Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu

"Miten sopivaa olisi lopettaa soittaminen Linnansillalla, hukuttaa unelma samassa paikassa, jossa se sai alkunsa, paikassa, jossa kuulin ensimmäisen kerran saksofonin äänen. Upottaisin torven jokeen siellä missä se ensimmäisen kerran lumosi minut."
Mustan huumorin sävyttämä, haikean svengaava romaani jazzmuusikosta ja hänen piinaavasta instrumentistaan, musiikin ylimaallisen valon etsimisestä ja väistämättömästä tappiosta. (takakansiteksti)

Helsinkiläistynyt jazz-saksofonisti matkustaa vanhoille kotikonnuilleen Kainuuseen esiintyäkseen Eino Leino -päivillä tai ehkä hankkiutuakseen eroon koko soittimesta. Junan edetessä kohti pohjoista ja maiseman tummuessa ikkunan takana kertoja kuorii kerroksia itsestään. Muistojen kirkkaat välähdykset, tuokiokuvat keskusteluista ja matkan varrella vastaan tulleista värikkäistä ihmiskohtaloista täplittävät kerrontaa, joka polveilee letkeänä kuin helmeilevä jazzmusiikki. (kansiliepeestä)

Kajaanilaissyntyisen, melkein ikätoveri Risto Oikarisen ensimmäinen romaani Nälkämaan laulu (Otava 2016) on hyvinkin erikoinen kirja, mutta ihan positiivisessa mielessä. Sana on hallussa ja runoilijatausta näkyy. Toisto on hyvä tehokeino, sanottiin äidinkielen tunneilla, mutta liika on liikaa, sanon minä. 

Kainuun tyttönä mieltä lämmittää lukea lapsuusmaisemista. Monia mielenkiintoisia juttuja Kajaanista ja kajaanilaisista, ja väistämättä jäi miettimään, mikä voisi mahdollisesti olla tosiasioihin perustuvaa ja mikä ei. Ihmisistä ei käytetä nimiä, mutta muutaman tyypin tunnistin ihan varmasti.
Kirjassa tehdään matkaa koko sen sivumäärän ajan, ja asiasanoitus luonnehtii kirjan matkakertomukseksi. Niinpä kirja passaa Helmet-haasteen kohtaan 2: matkakertomus. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu
Otava, 2016
207 sivua