Erilaisia kokemuksia vuoden 1918 tapahtumista

Tänään päättyvään 1918-lukuhaasteeseen ennätän saamaan vielä pari teosta mukaan! :)

Juhani Syrjä on kirjoittanut isänsä vaiheista useampiakin teoksia. Niistä ensimmäinen, Juho 18 (Gummerus 1998) kertoo isän nuoruusajasta kansalaissodan aikana. Juho on 18-vuotias, kun hän lähtee kotitorpastaan sotimaan. Motiivia ei sen kummemmin ole, Juho haluaa lähinnä pitää kiinni kunniastaan muiden silmissä. Juho tekee tehtävänsä osallistuen taisteluihin, kunnes jää Lahdessa valkoisten vangiksi. Edessä on vankileiri, josta selvittyään Juho palaa kotiin ja tarttuu taas talon töihin.

Tästä teoksesta on kaikenlainen agitatsiooni kaukana, niin punaisesta nuorukaisesta kuin se kertookin. Lukijalle tulee selväksi, että Juho on mukana sotatoimissa vain ympäristön painostuksesta. Ehkä juuri siksi hänen onkin helppo pysytellä suhteellisen etäällä kaikesta - hän tarttuu aseeseen ja ampuu siinä kuin muutkin, mutta pysyisi mieluummin taustatarkkailijana. Ensimmäiset ruumiit järkyttävät melkoisesti.

Siinä katsellessani minä ajattelin, että ikinä ei saisi armoille jäänyttä ihmistä tappaa, ei sittenkään, vaikka tämä itse olisi tehnyt kuinka paljon pahaa tahansa. (s. 32)

Punaisten joukkojen murtuminen ja yleinen sekasorto sodan loppuvaiheessa tuodaan kirjassa selkeästi esille. Johtajat vetäytyivät vastuusta ja jokainen sai selvitä miten parhaaksi taisi. Lopulta nälkä ja väsymys pakottivat antautumaan. Vankileirillä paras selviytymiskeino on olla mahdollisimman näkymätön, sillä ammutuksi voi joutua pienestäkin syystä tai olemattomasta rikkeestä.

Ihmisen on vaikea elää sillä tavalla, ettei loukkaisi kenenkään toisen etua tai kunniaa. Kun nyt oli tullut tilaisuus vanhojen velkojen maksamiseen, niin monet sitä käyttivät. Eikä talollisen tai jonkun muun valkoisemman ihmisen syytöstä vastaan painanut punikin sana yhtään mitään. (s. 60)

Kun Juho lopulta pääsee vankileiriltä vapauteen, elämä jatkuu lähes samanlaisena kuin ennen sotaa. Työtä tekemällä ihminen selviää, se on Juhon ohjenuora.

Kirja on määritelty monologiromaaniksi, ja siksi kelpuutan sen mukaan myös Helmet-haasteen kohtaan 13 (kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa). Mietin tätä pitkään, sillä kirjassa vähintäänkin mainitaan monia ihmisiä useampaan otteeseen. Näen kuitenkin niin, että ainoa varsinainen henkilö kirjassa on Juho, jonka tarinasta on kyse. Kaikki muut mainitut henkilöt ovat vain taustavaikuttajia hänen elämässään. Selittelyä? Kenties, mutta ei nää haasteet saa liian vakavasti otettavia olla. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Juhani Syrjä: Juho 18
Gummerus, 1998
94 sivua

Täysin erilainen kansalaissodan kuvaus ja myös lukukokemus oli Mike Pohjolan uusin teos Sinä vuonna 1918 (Gummerus 2018). Pelisuunnittelija Pohjola on tehnyt melkoisen työn kirjoittaessaan interaktiivisen ja jopa immersiivisen historiallisen romaanin. Päähenkilön valitsee lukija, ja lukiessaan valitsee eri vaihtoehdoista päähenkilön kokeman kohtalon. Kun päähenkilön sotakokemus on ohi, voi aloittaa alusta aivan erilaisen päähenkilön parissa. Miten sodan koki valkoinen nainen Pohjanmaalla? Entä juutalainen mies Varsinais-Suomesta? Omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan melkoisesti siihen, minkälaiseksi päähenkilön tarina muodostuu.

Idea on aivan loistava, mutta toteutus valitettavasti ontuu aika tavalla. Luin itse useampia erilaisia vaihtoehtotarinoita, ja joissakin tapauksissa jäin "jumiin" tarinassa. Verkkoversiona tällainen teos olisi ehkä helpompi toteuttaa ja ottaa kaikki mahdolliset yhdistelmät huomioon. Nyt tuntui, että jotain jäi puuttumaan ja kaikkia valintoja ei pystynyt koko ajan ottamaan huomioon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus, 2018
527 sivua

Terhi Rannela: Frau

Terhi Rannela on yksi lempikirjailijoitani, ja hänen viime vuoden alussa julkaisemansa uudenvuodenkirje oli jonkinasteinen shokki: ei enempää nuortenkirjoja. Rannela halusi kääntää uuden lehden ja kirjoittaa enemmän aikuisille. En ole lukenut hänen ensimmäistä aikuisille suunnattua romaaniaan Punaisten kyynelten talo (Karisto 2013), mutta se on kyllä pakko lukea, jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin uutukainen Frau (Karisto 2016). 

Kirjan idea on hyvin yksinkertainen. Millainen nainen eli natsipyöveli Reinhard Heydrichin rinnalla?

Terhi Rannelan Frau on historiallinen romaani Lina Heydrichista, pelätyn SS-kenraalin leskestä, joka puolusti miestään kuolemaansa asti. Frau on tarina suuresta rakkaudesta ja valtaan sairastumisesta. Heydrichin salamurha seurauksineen on pala järkyttävintä sotahistoriaa. (takakannesta)

Tämän päivän Kalevassa julkaistussa artikkelissa Terhi Rannela kertoo kirjan synnystä. Vierailu prahalaiseen museoon vuonna 2012 oli ratkaiseva askel: hänelle valkeni erään tsekkiläisen kylän kohtalo. Kostaakseen Heydrichin salamurhan natsit tuhosivat sattumanvaraisesti kartalta valitsemansa kylän, Lidicen. Yli 16-vuotiaat miehet ammuttiin, naiset lähetettiin leireille ja lapset kaasutettiin. "Miksi en tiennyt näistäkään ihmisistä?", kirjailija kysyi itseltään. Tästä lähti pakko kirjoittaa. (Kaleva 30.3.2016)

Kirjan syntyvaiheista ja taustatutkimuksesta kertova kirjailjan työpäiväkirja on myös kaikkien vapaasti ladattavissa ja luettavissa Terhi Rannelan kirjailijasivulla.

Tämän kirjan kirjoittaminen on hatunnoston arvoinen teko. Ei varmasti ole ollut helppoa asettua paheksutun naisen nahkoihin, naisen joka palvoi Hitleriä ja kielsi virallisen holokaustin kuolemaansa saakka. Toki hänellä on ollut myös toinen puolensa, kuten meillä kaikilla. Ja kirja kertoo nimenomaan siitä toisesta puolesta: hän oli äiti ja vaimo, jota rakastettiin - ja joka rakasti. Lina Heydrichin elämään lukeutui useita muitakin läheisten menetyksiä: pikkuveli, aviomies, esikoispoika. Sellaisen täytyy jättää omat jälkensä. 

Oma luku sinänsä on Lidicen kylän ja sen asukkaiden kohtalo. Myös tähän pureudutaan elävästi. Linan tarinan rinnalla kulkee Martan, lidiceläistytön ja hänen perheensä tarina. Kesäkuun 10. päivä vuonna 1942, keskellä yötä. Valot syttyvät, miehet kootaan Horákien talon kellariin, naiset kylän koululle. Martan perhe hajoaa. 

"[Martan isä] oli juomassa öistä kahvikupillistaan, kun ne tulivat. Kuppi jäi puolilleen. Elämä jää." (s. 174)

Miksi minäkään en tiennyt näistä ihmisistä? Miksei näistä kerrottu koskaan missään? 

Jos Rannela aikoo pitää samaa tasoa yllä edelleen, en kyseenalaista hänen päätöstään enää yhtään. Toisaalta... miksei näin hienoja tarinoita voisi kirjoittaa nuorille(kin)?

Kirja piti väkevästi otteessaan, mutta sitä ei kuitenkaan voinut lukea kerralla. Oli pakko ottaa aikaa ajatuksille. Kuitenkaan en ole pitkään aikaan nauttinut yhdenkään kirjan lukemisesta niin paljon kuin nyt. Tämä oli todellista lukuiloa, vaikkei ehkä aiheensa puolesta. Tällaisia pitäisi kirjojen olla. Aina. Tai ehkei sittenkään, ei näitä helmiä sitten enää erottaisi... 

Lukuiloa 2016 -haasteen lisäksi jatkuu myös kaunokirjallinen maailmanvalloitus, tietenkin Saksaan. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Terhi Rannela: Frau 
Karisto, 2016
232 sivua