Lyhyitä sarjakuvia

Flunssaisena sarjakuvat, varsinkin lyhyet sellaiset, ovat mitä mainiointa luettavaa. Tässä postauksessa kolme vastikään ahmaisemaani sarjakuvaa niputettuna.

Hannele Mikaela Taivassalolta olen aiemmin lukenut vampyyriromaanin Nälkä (Teos 2013), josta pidin kovasti. Taivassalo on tehnyt romaanien lisäksi kuvakirjan, ja uusin aluevaltaus on sarjakuvat. Scandorama (Teos & Förlaget 2018) on kertomus ihanneyhteiskunnasta, joka osoittautuu kuitenkin melkoiseksi dystopiaksi. Sen on kuvittanut Catherine Anyango Grünewald.

Scandorama on skandinaavinen idylliyhteiskunta, paikka jossa halutaan tulla täydellisiksi, eliittivaltio tiukkojen rajojen sisäpuolella. Stohome on puhdas ja kirkkaiden valojen kirjoma. Toisella puolella lahtea sijaitsee Helsingy City, rapistunut ja rähjäinen. Helsingy Cityn pirstaleissa elää ihmisten pirstaleita, niiden epäsopivien pirstaleita jotka eivät mahdu Scandoramaan. Miskatt on yksi heistä, Homo Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt piiloutuu maan alle elättääkseen itsensä valonaroilla vastarintatehtävillä, ja samalla hän ajautuu yhä kauemmas unelmastaan.

Tämän sarjakuvan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteen kohtaan 15 (palkitun kääntäjän kääntämä kirja) että Spefi-haasteen kohtaan 16 (spefisarjakuva, länsimainen).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Kuvittanut Catherine Anyango Grünewald
Suomentanut Raija Rintamäki
Teos & Förlaget, 2018
65 sivua

Mira Malliuksen Mutzi (Sammakko 2018) on nimensä mukaisesti sarjakuva äitiydestä, niin sen iloista kuin paineistakin. Tuttua juttua kenelle tahansa äidille, tuokioita aina sieltä biologisen kellon tikityksestä äitienpäivän viettoon ja kaikkea siltä väliltä. Ei mitään elämää suurempaa, mutta samaistuttavaa kyllä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mira Mallius: Mutzi
Sammakko, 2018
72 sivua

Pertti Jarlan Fingerpori on taatusti kaikille tuttu sarjakuva. Strippisarjakuva ilmestyy useassa eri sanomalehdessä, ja koottuja albumeja on ilmestynyt useita. Fingerporin päiväkasku (Arktinen Banaani 2018) on uusi, laajennettu versio aiemmin ilmestyneestä Kamppailuni-minialbumista. Kaikki stripit liittyvät siis jollain tapaa sotahistoriaan tai maanpuolustushenkeen yleensä. Mustaa huumoria, kyllä, erittäin mustaa paikoitellen. Siksi juuri osuu ja uppoaa niin hyvin ainakin minulle.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Jarla: Fingerporin päiväkasku
Arktinen Banaani, 2018
63 sivua

Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.

Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.

Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

Nuorten scifisarjoja

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

Cecelia Ahern: Viallinen

Irlantilainen Cecelia Ahern on tullut lukijoille tutuksi ennen kaikkea naisten viihdekirjallisuuden tekijänä. Nyt hän on laajentanut kohderyhmäänsä nuoriin aikuisiin dystopiakirjalla Viallinen (Gummerus 2018).

Celestine North on seitsemäntoistavuotias, jonka elämä vaikuttaa aivan täydelliseltä... kunnes hän tulee rikkoneeksi kaikkein perustavanlaatuisinta sääntöä yhteisössään. Celestine elää maailmassa, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Rangaistuksen saaneet kirjaimellisesti leimataan "viallisiksi", että kaikki tietäisivät heidän virheensä. Täydellisten ja viallisten välillä on huikea ero: viallisten elämää rajoittavat tiukat säännöt ja täydelliset ovat kaikessa etusijalla. 

Celestine ei voi katsoa sivusta, kun viallisen leimaa kantava vanhus on pyörtymäisillään linja-autossa. Vastoin kaikkia sääntöjä hän menee puuttumaan tilanteeseen ja joutuu itse vangituksi. Kaikki ovat varmoja, että Celestine selviää vähällä - onhan hänen poikaystävänsä isä merkittävässä asemassa. Toisin kuitenkin käy. Celestine tuomitaan rikoksestaan vialliseksi, ja hänen elämänsä muuttuu täysin toisenlaiseksi.

Viallinen on taitavasti rakennettu kuvaus yhteiskunnasta, jollaista ei pitäisi olla. Se muistuttaa pelottavasti takavuosien holokaustista ja apartheidista ja monista tämän päivänkin epäkohdista vähemmistöryhmien elämässä. Odotan mielenkiinnolla, mitä kohta ilmestyvä jatko-osa Täydellinen tuo tullessaan.

Tämä kirja sopii useaan meneillään olevaan haasteeseen: Jatkumoon, Spefi-haasteeseen (kohta 8: scifikirja, jonka kirjoittaja on nainen) sekä YA-haasteeseen (oma suosikkigenre).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Cecelia Ahern: Flawed
Suomentanut Terhi Leskinen
Gummerus, 2018
428 sivua

Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta

Kauhu on novelleihin erinomaisesti passeli genre. Yhteen novellikokoelmaan mahtuu yleensä monta erityylistä ja eri pelottavuusasteista tarinaa - niin tässäkin tapauksessa. Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media 2017) sisältää kolmetoista kauhunovellia, joiden kauhun lähteenä tai aiheena on oma keho. Mielenkiintoinen idea!

Oma keho voi toki olla aika monellekin pienemmän tai suuremman kauhun aihe. Kauhun alagenrenä "kehokauhussa" on kuitenkin kyse vielä pidemmälle viedystä ajatuksesta; siitä, että oma tuttu kroppa ei olekaan oikeasti niin tuttu, vaan jotain vierasta ja vastenmielistä, ehkä peräti hallitsematonta. Kehokauhuun liittyvät mm. muodonmuutokset ja mutaatiot, kaikennäköiset loiset tai kehoa syövät taudit sekä kehon silpoutuminen tai hajoaminen. Genrenä kehokauhu ei ehkä ole aivan suurin suosikkini, mutta mielenkiintoisia novelleja aiheesta on kyllä saatu aikaan.

Antologiassa on mukana kolmetoista kirjailijaa: Katri Alatalo, Anni Nupponen, Frida Maria Pessi, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin, M.A. Tyrskyluoto, Eero Korpinen, Rimma Erkko, Janos Honkonen, Shimo Suntila, Anu Korpinen ja Markus Koskimies. Kaikki käsittelevät kehokauhua omasta näkökulmastaan, toinen toistaan hyytävämmin.

Kokoelman novelleista omia suosikkejani ovat Katri Alatalon niminovelli Tämä jalka ei ole sinun, joka on hyvinkin elokuvamainen kuvaus "omaa elämäänsä" elävästä jalasta. Tuli ihan mieleen se vanha kauhuleffa auto-onnettomuudessa irtoavasta kädestä, joka alkaa murhata ihmisiä (...olikohan se Kuristava kauhu tai jotain sinne päin...); Artemis Kelosaaren Älköön mikään koskaan muuttuko, jossa vuonna 1986 vahingossa hirttäytynyt henkilö jatkaa kertomustaan vielä vuosia kuolemansa jälkeenkin; sekä Janos Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka on minunlaiselleni hammaslääkärikammoiselle melkoisen "kovaa kauhua".

Tämän antologian myötä novellihaaste taitaa minun osaltani lähestyä loppuaan. Monta kokoelmaa olisi vielä odottamassa, mutta niiden lukeminen taitaa jäädä haasteen ulkopuolelle. Haastekoonti seuraa vielä myöhemmin. Kirja sopii myös Spefi-haasteen kohtaan 3: kauhukirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta
Toim. Artemis Kelosaari & Shimo Suntila
Tajunta Media, 2017
219 sivua

Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja-trilogia

Menneenä keväänä minulta pyydettiin teemavinkkausta: fantasiaa viidesluokkalaisille, jotka ovat innostuneita Pottereista ja Soturikissoista. Apua, oli ensimmäinen ajatus, kun tuo fantasia ei tunnetusti niin älyttömästi minulle uppoa. Mutta mitäpä kirjastontäti ei tekisi kun vinkkausta pyydetään, ja niinpä aloin etsiskellä jotain passelia. Käteen tarttui Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen (Tammi 2016), jonka kyllä muistin aikoneeni lukea sen ilmestyttyä... mutta sitten jätinkin lukematta. Tällä kertaa kirja sieppasi välittömästi mukaansa ja päätyi mukaan vinkkauspakkiini.

Kielisen kylässä asuvat kaverukset Miranda, Veera ja Olavi huomaavat, että kylän taivaalle ja puiden oksille on ilmestynyt epätavallisen paljon outoja lintuja. Vielä merkillisempää on, että lintuparvi kuljettaa kylään uuden asukkaan, Oprin, joka tulee paikasta nimeltä Taivazala. Oprin poika on kadonnut, ja Opri tietää lähes varmasti, että poika on piilotettu Kielisen kylään.

Miranda kavereineen alkaa selvittää, mikä (ja missä) tämä Taivazala mahtaa olla, ja tietysti myös miksi Oprin poika on ryöstetty. Kummastusta herättää myös lasten koulun rehtori, joka muuttuu koko ajan vihaisemmaksi ja pelottavammaksi. Kylän lapsetkin sairastelevat jostain syystä epätavallisen paljon. Kun Veerakin sairastuu, Mirandan ja Olavin on suorastaan pakko saada selville, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa lasten elämän ja käsityksen niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Olipa tosiaankin mukaansatempaava kirja! Passelia perusfantasiaa höystettynä suomalaisella mytologialla ja aavistuksella tykkäysjutuista. Mustavalkokuvitus toimii kivasti tarinan tukena. Ja mikä parasta, toimi vinkkauksessakin oikein hyvin. :)

Tämän sarjan aloitusosan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteeseen (kohta 3: kirja aloittaa sarjan) että Spefi-haasteeseen (kohta 20: kirja, jonka kirjailija on ollut Finnconin kunniavieras [vuonna 2010]).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2016
236 sivua

Tarina jatkuu kirjassa Allmaan vaskitsa (Tammi 2017). Kielisen kylä kohtaa jälleen erikoisen vieraan: Allmaan lähettiläs, vanha vaskitsa, on monia vaaroja uhaten ja oman henkensä uhalla hakemaan apua Kielisestä. Allmaan rauhaa ja asukkaita uhkaavat ilkeät hiidet, eikä avaimenkantajaa ole näkynyt pitkiin aikoihin. Onneksi Kielisestä löytyy kuin löytyykin ihmisiä, joissa vielä on Allmaan tuoksu, ja hänen luokseen vaskitsa suuntaa apua pyytämään.

Avaimenkantaja on unohtanut, miten avainta pitäisi käyttää, ja Allmaan portin sijaintikaan ei ole aivan täysin muistissa. Jotenkin sinne kuitenkin on päästävä! Reitin lisäksi täytyy löytää myös sopivat henkilöt vaaralliselle matkalle Allmaahan.

Veera päätyy yllättäen tapahtumien keskiöön ja sen myötä retkelle Allmaahan. Mutta miten häätää hurjat ja monta kertaa Allmaan asukkaita isommat hiidet? Siinä tarvitaankin kekseliäisyyttä. Lopulta avaimenkantajankin muisti alkaa toimia, vaikka hän onkin alkanut käydä liian vanhaksi tehtäväänsä. On tainnut tulla aika valita uusi avaimenkantaja...

Monesti sarjojen kakkososat eivät yllä aloitusosan tasolle, ja muutenkin tuntuvat vähän "paikallaan junnaavilta". Vähän samaa vikaa on Allmaan vaskitsassakin, vaikka jännitystä riittääkin ihan mukavasti. Ehkäpä trilogian päätösosa täydentää tätäkin tarinaa jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2017
284 sivua

Sarjan päätösosa Vattenporin simpukka (Tammi 2018) alkaa kylmän talven kuvauksella. Koko Kielisen väki käpertyy sisälle lämmittelemään - paitsi Olavi. Olavi viihtyy ulkona, varsinkin luistelemassa jäällä. Yhtenä iltana Olavin luisteluretki venyy myöhäiseen iltaan, ja yllätyksekseen Olavi kuulee jonkun kutsuvan häntä ja hetken kuluttua näkee jään alla jonkun kasvot. Kyläyhdistykselle on heti kerrottava, että jotain on jälleen tekeillä, tällä kertaa ilmeisesti Vattenporissa.

Jälleen tarvitaan pelastusretkikuntaa. Matkaan lähtevät Miranda, Veera, Kielisen kirjastonhoitaja Agatha... mutta samoihin aikoihin huomataan, että jo kolmas koulun rehtori peräjälkeen on kokenut kummia. Hän on kadonnut kotoaan, ja jäljet johtavat avantoon. Kenenkään ei tiedetä ikinä hukkuneen Kielisjärveen, mutta nyt sitäkin aletaan jo epäillä. Ja juuri retkikunnan tehdessä lähtöä huomataan myös Olavin katoavan avantoon.

Vattenporissa pelastusretkeläisten ja Olavin tiet kohtaavat hetkeksi, mutta sitten Olavi katoaa Vattenporistakin. Mitä kummaa on tekeillä, ja mihin rehtori on oikein joutunut, sillä Vattenporissa hän ei ainakaan ole?

Päätösosa kietoo tarinan eri juonenkäänteet onnistuneesti yhteen, ja tässä osassa tavataan monta aiemmista osista tuttua hahmoa. Aika jännä ratkaisu oli se, että tästä viimeisestä kirjasta puuttuu kuvitus kokonaan. Joka tapauksessa Sari Peltoniemi on rakentanut omalaatuisen fantasiamaailman erilaisine osineen, ja kokonaisuus toimii mukavasti. Tykkään myöskin siitä, että trilogia vaikuttaisi pysyvän trilogiana. Vaikka ei kai koskaan voi olla aivan varma?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka
Tammi, 2018
279 sivua

Margaret Atwood: Orjattaresi

Vaikka scifi ja dystopiat ovat aina kiehtoneet minua ja kuuluneet suosikkilukemistooni, Margaret Atwoodin Orjattaresi (Tammi 2017) oli vielä minulta lukematta. Kun viime vuonna maksukanavilla alkoi pyöriä kirjaan perustuva tv-sarja, harmittelin ensin sitä että sarja näkyy vain maksukanavalta sekä sitä, että kirjakin on jäänyt lukematta. Kun nyt joku aika sitten näin ennakkotietoja siitä, että samainen tv-sarja tulee näkymään myös Yle Teemalta, päätin tarttua kirjaan ennen sarjan katsomista. Ja kyllä kannatti.

Atwoodin kirja ilmestyi alun perin jo 1980-luvulla. Ei voi kuin ihailla sitä kekseliäisyyttä, jolla kirjailija on kehitellyt sen yhteiskunnan ja tapahtumat... Yhdysvaltoja ei enää ole, on Gilead. Se on jonkinlaisen ekokatastrofin raunioille perustettu vanhatestamentillisten fundamentalistien yhteiskunta, jossa harvat vielä hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi kolmen Raamatusta löytyvän jakeen perusteella. 

Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen."Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: "Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?"Mutta Raakel sanoi: "Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä."(Ensimmäinen Mooseksen kirja, 30: 1-3)

Muutenkaan naisia ei kovin korkealle arvosteta. Lukeminen on heiltä kielletty, samoin työnteko ja omaisuuden omistaminen. Maailma on miesten. Mutta... eihän tämä toisaalta nykypäivänäkään valitettavasti kuulosta kovin omituiselta? Kirjan kaltainen skenaario on oikeastaan pelottavan mahdollinen vielä tänäkin päivänä.

Kertojana on Frediläinen, jolla vielä muutama vuosi sitten oli ihan toinen nimi. Hänet on alistettu orjattareksi, sillä hän on jo synnyttänyt yhden lapsen (joka nyt on viety häneltä pois). Kirjassa vuorottelevat nykyhetki ja lähimenneisyys. Mutta vaikka naiset on näennäisesti alistettu, jossain pinnan alla kytee kapina... onko paluu entiseen mahdollinen?

Sain kirjan luettua sopivasti ennen tv-sarjan alkamista Ylellä. Nyt kolme ensimmäistä jaksoa on katsottuna, ja jäin täysin koukkuun. Mielenkiinnolla odotan jatkoa!

Kirja sopii hyvin mukaan spefi-haasteeseen, kohtaan 37: spefikirja, josta on tehty tv-sarja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Margaret Atwood: The Handmaid's Tale (1985)
Suomentanut Matti Kannosto
Tammi, 2017 (korjattu painos)
436 sivua

Katja Törmänen: Karhun morsian

Osittain Spefi-lukuhaasteen innoittamana olen lyhyen ajan sisällä lukenut useampiakin fantasiakirjoja, viimeisimpänä Katja Törmäsen hienon teoksen Karhun morsian (Like 2018).

Kaksi naista miesten hallitsemassa viikinkimaailmassa.
Ennalta määrätty kohtalo.
Karhun kirous kaiken yllä.
Toisilleen tuntemattomat nuoret naiset, Surmankylän Aslaug ja Suolakarin Freydis, kulkevat kohti sukupolvia vanhaa kohtaloa, joka ratkaisee paitsi heidän myös kylien tulevaisuuden. Alistuvatko naiset kohtalonsa edessä, vai etsivätkö he oman tiensä huolimatta siitä mihin muinaiset valat ja kunnia heitä velvoittavat?
Karhun morsian on tiivistunnelmainen fantasiaromaani, joka voitti Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun. (takakansiteksti)

Tähän romaaniin on yhdistelty onnistuneesti historiallisia aineksia, fantasiaa ja vanhoja uskomuksia. Karhu on oikeasti ollut melkoinen jumalhahmo, jota on pelätty ja palvottu varsinkin Pohjoismaissa. Keskiössä on kaksi toistensa naapureina sijaitsevaa kylää, joista toisessa Karhu on hylätty ja kielletty. Silti molemmissa kylissä monen ihmisen kohtalo on sidottu jollakin tavalla Karhuun.

Ei ollut samantekevää, koska lapsi sai alkunsa. Pahin aika oli silloin, kun kylmin talvi oli jo ohitettu, mutta yö ja päivä olivat vielä tasavahvat. Se ei ollut hyvä aika ihmislapsen aloittaa taivaltaan, ei silloin kun Karhu heräsi ensimmäisen kerran. Tuolloin siitetyt lapset lähdetettiin, sillä he kantoivat sisällään valon ja pimeän rajaa, ja siltä rajalta oli helppo pudota.Aina lähdettäminen ei kuitenkaan onnistunut. Ja jos kyseessä oli Karhun morsian, se tarkoitti että Karhu halusi isomman uhrin, ja kun synnytyksen aika sitten vuoden pimeimpänä yönä koitti, Karhu odotti. (kirjan takakansiliepeestä)

Kirjan sisältämät takautumat ja siirtymät kylien välillä hankaloittivat jonkin verran kärryillä pysymistä, samoin Freydisin ja Aslaugin hahmojen samankaltaisuus. Tälle toki löytyi hyvinkin luonteva ja toimiva selitys, mutta ennen sitä olin vähän hukassa.

Kirjalla kuittaan Spefi-lukuhaasteen kohdan 2: fantasiakirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katja Törmänen: Karhun morsian
Like, 2018
390 sivua

Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset #2)

Sini Helmisen Kaarnan kätkössä oli yksi viime vuoden yllättäjiä. Että löytyy nuorten fantasiasarja, jonka minäkin jaksan lukea! Vau! :D Niinpä olikin mukava huomata, että sarjan seuraava osa ilmestyi jo loppuvuodesta. Kun Kaarnan kätkössä oli alaotsikoltaan Metsän kirja, niin tämä toinen osa Kiven sisässä (Myllylahti 2017) on sitten Vuoren kirja. Seuraavat osat tulevat ilmeisesti keskittymään veteen ja maahan.

”Mä arvasin, että sun mummolta pöllittiin jotain. Sitä mä en kyllä osannu arvata, että ne on pölliny sydämen sen rinnasta.”
Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.
Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. (takakansiteksti)

Olisin mielelläni lukenut jatkoa siihen, miten Pinjan tarina etenee, mutta se jäi nyt kyllä edelleen auki. Kiven sisässä on ihan eri tarina eri henkilöineen. Ainoa sama henkilö on salaperäinen Tuulia, jonka vain Pekko tuntuu näkevän. Pekko on kaupunkiin muutettuaan uponnut entistä syvemmälle Minecraftiin, mutta Tuulia kiskoo hänet sieltä todellisuuteen ja kertoo Pekolle totuuden hänestä itsestään ja hänen suvustaan. Kun Pekolle vielä selviää, että mummon kuolema olikin tahallaan aiheutettu, hänen on alettava selvittää asioita tarkemmin. Lisää päänvaivaa aiheuttaa myös yläkerran kumman kiehtova naapuri, joka ei vaikuta aivan tavalliselta...

Nopeasti ahmaistava kirja, joka jätti taas odottamaan seuraavaa osaa. Tämä kirja osuu moneen haasteeseen: Helmet-haasteen kohtaan 22 (kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin), Spefi-haasteen kohtaan 11 (kirjassa pelataan) sekä tietysti Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Kiven sisässä
Myllylahti, 2017
231 sivua

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki

Voi että oli mukavaa löytää fantasiakirja, joka piti otteessaan ihan loppuun asti! Usein kun tahtoo käydä niin että kiinnostukseni lopahtaa jo alkusivuilla. Niin ei onneksi nyt käynyt Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin (Gummerus 2017) kohdalla. :)

Tunnelista aavikon alta löytyy kolme suurta käärmeenmunaa. Äkkipikainen Arry tuhoaa munat Sulwaenin katsellessa avuttomana vieressä. Käärmeitä hallitseva Ninette ei voi antaa petosta anteeksi, ja ystävyyteen syntyy kirvelevä railo.
Kolmikon tiet kohtaavat uudelleen, kun heidän kotikaupunkiinsa Kharras-Dimiin hyökätään ja kaupunkilaiset alistetaan uuden hallinnon alle. Arry, Sulwaen ja Ninette joutuvat tekemään kaikkensa selviytyäkseen hengissä ja vapauttaakseen kansansa orjuuden ikeestä. Mutta voivatko lapsuudenystävät luottaa omiin voimiinsa - saati sitten toisiinsa?
Katri Alatalo tuo suomalaisille tutumman keskiaikafantasian rinnalle Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroituneen aavikkofantasian. Luvassa on runsaasti juonenkäänteitä, häikäilemättömiä ihmissuhdesotkuja ja ajankohtaisia teemoja magian sävyttäminä. (kustantajan esittelyteksti)

Kirjan paksuus hirvitti ensi alkuun, mutta sivumäärän unohti nopeasti. Tarina lapsena ystävystyneestä kolmikosta lähti heti hyvin käyntiin ja piti otteessaan loppuun saakka. Kolmen päähenkilön välillä on monenlaisia jännitteitä, joista otetaan kaikki irti. Pääpaino on kolmikon yrityksessä pelastaa orjuutettu kharrien kansa. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan melkoista juonittelua ja soluttautumista vihollisten keskuuteen. Yllätyksiltäkään ei tietenkään vältytä.

Se, mikä tämän tyyppisten kirjojen kanssa ihastuttaa kaikista eniten on kirjailijan kyky luoda kokonainen uusi maailma. Miten kenelläkään voi olla niin hyvä mielikuvitus? Jotenkin sitä on aina ajatellut aavikoita aika "yksiulotteisina" paikkoina, mutta toisin vain vaikuttaa olevan. Kaikki aavikot eivät ole samanlaisia... sen kertovat jo sisäkansien kartassa näkyvät aavikkojen nimet: Laulava aavikko, Suola-aavikot, pahaenteisen kuuloinen Viimeinen aavikko... Muutenkin kirjassa esiintyvät paikat vaikuttavat kiehtovilta ja eksoottisilta nimiään myöten.

Kirja, joka sijoittuu fiktiiviseen maahan tai maailmaan kuuluu tietystikin Helmet-haasteen kohtaan 7. Spefi-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan 5: suomalainen spefikirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki
Gummerus, 2017
686 sivua

Gail Carriger: Soulless

Gail Carrigerin steampunk-fantasiasarjan aloittava Soulless (Orbit, 2012) on riemastuttava sekoitus brittiläistä huumoria, vaihtoehtohistoriaa, ihmissusia, vampyyreja ja romantiikkaa.

Alexia Tarabottin elämä on yhtä sosiaalista koettelemusta. Ensiksikin: hänellä ei ole sielua. Toiseksi: hän on vanhapiika, jonka isä on sekä italialainen että kuollut. Kolmanneksi: hän joutuu vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi, joka rikkoo kaikkia etikettisääntöjä.
Mihin kaikki tämä johtaa? Ilmeisesti ojasta allikkoon, kun Alexia tulee surmanneeksi vampyyrin - ja kuningatar Viktorian käskystä tapausta alkaa tutkia pöyristyttävä lordi Maccon (äänekäs, epäsiisti, upea ja ihmissusi).
Tuntemattomien vampyyrien ilmaantuminen ja tunnettujen vampyyrien katoaminen johtaa siihen, että monet pitävät Alexiaa vastuullisena tapahtumista. Pystyykö hän selvittämään, mitä on tapahtumassa Lontoon hienostoseurapiireissä? Kykeneekö hän sieluttomana kumoamaan yliluonnolliset voimat vai onko kyvystä lainkaan hyötyä? Ja kukahan mahtaakaan olla se oikea vihollinen? (erittäin vapaasti käännetty takakansiteksti)

Tähän kirjaan törmäsin kun etsin luettavaksi jotain steampunk-aiheista. Tämä puoli jäi aika tavalla romanssin ja yliluonnollisten kykyjen jalkoihin, mutta eipä tuo silti kyllä haitannut mitenkään. Hyvä lisä joka tapauksessa perinteisempään historialliseen rakkausromaaniin tai yliluonnolliseen romantiikkaan verrattuna.

Kirjan päähenkilö Alexia tuntee olevansa varsinainen outolintu niin perheensä keskuudessa kuin seurapiireissäkin. Sieluttomuus ei välttämättä ole se imartelevin ominaisuus kenellekään, mutta Alexia kykenee kääntämään sen edukseen. Maailmassa, jossa yliluonnolliset olennot kuten vampyyrit ja ihmissudet ovat arkipäivää, voi olla paljonkin hyötyä kyvystä joka neutralisoi näiden olentojen yliluonnolliset ominaisuudet.

Kirjan toinen päähenkilö, lordi Maccon, kuvaillaan aluksi jopa melko epämiellyttäväksi henkilöksi. Ihmissutena hänen ihmisolemuksensakin on jokseenkin eläimellinen eikä käytöskään ehkä paras mahdollinen ole. Aika helppo oli kuitenkin arvata, että juuri näiden kahden päähenkilön välille alkaa kehkeytyä monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ja ennen pitkää tietenkin melkoisen kuuma romanssi...

Yllättävän viihdyttävä kirja. Alkuun oli vaikeuksia päästä kirjassa alkua pitemmälle: kirja oli pakko jättää kesken kun lainausaika loppui alkuunsa ja varaajia oli jonossa useampia. Lopulta sain lukemisen vauhtiin ja kirja pitikin sitten hyvin otteessaan kun siihen sai vähän paremmin syvennyttyä. No, nyt on seuraava osa sitten varattuna, katsotaas kuinka sen kanssa käy. :)

Spefi-haasteesta kuittaan luetuksi kohdan 15: spefikirja, jonka pääosassa on nainen. Sen lisäksi avaan kirjalla YA-lukuhaasteen: bingosta ruksattu "englanninkielinen kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Gail Carriger: Soulless
Orbit, 2012
291 sivua

Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.