhun morsian, se tarkoitti että Karhu halusi isomman uhrin, ja kun synnytyksen aika sitten vuoden pimeimpänä yönä koitti, Karhu odotti. (kirjan takakansiliepeestä)

Kirjan sisältämät takautumat ja siirtymät kylien välillä hankaloittivat jonkin verran kärryillä pysymistä, samoin Freydisin ja Aslaugin hahmojen samankaltaisuus. Tälle toki löytyi hyvinkin luonteva ja toimiva selitys, mutta ennen sitä olin vähän hukassa.

Kirjalla kuittaan Spefi-lukuhaasteen kohdan 2: fantasiakirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katja Törmänen: Karhun morsian
Like, 2018
390 sivua

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät (Earthend Saga #1)

Helmet-haasteen kohta 11 (jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja) tuotti jonkin verran päänvaivaa, kun halusin lukea romaanin enkä tietokirjaa. Lopulta hoksasin ja nappasin kirjaston palautushyllystä luettavaksi näyttelijänä paremmin tunnetun Gillian Andersonin scifijännärin Liekkien näkijät (Like 2015).

Painajaismaisia näkyjä
Aggressiivisia pakkoliikkeitä
Kielilläpuhumista
Outoja ihokuvioita
Nuoren tytön oireet saavat lastenpsykiatri Caitlin O'Haran ymmälleen, sillä hän ei ole koskaan aiemmin urallaan törmännyt vastaaviin. Pian samanlaisia tapauksia alkaa löytyä ympäri maailmaa. Caitlin huomaa päätyneensä keskelle yliluonnollisia tapahtumia, jotka näyttävät juontavan vuosituhansien takaa. (takakansiteksti)

Kirja on genressään ihan kelpo opus. Tapahtumia ja vauhtia on tietysti niin että välillä ihan hengästyttää, mutta se kuulunee asiaan. Kirjan alussa saadaan tietää salaperäisestä muinaisesineestä joka joutuu vääriin käsiin Falkland-saarilla, lähellä Etelämannerta. Kun se tuodaan New Yorkiin, sen haltuunsa ottanut ryhmä saa kokea esineen tuhoisan voiman. Kummia asioita tapahtuu myös joukolle nuoria eri puolilla maailmaa: Maanik New Yorkissa, Atash Iranissa, Gaelle Haitissa ja kenties monet muutkin kokevat samanlaisia pakko-oireita. Kun lastenpsykiatri Caitlin tutkii näitä tapauksia ja havaitsee jotain outoa myös poikansa Jacobin käytöksessä - puhumattakaan omista näyistään - hän on varma, että jotain todella erikoista ja epätavallista on tapahtumassa. Vaarassa eivät ole ainoastaan oireilevat nuoret.

Koukuttavasti kirjoitettu kirja, joka kyllä jättää tapahtumat niin auki, että on varmaan pakko lukea sarjan seuraavakin osa... Tämän kirjan myötä saan Helmet-haasteen tältä vuodelta pakettiin, 50 sopivaa kirjaa luettu!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Gillian Anderson & Jeff Rovin: A Vision of Fire (2014)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2015
330 sivua

Hanna Hauru: Jääkansi

Oululainen Hanna Hauru on minulle tuttu lähinnä novellistina. Hänen uusin teoksensa Jääkansi (Like 2017) on pienoisromaani, unenomainen tarina tytöstä, uudesta isästä ja sotienjälkeisestä elämästä pohjoisen pienessä pitäjässä.

Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta. (kustantajan esittelyteksti)

Nimettömäksi jäävä päähenkilö on kirjan alkaessa nuori tyttö. Isä on kaatunut ja tytön Bettiksi kutsuma äiti ottaa uuden miehen saman tien. Tytön elämästä tulee yhtä helvettiä. Betti saa vauvan joka annetaan sian hoidettavaksi kunnes kunnan täti vie sen pois. Vähän isompana tyttökin lähtee, pääsee töihin sairaalaan. Betti saa uuden vauvan, Ilarin. Sairaalassa tyttö päästää Lättähatun viereensä ja alkaa odottaa lasta. Paha isäpuoli ei jätä rauhaan sairaalassakaan ja vasta tämän hirttäytyminen armahtaa tytön ja muun perheen. Tytön on pakko palata kotimökkiin. Lapsi syntyy, tyttö ei halua sitä vaan nukkuu, nukkuu.

Herättyäni kuulin kylänraitin juorut, kun kuuntelin pihalla tarkkaan enkä antanut tuulen viedä sanoja korvieni ohitse.
Betti ei ollut välittänyt huolehtia hullun siittämästä äpärästä vaan oli antanut sen Ilarille leluksi. Kun se oli unohtunut leikeistä, naapurin vanhapiika oli varastanut pihalle hylätyn vauvan hoivattavakseen ja kuiskaillut tuutulauluna Jumalan sanoja sen korviin poistaen siten synnin.
Juoruja kulki edelleen ja kuulin, kuinka Betti talutti kompastelevaa Ilaria nopein askelin linja-autoon. Se jätti mökin heidän taakseen ja vei lähimpään kaupunkiin. (s. 103)

Betti ja Ilari ovat lähteneet ja tyttö päätyy takaisin sairaalaan. Lopulta sieltäkin joutuu pois eikä ole enää mitään. Paitsi jääkansi.

Todella lohduton kirja siitä, miten edellisten sukupolvien traumat vaikuttavat tuleviin. Tytön vanhempien kohtalot, sodan pilaama isäpuoli. Ei iloa missään. Tämä kirja ei ole hyvän mielen kirja, mutta jää vahvasti mieleen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hanna Hauru: Jääkansi
Like, 2017
116 sivua

Mats Strandberg: Hoivakoti

Mats Strandbergin esikoisteos Risteily oli huikean hieno kauhuromaani, ja odotukseni olivat aika korkealla Hoivakodin (Like 2017) ilmestyessä. Enkä pettynyt. Vaikka vanhukset, muistisairaudet ja kuolema ovat monelle meistä herkkä yhdistelmä, minullekin, uskaltauduin kuitenkin ottamaan kirjan luettavaksi.

Lapsuudenkotiinsa palannut tuhlaajapoika Joel vie dementoituneen äitinsä Monikan laitoshoitoon. Pian muuton jälkeen Monikan tila romahtaa, ja Joel seuraa avuttomana, kun äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan kauhujen täyttämään maailmaansa. Mutta ovatko Monikan näyt harhoja vai käykö hoivakodissa kutsumattomia, pahansuopia vieraita? (takakansiteksti)

Joelin isä on kuollut jo kauan sitten, ja äiti on asunut yksikseen poikien lennettyä pesästä. Joel on viettänyt levotonta elämää suuressa kaupungissa, mutta äidin voinnin huononnuttua hän on muuttanut takaisin lapsuudenkotiinsa äitiään hoitamaan. Lopulta on aika siirtää äiti laitokseen, sillä jokapäiväinen selviytyminen on jo melko haastavaa. Joelin on vaikeaa saada äiti ottamaan lääkkeensä, ja lisäksi äiti väittää että isä on edelleen heidän luonaan. 

Mäntykodissa Monikasta alkaa huolehtia joukko hoitajia. Heidän joukossaan on Nina, Joelin ystävä lapsuus- ja nuoruusajoilta. Elämä on vienyt Ninan ja Joelin eri teille, mutta nyt heidän on pakko kohdata toisensa ja myös menneisyytensä. Kun Monikan vointi alkaa nopeasti huonontua entisestään, molemmat ovat aluksi neuvottomia. 

Aivan kuin jokin söisi häntä sisältäpäin. (s. 186)

Lopulta on selvää, että jotain ylimääräistä on muuttanut Mäntykotiin Monikan mukana. Miten se saadaan lähtemään, onkin toinen juttu. Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen kohtaan 39: ikääntymisestä kertova kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mats Strandberg: Hemmet (2017)
Suomentaneet Ida Takala ja Stella Vuoma
Like, 2017
367 sivua

Kirjoja moniin eri haasteisiin

Tässäpä taas niputettuna muutama kirja, joista en ihan hirveästi keksi sanottavaa, mutta haluan ne blogiini ottaa mukaan kuitenkin, kun kirjat sattuvat sopimaan passelisti meneillään oleviin haasteisiin. :)

Antti Tuurin Tangopojat (Otava 2016) sopii Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Kirja keskittyy kuvaamaan 1960-luvun tyypillistä tilannetta: lähdetään Ruotsiin leveämmän leivän toivossa.

Saulilla on Kauhavalla kesken monta asiaa, etenkin suhde oikulliseen Elinaan. Elina on laulusolisti tanssiorkesterissa, jossa Sauli soittaa haitaria. Orkesteri hajoaa, kun Elina yllättäen lähtee Ruotsiin. Sauli päättää lähteä perästä, Volvon tehtailla olisi töitä tarjolla.
Nousevan auringon talo, suomalaisten miesten majapaikka Skövdessä, opettaa maan tavoille. Raskaan tehdastyön lomassa Sauli elättelee haavetta soittamisesta. Sana lahjakkaasta hanuristista leviää, ja Sauli alkaa työn ohessa soittaa Tangopojat-orkesterissa. Se vetää suomalaispaikkakuntien tansseihin jopa tuhansia innokkaita. Kaiken aikaa Sauli yrittää kuitenkin jäljittää Elinaa, joka tuntuu kokonaan kadonneen.
Suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei 1960-luvulla satojatuhansia työikäisiä Ruotsin teollisuutta rakentamaan. Sopeutuminen ei aina sujunut tangon sulavin askelin. (takakansiteksti)

Tammikuu 18 -teoksen yhteydessä taisin tulla jo sanoneeksi jotain Tuurin tyylistä. Tähän kirjaan se sopi ehkä hitusen paremmin, tai ainakaan se ei tuntunut niin häiritsevältä. Siirtolaisuuden kuvaus on ihan kiehtovaa, mutta minua alkoi tuo naisen perään haikailu jo ärsyttää.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tangopojat
Otava, 2016
317 sivua

Helmet-haasteessa yksi hankalalta tuntuva kohta oli 48: kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän. Tähänhän olisi toki sopinut esim. mikä tahansa tietokirja... mutta halusin mieluummin lukea jonkun ihan ennestään tuntemattoman romaanin. Niitäkin kun toki kirjastosta löytyy! ;) Valitsin luettavaksi Ros Wynne-Jonesin  Etelä-Sudaniin sijoittuvan esikoisteoksen Sade lankeaa (Like 2010) ihan siksikin, että sillä saan edistettyä myös kaunokirjallista maailmanvalloitustani.

Punatomuisen eteläsudanilaiskylän sateista on kulunut niin kauan, että pikkulapset ovat vain kuulleet puhuttavan taivaalta lankeavasta vedestä. 40-vuotinen sota on peittänyt muistot rauhasta. Kun kolme länsimaista avustustyöntekijää juuttuu sinne, missä runoilijat kantavat rynnäkkökivääriä ja kapinallisjohtajat vahtivat jokaista liikettä, heidän läsnäolonsa synnyttää yhtä paljon toivoa kuin uhkia.
Nuori lääkäriopiskelija Maria joutuu silmätysten traagisten tapahtumien ja lyhyeksi jäävien elämäntarinoiden kanssa, mutta kuoleman saartamassa kylässä kytee luottamus parempaan. Sekä rakkaus että onni voivat selvitä myös nälänhädästä ja sodasta. (takakansiteksti)

Olipahan ainakin tosi erilainen kirja, en tämän tyylisiä ole kovin monta lukenut. Kirjailija on itse työskennellyt eri kriisialueilla, mm. Etelä-Sudanissa, eli kirja on varmastikin hyvin dokumentaarinen ja aitoihin tilanteisiin perustuva. Lukemiseen meni pitkään, ei ehkä ollut mikään suosikkikirjani, mutta sen verran mielenkiinto pysyi yllä että luin kirjan kokonaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ros Wynne-Jones: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2010
366 sivua

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja sai jo toisen osansa tälle vuodelle. Voroja ja vompatteja (Otava 2017) jatkaa serkusten tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Tämä kirja osuu sopivasti Down Under -haasteen kohtaan 17: kirja, joka käsittelee jollakin tavalla Australian eläimiä.

Lomalle saariston rauhaan! Pääsiäismunia, herkkuaterioita, söpöjä vompatteja! Luonnonrauhasta ei tosin ole tietoakaan...
Kaikki neljä serkusta hihkuvat riemusta päästessään Frida-tädin Uikkusaareen pääsiäiseksi. Katinryökälekin otetaan tietysti mukaan. Täti aikoo perustaa saareen puiston, jonka vetonaulaksi hän on tilannut Australiasta vompatteja. Eläimet saapuvat sopivasti pääsiäisenä.
Yllättäen saareen veneilee moottoripyöräjengin jäseniä. Miehet mekastavat saaressa ja käyttäytyvät muutenkin uhkaavasti. Miksi ihmeessä? Julian, Pörrin, Jorin ja Alexin on otettava hurjan jengin aikeista selvää. (takakansiteksti)

Viisikkomainen meno jatkuu hurjaa jengiä peläten ja vielä hurjempia vompatteja kaitsien. Tädin suunnitelma eläinpuistosta ei miellytä kaikkia, ja ehkä juuri siksi moottoripyöräjengi ilmaantuu pelottelemaan Uikkusaaren väkeä. Neuvokkaat serkukset eivät kuitenkaan aio jäädä tarkkailemaan tilannetta sivusta, vaan päättävät ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Hauskoja ja vähän jänniäkin tapahtumia riittää. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : Vildingar och vombater (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
139 sivua

2 x mielenterveydestä

Helmet-haasteen kohta 13, johon piti löytää "minusta kertova kirja" tuntui aika vaikealta kohdalta, mutta sitten ihan yhtäkkiä töissä törmäsin Kris Keräsen mainioon sarjakuvakirjaan Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain (Arktinen Banaani 2016). Sen päähenkilö on "just niinku minä", tai ainakin melkein. :)

Kymmenkunta vuotta sitten Kiroileva siili valloitti Suomen. Nyt kansakunnan tila on sillä mallilla, että Ahistuneen Pupun on aika astua näyttämölle, vaikka se Pupua itseään kauhistuttaakin. Ahistunut Pupu tarjoaa vertaistukea kaikille niille, joita elämä itsessään painaa. Stressi, erilaiset pelot ja yleinen turhautuminen ovat sarjakuvan aiheita. Pupu todistaa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin murheineen, vaan jaettu ahistus voi muuttua yhteiseksi iloksi. (kustantajan esittelytekstistä)
Pupu on aika epätoivoinen päähenkilö. Pupua ahistaa kaikki. Motivaatio on hukassa, muut ihmiset pelottavia, ovea ei uskalla avata, nukkuminen on parasta ajanvietettä, kaikesta voi stressata ja joskus ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei. Vaan. Pysty. Minä ainakin löydän näistä stripeistä rutkasti samaistumispintaa, vaikken ehkä näin ongelmainen yksilö olekaan kuin Pupu.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kris Keränen: Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua 

Mielenterveys ja sen järkkyminen ei ole millään mittakaavalla yksinkertaista. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat eri asiat, jokaisella ihmisellä omanlaisensa seikat. Niinpä jokin yksittäinen tapahtuma tai asia voi olla toiselle ihan arkipäiväistä ja tavallista, ja toiselle taas suunnattoman ahdistuksen tai pelon aihe. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa syöminen, joka toisille on ihan tavallinen arkipäivän toiminta ja toisille taas jotain ihan muuta. Nämä erilaiset mieleen vaikuttavat häiriötekijät ovat omiaan leimaamaan niistä kärsiviä ihmisiä ja näin aiheuttamaan vielä lisää ongelmia.

Tärkeänä apuna mielenterveysongelmien hoidossa toimii vertaistuki. On paljon helpompaa, kun tietää ettei paini ongelmiensa kanssa yksin. On aina parasta, jos pääsee oikeasti keskustelemaan samanlaisista vaikeuksista kärsivien kanssa, mutta apua voi olla myös kirjallisuudesta. Hyvä esimerkki on lukemani Error - mielen häiriöitä (Like 2016), jota kirjoittamassa ovat olleet toimittajat Elina Järvi ja Tiina Hotti. 

Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista. 
Rehellisessä ja rohkeassa kirjassa tarinansa kertoo 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten synnytyksen jälkeinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. Kirja avaa näkymän mielen haasteiden kanssa elävien ihmisten arkeen. Se auttaa ymmärtämään ihmismielen selittämättömyyttä ja rohkaisee auttamaan sekä hakemaan apua. (takakannesta)

Kirjassa omaa elämäänsä ja mielenterveyshistoriaansa valottavat niin julkkikset kuin taviksetkin. Kerronta on korutonta ja kaunistelematonta, tarinoihin on helppo samaistua. Kaikkien kirjaan haastateltujen henkilöiden ongelmat ovat haastatteluhetkellä olleet suht hyvällä mallilla ja elämä melko lailla järjestyksessä. Näin lukijalle tulee (ehkä vähän turhankin) lohdullinen kuva: asiat järjestyvät ja kaikesta selviää. Näinhän toki toivoisikin olevan, mutta varmaan kaikki tietävät ettei elämä aina ole niin yksinkertaista. Tässä mielessä kirja on kuitenkin omiaan lisäämään omaakin hyvinvointiani ja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Elina Järvi & Tiina Hotti: Error - mielen häiriöitä
Valokuvat: Olga Poppius & Pasi Murto
Like, 2016
243 sivua

Novellihaasteen loppukiritystä

Novellihaaste lähenee loppuaan (viimeinen päivä 7.5.), tässä niputettuna kolme luettua novellikokoelmaa. Näiden jälkeen luettujen novellien yhteismäärä on 97. Yli satasen on tavoite päästä!

Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta (Osuuskumma 2016) sisältää 12 spekulatiivista novellia 12 eri kirjoittajalta. Mukaan mahtuu scifiä, fantasiaa, kauhua, uuskummaa ja ripaus erotiikkaakin.

Iho sopii niin ravinnoksi kuin painotuotteeksikin. Sen voi pukea ylleen kuin vaatteen, mutta riisuminen on vaikeampaa. Se kuumottaa, polttelee, roihahtaa liekkeihin. Se muistaa silloinkin kun ihminen itse unohtaa. Iho on ihmisen suurin ja kaunein elin, kehon suojelija, mutta se voi kääntyä myös kantajaansa vastaan. (kustantajan esittelyteksti)

Kokoelman novelleista suosikeiksini nousivat Anu Holopaisen Aukkoja sielun peilissä, joka on "lisäosa" kirjailijan huikealle Ihon alaiset -romaanille (tämän luin ennen blogiaikaani), Mia Myllymäen Piikikäs Matilda, johon jokainen jonkinlaisesta finniongelmasta kärsinyt voi varmasti samaistua, sekä Tarja Sipiläisen Irtiotto, joka mielessäni rinnastui useisiin lukemiini nuorten aikuisten dystopioihin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta
Toimittaneet Maija Haavisto ja Juha Jyrkäs
Osuuskumma, 2016
255 sivua

Hanna Haurun novellikokoelma Muuttoliike (Like 2006) pitää sisällään 15 novellia, osa hyvinkin lyhyitä ja osa vähän pitempiä tekstejä.

Kokoelma koostuu tarinoista, joissa joku aina haluaa ja pääsee pois entisestä elämästä. Aiempaan verrattuna muutos voi olla hyvinkin radikaali ja absurdi. 
Muutos ei koske ainoastaan novellien henkilöiden elämää: myös Haurun tyylissä on uusia sävyjä. Elämän pimeiden puolien aistillisen kuvauksen lisäksi tarinoissa pilkahtelee hervotonta huumoria ja hennon anarkian versoja. (takakansiteksti)

Kaikissa novelleissa on kyse jonkinlaisesta muutoksesta, pyrkimyksestä parempaan. Alkuolosuhteet voivat olla ankeita ja ahdistavia, mutta muutoksen myötä tilanne ei aina välttämättä päädy siihen odotetuimpaan vaihtoehtoon, vaan lopputulos voi olla hyvinkin erikoinen.

Tällä novellikokoelmalla pääsen osallistumaan myös Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi sopii "Kohti parempaa".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hanna Hauru: Muuttoliike
Like, 2006
87 sivua

Myös kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni pääsee etenemään. Syytös : 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (S&S 2017) on ensimmäinen pohjoiskorealainen, maan ulkopuolella julkaistu teos, jonka kirjoittaja asuu yhä maassa. Siksi kirjailija käyttääkin salanimeä Bandi (Tulikärpänen).

Syytös vie lukijan 1990-luvulle, Kim Jong-ilin Pohjois-Koreaan, erilaisten, eri yhteiskuntaluokkia edustavien ihmisten jokapäiväiseen elämään suljetussa yhteiskunnassa. Novellikokoelman seitsemän kertomusta ovat kertomuksia pelosta, että se, mikä on tuttua, rakasta ja lähellä, katoaa tai viedään pois. Mutta ne ovat myös kertomuksia ihmisyydestä, rikkaasta mielikuvituksesta ja toivosta, jotka sinnikkäästi nostavat päätään epäinhimillisimmissäkin oloissa. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoisia ja todentuntuisia kertomuksia siitä, minkälaista oli elämä 1990-luvun Korean kansantasavallassa Kim Il-sungin kuoltua ja Kim Jong-ilin noustua valtaan. Pohjois-Korean perustaja Kim Il-sung, hänen poikansa Kim Jong-il ja tämän poika, nykyinen "suuri johtaja" Kim Jong-un, tunnetaan kaikki diktatorisista menetelmistään valtionpäämiehinä (tämän neutraalimpaan ilmaisuun en kykene :D). Novellit kertovat karua tarinaa kansan kärsimyksistä. Vaikuttava teos!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja:
Bandi: Gobal
Suomentanut Raisa Porrasmaa (ranskankielisestä laitoksesta)
Schildts & Söderströms, 2017
189 sivua

2 x scifiapinoita

Niputetaanpa taas pari apinakirjaa samaan postaukseen. 

Apinan vuosi -haasteen lähetessä loppuaan sain vihdoin luetuksi kirjan, joka monelle on paljon tutumpi elokuvana kuin kirjana, uskoisin. Pierre Boullen Apinoiden planeetta (Like 2001) on scifiklassikko, joka on innoittanut elokuvantekijöitä useampaan otteeseen. Itsekin muistelen jonkun version joskus nähneeni, mutta en läheskään kaikkia enkä varsinkaan näitä uusimpia.

"Minä uskon tämän kirjoituksen avaruudelle - en siksi että haluaisin apua, vaan siksi että saatan näin ehkä osaltani tehdä jotakin torjuakseni sen hirvittävän koettelemuksen joka uhkaa ihmisrotua. -- Vuonna 2500 minä lähdin avaruusmatkalle kahden toverini kanssa, ja meidän tarkoituksemme oli päästä sille avaruuden alueelle jota jättimäinen Betelgeuze-tähti suvereenina hallitsee. Se oli kunnianhimoinen suunnitelma, kaikkein laajimpia mitä on koskaan tehty maan päällä."
Tähdistöissä lomailevat Jinn ja Phyllis löytävät pullopostia avaruudesta. Viestissään Odysseus Mérou kertoo tutkimusmatkastaan planeetalle, jonka ilmakehässä on typpeä ja happea - ja kaiken lisäksi ryhmä löytää ihmisjalan jäljen. Planeetta on asutettu!
Pian paljastuu, että planeettaa hallitsevat älykkäät ja väkivaltaiset johtajat. He ovat apinoita. Evoluutio on kulkenut eri suuntaan kuin maassa. 
Odysseuksen ja hänen ystäviensä vaiheet ovat henkeäsalpaavan jännittäviä. Pääsevätkö he apinoilta pakoon, saati sitten palaamaan kotiplaneetalleen? Miten käy Odysseuksen rakkaan Novan? (takakannesta) 

Yllättävän viihdyttävä kirja klassikoksi! :) Kirjan idea, planeetta jossa kädellisten roolit ovat kääntyneet päälaelleen, on mielenkiintonen ja pelottavakin. Betelgeuze-tähteä kiertävällä Soror-planeetalla apinat ovat kehittyneimpiä olentoja ja ihmiset jääneet eläimen tasolle. Apinoiden keskuudessa vallitsee jonkinlainen kastijako: simpanssit edustavat järkeä, gorillat voimaa ja orangit (ainakin näennäisesti) tietoa ja tiedettä. Tämän asetelman keskelle päätyy kirjan sankari Odysseus seurueineen. Heidät vangitaan ja laitetaan häkkiin, josta Odysseus onnistuu pääsemään pois älynsä avulla (muille ei käy yhtä hyvin). Hän osoittaa olevansa yhtä älykäs kuin planeettaa hallitsevat apinat ja saa jonkinlaisen aseman yhteisössä. Kaikesta huolimatta hänet koetaan uhaksi, varsinkin kun saadaan selville, että Odysseus on saamassa jälkeläisen, joka voi olla yhtä älykäs kuin isänsä. Simpanssikaksikko auttaa Odysseuksen perheineen pakoon planeetalta, takaisin maahan, joka kuitenkin on näiden vuosien aikana ehtinyt muuttua... 

Loppu jää mukavasti auki. En tiedä, onko kirja saanut jatkoa, mutta elokuvissahan tarina ainakin elää omaa elämäänsä. Kirja sopiikin mainiosti Helmet-haasteen kohtaan 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta, tässä tapauksessa siis elokuvataidetta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Pierre Boule: La planète des singes (1963)
Suomentanut Outi Nyytäjä
Like, 2001
Julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1964 (Otava)
220 sivua

Bernard Beckettin romaani Genesis (Tammi 2009) on luokiteltu scifiksi, mutta se on myös melkoisen pohdiskeleva, filosofinen teos. 

Mitä on olla ihminen?
Mikä on sielu, entä tietoisuus?
Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?
Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken. 
Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus... (takakansiteksti)

Koko romaani tapahtuu Anaksimandrosin viisituntisen tutkintokuulustelun aikana. Anax kertoo kuulustelijoille Adam Forden elämästä ja teoista, ja tämän kertomuksen myötä lukijalle muodostuu käsitys siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa eletään ja on eletty. Kuulustelu kestää aina tunnin kerrallaan, sitten on vuorossa tauko jonka aikana kuulustelijat päättävät, mihin suuntaan kuulustelua jatketaan. Vähitellen Anaxille alkaa selvitä, että kuulustelijat johdattelevat hänet puhumaan ns. vaarallisiksi luokitelluista asioista, mutta hän päättää jatkaa hamaan loppuun saakka. Loppu on melkoisen yllättävä, sanoisin. 

Kapinallinen Adam Forde on suuressa roolissa, vaikka hänen elämästään ja kuolemastaankin on kulunut jo aikaa. Anaxin kertomuksesta selviää, että Adam on jo nuorena kyseenalaistanut saamaansa opetusta, ja ensimmäisessä työtehtävässään vartijana kieltäytynyt annetusta tehtävästä. Hänen olisi pitänyt eliminoida lautalla tullut pakolaistyttö, mutta hän ampuikin tämän sijasta vartijatoverinsa. Sen jälkeen hän auttoi tytön pakenemaan. Adam kuitenkin jäi kiinni, ja hänet tuomittiin vankeuteen. Hänen vartijanaan toimi robotti Art, jonka tekoäly oli ohjelmoitu toimimaan ihmisaivojen tavoin. Tämän perimmäisenä tarkoituksena oli kehittää Artia lisää Adamin avulla; Adamin seura ja kommunikointi tämän kanssa kehittäisivät Artin tekoälyä koko ajan uudelle tasolle. 

Aluksi Adam ei suostu puhumaan koneelle, mutta vähitellen hänen vastarintansa murtuu. Adam ja Art käyvät jatkuvaa väittelyä siitä, mikä on ihmisen ja koneen, aivojen ja tekoälyn ero. Kumpikaan ei halua antaa tuumaakaan periksi. Adam puhuu ihmisen ja inhimillisyyden puolesta, Art väittää tekoälyn olevan siltikin viisaampi ja vahvempi. Kuinka mahtaa olla? Karvas totuus paljastuu lukijalle ihan viime metreillä. 

Kiinnostavin "henkilö" koko kertomuksessa on robotti Art. Se kuvataan seuraavasti: 

"Art ylsi Adamia vain polviin, sillä oli vanttera metalliruumis, ja se liikkui kolmilla kokoontaittuvilla telaketjuilla, joiden idea oli peräisin jäteteollisuudesta. Sen jänteikkäät hydrauliset käsivarret päättyivät kolmisormisiin käsiin - viittaus filosofi Williamin esiklassisten sarjakuvien ihailuun. Kruununa oli ilkikurisesti rakennettu pää. Art oli saanut orangin kasvot: suuret silmät ja alaspäin kääntyvän suun, rauhattoman katseen, alati ilkkuvan isohampaisen virneen ja kaiken kehykseksi liekehtivän oranssin turkin." (s. 77)

Miksi Art on rakennettu näyttämään apinalta? Sille ei tässä vaiheessa anneta minkäänlaisia perusteluja. Kuulustelun ja Anaxin kertomuksen edetessä saadaan kuitenkin huomata, että Adamin rangastukseksi naamioitu "koe" on toiminut toivotulla tavalla. Art on muuttunut. Se on saanut inhimillisiä piirteitä. Ja kun kuulustelu lähestyy loppuaan, Anax on jo varma siitä, ettei sen lopputulos ole hänelle suotuinen. Häneltä on jäänyt jotakin huomaamatta, hän on tehnyt ratkaisevan virheen. Kuulustelun viimeisessä osiossa hänelle selviää koko totuus Akatemiasta, Adamista ja Artista. Suuri salaliitto, jonka tarkoitus on peittää se, että tekoäly on vienyt voiton ihmisistä. Ja kyllä, myös apina-aspektille löytyy selitys.

Huikea kirja, josta löytää joka lukukerralla jotain uutta. Olen siis lukenut tämän kirjan aiemminkin (minkä vuoksi kirja sopii myös Uudelleen luettua -haasteeseen), mutta en muistanut puoliakaan tapahtumista. Myös Helmet-haasteen yksi etukäteen vaikemmiksi kuvittelemani kohta tulee kuitattua. Kohta 46: oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Bernard Beckett on uusiseelantilainen kirjailija, kertoo kirjan kansilieve! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Bernard Beckett: Genesis
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2009
164 sivua

Steinar Bragi: Sumu

Psykologista jännitystä Islannin takamailta.
Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannissa, kun heidän jeeppinsä törmää sankassa sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä. (kustantajan esittelyteksti) 

Tarina etenee vuorotellen eri päähenkilöiden näkökulmista, ja samalla heidän elämiään ja kirjan alkutilanteeseen päätymistään valotetaan enemmän. Tämä ei aina tunnu kauhean toimivalta ratkaisulta, ja selonteot rönsyilevät jotenkin kummallisesti, tuntuu että mukana on paljon täysin tarpeetonta sanahelinää.

Odotukset olivat aika suuret tämän kirjan suhteen, mutta valitettavan laimea vaikutelma tästä jäi. Aineksia olisi ollut paljon enempäänkin, ja nyt ainakin minulle jäi turhan monta asiaa turhan hämäräksi. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä e-kirja oli matkalukemisena kaverien kanssa tehdyllä viikonloppureissulla, eli keskittyminen kirjaan ei välttämättä ollut tavallista luokkaa... ;)

Maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tällä kirjalla kuitataan Islanti käydyksi.

Mistä kirja minulle: e-kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Steinar Bragi: Hálendið 
Suomentanut Tuomas Kauko
Like, 2016 
e-kirja

Mats Strandberg: Risteily

Blogi laahaa lomailun takia jäljessä, mutta ehkäpä se tästä. :) Syyslomareissulla Etelä-Pohjanmaalla lukemisena oli Mats Strandbergin hyytävä uutuus, Risteily (Like 2016). Jotenkin ajattelin tarttuneeni dekkariin, mutta kun hoksasinkin genren kauhuksi, alkoi melkein hirvittää liikaa. Majapaikkamme kun oli pimeällä maaseudulla kaukana katuvaloista... ;) 

Tervetuloa elämäsi viimeiselle risteilylle 
Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa laivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa. 
Kun äidin silmä välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. (takakansiteksti) 

Olipa kirja! Ei ole Strandbergia turhaan verrattu Stephen Kingiin Aftonbladetissa, kuten takakansi myös kertoo. Suljettu paikka, kuten saari, lukittu rakennus tai tässä tapauksessa laiva, tuo aina oman lisäjännityksensä tapahtumiin. Siinä mielessä kirja toikin mieleeni Vappulukuhaasteen aikana lukemani Sarah Lotzin teoksen Neljäs päivä, jossa myös risteillään hyytävissä tunnelmissa. Strandbergin kirja kuitenkin hakkaa Lotzin mennen tullen ja palatessa, ihan sata-nolla. 

On melkoinen ihme, jos tämän kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli laivalle. Joskus muinoin lapsena Ruotsin-risteilyt olivat hupaisia reissuja. Ne muutamat vanhempana tehdyt laivareissut ovatkin olleet jotenkin paljon ahdistavampia, epäilemättä ainakin Estonian uppoamisen takia. (Sen jälkeisenä keväänä vetikin hiljaiseksi, kun luokkaretkilaiva Tukholmaan kulki suurin piirtein samaa reittiä.) Koskaan en kuitenkaan ole osannut laivalla pelätä mitään tämän (tai Lotzin) kirjan kaltaisia tapahtumia, mahdolliset myrskyt ja merisairaudet ovat aina olleet riittävän pelottavia. 

Oma luku sinänsä on näkökulman vaihdos: nyt kuvataankin monelle suomalaiselle niin tuttuja Ruotsin-risteilyjä ruotsalaisten näkövinkkelistä, Suomen-risteilyinä. Kovin erilaiselta meininki ei kuitenkaan vaikuta, vaikka suomalaisten juomiselle hitusen irvistelläänkin. Vaan osaa tämän kirjan ruotsalainen henkilökaarti kallistaa pulloa itsekin! ;) Henkilögalleria on laaja, mutta vaihtelu henkilöiden ja näkökulmien välillä toimii. Varsinaista päähenkilöä ei tästä kirjasta osaa nimetä, kaikilla on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa tarinassa. 

Kauhua siis riittää koko risteilyn ajaksi, eikä loppu ole kovin lupaava... nimittäin ihmiskunnan kannalta. Ehdottomasti mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mats Strandberg: Färjan 
Suomentanut Stella Vuoma
Like, 2016
517 sivua

Sarjakuvia nuorille

Aina silloin tällöin yritän tutustua uusiin ja vähän vanhempiinkin sarjakuviin. Tässä pari nuorille passelia albumia:

Janne Kukkosen albumi Voro : kolmen kuninkaan aarre (Like 2016) on upea harmaasävykuvitettu fantasiaseikkailu, joka sopii periaatteessa kaikenikäisille lukijoille. Kuitenkin seikkailu saa aika hurjiakin sävyjä, joten kovin pienille en tätä välttämättä suosittelisi.

Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle. Uhkarohkea ryöstökeikka kolistelee hereille vuosisatoja uinuneet voimat, ja pian Lilja on sotkeutunut unohdettujen jumalien ja kuolleiden kuninkaiden väliseen valtataisteluun.
Lepääkö koko maailman kohtalo pienen voron harteilla? (takakannesta) 

Sarjakuva-albumi on jaettu "lukuihin", ja ainakin minun kainuulais-oululaista kielikorvaani viehätti kovasti lukujen väliin ripotellut riimipätkät: 

Tykkään myöskin tekijän tyylistä sijoitella "kuvaruutuja" sivuille vaihtelevasti ja ei-niin-säntillisesti.

Tässä vielä aukeama tarinan jännimmiltä paikoilta:

Kolmen kuninkaan aarre tuli aika selkeään päätökseen albumin loppusivuilla, mutta viimeiset tapahtumat jättävät porttia auki seuraavaa tarinaa varten. Sitä odotellessa! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Janne Kukkonen: Voro : kolmen kuninkaan tarina 
Like, 2016 
279 sivua

Toinen lukemani sarjakuva on Sanna Ala-Ojalan viehättävä ja sympaattinen Huomenna on se päivä (Suuri Kurpitsa 2010). Jotenkin riipaisevan tutun oloista tarinaa ja teiniangstia. Tekijä oli minulle aivan tuntematon, mutta jotenkin oletin hänet melko lailla itseni ikäiseksi, siksi tuttuja ja samaan aikakauteen sopivia piirteitä sarjakuvan tarinassa oli. Kustantamon sivuilta löysinkin vahvistuksen tälle oletukselle: tekijä on kaksi vuotta minua nuorempi.

"Jaettuja ihastuksia ja kapinaa luokkajuhlissa.
Pullonpyöritystä ja puolentoista prosentin päärynäsiideriä.
Suuren rakkauden kaipuuta ja ainaista pelkoa ulkopuolelle jäämisestä."
Tekijän omien sanojen mukaan: 
Huomenna on se päivä on omaelämäkerrallinen tarina, joka perustuu peruskoulun aikaisiin päiväkirjamerkintöihini. Se johdattaa lapsuuden ja nuoruuden hämärään rajamaastoon ja kiteyttää kaikille tuttuja silti ainutlaatuisia hetkiä.
Yhtäkään niistä en vaihtaisi pois, ainuttakaan en haluaisi elää uudelleen. (takakansiteksti)

Kuvat saavat puhua puolestaan. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Sanna Ala-Ojala: Huomenna on se päivä 
Suuri Kurpitsa, 2010 
77 sivua 

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset

Tämän kirjan luin jo lähes kuukausi sitten Vappulukuhaasteen aikana, mutta bloggaaminen on venähtänyt... ainakin osittain siitä syystä, että teos vaati vähäsen sulattelua. Katariina Vuoren Joulumerkkikodin lapset (Like 2016) oli yksi eniten odottamiani tämän kevään teoksia, ihan siitä syystä että asun suhteellisen lähellä Oulun vanhaa Joulumerkkikotia ja talo kiinnostaa minua kovasti. 

Joulumerkkikodin lapset -teoksessa palataan aikaan, jolloin Suomessa kuoli yksi ihminen tunnissa tuberkuloosiin eikä tautiin ollut parantavaa hoitoa. Tautia hävettiin samalla tavalla kuin alkoholismia nykyään, ja tartunnan saaneiden perheet kierrettiin kaukaa.
Taudin leviämisen ehkäisy oli suurelta osin eristämisen varassa. Tätä tarkoitusta varten 1930-luvulla perustettiin Joulumerkkikoteja, joiden toiminta rahoitettiin pitkälti joulumerkkien myynnillä. Joulumerkkikodeissa asuivat lapset, joiden perheissä oli tuberkuloosia.
Keuhkotautiset äidit kävivät synnyttämässä parantolasta käsin, mutta tartuntavaaran vuoksi kontakti vastasyntyneeseen kiellettiin kokonaan. Vasta keskimäärin kahdeksan kuukauden kuluttua äidit saivat ensimmäisen kerran lapsensa syliinsä.
Tuberkuloosinvastaisen työn historian lisäksi tässä ainutlaatuisessa teoksessa luodaan yli 60 henkilöhaastattelun ja valokuvien kautta koskettava kuva lasten elämästä Joulumerkkikodissa, äitien surusta ja häpeästä, Joulumerkkikotien hoitokulttuurista ja lasten elämästä Joulumerkkikodin jälkeen. Aiheesta ei ole kirjoitettu tietoteosta aiemmin, ja Joulumerkkikotien toiminta on yleisesti valtaväestölle tuntematonta. Silti sillä on suuri vaikutus nykypäivään: viimeinen Joulumerkkikoti suljettiin vuonna 1973.
Teoksessa sivutaan ajankohtaisia aiheita varhaislapsuuden vuorovaikutussuhteen hajoamisesta nykyisiin tautiepidemioihin. Viime vuosina tuberkuloosin lääkkeille vastustuskykyiset muodot ovat lisääntyneet muun muassa Venäjällä. (kustantajan esittelyteksti) 

Jokin tässä aiheessa koskettaa minua syvästi. Äitinä tuntuu kauhealta ajatella, että joutuisi antamaan vastasyntyneen vauvansa useaksi kuukaudeksi pois - vaikka se sitten pelastaisikin lapsen vakavalta sairaudelta. Miten tällainen toiminta on vaikuttanut lapsen kehitykseen, kun varhainen vuorovaikutussuhde omaan perheeseen jää vaillinaiseksi? Onko hoitajilla oikeasti ollut aikaa huolehtia jokaisesta vauvasta tasapuolisesti? Näihin kysymyksiin kirjassa etsitään jonkinlaisia vastauksia, mutta silti asia jää askarruttamaan melkoisesti. 

En malttanut odottaa kirjan saapumista kirjaston kokoelmiin, vaan ostin sen itselleni heti sen ilmestyttyä. Onneksi, sillä uskon palaavani kirjan pariin vielä monta kertaa. Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: historiaa käsittelevä tietokirja.

Mistä kirja minulle: oma ostos 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset
Like, 2016
248 sivua