torstai 14. syyskuuta 2017

2 x mielenterveydestä

Helmet-haasteen kohta 13, johon piti löytää "minusta kertova kirja" tuntui aika vaikealta kohdalta, mutta sitten ihan yhtäkkiä töissä törmäsin Kris Keräsen mainioon sarjakuvakirjaan Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain (Arktinen Banaani 2016). Sen päähenkilö on "just niinku minä", tai ainakin melkein. :)


Kymmenkunta vuotta sitten Kiroileva siili valloitti Suomen. Nyt kansakunnan tila on sillä mallilla, että Ahistuneen Pupun on aika astua näyttämölle, vaikka se Pupua itseään kauhistuttaakin. Ahistunut Pupu tarjoaa vertaistukea kaikille niille, joita elämä itsessään painaa. Stressi, erilaiset pelot ja yleinen turhautuminen ovat sarjakuvan aiheita. Pupu todistaa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin murheineen, vaan jaettu ahistus voi muuttua yhteiseksi iloksi. (kustantajan esittelytekstistä)

Pupu on aika epätoivoinen päähenkilö. Pupua ahistaa kaikki. Motivaatio on hukassa, muut ihmiset pelottavia, ovea ei uskalla avata, nukkuminen on parasta ajanvietettä, kaikesta voi stressata ja joskus ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei. Vaan. Pysty. Minä ainakin löydän näistä stripeistä rutkasti samaistumispintaa, vaikken ehkä näin ongelmainen yksilö olekaan kuin Pupu.


Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kris Keränen: Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua 

Mielenterveys ja sen järkkyminen ei ole millään mittakaavalla yksinkertaista. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat eri asiat, jokaisella ihmisellä omanlaisensa seikat. Niinpä jokin yksittäinen tapahtuma tai asia voi olla toiselle ihan arkipäiväistä ja tavallista, ja toiselle taas suunnattoman ahdistuksen tai pelon aihe. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa syöminen, joka toisille on ihan tavallinen arkipäivän toiminta ja toisille taas jotain ihan muuta. Nämä erilaiset mieleen vaikuttavat häiriötekijät ovat omiaan leimaamaan niistä kärsiviä ihmisiä ja näin aiheuttamaan vielä lisää ongelmia.

Tärkeänä apuna mielenterveysongelmien hoidossa toimii vertaistuki. On paljon helpompaa, kun tietää ettei paini ongelmiensa kanssa yksin. On aina parasta, jos pääsee oikeasti keskustelemaan samanlaisista vaikeuksista kärsivien kanssa, mutta apua voi olla myös kirjallisuudesta. Hyvä esimerkki on lukemani Error - mielen häiriöitä (Like 2016), jota kirjoittamassa ovat olleet toimittajat Elina Järvi ja Tiina Hotti. 

Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista. 
Rehellisessä ja rohkeassa kirjassa tarinansa kertoo 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten synnytyksen jälkeinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. Kirja avaa näkymän mielen haasteiden kanssa elävien ihmisten arkeen. Se auttaa ymmärtämään ihmismielen selittämättömyyttä ja rohkaisee auttamaan sekä hakemaan apua. (takakannesta)

Kirjassa omaa elämäänsä ja mielenterveyshistoriaansa valottavat niin julkkikset kuin taviksetkin. Kerronta on korutonta ja kaunistelematonta, tarinoihin on helppo samaistua. Kaikkien kirjaan haastateltujen henkilöiden ongelmat ovat haastatteluhetkellä olleet suht hyvällä mallilla ja elämä melko lailla järjestyksessä. Näin lukijalle tulee (ehkä vähän turhankin) lohdullinen kuva: asiat järjestyvät ja kaikesta selviää. Näinhän toki toivoisikin olevan, mutta varmaan kaikki tietävät ettei elämä aina ole niin yksinkertaista. Tässä mielessä kirja on kuitenkin omiaan lisäämään omaakin hyvinvointiani ja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Elina Järvi & Tiina Hotti: Error - mielen häiriöitä
Valokuvat: Olga Poppius & Pasi Murto
Like, 2016
243 sivua

torstai 31. elokuuta 2017

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta : Maian tarina (Seitsemän sisarta #1)

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta : Maian tarina (Bazar 2017) aloittaa uuden kirjasarjan seitsemästä nuoresta naisesta.

Maia D'Aplièse ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen - upeaan linnaan Genevenjärven rannalla. Heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri Pa Salt, on kuollut. Pa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt kun isä on kuollut, saa jokainen heistä oman kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua. 
Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin, Rion villillä 1920-luvulla, Jeesus Kristus patsaan rakennustyö on vasta alkamassa. Arkkitehti Heitor de Silva Costa perheineen purjehtii Pariisiin etsimään kuvanveistäjää suureen projektiinsa. Heidän kanssaan matkustaa Izabela Bonifacio, joka on isänsä tahdosta vasta kihlautunut. Montmartren taiteilijapiirit muuttavat nuoren naisen elämän täysin, eikä paluu takaisin Rioon ole helppo. (takakansiteksti)



Todella mukaansatempaavasti kerrottu tarina sisarussarjan vanhimmasta, Maiasta. Uteliaisuus koko tulevaa sarjaa kohtaan on valtava, ja tämä ensimmäinen osa jätti monia kysymyksiä avoimeksi. Ensinnäkin, sarjan nimi on Seitsemän sisarta, ja kuitenkin kirjassa puhutaan Maiasta ja hänen viidestä sisarestaan. Missä on seitsemäs? Myöskään sisarusten isästä, salaperäisestä Papa Saltista, ei kerrota juuri mitään. Paitsi se, etteivät tyttäretkään tiedä hänestä juuri mitään. Pieniä vihjeitä tästä eka kirjasta sai, mutta ihan varma ei vielä uskalla olla...

Papa Salt on osannut valmistautua kuolemaansa, ja jättänyt jokaiselle adoptiotyttärelleen kirjeen, jossa hän kertoo tämän taustasta. Myös kotipuutarhaan ilmestyvä armillaari kreikankielisine teksteineen liittyy tyttöjen elämään ja menneisyyteen. Sarjan ensimmäinen osa keskittyy sisaruksista vanhimpaan, Maiaan, joka ainoana tyttäristä on jäänyt lapsuudenkotiinsa asumaan. Kirje ja muut vihjeet johtavat Maian tien Brasiliaan, jonne hän päättää lähteä etsimään juuriaan. Avukseen Maia saa brasilialaisen kirjailijan, Floriano Quintelasin, joka on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi historiasta - ja Maiasta.

Vihjeistä löytyneiden koordinaattien perusteella Maia ja Floriano löytävät vanhan autiolta vaikuttavan talon, jonka puutarhassa on kaunis, kumman tutunnäköinen veistos. Talo osoittautuu asutuksi, mutta Maia ei koe olevansa tervetullut. Hän saa kuitenkin sisäköltä nipun kirjeitä, joiden avulla Maia saa lopultakin tietää, kuka hän on ja onko hänellä vielä sukulaisia elossa. Kirjeet avaavat kirjaan toisen tason, joka kertoo 1920-luvun Rio de Janeirosta, Pariisista ja nuoresta Izabelasta - Maian isoisoäidistä.

Kirjailijan tekemän taustatyön määrä näkyy kirjassa selkeästi. Rio de Janeiron kaupunki tulee todellakin eläväksi, samoin viime vuosisadan alun Pariisi. Kuuluisan Kristus-patsaan rakennustyökin on kiehtovaa seurattavaa. Patsaan käsiin liittyy arvoitus: niiden malliksi luultu brasilialaisnainen tunnusti kuolinvuoteellaan, etteivät hänen kätensä olleetkaan patsaan käsien malleina, ja tästä kirjailija kertoo saatesanoissa saaneensa idean kirjansa juoneen.

Vaikkei kirja kokonaan sijotukaan Brasiliaan, tärkeimmät tapahtumat kuitenkin sijoittuvat. Siksipä merkkaan Brasilian nyt valloitetuksi maailmanvalloitushaasteessani. :) Down Under -haasteesta kuittaan kohdan 41: kirja, joka aloittaa sarjan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lucinda Riley: The Seven Sisters (2014)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2017
677 sivua

torstai 24. elokuuta 2017

Julian Clary: Me Ponnekkaat

Ponnekkaat asuvat ihan tavallisessa talossa ihan tavallisessa Lontoon kaupunginosassa - mutta he ovat kaikkea muuta kuin tavallinen perhe...
Rouva Ponnekas tekee omalaatuisia hattuja kananmunakoteloista ja kananluista.
Herra Ponnekas keksii työkseen vitsejä ja tekee löytöjä naapureiden roskiksista.
Veeti on aikamoinen veijari, aina juoksentelemassa ja pureskelemassa pöydänjalkoja.
Vilmasta hauskin leikki on hippa - veljen jahtaaminen saa hänet käkättämään naurusta.
Joko arvaat heidän salaisuutensa? Lue koko ratkiriemukas tarina - naurutakuu! (takakannesta)


Julian Claryn Me Ponnekkaat (Otava 2017) valikoitui kirjastoon tulleista uutuuskirjoista luettavaksi ihan jo kansikuvan perusteella, kun mietin vinkkauslistojen uudistamista. Vaisto ei pettänyt: kirja on aivan mainio tarina melkein tavallisesta perheestä. Melkein, sillä he sattuvat olemaan hyeenoita. En usko tällä paljastuksella pahastikaan spoilaavani kirjaa, sillä tämänhän voi päätellä jo kansikuvasta. :)

Kirjan tapahtumat alkavat (sitten kun oikeasti alkavat) kaukaa Afrikasta. Ponnekkaan pariskunta, Anneli ja Risto, ovat lomamatkalla ja päätyvät krokotiilin ateriaksi. Hyeenat Sussu ja Puppe löytävät heidän vaatteensa ja matkatavaransa ja päättävät kokeilla aivan toisenlaista elämää...

"Etkö tajua?" Sussu kysyi. "Sillä keinoin me pääsisimme pois täältä. Olen aina halunnut asua Lontoossa. Siellä ei käsittääkseni ole ollenkaan niin kuuma kuin Afrikassa, ja siellä ihmiset rakastavat jonottamista. Saisimme mukavaa vaihtelua tälle alituiselle tappelemiselle, eikä meidän tarvitsisi enää yrittää napsia lihariekaleita muun lauman hampaista. Tämä on meidän tilaisuutemme aloittaa uusi elämä!"
"Hyvänen aika!" sanoi Puppe ja nauroi epäuskoisena. "Siinäpä vasta PONNEKAS ajatus! Luuletko tosiaan, että se onnistuisi?" (s. 14)

Tästä alkaa Sussun ja Pupen uusi elämä Anneli ja Risto Ponnekkaana. He asettuvat hyvin näppärästi ihmisten maailmaan, saavat töitä ja kaksi ihanaa pen... ei kun vauvaa. Mutta... naapurin kummallinen herra Pynnönen epäilee ihan selvästi jotain! 

Tämä kirja uppoaa taatusti vaikkapa kolmasluokkalaisiin! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julian Clary: The Bolds (2015)
Kuvittanut David Roberts
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
262 sivua

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton 19.8.


Tämän kesän lukumaratonit ovat tähän mennessä jääneet minulta väliin, ja niin meinasi vakaista aikomuksista huolimatta käydä nytkin. Tuota muutakin elämää kun tuntuu olevan välillä vähän liikaakin... siis lukemista ajatellen. Jotain ehdin kuitenkin tämän kuun maratonilla lukemaan, mistä olen erittäin tyytyväinen. :)

Aloitin maratoonauksen eilen eli lauantaina 19.8. kello 17 tasan, suunnilleen. Nappasin pinosta käteeni Milja Kauniston Purppuragiljotiini-sarjan toisen osan, Corpuksen - ja sain luettua kokonaista 18 sivua kymmenessä minuutissa, sitten voitti uni. Jep, nukahdin. Kuuden päivän työviikko takana, en ihmettele yhtään. Unet eivät onneksi venähtäneet liian pitkiksi, mutta sitten piti vähän leipoa sunnuntain kakuttelua varten. Jossain välissä luin lisää Kauniston teosta, aina sivulle 50 asti. 

Ennen nukkumaanmenoa vaihdoin kirjan vanhaan suosikkiini. L.M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta kertova sarja on kuulunut kestosuosikkeihini jo vuosikaudet, ja pitkään luin koko sarjan vähintään kerran vuodessa. Nyt viime lukukerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo melkoisesti aikaa, ja päätin palata vanhan ystävän pariin. Jaksoin lukea Annan nuoruusvuosista 163 sivua ennen nukahtamista. 

Aamulla luin ensimmäisen Anna-kirjan loppuun asti. Sitten piti alkaa valmistella kakunsyöntiä miehen synttäripäivän kunniaksi, ja lukeminen piti jättää joksikin aikaa vieraiden saapuessa. Ennen vuorokauden maratoonauksen päättymistä ennätin lukea vielä toista Anna-kirjaa (Anna ystävämme) 140 sivua. 

Vuorokauden lukusaldoksi tuli siis 50+281+140 = 471 sivua, kolmesta eri kirjasta. Ei ollenkaan huonosti. :)

tiistai 15. elokuuta 2017

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi 2017) on yksi suosikkini tähän mennessä ilmestynestä tämän vuoden nuortenkirjoista, sopivasti romantiikkaa sisältävä kertomus koko iäkseen steriileihin sisätiloihin tuomitusta nuoresta tytöstä.

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."
Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly näkee Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaikessa: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa. (takakansiteksti)


Maddylle oma koti on koko maailma. On vain hän ja äiti ja valkoinen koti. Kaikki, mitä ulkopuolelta tulee, täytyy desinfioida, olipa kyse ihmisistä tai esineistä. Muuten voi käydä huonosti. Välillä se turhauttaa Maddya, mutta eipä hän muustakaan tiedä. Miten hän voisi tietää? Lääkäri-äidin lisäksi ainoa ihminen, jota Maddy koskaan tapaa on hoitaja Carla. Kunnes... naapuriin muuttaa uusia asukkaita. Maddy näkee Ollyn - ja Olly näkee Maddyn. Sitten ovikello eräänä päivänä soi. Siellä on Olly... mutta äiti ei päästä tätä sisälle vaan sulkee oven. 

Ai miksikö? No, siksi:

Sairauteni on harvinainen siinä missä kuuluisakin. Se on eräs muoto vaikeasta kombinoidusta immuunipuutoksesta, ja siitä käytetään lyhennettä SCID joka tulee sanoista severe combined immunodefency.  Tavalliset ihmiset tuntevat sen nimellä "kuplalapsen tauti".
Lyhyesti sanottuna olen allerginen maailmalle. Mikä tahansa voi laukaista sairauden. Se voi aktivoitua pöydän pyyhkimiseen käytetyn puhdistusaineen kemikaaleista. Sen voi laukaista parfyymi. Tai jokin eksoottinen mauste ruoassa jota äsken söin. Laukaisija voi olla jokin äsken mainituista, e kaikki yhdessä tai sitten jokin aivan muu. Laukaisevia tekijöitä ei tunne kukaan, mutta jokainen tuntee seuraukset. Äiti sanoo, että olin vähällä kuolla jo aivan pienenä. Niinpä pysyn SCID-vankeudessa. En lähde kotoa, en ole lähtenyt täältä seitsemääntoista vuoteen. (s. 9)

Siinä syy, miksi Olly ei saa tulla Maddya tapaamaan. Ja yhtäkkiä Maddy on varma siitä, että näin ei voi jatkua. Hänen on saatava tavata Olly. Siitä tulee hänelle kaikki kaikessa. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, tulee päivä jolloin Maddy ja Olly tapaavat. Siitä alkaa jotain kaunista, mutta Maddy pelkää koko ajan, kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin hän sairastuu. Mutta se riski on pakko ottaa.

Kun asioita salaillaan, niillä on tapana mutkistua entisestään. Niin käy tässäkin tapauksessa, saa Maddy huomata. Nämä mutkat vaan ovat melkoisen hätkähdyttäviä. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää... No, en halua spoilata yhtään enempää. Lukekaa itse. :)

Haasteisiinkin kirja passasi. Harvinaiset-haasteeseen ilman muuta, ja ihan yllättäen myös Down Under -haasteen kohtaan 18: kirja jossa kokeillaan tai harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta. Yksi piste, koska kirja ei muuten mitenkään liity Australiaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nicola Yoon: Everything everything (2015)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
319 sivua

maanantai 14. elokuuta 2017

Johanna Venho: Opossumi repussa

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa. Vieläkin osaan ulkoa monia Uppiksen runoja, ja aina sopivassa tilanteessa saatan niitä siteeratakin. Uppo-Nallen hengenheimolaisia olen kovasti kaivannut uudempaan lastenkirjallisuuteen, ja ilokseni löysin Opossumin.

- Nollana on paha olla, Opossumi sanoo ja sukii tukkatöyhtöään. Sitten se tarttuu ilmakitaraan. 
- Nolla on soikea kuin pyöränkumi. Eukalyptus tai ensilumi, ai lav juu, sanoo Opossumi. (s. 11)

Johanna Venhon Opossumi repussa (WSOY 2017) kertoo Paju-tytöstä ja valloittavasta Opossumista, joka räppää omaperäisellä tyylillään ja haaveilee voitosta Song of Finland -kilpailussa. 

Jou beibi, säännöt kirjoitan uusiksi, joo on jees opossumiksi!
Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee vaaleanpunaisen kuononsa esiin ja varastaa koko show'n. Sekin haluaa käydä koulua - oppiakseen kirjoittamaan parempia biisejä! 
Pajua nolottaa... Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kukee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Se on vikkeläkielinen ja tuikkivasilmäinen, sen kanssa ei todellakaan tule tylsää. (takakannesta)




Vaikka opossumit ovat alun perin kotoisin Uudesta-Guineasta, Opossumi on tullut Suomeen Australiasta. Isä on tuonut sen oltuaan siellä työmatkalla. Ensin Opossumi ei osannut puhua yhtään suomea, ja sitten se jo yhtäkkiä höpötti täyttä päätä. Pajusta Opossumi on välillä tosi ärsyttävä ja jääräpäinen, mutta kumminkin myös mukava. Niin kuin pikkuveli, jota Paju ei saanut.

Opossumi tuppaa Pajun mukana kouluun ja aiheuttaa siellä monta erikoista tilannetta. Niin erikoista, että Pajua aivan nolottaa. Niin kuin nyt vaikka silloin, kun Opossumi hyppää ruokalassa pöydälle räppäämään ja soittamaan ilmakitaraa...

Opossumi vetää henkeä. Sitten se Pajun kauhuksi loikkaa äkkiä pöydälle.
- Kalakeitto ja soppaluu
niitä voi syödä joku loppasuu
- ei Opossumi vaan joku muu!
Oon liikaherkkä kalalle
ja kalanpyrstöpalalle, 
jos keitossa ui iso hauki
Opossumin suu jää auki,
jou-jou-jou!

Kouluruokaa mulle tuokaa:
leipäpuun pullaa, bamburullaa,
rambutaania, ba-ba-banaania...
- Hei, tule alas! Paju yrittää, mutta samassa Opossumi hiljenee. Sen häntä painuu litteäksi ja korvat luimistuvat. Rehtori seisoo pöydän vieressä leveänä sinisessä villapaidassaan ja tuijottaa Opossumia. Hän näyttää äkkiä ihan sinivalaalta. Vihaiselta sellaiselta. (s. 84)

Tästäkin tilanteesta selvitään, mutta kommelluksia Opossumin seurassa riittää. Se eksyy metsään, liittyy koulun bändiin ja ennen kaikkea, haluaa voittaa Song of Finland -kilpailun. Vaan entäs kun Opossumi vilustuu ja menettää äänensä?

Todella ihastuttava kirja, jota ensin erehdyin vieroksumaan jotenkin turhan pastellisen tuntuisen kantensa vuoksi. Niin kansikuva kuin muukin kuvitus on lähtöisin Emmi Jormalaisen kynästä, ja sopii kyllä erinomaisesti Opossumin tyyliin. Haasteista kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 25: kirjan päähenkilö on tullut Australiaan jostain toisesta maasta. Opossumihan oli alun perin Uudesta-Guineasta, tullut sieltä Australiaan ja sieltä vielä Suomeen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Venho: Opossumi repussa
Kuvittanut Emmi Jormalainen
WSOY, 2017
127 sivua