Haastekoonti: Seitsemännen taiteen tarinat

 Oksan hyllyltä -blogissa alkoi viime marraskuussa elokuviin liittyvä Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste. Sain luettua viisi haasteeseen sopivaa kirjaa:

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä 
Lois Lowry: The Giver 
Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua 
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu 

Näistä kaikki muut paitsi Lowryn kirja sopivat kategoriaan 5: fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuvaa, kerrotaan elokuvanäyttelijöistä tai -ohjaajista yms. elokuvaan liittyvästä toiminnasta.  
Bradleyn, Palviaisen ja Rileyn kirjoissa kuvataan elokuvaa ja Rivera Letelierin kirjassa niitä käydään katsomassa elokuvateatterissa (sekä referoidaan muille katsomisen jälkeen).
Lowryn kirjan voi sijoittaa sekä kategorioihin 3: kirjat, joista on tehty elokuva että 4: kirjassa elokuvakansi. 

Tarkoitukseni oli saada luettua myös jonkun elokuvatähden elämäkerta, mutta ei nyt sitten sattunut yhtään tulemaan vastaan. Kirja + leffa / pelkkää leffapostaustakin mietin, mutta siihenkään ei nyt tullut tartuttua. 

Kiitokset Marikalle mielenkiintoisesta haasteesta! :)

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Bazar-kustantamolta on jälkeen ilmestynyt upea historiallinen romaani. Lucinda Rileyn Keskiyön ruusu (Bazar 2016) kertoo intialaisen Anahitan elämäntarinan.

Kiehtova rakkaustarina 1900-luvun alun Intian kimaltavista palatseista nykypäivän Englannin maaseudulle.
Yksitoistavuotias Anahita Chaval, jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär, ystävystyy omapäisen prinsessa Indiran kanssa ja pääsee osaksi tämän satumaista elämää lemmikkinorsuineen ja palatseineen. Prinsessan virallisena seuralaisena Anahita matkaa kauas Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannin maaseudulla hän tutustuu nuoreen Donald Astburyyn, joka on upean Astburyn kartanon perijä, sekä tämän juonittelevaan äitiin.
Lähes vuosisata myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, elää julkisuuden valokeilassa. Kesken elokuvan filmausten Englannin maaseudulle Astburyn kartanoon saapuu yllättäen Ari Malik selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Pian Astburyn suvun tarkoin varjelemat salaisuudet alkavat paljastua. (takakansiteksti)

Kiehtova sukutarina! Siirtomaa-ajan Intiasta on toki kirjoitettu aiemminkin, mutta en jotenkin ole tullut lukeneeksi juuri niitä kirjoja. Tähän kirjaan houkutti tarttumaan takakansitekstin lisäksi kaunis kansikuva. Tuntuu, että Bazarilla todellakin panostetaan myös kirjojen ulkoasuun! :)

Tarinaa viedään eteenpäin usealla tasolla: niin 1900-luvun alkupuolella Anahitan kertomana kuin nykypäivänä Rebeccan kertomana. Äänensä saa kuuluviin myös Donald Astbury. Siirtymät ovat sujuvia ja helposti huomattavissa.

Kirjan alussa vietetään Anahitan satavuotissyntymäpäivää. Päivän päätteeksi Anahita antaa lapsenlapsenlapselleen Arille kirjoittamansa muistelmat, sillä hän on varma että hänen lapsena kuolleeksi väitetty poikansa on kuollut vasta paljon myöhemmin. Ari lupaa selvittää asiaa, mutta on liian kiireinen. Hän saa aikaiseksi perehtyä muistelmiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Samaan aikaan Astburyn kartanon isäntä on luvannut rahapulassaan kartanonsa elokuvan kuvauspaikaksi. Rebecca, naispääosan esittäjä, saa majapaikan kartanosta, jonka isäntä on haltioitunut Rebeccan kauneudesta ja hätkähdyttävästä yhdennäköisyydestä isoäitinsä Violet Astburyn kanssa.

Ari lentää Englantiin ja saapuu Astburyn kartanoon selvittämään sukunsa salaisuuksia, mutta lordi Astbury on kummallisen haluton auttamaan. Vähitellen Anahitan ja Astburyn kartanon vaiheet selviävät sekä Arille että Rebeccalle, mutta sitä ennen ehtii tapahtua monenlaista...

Elokuva-aiheensa vuoksi kirja sopii Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, ja nimessä esiintyvä ruusu (Rosa, ruusukasvien heimoon kuuluva kasvisuku) tuo pisteen Kirjaherbario-haasteeseen. Näiden lisäksi kirja on omiaan myös Lukuiloa 2016 -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta

Goodreads-tähdet: 5 tähteä 

Kirjan tietoja: 

Lucinda Riley: The Midnight Rose (2013)

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Bazar, 2016 

671 sivua

Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua

Jukka-Pekka Palviaisen uusin nuortenkirja Tarpeeksi reilua (Karisto 2016) on trillerimäisiä sävyjä saava tarina viikonlopusta, joka muuttaa kaiken. 

Arttu ja Koponen suunnittelevat omaa leffaa lyhytelokuvakisaan, jossa voi voittaa matkan Venetsian elokuvajuhlille. Mukana porukassa on luottokaveri Jossu, ja pääosan esittäjäksi onnistutaan saamaan jumalaisen kaunis Jasmine, jota on tähän asti ihailtu vain kaukaa. Nelikko kehittelee yhdessä käsikirjoitusta ja vetäytyy lopulta kuvauksiin syrjäiselle saarelle. Suljettu ympäristö tuo pintaan piilotettuja tunteita ja jännitteitä, ja reissu saa yllättävän suunnan. 
Tarpeeksi reilua on oivaltavan huumorin siivittämä kirja nuorista, joilla kaikilla on omat intohimonsa, epävarmuutensa ja salaisuutensa. (takakansiteksti) 

Hurraa, Kariston nuortenkirja jossa on suht inhimillinen kansikuva! \o/ Siis eihän tämäkään kovin kummoinen ole, mutta sentään kustantamon keskitasoa parempi. Ja jälleen kerran kansikuva ei kerro juuri mitään kirjan sisällöstä. Kirjan elokuvateema tuli ainakin minulle vähän puskista, mutta sen ansiosta saan pisteen Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen. :)

Siitä sisällöstä sitten. Kaverukset päättävät tehdä oman elokuvan. Arttu tekee käsikirjoituksen, jota porukalla sitten ruoditaan ja kommentoidaan, Jossu tekee tarvittavat musiikit. Koponen on porukan luottonäyttelijä (kaksi roolia ei ole ongelma eikä mikään), ja naispääosaan saadaan uusi kasvo Jasmine. Kuvauspaikkakin löytyy Jasminen avulla. Artun ja Jasmine huomaavat tykkäävänsä toisistaan, mutta Jasminen hämmästykseksi myös Jossulla näyttää olevan tunteita häntä kohtaan. Elokuvan kuvausviikonloppuna alkaakin tapahtua myös tällä saralla...

Tykkäsin kovasti, kuten olen tykännyt Palviaisen aiemmistakin nuortenkirjoista (Joku vieraileva tähti, 2011 ja Perjantai on hyvä päivä lähteä, 2014). Tätä voisi ehkä harkita vinkattavaksikin. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua 
Karisto, 2016 
215 sivua

Lomalukemista vol. 4 - Lois Lowry: The Giver (Giver Quartet #1)

Sainkin pitkästä aikaa luettua jotain englanninkielistä. Alun perin jo vuonna 1993 ilmestynyt Lois Lowryn The Giver (Houghton Mifflin Harcourt 2014) ilmestyi jo uutena painoksena, leffakannella. Kirjaa ei ole suomennettu, enkä muista nähneeni elokuvaakaan Suomen leffateattereissa. Toisaalta seuraan elokuvamaailmaa häpeällisen huonosti, ja voihan olla että olen vaan missannut leffan... dvd-levityksessä se kyllä näyttää olevan, ja löytyy meidänkin kirjaston valikoimista (varaukseen meni muuten!).

Kirja on nuorten scifi-kirjallisuutta, nykyään niin muodikasta dystopiaa. Näitähän on, ilmestyy jatkuvasti, jne jne. Mutta! Nytpä pitääkin muistaa että kirja on ilmestynyt jo reilut parikymmentä vuotta sitten. Ei näitä silloin tehtailtu nykymalliin. En itse asiassa muista lukeneeni yhtään tämänkaltaista kirjaa nuorempana.

Elämä Jonasin kotiyhteisössä on idyllistä. Tarkoin valitut synnyttäjä-äidit tuottavat lapsia, jotka annetaan sopiviin perheyksiköihin: yksi poika ja yksi tyttö jokaiseen. Puolisot valitaan jokaiselle valmiiksi, samoin työpaikat. Kukaan ei kyseenalaista tätä. Kaikki tottelevat. Yhteisö on paikka, jossa ei ole ristiriitoja, epätasa-arvoisuutta, avioeroja, työttömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta... eikä valintoja.

Kaikki ovat samanlaisia. Paitsi Jonas. 

"Kahdentoista seremoniassa" kaikki yhteisön 12-vuotiaat kuulevat tulevan elämäntehtävänsä. Mutta Jonas saa erityisen tehtävän. Hän aloittaa koulutuksensa erikoisen vanhan miehen kanssa, joka tunnetaan vain nimellä "The Giver". Jonasista tulee "The Receiver" - hän ottaa vastaan muistoja. Koulutuksen edetessä käy nopeasti ilmi, että yhteisö on joutunut luopumaan paljosta saavuttaakseen nykyisen harmonisen elämänsä: yhteisön asukkaat eivät näe värejä, eivätkä kuule musiikkia. Voimakkaita tunteita ei ole, vaikka kaikki luulevatkin tuntevansa esim. rakkautta tai vihaa. Henkilökohtaisista asioista ei keskustella, koska se ei ole sopivaa. Auktoriteetit ovat ehdottomia, niitä ei kyseenalaisteta.

Mutta heti, kun Jonas oppii menneestä muistojen kautta, hän alkaa miettiä, eikö elämä voisi olla toisenlaista. Parempaa. Hän ymmärtää kuitenkin, että muutosta ei hyväksyttäisi noin vain. Liika tieto voisi olla yhteisön jäsenille vaarallista. Tapahtumien edetessä on kuitenkin selvää, että muutosta tarvitaan. Niinpä Jonas ja Giver lyövät viisaat päänsä yhteen ja punovat juonen, jonka avulla muutos saattaisi olla mahdollinen.

Vaikka teksti on englanninkielistä, se on helposti ja nopeasti luettavaa. Aluksi tuntui, että mitään ei tapahdu, mutta sittenpä alkoikin tapahtua. Kirja loppui ihan kesken, pitänee pistää seuraava osa varaukseen heti... 

Kirja sopinee Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, ainakin siinä on elokuvakansi. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lois Lowry: The Giver (1993)
Houghton Mifflin Harcourt, 2014
225 sivua

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä (Flavia de Luce #4)

Dekkariviikko lähestyy loppuaan, ja sain kuin sainkin rutistettua mukaan vielä neljännen kirjan. :) Nuoresta mestarimyrkyttäjä Flavia de Lucesta kertova sarja on edennyt jo neljänteen osaansa, kolme aiempaa osaa olen lukenut ennen blogiaikaa. Filminauha kohtalon käsissä (Bazar 2016) vie lukijansa keskelle lumimyrskyä ja "suljetun huoneen arvoitusta". 

Joulu lähestyy ja mestarimyrkyttäjä Flavia de Luce valmistautuu juhlaan omalla tavallaan, keittelemällä laboratoriossaan lientä, jonka avulla hän aikoo pyydystää itsensä Joulupukin. 
Joulun alla Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern. 
Samalla kun sankka lumituisku yllättää Bishop's Laceyn kylän, kaikki kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole valmistautunut illan dramaattiseen päätösnumeroon: yön pimeydessä yksi paikalla olleista löytyy murhattuna. 
Kun lumimyrsky yltyy ja epäiltyjen määrä kasvaa, Flavian on löydettävä kartanon varjoissa piileskelevä tappaja. (takakansiteksti) 

Tässä sitten on ihastuttava sarja! Heti ensi osasta lähtien tämän sarjan parissa on viihtynyt mainiosti, vaikkakin aluksi asetelma hitusen ihmetytti. Kirja kirjalta sympatiseeraan Flaviaa enemmän ja enemmän, vieläkään ei ole täysin selvää miksi Flavian sisaret ovat niin kammottavia häntä kohtaan. Pieniä aavistuksia jo on, mutta ehkäpä asia selviää sitten seuraavassa osassa...? 

Jollakin tapaa Bradleyn kirjoista tulee Agatha Christien kirjat mieleen. Ehkä se on tuo miljöö? Englantilainen maaseutu ja hitusen karmiva kartano. Ja vanha aika... suorastaan hihityttää Flavian isän puhelimen pelko! :) Ja varsinkin tässä kirjassa koko asetelma tuntuu hatunnostolta Christien suljetun huoneen mysteereille: lumimyrsky, useita ihmisiä "loukussa" saman katon alla, yksi löytyy murhattuna. Tällaisista dekkareista minä tykkään! 

Ja sattuikin vielä niin sopivasti, että kirjassa filmataan elokuvaa. Näin nappaan pisteen myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Alan Bradley: I Am Half-Sick of Shadows (2011)
Suomentanut Maija Heikinheimo 
Bazar, 2016 
317 sivua

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Jokin aika sitten silmiini osui työpaikan hyllystä pikkuruinen kirja. Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (Siltala 2012) vaikutti mukavalta välipalakirjalta ja vielä muutamaan haasteeseenkin sopivalta, niinpä nappasin sen mukaani. Eilen illalla sain kirjan sitten luettua, ja taas sain todeta että kylläpä kannattaa joskus luottaa vaistoonsa. :)

Kun María Margaritan kotikylään saapuu Marilyn Monroen tai Gary Cooperin elokuva, kerätään Marían kotona kaikki kolikot kasaan, jotta saataisiin ostettua yksi lippu. Sitten María lähetetään elokuviin - ja kun tyttö palaa kotiin, on hänen kerrottava elokuva perheelle, ja pian koko kylä haluaa kuulla hänen taianomaista kerrontaansa. 
Elokuvankertojan lumoava tarina sijoittuu Chilen pampan salpietarikaivoksille, alueelle jolla työväki asustaa aaltopeltihökkeleissään. Se on kunnianosoitus kaikille maailman tarinoille ja pikkukylien elokuvateattereiden kukoistukselle ja rappiolle. (takakannesta) 

María Margarita on perheensä nuorin lapsi. Hänellä on neljä veljeä: Mariano, Mirto, Manuel ja Marcelino. Isän nimi on Medardo, ja hänen vanhempansa olivat Martina ja Magno. Marían äiti on lähtenyt isän loukkaannuttua onnettomuudessa, ja María uskoo isän naineen äitinsä vain siitä syystä, että tämän nimi oli María Magnolia. Isällä on päähänpinttymä m-kirjaimella alkavista nimistä. Hänen mielestään se on suurten elokuvatähtien salaisuus: 

"Jos joku ei tätä uskonut, niin hän kertoi esimerkin: Norma Jean oli vähäpätöinen kaupan myyjätär, kunnes otti uudeksi nimekseen Marilyn Monroe. Jos haluatte toisenlaisen esimerkin, niin otetaan Cantinflas, meksikolaisen elokuvan suurin koomikko, joka oli menestynyt sen ansiosta, että hänen oikea nimensä oli Mario Moreno. Niin yksinkertaista se on. Ettekö usko minua?" (s. 29)

Ennen onnettomuutta ja äidin lähtöä koko perhe kävi yhdessä elokuvissa. Nyt kerätään rahoja yhteen lippuun, ja isän päätöksellä María lähetetään elokuviin. Elokuvan jälkeen María juo kupillisen teetä ja aloittaa esityksensä. Perheen lisäksi häntä on saapunut kuulemaan ja katsomaan myös joukko kylän väkeä. Maríasta on tullut kertojantaitojensa vuoksi kuuluisa: "Tuo on se tyttö joka kertoo elokuvia", Marían korviin kantautuu tuon tuostakin. 

Marían kodin olohuoneesta tulee kuin huomaamatta pieni elokuvateatteri, jossa elokuvia kerrotaan. Perhe pyytää esityksistä vapaaehtoista lahjoitusta, joiden turvin elämä kohentuu ja María pääsee elokuviin yhä useammin. Välillä Maríaa pyydetään kertomaan elokuvia muuallekin. Ja sitten, eräänä pilvisenä päivänä, María menee kertomaan lännenelokuvaa kaivosalueen panttilainaajalle. Liian myöhään hän tajuaa, ettei elokuva kiinnosta panttilainaajaa pätkääkään, vaan tällä on jotain muuta mielessä. 

Muutamaa viikkoa myöhemmin panttilainaaja löydetään tapettuna. Marían kolmastoista syntymäpäivä lähestyy, ja muutamaa kuukautta myöhemmin isä kuolee. Eikä perheen epäonni pääty tähän. Viimeinen niitti Marían uralle elokuvankertojana vaikuttaa olevan television yleistyminen. Maailma muuttuu, ja kaivosaluekin suljetaan. María jää yksin. 

Tarinan karuudesta ja lohduttomuudesta huolimatta kirjassa on toiveikas sävy, ja sen lukemisesta jää päällimmäiseksi tunteeksi hyvä mieli. Tällä kirjalla pääsen avaamaan Seitsemännen taiteen tarinat -haasteen. Kaunokirjallinen maailmanvalloitus etenee Chileen, ja Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 22: kirjassa on mukana Marilyn Monroe (vaikkei nyt suorastaan henkilönä, niin sen verran tärkeänä mainintana... :)).


Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Hernán Rivera Letelier: La contadora de películas 
Suomentanut Terttu Virta 
Siltala, 2012 
133 sivua