Terhi Rannela: Frau

Terhi Rannela on yksi lempikirjailijoitani, ja hänen viime vuoden alussa julkaisemansa uudenvuodenkirje oli jonkinasteinen shokki: ei enempää nuortenkirjoja. Rannela halusi kääntää uuden lehden ja kirjoittaa enemmän aikuisille. En ole lukenut hänen ensimmäistä aikuisille suunnattua romaaniaan Punaisten kyynelten talo (Karisto 2013), mutta se on kyllä pakko lukea, jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin uutukainen Frau (Karisto 2016). 

Kirjan idea on hyvin yksinkertainen. Millainen nainen eli natsipyöveli Reinhard Heydrichin rinnalla?

Terhi Rannelan Frau on historiallinen romaani Lina Heydrichista, pelätyn SS-kenraalin leskestä, joka puolusti miestään kuolemaansa asti. Frau on tarina suuresta rakkaudesta ja valtaan sairastumisesta. Heydrichin salamurha seurauksineen on pala järkyttävintä sotahistoriaa. (takakannesta)

Tämän päivän Kalevassa julkaistussa artikkelissa Terhi Rannela kertoo kirjan synnystä. Vierailu prahalaiseen museoon vuonna 2012 oli ratkaiseva askel: hänelle valkeni erään tsekkiläisen kylän kohtalo. Kostaakseen Heydrichin salamurhan natsit tuhosivat sattumanvaraisesti kartalta valitsemansa kylän, Lidicen. Yli 16-vuotiaat miehet ammuttiin, naiset lähetettiin leireille ja lapset kaasutettiin. "Miksi en tiennyt näistäkään ihmisistä?", kirjailija kysyi itseltään. Tästä lähti pakko kirjoittaa. (Kaleva 30.3.2016)

Kirjan syntyvaiheista ja taustatutkimuksesta kertova kirjailjan työpäiväkirja on myös kaikkien vapaasti ladattavissa ja luettavissa Terhi Rannelan kirjailijasivulla.

Tämän kirjan kirjoittaminen on hatunnoston arvoinen teko. Ei varmasti ole ollut helppoa asettua paheksutun naisen nahkoihin, naisen joka palvoi Hitleriä ja kielsi virallisen holokaustin kuolemaansa saakka. Toki hänellä on ollut myös toinen puolensa, kuten meillä kaikilla. Ja kirja kertoo nimenomaan siitä toisesta puolesta: hän oli äiti ja vaimo, jota rakastettiin - ja joka rakasti. Lina Heydrichin elämään lukeutui useita muitakin läheisten menetyksiä: pikkuveli, aviomies, esikoispoika. Sellaisen täytyy jättää omat jälkensä. 

Oma luku sinänsä on Lidicen kylän ja sen asukkaiden kohtalo. Myös tähän pureudutaan elävästi. Linan tarinan rinnalla kulkee Martan, lidiceläistytön ja hänen perheensä tarina. Kesäkuun 10. päivä vuonna 1942, keskellä yötä. Valot syttyvät, miehet kootaan Horákien talon kellariin, naiset kylän koululle. Martan perhe hajoaa. 

"[Martan isä] oli juomassa öistä kahvikupillistaan, kun ne tulivat. Kuppi jäi puolilleen. Elämä jää." (s. 174)

Miksi minäkään en tiennyt näistä ihmisistä? Miksei näistä kerrottu koskaan missään? 

Jos Rannela aikoo pitää samaa tasoa yllä edelleen, en kyseenalaista hänen päätöstään enää yhtään. Toisaalta... miksei näin hienoja tarinoita voisi kirjoittaa nuorille(kin)?

Kirja piti väkevästi otteessaan, mutta sitä ei kuitenkaan voinut lukea kerralla. Oli pakko ottaa aikaa ajatuksille. Kuitenkaan en ole pitkään aikaan nauttinut yhdenkään kirjan lukemisesta niin paljon kuin nyt. Tämä oli todellista lukuiloa, vaikkei ehkä aiheensa puolesta. Tällaisia pitäisi kirjojen olla. Aina. Tai ehkei sittenkään, ei näitä helmiä sitten enää erottaisi... 

Lukuiloa 2016 -haasteen lisäksi jatkuu myös kaunokirjallinen maailmanvalloitus, tietenkin Saksaan. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Terhi Rannela: Frau 
Karisto, 2016
232 sivua