sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Steinar Bragi: Sumu

Psykologista jännitystä Islannin takamailta.
Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannissa, kun heidän jeeppinsä törmää sankassa sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä. (kustantajan esittelyteksti) 



Tarina etenee vuorotellen eri päähenkilöiden näkökulmista, ja samalla heidän elämiään ja kirjan alkutilanteeseen päätymistään valotetaan enemmän. Tämä ei aina tunnu kauhean toimivalta ratkaisulta, ja selonteot rönsyilevät jotenkin kummallisesti, tuntuu että mukana on paljon täysin tarpeetonta sanahelinää.

Odotukset olivat aika suuret tämän kirjan suhteen, mutta valitettavan laimea vaikutelma tästä jäi. Aineksia olisi ollut paljon enempäänkin, ja nyt ainakin minulle jäi turhan monta asiaa turhan hämäräksi. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä e-kirja oli matkalukemisena kaverien kanssa tehdyllä viikonloppureissulla, eli keskittyminen kirjaan ei välttämättä ollut tavallista luokkaa... ;)

Maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tällä kirjalla kuitataan Islanti käydyksi.

Mistä kirja minulle: e-kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Steinar Bragi: Hálendið 
Suomentanut Tuomas Kauko
Like, 2016 
e-kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti