Tuula Kallioniemi: Risteys (juonipaljastuksia, varokaa!)

Toissapäivänä oli yksi vuoden kohokohtia, Kirjasaari-esittelypäivä. Minä ja viisi muuta kirjastoammattilaista esittelimme viime vuoden aikana ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjoja ja erityisesti niitä helmiä. Takana monta monituista luettua kirjaa ja vajaan tunnin esittelyrutistus. Kaikki meni loistavan hienosti! Ja nyt onkin aika ruveta lukemaan seuraavaa vuotta varten... 

Eilen sitten aloitin! Tuula Kallioniemen Risteys (Otava 2016) oli mainion pehmeä lasku, vain 90 sivua. 

"Se paku ilmestyi kuin tyhjästä. Okei, myönnetään, törmäsin kolmion takaa suoraan maantielle." Mitä tapahtuu, kun 13-vuotias kulmakunnan kovis saa kuoleman kynnyksellä mahdollisuuden parantaa tapansa? Voiko enkeliksi ryhtyä?
Mika ei enää katso sivusta, kun joku lähitienoon asukkaista on hakoteillä tai kaipaa apua. Moni kuitenkin hieraisee silmiään nähtyään hyväntekijänsä. Eihän se voi olla Mika, joka on tunnetusti aina pahanteossa? Sama poika, jonka huhutaan saaneen surmansa skootteriturmassa? Poika, joka kantaa kaunaa vanhemmilleen, koska he ovat jättäneet jotain tärkeää kertomatta. (takakannesta)

Kirja on helppolukuinen, mielenkiintoisesti rakennettu pienoisromaani. Alku on raflaava, tehdään heti selväksi mistä on kyse: "Ei se ollut edes kamalaa. Pelkästään outoa. Ei sattunut mihinkään. Mä leijuin. Leijuessani näin skootterin mäsänä alhaalla tienpenkalla. Kypärää en nähnyt, koska sitä ei ollut. -- Mä siis leijuin ja näin, miten Meri polki keltaisella Jopollaan kohti risteystä. -- Muitakin tuli. Jotkut piteli käsiä kasvoillaan. En saanut niiden puheista selvää. Ajattelin, että kysyn huomenna koulussa, mitä ne oikein möykkäsivät. Sitten tajusin, että mitään huomista ei olisi. Ei minulle. Huomenna penkereellä olisi kynttilöitä ja kukkia. Ehkä myös kuva minusta. -- Kirkas valo, jossa olin leijunut, alkoi kuljettaa mua pois. -- Ja joku sanoi: - Nyt saat itse valita." (s. 7-9)

Mika tekee valintansa, ja sen jälkeen useat ihmiset joutuvat hämmästelemään nähtyään tutun näköisen hahmon auttamassa itseään. Jonkun on katkaistava kierre. Pyydät anteeksi ja teet mitä pitää. Lopeta pölliminen. Miten se voi olla mahdollista? Eikö Mika kuollutkaan? 

>>> SPOILER ALERT!! <<<










Itse asiassa ei. No, kuinka moni yllättyi? Minä en ainakaan. Tämähän on nuortenkirja, ja niissä kuuluu olla onnellinen loppu, harmi kyllä. Mielestäni tarina olisi ollut tehokkaampi, jos loppuratkaisu olisi ollut se surullisempi. Nyt loppusivut ovat vähän turhaa selittelyä, jonka laista minä en ainakaan yhtään olisi kaivannut. Mika herää sairaalasta niskavedosta, viereisessä vuoteessa makaa Elisa, joka on yksi Mikan enkelinä pelastamista.

"- Onks sulla ollut koskaan sellaista oloa, niin kuin olisit vähän niin kuin kuollut? Tai niin kuin katselisit itseäsi jostain katonrajasta tai jotain? Elisa kysyi. - Mulla on ollut pari kertaa. Sitä sanotaan kuulemma jokskin rajatilakokemukseksi. 
Mä olisin halunnut nähdä sen kasvot, mutta pää ei kääntynyt. 
- Ehkä unessa, mä sanoin. - Tai en mä tiedä.
- Uskot sä enkeleihin? Elisa kysyi sitten.
- En kai. Miten niin? mä ihmettelin."  (s. 89)


Kai Kallioniemi on sitten ajatellut, että nuoret kaipaavat niitä onnellisia loppuja ja asioiden puhkiselittämistä. Itse kyllä uskallan vähän epäillä... No, toisaalta omasta nuoruudesta on jo jonkin verran aikaa, ja siinä vaiheessa luin itse sujuvasti esim. Kingin kauhukirjoja. Tämän kirjan kohderyhmäksi ajattelisin niitä vähän lukevia nuoria, jotka etsivät mahdollisimman ohutta kirjaa esitelmää varten. :) 

Napataanpa tästä kirja Helmet-haasteen kohtaan 49: Vuonna 2016 julkaistu kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuula Kallioniemi: Risteys 
Otava, 2016 
90 sivua