Punainen puoli on historiansa perannut ja haavansa nuollut. Valkoinen puoli ei. Tiedämme jokseenkin jokaisen ammutun punikin nimen, mutta emme tiedä ampujia. Heistä ei ole nimiluetteloita pidetty, eivätkä he ole tekojansa muistelleet.
Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä, joka kulki Vaasasta Viipuriin. Eri rekistereitä taidokkaasti hyödyntävä teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus sisällissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta.
Mosaiikkimaisesti rakennetussa historiallisessa romaanissa ääneen pääsevät nuorten suojeluskuntalaisten lisäksi niin jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, englantilainen kääntäjä kuin suomenhevonenkin. Kaikkien elämän sota muuttaa lopullisesti. (takakannesta)
Valtavan hienosti rakennettu kirja, ja tykkäsin tosi paljon tavasta, jolla Kanto on hyödyntänyt erilaisia lähteitä: päiväkäskyjä, sanomalehtikirjoituksia ja otteita muistelmista ja kirjeistä. Lukukokemuksena kirja oli pysäyttävä ja vaati välillä sulattelua. Valkoiset esitetään kirjassa kaunistelematta ja glorifioimatta toisin kuin monissa muissa lukemissani kansalaissodan kuvauksissa. Ei jäänyt epäselväksi, mistä valkoisen kaartin vähemmän kunnioitettava nimitys "lahtarit" tulee.
Kirjan kiistattomista ansioista huolimatta tykkäsin enemmän Veriruusuista. Nykyisenä vihapuheen ja kaikenlaisen vastakkainasettelun aikana Lahtarien säälimätön punikki- ja ryssäviha tuntui liian... tutulta? En nyt löydä oikeaa sanaa, mutta toivottavasti ei kuitenkaan enteelliseltä.
Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 6: kirjassa on monta kertojaa. Näkökulma vaihtuu usein, mutta ei häiritsevästi.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anneli Kanto: Lahtarit
Gummerus, 2017
389 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti