Sotalapsista

Sotalapsiteemasta olen tainnut jotain kirjoitella jo aiemminkin. Aihe kiehtoo ja kauhistuttaa henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntui oikealta ajalta lukea vähän lisää sotalasten karusta historiasta.

Pertti Kavén kuvaa kirjassaan Sotalapset : toiveet ja todellisuus (Minerva 2011) lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnakkain: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Kirja kertoo kaunistelematta lastensiirtojen ei-toivotut seuraamukset: liian monet lapset jäivät kokonaan Ruotsiin, ja liian monet vanhemmat eivät halunneet lapsiaan takaisin. Viattomat lapset ovat olleet pelkkiä pelinappuloita, ja kritisoiminen on ollut kiellettyä ettei auttajille vain tulisi paha mieli. Aika uskomatonta. :(

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Kavén: Sotalapset : toiveet ja todellisuus
Minerva, 2011
288 sivua

Sotalapsien kohtaloista vaiettiin kauan. Vasta 1990-luvun loppupuoliskolla aika oli kypsä kipeistä asioista puhumiseen, ja sotalapsiyhdistyksiä perustettiin eri puolilla Suomea. Oulun seudun sotalapset ry perustettiin 1996, ja tavoitteensa mukaisesti se on kerännyt tietoa sotalapsuusajan kokemuksista. Niitä on koottu niin jälkipolvien kuin tutkijoidenkin käyttöön teokseen Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947 (Oulun seudun sotalapset 2010).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947
Oulun seudun sotalapset, 2010
300 sivua

Kummastakin kirjasta välittyy vahvana ihmetys siitä, miten lastensiirrot sallittiin eikä niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin haluttu ymmärtää. Onneksi myös niitä parempia kokemuksia mahtuu mukaan varsinkin Suuri matka... -teokseen.

Nyt näiden kirjojen lukemisen jälkeen harmittaa entisestään, ettei isän sotalapsivuosista ole juuri mitään tietoa. Pitkälti tämän havainnon innoittamana käännyinkin Kansallisarkiston puoleen ja pyysin sieltä isän sotalapsikantakortin. Toivottavasti saan sen pian ja tiedän sitten edes vähän enemmän.