maanantai 20. marraskuuta 2017

Tiia Vajanto: Down Under

Tiedätkö, mitä Kenguru tekee kun sillä loppuu juomat? Laittaa pillit pussiin!
Sisu on 13-vuotias koulukiusattu poika, jonka elämä uhkaa luisua väärille raiteille: kavereita ei ole, vanhemmat ovat eronneet, omalaatuinen äiti nolottaa ja koulu ei suju.
Sisun elämään kuuluu myös isosisko Suvi, jolla on Downin syndrooma. Samalla luokalla oleva Iiris taas saa Sisun sydämen läpättämään, mutta lisää rohkeutta kaivattaisiin.
Pakoillessaan kiusaajiaan Sisu laittaa juoma-automaattiin australialaisen kolikon. Se tempaa hänet huikeaan seikkailuun, jossa matkatovereina ovat vitsejä laukova, filosofinen Kenguru ja kissamaisen salaperäinen Sofia-täti. Mikä on totta ja mikä ei? Onko tosi ylipäätään kaikille totta? Onko oikein sanoa ääneen totuus, jos se loukkaa jotakuta?
Vauhdikas road trip vie halki Australian ja jatkuu täynnä yllätyksiä, kunnes on aika kohdata oma elämä uusien ajatusten kera.
9-13 -vuotiaille suunnattu Down Under on filosofista reaalifantasiaa. (takakansiteksti)


Tiia Vajannon nuortenromaani Down Under (Myllylahti 2017) on luvalla sanoen varsin erikoinen kirja. Tämä ei suinkaan ole moite, vaan suositus. Tarina on melkoinen seikkailu, todellinen road trip - tosin aika epätodellisessa seurassa. Puhuva, filosofiksi heittäytyvä kenguru on kirjan hahmoksikin aika tavaton. Reaalifantasiaksi tämä on helppo ajatella, mutta tuo filosofinen osuus jäi mietityttämään, varsinkin kun ajattelee kirjassa ilmoitettua kohderyhmää. 9-vuotias lukee kirjan sujuvasti saturomaanina, mutta en tiedä hyydyttääkö filosofinen pohdinta nuorimmat lukijat? Hyviä ajatuksia Kenguru (tai siis Vajanto) lukijoilleen tarjoaa. Toivottavasti kohdeyleisökin on sitä mieltä.

Laitettuaan kolikon juoma-automaattiin Sisu päätyy Australian aavikolle, josta matka jatkuu Kengurun johdolla kohti Ulurua. Siksipä kirja sopii mainiosti Down Under -lukuhaasteen kohtaan 15 (Kirja, jonka tapahtumiin liittyy Australian nähtävyyksiä).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiia Vajanto: Down Under
Myllylahti, 2017
259 sivua

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Sadan vuoden unet : satuja aikuisille

Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon.
Sadan vuoden unissa suomalaiset kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen. Kirjassa on kolmetoista aikuisille kirjoitettua muunnelmaa kaikkien tuntemista satuklassikoista. Mukana on niin Grimmin veljesten kertomuksia kuin Aisopoksen eläinsatuja, hölmöläisten touhuja unohtamatta.
Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisen spekulatiivisen fiktion veteraaneja sekä nousevia kykyjä. Hyytävissä, ravistelevissa ja ilkikurisissa tarinoissa kirjoittajien äänet sekoittuvat vanhoihin myytteihin, kun tutut hahmot kohtaavat elämän realiteetit. (takakansiteksti)


Touko halusi välttämättä kuvausrekvisiitaksi :)

Tekstien uudelleenversiointi on aina ollut mielestäni kiehtovaa, ja niinpä odotin Sadan vuoden unien (Jalava 2017) ilmestymistä uteliaana. Enkä pettynyt. Toki osa kokoelman saduista, tai siis niistä alkuperäisistä, oli minulle tuntemattomia, mutta en antanut sen häiritä. Suurimmasta osasta alkuperäinen satu oli hyvinkin helppo tunnistaa. 


Johanna Venhon Sadan vuoden unet versioi tietenkin Prinsessa Ruususta. Satu on siirretty nykypäivään ja värttinän sijasta sankaritarta satuttaa leipäveitsi. Kaikki muu on lähes kuin alkuperäisessä. ;)

Vesa Sisätön Lumikkia versioiva Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) on varsin mielenkiintoinen näkemys. Miljöönä nykypäivään sijoitettu parturikampaamo on loistava, ja kun sinne sijoitetaan vanha nuhruinen peili ja asiakkaaksi tulee suuri tähti, Prinssi, asetelma on valmis. Peukutus miljööstä eli paikasta!

Sari Peltoniemen Kissan syvin olemus lainaa Saapasjalkakissalta, ja se on aiemmin julkaistu Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Nälkäiset pojat. Mylläristä on tullut taksikuski eikä nuorimman pojan perimä kissa ole aivan oikea, mutta apuaan se tarjoaa aidon Saapasjalkakissan tavoin niin kauan kuin tarvetta sille on. Pidin erityisesti Peltoniemen kirjoitustyylistä ja siitä, minkälaisen sävyn se kerronnalle antoi. Peukutus siis sävylle.

Markus Harjun Pieni mies, muodoltaan väärä perustuu tarinaan Tittelintuuresta. Jos mielikuvani sadusta ovat oikeat, tämä Harjun versio on melko samanlainen. Oman lisänsä tarinaan tuo lukijan suora puhuttelu.

Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma ei alkuperänsä puolesta auennut minulle lainkaan. Jälkisanoissa kerrotaan, että se perustuu Grimmin veljesten satuun Maleena-neidosta. On ilmeisesti jäänyt lukematta tai ainakin päässyt unohtumaan. Liekö tämä sitten ollut hyväkin asia, sillä Kelosaaren versio otti minut välittömästi mukaansa. Pidin sadusta ja sen juonesta kovasti, peukutus siitä. :)

Marika Riikosen Lasikenkä on julkaistu aiemmin Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Kokoelman helmi, ja kuten nimestä voi päätellä, alkuperäinen satu on tietenkin Tuhkimo. Tällä kertaa näkökulma on prinssin, joka rakastaa kenkiä, niiden kantajasta viis. "Yksi kenkä on parempi kuin ei yhtään kenkää. Mutta haluan ne muutkin lasikengät. Ja kun naida kerran pitää, etsin sen tietyn tipusen." :D



Juha-Pekka Koskisen Jääsydän versioi Lumikuningatar-satua. Tämä Koskisen satu minun piti lukea moneen kertaan. Siinä on oikeasti jotain tosi puhuttelevaa, koskettavaa. Kepa taistelee tuulimyllyjä vastaan, mutta joutuu lopulta itse muuttamaan mieltään. Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Mistä sen voi tietää? Teema on kirjallisuudessa jotenkin vaikeasti määriteltävä asia, mutta tätä satua haluan peukuttaa nimenomaan teemansa vuoksi.

Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari ei jälkisanojen mukaan perustu mihinkään tiettyyn satuun, vaan lainaa elementtejä useasta eri sadusta. Eniten Suntilan satu muistuttaa Jessica Schiefauerin nuortenkirjaa Pojat, se tuli monta kertaa tästä mieleen.

Markus Leikolan Pidennetty on uusi versio hölmöläissadusta jossa eukko jatkaa peittoa siirtämällä palan peiton päästä toiseen. Myös Matti on mukana, tietysti.

Heikki Nevalan Ikuisuuden purema oli toinen jota en lukiessani tunnistanut. Jälkisanat paljastavat alkuperäiseksi saduksi Aisopoksen faabelin Miehestä ja käärmeestä.

Yksi antologian riemastuttavimpia satuja on Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi, joka perustuu tietenkin Hannu ja Kerttu -satuun. Melkoinen selviytymistarina, kannattaa lukea!

Anne Leinosen Luola on ottanut aineksia sekä Ali Babasta että Pienestä merenneidosta. En oikein saanut tästä sadusta otetta.

Antologian päättävä Tiina Raevaaran Korppi pohjautuu Grimmin veljesten satuun Korpista, joka on sekin jäänyt minulle tuntemattomaksi. Tästäkään sadusta en oikein päässyt kärryille, mutta jotenkin hyytävä tunnelma siinä oli.

Varsin kelpo kokoelma, josta saan novellihaasteeseen mukaan kolmetoista uutta kirjailijaa. Luettuja novelleja on nyt 35 ja kirjailijoita 15.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sadan vuoden unet : satuja aikuisille
Toimittanut Juri Nummelin
Jalava, 2017
331 sivua

perjantai 3. marraskuuta 2017

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä

Luin Jennifer Nivenin upean nuortenkirjan Yksi täydellinen päivä (Karisto 2017) ensimmäisen kerran, kun se ilmestyi alkukielisenä parisen vuotta sitten (All the Bright Places, Alfred A. Knopf 2015). Nyt sain viimein luettua myös suomennoksen, ja pidin kirjasta entistä enemmän.

17-vuotias Theodore Finch on älykäs, spontaani outolintu, jota kuolema kiehtoo. Finch tuntee kuolemafaktat, kuuluisien ihmisten itsemurhaviestit ja synkimmät Virginia Woolf -sitaatit. Hän yrittää silti keksiä joka päivä syyn olla kuolematta.
Violet on kirjoittamista harrastava, suosittu tyttö, joka on alkanut vetäytyä kuoreensa isosiskonsa kuoleman jälkeen. Finch ja Violet tapaavat sattumalta koulun kellotornissa, jossa Finch on jälleen kerran miettimässä, hyppäisikö vai ei. Violet on samalla asialla, ja nuorten välille syntyy erityinen side. He päätyvät tekemään yhdessä maantiedon projektia, joka muuttaa molempien elämän. (kirjan kansiliepeestä)




Aihe on kohtuusynkkä, kuten nuorten ja nuorten aikuisten kirjoissa nykyään kovin usein on tapana. Violetin isosisko on kuollut liikenneonnettomuudessa, ja Violetin on vaikea jatkaa elämäänsä. Theodore on kuolema-ajatusten riivaama, mutta yrittää pysyä hengissä. Sattumalta molemmat ovat kiivenneet samaan kellotorniin samana päivänä sama asia mielessään, mutta Theodore tai siis Finch, joksi häntä kutsutaan, onnistuu puhumaan heidät molemmat alas tehden kuitenkin julkisesti Violetista sankarin ja hengenpelastajan.

Tästä alkaa aluksi erittäin epätodennäköiseltä tuntunut ystävyys. Finch on päättänyt vetää Violetin takaisin elämään ja ilmoittautuu tämän pariksi maantiedon projektiin. Sen aikana on tarkoitus käydä tutustua vähintään kahteen kohteeseen kotiosavaltion alueella. Violet huomaa vasten tahtoaakin kiinnostuvansa Finchistä, joka on erittäin erikoinen tyyppi millä tahansa mittakaavalla mitattuna. Ja kuten arvata saattaa, tästä ystävyydestä kehittyy vähitellen syvempiäkin tunteita. Violet ja Finch rakastuvat toisiinsa ja hetken kaikki on täydellistä. Kunnes Finch katoaa.

Kirja tekee tutuksi Indianan osavaltiota, ja sopiikin siksi erittäin hyvin So American -haasteeseen. Paikkansa se saa myös Uudelleen luettua -haasteen lukulistalta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Niven: All the Bright Places (2015)
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2017
405 sivua    

tiistai 31. lokakuuta 2017

Halloween-lukuhaasteen koonti


Sain luettua tämän vuoden Halloween-lukuhaasteen aikana kokonaista kaksi kirjaa, ja kolmas jäi puolitiehen. Harmittaa vähän - olisin halunnut lukea enemmän kauhukirjoja (tai yleensä ottaen enemmän), mutta lukujumi iski juuri lomaviikolla kun aikaa olisi muuten ollut. No, onneksi voi lukea muutenkin kuin haasteita varten. :)

Lukemani kirjat olivat siis Ilkka Auerin nuortenkirja Anastasia sekä Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhteinen novellikokoelma Hotelli Ikuisuus. Molemmat kirjat ovat Haamu-kustannuksen teoksia. Haamuhan on erikoistunut juuri kauhuun ja kummitusjuttuihin. Keskenään kirjat olivat varsin erilaisia, mutta päädyin antamaan molemmille neljä tähteä: Anastasialle mm. vankan historiallisen taustan ansiosta ja Hotelli Ikuisuudelle novellien erikoisen jatkumon ansiosta.

Kolmas kauhukirja, jota aloitin, on Mats Strandbergin uutuus Hoivakoti, mutta luen sen nyt rauhassa loppuun ja kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin. Haasteesta se nyt jää ulkopuolelle.

Kiitokset Niinalle haasteen emännöinnistä! :)

Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita

Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhdessä kirjoittama novellikokoelma Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita (Haamu 2014) tarjosi mainion lukupaketin niin Halloween- kuin novellihaasteeseenkin.

Ystäväni, jos haluat tulla tapaamaan minua, Sinun täytyy vain löytää tänne. Ja muista, tähän hotelliin voit kirjautua sisään milloin vain haluat. Tämä hotelli on aina avoinna.
Hotelli Ikuisuus vie vieraansa oudoille matkoille ihmismielen pimeisiin salaisuuksiin, toiveisiin, pelkoihin, himoihin ja kiellettyihin kaipauksiin.
Sen huoneet on kalustettu mustalla pitsillä, silkillä ja sametilla, mutta kaapeista löytyy luurankoja, riivattuja koneita, outoja yön olentoja, risaisia munkinkaapuja, kirottuja nukkeja, syntejä ja verta. Soita kelloa ja astu kynnyksen yli. (takakansiteksti) 


Kirja koostuu 22 novellista, jotka vaikuttavat aluksi aivan toisistaan irrallisilta. Tarkemmin lukiessa osoittautuu, että jokainen novelli liittyy jotenkin edeltävään novelliin. Kahden kirjailijan novellit on sijoitettu kirjaan vuorotellen, eli yhteistyötäkin on siis tehty järjestelmällisesti. Toisaalta kaikki novellit toimivat myös yksittäin luettuina, mistään ei ns. jää paitsi, vaikkei olisi lukenut muita kokoelman novelleja. Kokoelman viimeinen novelli, Hotelli Ikuisuus, kokoaa tavallaan kaiken aiemmin luetun kokonaiseksi tarinaksi.

Meneillään oleva novellihaaste tarjoaa käyttöön ainakin itselleni bloggaamisessa uudenlaisen välineen, peukuttamisen. Se on näppärä väline nostaa esiin yksittäisiä novelleja, näin ainakin olettaisin... ja ajattelin kokeilla. :)

Henry Ahon novelli Mytty ansaitsee peukutuksen näkökulmansa ansiosta. Novellissa äiti kertoo, kuinka löytää tyttärensä kanssa talon ullakolta vanhan nukkensa Mytyn. Tytär haluaa tehdä Mytylle uudet kasvot, mutta pelkää epäonnistuvansa. Äiti kertoo tyttären yrityksistä ikään kuin ulkopuolisena, mutta loppujen lopuksi päätyy itse tekemään nukelle kasvot. Tästä seuraa novellin varsinainen kauhuelementti. Näkökulma tavallaan "vinksahtaa" sijoiltaan, kun äiti puuttuu asiaan.
Toinen peukutuksen ansaitseva novelli on Henry Ahon Pientä laittoa vailla. Mieskertoja kertoo mökkiremontistaan ja huonosta suhteesta vaimon kanssa, ja siitä miten nämä asiat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Mies itsessään on jo mielenkiintoinen henkilöhahmo, mutta vielä enemmän uteliaisuutta herättää vaitelias mökkinaapuri.

Jaana Ala-Huissin novellia Osasto peukutan miljöönsä puolesta. Hyvin pian käy selväksi että kyseessä on dystooppinen paikka, koneiston lailla toimiva Osasto, joka alistaa kaikki (Asukkaansa? Potilaansa?) nimettömiksi, perheettömiksi, vaille ammattia ja kansalaisuutta. Se on kaikki, mistä kertoja tietää mitään, ei ole aikaa ennen Osastoa. Ennen kaikkea, Osasto ei salli erilaisuutta. Hyytävä tulevaisuudenkuva.

Seuraava peukutus menee Jaana Ala-Huissin novellille Silta. Sillalla tapahtuu onnettomuus; se erottaa naisen miehestään ja yhteisöstään, kuten on tehnyt monille ennen häntä. Siltaan liittyy jotain selittämätöntä. Toisaalta elämä vaikuttaa jatkuvan ihan tavalliseen tapaan, samalla kuitenkin on selvää ettei näin ole. Silta on suurin konflikti kaikista.

Kaiken kaikkiaan Hotelli Ikuisuus on hieno kokonaisuus, joka jää mieleen pitemmäksi aikaa. Suosittelen kaikille novellien ja kauhun ystäville! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita
Haamu, 2014
141 sivua

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kirjoja moniin eri haasteisiin

Tässäpä taas niputettuna muutama kirja, joista en ihan hirveästi keksi sanottavaa, mutta haluan ne blogiini ottaa mukaan kuitenkin, kun kirjat sattuvat sopimaan passelisti meneillään oleviin haasteisiin. :)

Antti Tuurin Tangopojat (Otava 2016) sopii Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Kirja keskittyy kuvaamaan 1960-luvun tyypillistä tilannetta: lähdetään Ruotsiin leveämmän leivän toivossa.


Saulilla on Kauhavalla kesken monta asiaa, etenkin suhde oikulliseen Elinaan. Elina on laulusolisti tanssiorkesterissa, jossa Sauli soittaa haitaria. Orkesteri hajoaa, kun Elina yllättäen lähtee Ruotsiin. Sauli päättää lähteä perästä, Volvon tehtailla olisi töitä tarjolla.
Nousevan auringon talo, suomalaisten miesten majapaikka Skövdessä, opettaa maan tavoille. Raskaan tehdastyön lomassa Sauli elättelee haavetta soittamisesta. Sana lahjakkaasta hanuristista leviää, ja Sauli alkaa työn ohessa soittaa Tangopojat-orkesterissa. Se vetää suomalaispaikkakuntien tansseihin jopa tuhansia innokkaita. Kaiken aikaa Sauli yrittää kuitenkin jäljittää Elinaa, joka tuntuu kokonaan kadonneen.
Suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei 1960-luvulla satojatuhansia työikäisiä Ruotsin teollisuutta rakentamaan. Sopeutuminen ei aina sujunut tangon sulavin askelin. (takakansiteksti)

Tammikuu 18 -teoksen yhteydessä taisin tulla jo sanoneeksi jotain Tuurin tyylistä. Tähän kirjaan se sopi ehkä hitusen paremmin, tai ainakaan se ei tuntunut niin häiritsevältä. Siirtolaisuuden kuvaus on ihan kiehtovaa, mutta minua alkoi tuo naisen perään haikailu jo ärsyttää.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tangopojat
Otava, 2016
317 sivua

Helmet-haasteessa yksi hankalalta tuntuva kohta oli 48: kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän. Tähänhän olisi toki sopinut esim. mikä tahansa tietokirja... mutta halusin mieluummin lukea jonkun ihan ennestään tuntemattoman romaanin. Niitäkin kun toki kirjastosta löytyy! ;) Valitsin luettavaksi Ros Wynne-Jonesin  Etelä-Sudaniin sijoittuvan esikoisteoksen Sade lankeaa (Like 2010) ihan siksikin, että sillä saan edistettyä myös kaunokirjallista maailmanvalloitustani.

Punatomuisen eteläsudanilaiskylän sateista on kulunut niin kauan, että pikkulapset ovat vain kuulleet puhuttavan taivaalta lankeavasta vedestä. 40-vuotinen sota on peittänyt muistot rauhasta. Kun kolme länsimaista avustustyöntekijää juuttuu sinne, missä runoilijat kantavat rynnäkkökivääriä ja kapinallisjohtajat vahtivat jokaista liikettä, heidän läsnäolonsa synnyttää yhtä paljon toivoa kuin uhkia.
Nuori lääkäriopiskelija Maria joutuu silmätysten traagisten tapahtumien ja lyhyeksi jäävien elämäntarinoiden kanssa, mutta kuoleman saartamassa kylässä kytee luottamus parempaan. Sekä rakkaus että onni voivat selvitä myös nälänhädästä ja sodasta. (takakansiteksti)




Olipahan ainakin tosi erilainen kirja, en tämän tyylisiä ole kovin monta lukenut. Kirjailija on itse työskennellyt eri kriisialueilla, mm. Etelä-Sudanissa, eli kirja on varmastikin hyvin dokumentaarinen ja aitoihin tilanteisiin perustuva. Lukemiseen meni pitkään, ei ehkä ollut mikään suosikkikirjani, mutta sen verran mielenkiinto pysyi yllä että luin kirjan kokonaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ros Wynne-Jones: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2010
366 sivua

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja sai jo toisen osansa tälle vuodelle. Voroja ja vompatteja (Otava 2017) jatkaa serkusten tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Tämä kirja osuu sopivasti Down Under -haasteen kohtaan 17: kirja, joka käsittelee jollakin tavalla Australian eläimiä.


Lomalle saariston rauhaan! Pääsiäismunia, herkkuaterioita, söpöjä vompatteja! Luonnonrauhasta ei tosin ole tietoakaan...
Kaikki neljä serkusta hihkuvat riemusta päästessään Frida-tädin Uikkusaareen pääsiäiseksi. Katinryökälekin otetaan tietysti mukaan. Täti aikoo perustaa saareen puiston, jonka vetonaulaksi hän on tilannut Australiasta vompatteja. Eläimet saapuvat sopivasti pääsiäisenä.
Yllättäen saareen veneilee moottoripyöräjengin jäseniä. Miehet mekastavat saaressa ja käyttäytyvät muutenkin uhkaavasti. Miksi ihmeessä? Julian, Pörrin, Jorin ja Alexin on otettava hurjan jengin aikeista selvää. (takakansiteksti)

Viisikkomainen meno jatkuu hurjaa jengiä peläten ja vielä hurjempia vompatteja kaitsien. Tädin suunnitelma eläinpuistosta ei miellytä kaikkia, ja ehkä juuri siksi moottoripyöräjengi ilmaantuu pelottelemaan Uikkusaaren väkeä. Neuvokkaat serkukset eivät kuitenkaan aio jäädä tarkkailemaan tilannetta sivusta, vaan päättävät ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Hauskoja ja vähän jänniäkin tapahtumia riittää. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : Vildingar och vombater (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
139 sivua

torstai 19. lokakuuta 2017

J. P. Delaney: Edellinen asukas

J. P. Delaney on kirjailijanimimerkki, joka on aiemmin julkaissut teoksia muilla nimillä. Tällä nimellä kirjoitettu ensimmäinen teos on psykologinen jännäri Edellinen asukas (Otava 2017). Ennakkotietojen perusteella odotin kirjaa aika kovasti, ja oletin saavani luettavaksi tiukkaa jännitystä.

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan? 
Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava. Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin Emma, talon edellinen asukas. (kustantajan esittely)



Toki kirjasta löytyy jännitystä, itse asiassa melko ahdistavaakin sellaista. Mukaan on kuitenkin sotkettu turhan suuri määrä ihmissuhdesekoilua minun makuuni. Tarina etenee sinänsä loogisesti vuoroin menneessä ja vuoroin tässä päivässä seuraten sekä edellisen asukkaan Emman että nykyisen asukkaan Janen elämää erikoisesti suunnitellussa talossa. 

Talo itsessään on melkoisen hyytävä arkkitehtoninen luomus. Huippuunsa pelkistetty sisustus, portaat ilman kaiteita, älyteknologiaa hyödyntävä "asumisohjaaja" tai "taloudenhoitaja", monikymmenkohtaiset asumista koskevat säännöt ja vielä arkkitehdin veto-oikeus vuokralaisen valintaan. Harva asukas kestää talossa kovinkaan kauan. Emma olisi kestänyt, hän suorastaan viihtyi, mutta hänen kohtalokseen koituvat avoimet portaat. Eikä Emma ole ainoa karun kohtalon kokenut asukas. Nykypäivässä Jane saa selville edellisten asukkaiden vaiheita ja pyrkii tekemään kaikkensa, ettei itse joutuisi kokemaan samaa. Mutta tiukkojen sääntöjen sitomana valintojen tekeminen ei ole kovin yksinkertaista...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, eli paikkaan jossa ehdottomasti haluaisin käydä. Kirja sopii siis Down Under -haasteen kohtaan 26.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
J. P. Delaney: The Girl Before
Suomentanut Satu Leveelahti
Otava, 2017
410 sivua