Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua