Seija on lestadiolaisperheen esikoistytär, joka on irtautunut uskostaan. Kotona on välillä vaikeaa, sillä isä on lakannut puhumasta hänelle. Äiti on onneksi ymmärtäväisempi, samoin nuoremmat sisarukset. Silti kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että joistakin asioista on parempi vaieta isän läsnäollessa niin pitkään kuin mahdollista. Seija on nimittäin raskaana ja aikoo pitää lapsen tämän isän, Hannun, pakoilusta huolimatta. Hannu on Seijaa paljon vanhempi, eikä Seija ole suinkaan ainut tyttö jota Hannu ajeluttaa. Hitusen vapautta Seijalle antaa kesäkoti asuntovaunussa pihakoivun alla. Sieltä voi tulla ja mennä paremmin isän tietämättä, ja sinne voidaan kätkeä myös enojen jättämä televisio.
Kirjassa eletään 1980-lukua pikkukylässä lähellä Kajaania. Seijan äiti on kotoisin Sievistä, jossa mummo ja enot edelleen asuvat. Niinpä kirjassa käytetty kieli ja murteet tuntuivat todella kotoisilta ja helppotajuisilta. Seijan puoliuhmakas asennoituminen ja puolustuskannalla olo herättävät myötätuntoa, samoin Seijan äidin osa. Isän asenne ja vanhoillisuus taas saa kiukun nousemaan.
Kun isä lopulta saa tarkoin varjellun salaisuuden selville, on selvää että Seijan täytyy löytää paikkansa jostain muualta - ainakin ensi alkuun. Oulun Ensikodin sijasta Seija saa turvapaikan mummon luota Sievistä. Mummokin uskoo, mutta ei tuomitse niin kuin isä. Romaanin loppu jää melkoisen auki - tarkoittaneeko sitten jatko-osaa?
Kaiken kaikkiaan tätä kirjaa voisi luonnehtia hyvän mielen kirjaksi. Asioilla kun on tapana järjestyä, vaikka kuinka huonolta näyttäisi.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto, 2018
244 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti