maanantai 10. syyskuuta 2018

Sotalapsista

Sotalapsiteemasta olen tainnut jotain kirjoitella jo aiemminkin. Aihe kiehtoo ja kauhistuttaa henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntui oikealta ajalta lukea vähän lisää sotalasten karusta historiasta.


Pertti Kavén kuvaa kirjassaan Sotalapset : toiveet ja todellisuus (Minerva 2011) lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnakkain: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Kirja kertoo kaunistelematta lastensiirtojen ei-toivotut seuraamukset: liian monet lapset jäivät kokonaan Ruotsiin, ja liian monet vanhemmat eivät halunneet lapsiaan takaisin. Viattomat lapset ovat olleet pelkkiä pelinappuloita, ja kritisoiminen on ollut kiellettyä ettei auttajille vain tulisi paha mieli. Aika uskomatonta. :(

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Kavén: Sotalapset : toiveet ja todellisuus
Minerva, 2011
288 sivua

Sotalapsien kohtaloista vaiettiin kauan. Vasta 1990-luvun loppupuoliskolla aika oli kypsä kipeistä asioista puhumiseen, ja sotalapsiyhdistyksiä perustettiin eri puolilla Suomea. Oulun seudun sotalapset ry perustettiin 1996, ja tavoitteensa mukaisesti se on kerännyt tietoa sotalapsuusajan kokemuksista. Niitä on koottu niin jälkipolvien kuin tutkijoidenkin käyttöön teokseen Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947 (Oulun seudun sotalapset 2010).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947
Oulun seudun sotalapset, 2010
300 sivua

Kummastakin kirjasta välittyy vahvana ihmetys siitä, miten lastensiirrot sallittiin eikä niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin haluttu ymmärtää. Onneksi myös niitä parempia kokemuksia mahtuu mukaan varsinkin Suuri matka... -teokseen.

Nyt näiden kirjojen lukemisen jälkeen harmittaa entisestään, ettei isän sotalapsivuosista ole juuri mitään tietoa. Pitkälti tämän havainnon innoittamana käännyinkin Kansallisarkiston puoleen ja pyysin sieltä isän sotalapsikantakortin. Toivottavasti saan sen pian ja tiedän sitten edes vähän enemmän.

torstai 6. syyskuuta 2018

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä

Jokunen vuosi sitten kävin mielenkiintoista keskustelua kirjastossamme iäkkään, sodan kokeneen naisasiakkaan kanssa. Lähiaikoina oli ilmestynyt useampia kirjoja, joissa käsiteltiin suomalaisten naisten suhteita saksalaissotilaiden kanssa. Asiakas oli sitä mieltä, että ne alkaisivat jo riittää; sen sijaan hän haluaisi lukea edes yhden kirjan joka kertoo suomalaisnaisten ja venäläisten sotavankien suhteista. Niitä nimittäin kuulemma riitti hänen tietojensa mukaan siinä missä ensin mainittujakin.

Harmi kyllä asiakas oli ns. satunnainen matkailija meidän kirjastossa, eli en siis ole häntä sen jälkeen nähnyt. Voin siis vain toivoa, että hänkin on löytänyt Ira Vihreälehdon teoksen Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä (Atena 2016).


Kirjan tekijän, Ira Vihreälehdon isoäiti Lempi kuiskasi kuolinvuoteellaan vanhimmalle pojalleen, että on jotain mitä hänen pitäisi kertoa. Tämä salaisuus paljastui kuitenkin vasta perunkirjoituksessa: esikoisella oli eri isä kuin muilla sisaruksilla. Juhanin isä oli venäläinen sotavanki, mutta kukaan ei osannut kertoa yhtään sen enempää. Juhanin elämään tällä on valtava vaikutus, ja vielä yli 70-vuotiaanakin hän miettii, kuka hänen oikea isänsä on.

Tässä vaiheessa remmiin astuu Juhanin historioitsijatytär Ira, joka päättää selvittää asiaa niin pitkälle kuin mahdollista.
Onko lapsenlapsen mahdollista päästä niin syvälle isoäitinsä ihon alle, että hän voi ratkaista tähän liittyviä arvoituksia ja ymmärtää tämän tekemiä valintoja? Minun 2010-luvun ajatusmaailmastani ei ole paljon hyötyä, kun selvitän 1940-luvulla eläneen ihmisen toimintaa ja ratkaisuja. Vaikka etsinkin isää isälleni, haluan pääasiassa ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä siitä seurasi. Yritän kuulla Lempin äänen, mutta samalla saatan sijoittaa hänen viestiinsä omia merkityksiäni ja motiivejani. Kirjoitan tätä tarinaa oman aikakauteni ja oman yhteisöni jäsenenä ja syyllistyn melkein väistämättä virhepäätelmiin, sillä olen luultavasti sijaistraumatisoitunut isäni kautta. Lempin vaikenemisen seuraukset elävät meissä kummassakin. Haluan löytää menneisyydestä häpeän tilalle jotain kaunista. Toivon löytäväni juuret, totuuden ja mielenrauhan. Saattaa olla, että en löydä totuutta tai löydän lisää häpeää. (s. 9-10)
Tutkimusten ja etsintöjen apuna on pystyy tätä nykyä käyttämään monia eri välineitä: DNA-testit ja sosiaalinen media ovat tässäkin isoisän etsinnässä olennaisessa roolissa. Siitä huolimatta etsintä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, ja totuuden löytäminen siirtyy kerta toisensa jälkeen.Todennäköinen henkilö löytyy, mutta varmasti asiaa ei voi tietää enää kukaan.

Tällaisia kirjoja lukisi mielellään enemmänkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä
Atena, 2016
313 sivua

perjantai 31. elokuuta 2018

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (Bazar 2013) oli jotenkin vangitseva ja mieleenpainuva lukukokemus, joten kirjailijan seuraava teos Maailman kirkkaalle laidalle (Bazar 2017) nosti odotukseni hyvinkin korkealle. Kirja ehti kuitenkin odottaa lukupinossani melkoisen kauan, ennen kuin ehdin tarttua siihen. Onneksi lomalla oli aikaa... :)


Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti Allen Forrester saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet määrätään vuonna 1885 johtamaan retkikuntaa vaaralliselle tutkimusmatkalle Alaskaan. Tähän mennessä kukaan ei ole pystynyt tutkimaan Wolverine-joen yläjuoksua seudun ankarien olosuhteiden ja sitä asuttavien intiaaniheimojen vastustuksen vuoksi. Allen Forrester on tullut Vancouverin kasarmialueelle vaimonsa Sophien kanssa, ja myös Sophien on tarkoitus seurata miestään Alaskaan. Tähän suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Sophie huomaa olevansa raskaana. Hänen on jäätävä Vancouveriin.

Tutkimusretken tapahtumia seurataan everstiluutnantti Forresterin päiväkirjamerkintöjen kautta. Niiden lomassa on katkelmia toisestakin päiväkirjasta - Sophien Allenille kirjoittamasta päiväkirjasta. Mukana on myös näkökulma nykyaikaan: kirjeenvaihtoa Joshua Sloanin, Alpinen museon kuraattorin ja Walter Forresterin välillä.

Maailman kirkkaalle laidalle on yksi niitä kirjoja, joista on hirmu vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan itse! Ainakin minulle kirja tarjosi monenlaista: jännittävää seikkailua, historian siipien havinaa, selviytymistarinan ja romantiikkaa. Tältä kirjailijalta tulen odottamaan jatkossakin loistolukemista. Alaskaan sijoittuvana kirja sopii hyvin mukaan Tundran lumoissa -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World (2016)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar, 2017
553 sivua

tiistai 21. elokuuta 2018

Haastekoonti: Kirjankansibingo, kesä 2018

Taas yksi haaste ehti harmillisesti loppuunsa asti vasta kun olin pääsemässä vauhtiin! :D
Kävi juuri niin kuin yleensä: elämä tuli väliin ja en vaan ehtinyt lukemaan enkä kyllä paljon bloggaamaankaan. Saldoksi tähän hauskaan bongaus-bingo-haasteeseen sain seitsemän luettua kirjaa.



Näistä viimeisimmästä eli Gabaldonin kirjasta en ole vielä saanut postausta kokonaan kirjoitettua. Montakin haasteeseen sopivaa kirjaa olisi pinossa odottamassa, mutta bingo jäi silti harmillisen vähästä kiinni.

Kiitokset joka tapauksessa haasteesta, tällaiseen osallistun ehdottomasti uudelleenkin! :)

tiistai 14. elokuuta 2018

Jyri Paretskoi: Nimetön

Jyri Paretskoi on tähän asti kirjoittanut nuorille, tai räätälöidysti pojille. Tähän mennessä neliosainen Shell's Angles -sarja ei ole jaksanut minuun oikein vedota, mutta enhän kyllä kuulu kohderyhmäänkään millään mittapuulla. Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu teos Nimetön (Karisto 2018) sen sijaan herätti jo ennakkotietojen perusteella mielenkiintoni.


Otso Vaarna on tullut elämässään tilanteeseen, jossa moni voisi alkaa etsiä köyttä ja tukevaa oksaa. Satunnainen syrjähyppy on maksanut hänelle niin avioliiton, asunnon kuin autonkin - ja niiden lisäksi vielä vasemman käden nimettömän. Illasta, jona syrjähyppy ja sormen menetys tapahtui, Otso muistaa  hyvin vähän. Vain sen, että nainen oli kaunis, hänellä oli tumma tukka ja siniset silmät. Ymmärrettävästi poliisi ei tällaisilla tiedoilla pysty tekemään muuta kuin kirjata tapahtuneen ylös. Tekijän löytäminen on erittäin epätodennäköistä. 

Tapahtuneesta masentunut ja kotinsa menettänyt Otso majoittuu poliisiystävänsä nurkkiin ja turvautuu pulloon. Eräänä iltana lähibaarissa Otso saa sattumalta selville, ettei hän suinkaan ole ainoa sormensa menettänyt. Kohtalotovereita tuntuu olevan muitakin, ja Otso päättä selvittää itse, kuka tämä salaperäinen sormia silpova nainen oikein on.

Sivujuonteena seurataan miehensä menettäneen Saaran elämää. Hänen aviomiehensä Marko on kadonnut vuosi sitten, eikä etsinnöissä ole selvinnyt yhtään mitään. Saara asuu ökyasunnossa koiransa Rollen kanssa ja jaksaa vielä uskoa Markon löytyvän jostain elossa, mutta mitä pitemmälle kirja etenee, sitä epätodennäköisemmäksi tämä käy. Saaran elämään liittyy monia salaisuuksia...

Kirja oli juuri niin hyvä kuin ennakkotietojen perusteella osasin odottaakin, tai oikeastaan vielä vähän parempi. Toisaalta juonessa ja tarinassa oli tiettyä ennalta-arvattavuutta, mutta kirjan loppu piti tästä huolimatta sisällään melkoisen yllätyksen! Odotin ihan jotain muuta. :)

Tämän kirjan valitsin luettavaksi omasta lukupinostani ihan summamutikassa, tietysti siksi että voisin sijoittaa sen Helmet-haasteen kohtaan 41 (valitse kirja sattumanvaraisesti). Sen lisäksi ruksaan Kirjankansibingosta kohdan "liittyy häihin", kannessahan on vihkisormus.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jyri Paretskoi: Nimetön
Karisto, 2018
326 sivua

maanantai 13. elokuuta 2018

Winston Graham: Vastatuulessa (Poldark #4)

Winston Grahamin Poldark-sarjan neljäs osa Vastatuulessa (Gummerus 2017) oli minulle oikein positiivinen yllätys. Varsinkin edellinen osa tuntui jotenkin puuduttavalta, mutta tämän kirjan kanssa suorastaan viihdyin, ja se tuli luettua parissa illassa.


Edellisen osan postauksessa olin sitä mieltä, että vastoinkäymiset alkaisivat jo riittää. Aivan täysin niistä ei päästä, mutta yhtä lohdutonta kamppailua ei tähän kirjaan sisälly. Nimensä mukaisesti vastatuulta kuitenkin riittää sekä Rossilla että Demelzalla. Jo alkuaan myrskyinen avioliitto on vaakalaudalla. Rossin nuoruuden kihlattu Elizabeth, joka asuu perheensä kanssa naapurissa, tulee lipsauttaneeksi Rossille asian, jonka seurauksena vanha suola alkaa kummasti janottaa. Tapahtumat kärjistyvät kuitenkin vasta kun Elizabeth ilmoittaa ensimmäisen miehensä kuoltua avioituvansa uudestaan Rossin arkkivihollisen, George Warlegganin kanssa. Ja näiden tapahtumien seurauksena Demelza tekee tahollaan oman ratkaisunsa.

Melkoista saippuaoopperaahan kirja toisaalta on, mutta mitäpä siitä. Viihdettä tarvitaan, ja sitä tämä kirja tarjosi viimeiseen sivuun asti. Viides osa odottaa jo lukupinossa. :) Jatkumo-haasteen lisäksi kirja pääsee mukaan Kirjankansibingoon, josta merkkaan luetuksi kohdan "uimarannalla", kyllähän tuo ranta sellaisestakin menee.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Warleggan (1953)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
554 sivua

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ken Follett: Taivaan pilarit (Kingsbridge #1)

Ken Follettin tiiliskivi Taivaan pilarit (WSOY 2008) on pitkään kiinnostanut, mutta samalla jotenkin työntänyt luotaan silkalla sivumäärällään... Päätin kuitenkin ottaa kirjan "kevyeksi lomalukemiseksi". Enkä kadu yhtään! Loistava kirja, joka suorastaan pakotti kääntämään sivun toisensa perään.



Keskiajalla Englanti oli levotonta seutua. Vallasta taistelivat sekä kirkko että maallinen kuningas. Kuninkaankaan asema ei ole vakaa, vaan kruununtavoittelijoita riittää. Follettin Kingsbridge-sarjan aloittava teos kertoo useamman ihmisen näkökulmasta siitä, kun seudulle halutaan rakentaa uusi kirkko. Pienenkään kirkon rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista, puhumattakaan siitä että kyseisestä kirkosta halutaan tehdä oikea katedraali.

Tom Rakentaja on kuljeskelevaan elämään kyllästynyt taitava rakennusmestari, jonka suurin haave on rakentaa kirkko, tai mieluummin katedraali. Tomin vaimo Agnes ja lapset Alfred ja Martha eivät aina jaksa uskoa Tomin unelmiin, mutta yrittävät parhaansa mukaan tukea häntä.

Philip on aikanaan orpona luostariin otettu fiksu kirkonmies, joka on päässyt jo nuorena hyvään asemaan. Kingsbridgen luostarin priorin kuoltua Philip saa paikan täytettäväkseen, ja huonolla tolalla olevan luostarin harteilleen. Philipin tavoitteena on nostaa luostari uuteen loistoon ja rakentaa sinne uusi kirkko, mieluummin katedraali. Philip on saavuttanut nykyisen asemansa paljolti arkkidiakoni Waleranin tuella, mutta tällä on omat taka-ajatuksensa ja vaatimuksensa - päästä piispaksi. Philipin on pakko tukea Walerania, mutta siihen miesten yhteistyö sitten saa päättyä. Mielipide-erojen vuoksi heistä tulee toistensa vihamiehiä, ja Waleran tekee kaikkensa ettei mikään Philipin toimista onnistuisi.

Philipillä on kaikeksi onneksi paljon muita tukijoita, ja kun Tom Rakentaja saapuu perheineen jja rakennushaaveineen Kingsbridgeen, pääsee katedraalin rakentaminen alulle. Waleranin lisäksi kapuloita rakennusprojektin rattaisiin on laittamassa myös nuori lordi William, joka pitää lähiseutua tiukasti vallassaan halliten ihmisiä pelolla. Takaiskut ja onnistumiset vuorottelevat neljän vuosikymmenen ajalla, kun katedraalin rakennustöitä tehdään. Voivatko Philip ja Tom pärjätä Waleranin ja lordi Williamin ylivaltaa vastaan?

Todella hyvin kirjoitettu kirja, jonka sain luettua parissa päivässä huolimatta valtavasta sivumäärästä. Suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tohtinut tarttua kirjaan! Tämä kirja onkin helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Nyt ei enää pelota, vaan päinvastoin: on ihanaa tietää, että kirjalle on jatkoa parin samanlaisen tiiliskiven verran. :) Kirja sopii siis myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ken Follett: The Pillars of the Earth (1989)
Suomentanut Anu Niroma
WSOY, 2008
1008 sivua