lauantai 5. marraskuuta 2016

Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Pudotus (Tuhat kerrosta #1)

E-kirjojen lainaamisen kätevyyden huumaamana rohkaistuin tutkailemaan myös Elisa kirjan tarjontaa tarkemmin, ja saman tien tekemään muutamia hankintojakin. Onneksi oli kirjamessuviikko ja sen myötä hyviä tarjouksia. :)

Katharine McGeen uusi nuorille aikuisille suunnattu romaani on hitusen hankala sijoittaa mihinkään genreen. Ollaan tulevaisuudessa, siispä kirja vaikuttaa scifiltä, mutta ei kuitenkaan varsinaiselta dystopialta. Kirjaston luettelointitiedoista löytyy asiasana "spekulatiivinen fiktio", johon kirja kyllä sopii (kuten lähes joka ikinen kirja, itse asiassa... :)). Kyllä tätä kuitenkin jonkinlaisena dystopianakin luki, vaikkei varsinaista yhteiskuntaa vastustavaa kapinointia kirjasta löydykään, ainakaan tästä sarjan aloitusosasta. 

New York vuonna 2118. Kaikki haluavat päästä huipulle, mutta kun on tarpeeksi korkealla, ei ole muuta suuntaa kuin alas.
Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Nuori nainen putoaa tuhatkerroksisen pilvenpiirtäjän ylimmästä kerroksesta, ja hänen kuolemansa sytyttää skandaalin, joka houkuttelee sekä yläkerrosten eliittiä että pohjakerrosten hylkiöitä.
Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti luotu täydelliseksi. Hänellä on kaikki – paitsi juuri se, mitä hän eniten haluaisi.
Koukuttavan trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista – jos tahtoo tarpeeksi. (kustantajan esittely) 


Tarinassa on useita henkilöitä, joiden kertomana tapahtumia viedään eteenpäin: adoptiosisarukset Avery ja Atlas; Atlasiin ihastunut Leda; Eris, jonka syntyperään liittyvä salaisuus muuttaa koko hänen elämänsä; Erisin jättänyt Cord, joka ihastuu Ryliniin, jonka poikaystävä Hiran taas joutuu vankilaan; hakkeritaituri Watt apurinsa Nadian kanssa... ja varmaan vielä joku jäi mainitsemattakin. Näkökulmia - ja salaisuuksia - on siis useita, ja nuorten elämä tuntuu sisältävän pääasiassa villejä juhlia ja runsaasti päihteitä. 

Kuolemantapaus, josta esittelytekstissä mainitaan, vaikuttaa usean nuoren elämään ratkaisevasti, ja salaisuudet vain lisääntyvät. Jatko-osissa varmaankin sitten selviää, pysyvätkö salaisuudet salassa. Epäilen kyllä vahvasti...

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Katharine McGee: The Thousandth Floor 
Suomentanut Annika Eräpuro 
Otava, 2016 
e-kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti