Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja

Jälleen kerran Osuuskumman novellikokoelma osoittautui oikeaksi helmeksi! Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma 2014) sisältää neljätoista suomalaisten kirjoittajien aavenovellia. 

Kun kuolema ei ole päätepiste, henki jää elämään ja koskettaa myöhemmin maailmaan tulevia. Tai kun elävät kutsuvat, kurottavat rajan yli ja luovat tilan aaveen tulla. Kohtaamiset eivät aina ole rauhallisia viestejä tuonpuoleisesta, vaan ne tuovat kylmän mukanaan. Mutta myös lohtua. 
Astu siis kummitusjunaan, johon Ruumiittomat sinut kutsuu: neljätoista aavetarinaa vievät lukijansa männäpäivän vainioille, vanhan Porvoon yöhön ja Meksikon eksoottiseen aurinkoon, aina tulevaisuudessa kumottavan Kuun kamaralle asti. Veturissa kotimaisen spekulatiivisen fiktion kärkinimet. 
"Heräsin siihen, että joku puristi jalkaani. Ponnahdin istumaan ja huusin pimeyteen. Hapuilin valon päälle. Puristus katosi. En nähnyt ketään." (takakansiteksti) 

Olin aivan varma, etten ole aiemmin lukenut tätä kirjaa. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä tutummalle tarinat tuntuivat... Edelleenkään en muista lukeneeni kirjaa, mutta... ehkä sitten olenkin. Tai sitten en. Spooky! 

Kirjaan sisältyvät novellit:

J.S. Meresmaa: Kielolinna 

Paikka oli sama. Rebekka oli siitä varma. Mutta kohdassa, jossa talon olisi pitänyt olla, ei näkynyt edes perustusten jäänteitä. Hän tunsi alkavan päänsäryn tykytyksen niskanjuuressa ja kääntyi takaisin pyörälle. 
Juuri kun hän oli tarttumassa sarviin, kassin sisältä kuului tekstiviestin helähdys. Ihokarvat tanassa Rebekka luki viestin. 
Minulla on ikävä sinua. (s. 23)

Melko perinteinen kummitustarina, mutta kuitenkin uusilla mausteilla. :)

Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista 

"Manta, kuule nyt Manta", sanoi Ronja. "Ei elämä ole meille velkaa onnellisuutta. En minäkään ole onnellinen. Minulla on perhettä vain tädin ja serkun verran. Sinä olit ainoa, joka tunsi isän ja nyt sinäkin olet kuollut. Mutta en aio lakata elämästä. En aio, vaikka väsyttäisi kuinka tai koskisi kuinka. Koska joskus... joskus on pakko juoda maitoa mandariinilasista."
[--] Manta tuijotti peilistä, harmaana ja häilyvänä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt enää vihaiselta, ehkä enemmän uteliaalta. (s. 49)

Hieno. <3

Kari Välimäki: Uudet perunat 

Me olimme  yksi valtava mieli, joka aisti maailmaa viimeksi kuolleiden ihmisten muistojen kautta. Jokainen kuollut ravitsi henkeämme, tarjosi uusia ajatuksia ja kokemuksia, elämän pilkahduksen kuoleman valottomuuteen. 
[--] Me olimme mukana siinä mullassa. Samalla lailla kuin voikukka lähettää höytyviään tuulen mukana maailmalle, me levittäydyimme sattuman mukana uusille alueille ja toivoimme parasta. 
[--] Sitten onni potkaisi ja eräs sopimusviljelijä osti meidät. Hän vei meitä monta traktorikuormallista pelloilleen, levitti ohuelti hiekkaiseen maahan ja kylvi meihin perunaa. (s. 55-57)

Erittäin pelottava ajatusleikki.

Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa 

Aiemmin tyhjällä pellolla seisoi nyt suunnaton rakennelma, joka ensivilkaisulta vaikutti linnalta. Tarkempi katselu osoitti, että se ei ollut yksi rakennus, vaan tiivis rykelmä erilaisia muotoja ja ulokkeita, kuin tivolilaitteita. Korkeimmalle kohosi suuren maailmanpyörän runko. Sitä kiersi polveileva vuoristorata, välissä sojotti muutama kieputin ja etualalla näkyi karuselli. Koko kerrostalon korkuinen rakennelma välkkyi ja hohti erilaisissa harmaan ja vihreän sävyissä - aivan kuin tivolista olisi poistettu kaikki muut värit. 
Hämmästyttävintä kuitenkin oli, että kaikki tämä oli ahdettu valtavien telaketjujen päälle, joista kumpikin yksistään oli tavallisen maantien levyinen ja kaksikerroksisen talon korkuinen. Hirvityksestä johti suunnattoman leveät ja syvät, vihreinä hohtavat telaketjunjäljet suoraan jokeen, aivan kuin laite olisi ajettu sieltä maalle. 
[--] Vähitellen musiikki houkutteli paikalle asiakkaita. Mutta he eivät olleet mitä tahansa ilonpitäjiä, vaan vaisua, harmaata, ja apaattisen näköistä väkeä, joka liikkui jalkoja tuskin liikuttamatta. 
[--] Tämä tivoli ei ilmoitellut lehdissä eikä tänne tullut tavallista väkeä. Ei, tämä tivoli oli tuonpuoleisesta ja viihdytti ajasta ikuisuuteen siirtyneitä sieluja. (s. 67-68)

Hyytävää! Enpä haluaisi tällaiseen tivoliin...

Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni 

"Se on miehen käsi, eikö olekin? Olisikohan siitä iloksi? Miehistä ei koskaan tiedä." 
"Kokemusta sillä kyllä lienee ja olen varma, että se olisi ilolla opettelemassa kaikkea minkä vain suvaitsette opettaa." 
Nainen nyökkää hitaasti. Painaa leukansa miltei rintaa vasten. Oleandra kertoo hintani ja minä olen pökertyä ajatuksesta. Elävänä ei kukaan olisi minusta noin paljoa maksanut saadakseen kumppanikseen. (s. 86)

Monellakin tasolla häiritsevää. o_O

Samuli Antila: Synnytetty 

Nousin ylös ja tuin itseäni altaaseen. Katsoin peiliin ja näin kellertävän ja harmaasänkisen naamani ja jotain muuta. Aineeton kuvajainen erkani minusta. Vieressäni seisoi selvästi jokin, jonka saattoi oikein pinnistelemällä tulkita miehen hahmoksi.[--] Tiesin, mitä piti tehdä seuraavaksi. Minun piti antaa luomukselleni nimi, jotta se saattaisi murtaa olemattomuuden kahleet. Päätin, että siitä tulisi Hesekiel. (s. 103)

Kertoja saa aikaan jotakin, jonka haluaisi tehdä tyhjäksi mahdollisimman pian. Novelli nostaa niskakarvat pystyyn!

Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot 

Kaksi ruumista, pitkä mies ja häjyynen poika. Prännin Jaakko ja Kaapo... Niin ne olivat itsensä esitelleet, huutolaiset, kun olivat vielä elossa. Väkivaltaisesti Aimo pyyhki silmistään vuotavia kyyneliä. Viina turrutti osan tunteista, mutta se ylellisyys ei tainnut kestää enää pitkään. (s. 111)

Kirkon vaivaisukon ryöstö ei jätä Aimoa rauhaan.Ihanaa eteläpohjalaista murretta! :)

Tarja Sipiläinen: Henkien polku 

Käännän katseeni sisäänpäin. Tätä don José tarkoitti. Energia virtaa minuun ja minusta pois. Näen edessäni maailmoja, jotka tuntuvat olevan miltei ulottuvillani. Kurkotan kättä kohti eteeni avautunutta porttimaista aukkoa. Pystyisinkö koskettamaan maailmaa, joka häämöttää edessäni kutsuvana? 
[--] Kun sormeni hipaisevat aukon värjyvää reunaa, ilma taipuu serpentiininä sateenkaaren sävyihin. (143-144) 

Kuolleiden päivän vietto johdattaa novellin kertojan uusille poluille. Hui!

Anne Leinonen: Tyttö niityllä

Tulija näki kotinikin. Sekin lupasi paljon. Oli paljon sellaisia, jotka eivät nähneet mitään, eivät vaikka kävelivät päälleni. Silja oli niin nuori, hänellä oli vielä riittävän avara katse, kyky huomata silmäkulmassa vilkahtava toisenlaisten maailma. Minäkään en ollut aikoinani nähnyt mitään, kohtasin muita vasta kun olin asunut niityllä useita vuosia. Siirsin painoa jalalta toiselle. En tohtinut toivoa enempää. Vielä oli liian varhaista ajatella pidemmälle. 

- Oletko sinä kuollut? hän kysyi. (s. 150)

Tämä oli yksi niistä novelleista, jotka tuntuivat todella tutuilta vaikken muista lukeneeni kirjaa ennemmin. 

Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset

"Sinä olet kuollut." 

Sanat tipahtelivat ulos suustani ennen kuin ehdin todella ajatella, mitä ne tarkoittivat. Mutta samaan aikaan kun sanoin ne, minä tiesin. Tiesin, mistä pääkipuni oli johtunut. Miksi puhelimeeni oli tullut niin monta puhelua. Minkä vuoksi olin koko päivän nähnyt välähdyksiä siitä moottoritien kaistaleesta ja katuvalosta, joka välkkyi mustana, oranssina ja mustana, vaikka itse en ollut koskaan ajanut sellaista tietä pitkin. 
"Jumalauta, Nikolas, sinä olet -" 
"Sanoin aina, että sinä olet liian fiksu talkkariksi, Liisa." (s. 175) 

Mukavan erilainen novelli, jossa etsitään syytä kummituksiin oman pään sisältä.

Jussi Katajala: Odottaja 

- Minä olen Aurora, mikä sinun nimesi on?
Nainen tarttui Auroran käteen. 
- Helena. Odotan sulhastani, meidän on määrä tavata täällä ja mennä elokuviin. 
Heidän ohitseen käveli koiraa taluttava mies. Koira katsoi penkin suuntaan ja vinkaisi. 
- Tyhmä koira, mies sanoi. - Ei tyhjää penkkiä tarvitse pelätä. (s. 215)

Taas vähän erilaista näkökulmaa kummitustarinoihin. Tykkäsin!

Jani Kangas: Tyhjiö 29B 

Tuijotin apaattisena asennuksen etenemistä, kun puhelimeni soi ja Pessoan särisevä ääni kehotti minua tulemaa hänen huoneeseensa välittömästi. Minulta meni hetki käsittää, mistä oli kyse. Olin ollut siinä uskossa, ettei Pessoan toimipiste ollut Postipankilla. Olin ilmeisesti joko ollut koko ajan väärässä tai sitten hän oli vasta saapunut tänne. Jätin ohjelmat asentamaan itse itseään ja lähdin kohti Pessoan mainitsemaa huonetta numero 29B. (s. 241-242)

Kummitustarina nykypäivän yritysmaailmasta, jossa deadlinet paukkuvat ja projektit eivät etene. 

Janos Honkonen: Vespula 

Pari viikkoa myöhemmin Simo kertoi haluavansa nähdä minut, ja vastasin videopuheluun epäröiden. Jälleen näytöllä oli vain tyhjä huone ja seinällä varjo, ei mitään muuta. Simo väitti taas olevansa koneella. Tämä tapahtui muutaman kerran, kunnes kerroin Simolle, ettei se ollut hauskaa vaan melko häiritsevää. Viimeisen puhelun aikana näytti kuin varjo olisi liikkunut. Kääntynyt hitaasti. 

Minua alkoi vaivata myös se, että Simo vaikutti olevan aina linjoilla, aina valmis vastaamaan minulle muutaman sekunnin viiveellä. Ensin oletin, että meillä oli vain sama vuorokausirytmi, mutta jopa kärsiessäni ajoittaisista unettomuusjaksoistani hän oli aina tavoitettavissa. Kun kertaalleen kysyin häneltä vitsinä, että milloin hän oikein nukkui, Simo sanoi: "Silloin kun sinäkin, Henri". Vastaus oli oudon aavemainen, mutta en silloin ymmärtänyt, mitä se merkitsi. (s. 255)

Kauhuskenaario ja kummitustarina tulevaisuudesta. Novellin nimi jäi minulle arvoitukseksi.

Shimo Suntila: Chudakovin aaveet

Hologrammit ryhmittäytyvät uudelleen. Bostonin eteen muodostuvat kasvot. Nuori nainen, taustatietojen mukaan 27-vuotias, vaalea, lyhyt tukka, ahdistuneet silmät. Hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt niitä, mutta ne tuntuvat tutuilta. Bostonia kylmää. Hän lukee lyhyen raportin. 
Jelena Volkova saapui Chudakoviin yksitoista vuotta sitten. Pari viikkoa ennen levottomuuksien puhkeamista. Huono ajoitus. Häneltä ei ollut löytynyt aiempia kytköksiä radikaaliryhmiin, se oli tutkittu jälkeenpäin tarkkaan, mutta Chudakovissa hän oli joutunut hankaluuksiin. Häntä syytettiin provosoinnista ja kiihottamisesta. Häntä ei kuitenkaan vangittu. Hän katosi. (s. 272)

Niinikään tulevaisuuteen sijoittuva kummitustarina Kuun pimeältä puolelta.

Hieno, hieno kokoelma suomalaisia aavetarinoita, joka ansaitsee paikkansa Hämärän jälkeen -haasteessa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja
Toimittaneet Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila
Osuuskumma, 2014 
285 sivua