keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta. Se on nuorten fantasiaa, historiaa ja steampunkiakin yhdistävä erittäin mukaansatempaava kertomus.


Orvoksi jäänyt 16-vuotias Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hän valitsee kohteekseen kellosepänliikkeessä asioivan nuoren miehen. Törmäyksen jälkeen tämä kuitenkin huomaa omaisuuttaan kadonneen ja etsii Minan helposti käsiinsä – tarjotakseen hänelle työtä.  Nuori mies, Tomasz Alexander on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow’ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon.

Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. Mina on varma, että isän kuolemaan liittyy jotain kummallista, ja Tom ei tiedä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut – hänen muistissaan on aukkopaikkoja. Kun Tom esittelee hienoimman keksintönsä, Sotamiehen, ensin Minalle ja lopulta suurelle yleisölle, alkaa tapahtua. Mina ja Tom päätyvät juonittelun pyörteeseen ja hengenvaaralliseen ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Miten ihmeessä seuraavaa osaa malttaa odottaa ensi vuoteen? :D 

Tällä kirjalla pääsen aloittamaan kesän kirjankansibingohaasteen! Ruksaan luetuksi kohdan "veden olomuoto", kannessahan on lumihiutaleita. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.




Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

1 kommentti:

  1. Tämä houkuttelee kovasti! Tulee vähän mieleen Morgensternin Yösirkus ja Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museo...

    VastaaPoista