sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Naistenviikko - Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

24.7. Tiina, Kirsi, Krista

Viimeiseksi Naistenviikon kirjaksi valitsin työkaverin suositteleman Kirsi Alanivan esikoisteoksen Villa Vietin linnut (Savukeidas 2016). 

Ellie syntyi sukupolvien ketjuun keskelle routivaa saarta. Niin syntyi häntä ennen monen monta polvea naisia, jotka pitivät yllä Villa Vietin nyt jo vähitellen lahoavaa vanhaa kartanoa. Tummanpuhuvien tarinoiden, hukutettujen kaksosten, täytettyjen lintujen ja kiinanruusujen keskellä asui vuosikymmenestä toiseen elämää ylläpitäviä naisia, joiden tarinat kaikuvat yhä autioiden huoneiden nurkissa. (kustantajan esittelyteksti)



Huikean hieno tarina! Kirjan varsinainen kertojapäähenkilö on Ellie, joka asuu äitinsä kanssa rapistuvassa kartanossa. Ennen heitä talossa on asunut muitakin naisia, jotka kulkevat siellä edelleen, lähinnä Ellien aistimina tuoksuina. Vaikka Ellie onkin pääkertoja, ääneen pääsevät myös Brita, Milda, Martha ja Ilse. Lopussa kaikki langat solmitaan yhteen, kun ratkaisua on jo ehtinyt vähän aavistella. 

Lukunäyte sivulta 134:
Ohuet paperiarkit oli taiteltu huolellisesti kuoren sisälle ja niiden välistä varisi ilmaan kuivattujen ruusujen tuoksu. Isoäitini tiheä ja koukeroinen käsiala levisi paperiarkeilla metsäisenä rytönä, ja minä sukelsin onnellisesti huokaisten sen sisään. Ensimmäiset kirjeet olivat helliä ja täynnä rakkautta, mutta mitä pidemmälle minä luin sitä synkemmäksi niiden sävy muuttui. Äitini sepittämät tarinat kaukaisista sukulaisistamme putoilivat rivien välistä kuin maitohampaat ja päästyäni viimeisille sivuille kuulin Marthan äänen viimeistä kertaa. Se kaikui haalistuneiden sanojen keskeltä kuivana ja ponnettomana. 
Vain yksi sai lapsen, yksi kantoi kuollutta lasta kohdussaan ja yksi, ei koskaan kantanut hedelmää. 
Sen jälkeen en nähnyt Marthaa enää koskaan. Hän oli kuollut isoäitini kirjeiden välissä, tullut osaksi sukumme väkivaltaista historiaa. 

Olin pitkään aivan kananlihalla luettuani kirjan. Vau! 

Kiitoksia Minnalle, joka tyrkkäsi kirjan käteeni. :) Piste siis Helmet-lukuhaasteen kohdasta 50: kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut 
Savukeidas, 2016
184 sivua

1 kommentti: