Elisabet Aho: Siirin simakesä

Elisabet Ahon kirjoista olen pitänyt eniten Aadan aikaikkunasta (Otava 2009), jota olen hyvällä menestyksellä vinkannutkin jo pitemmän aikaa. Santun safariseikkailut (Mäkelä 2015) oli ihan kelpo seikkailu ja Tanssii Emman kanssa (Mäkelä 2014) kiva nuortenkirja kilpatanssiharrastuksesta. Niinpä odotuksia oli jonkin verran, kun aloin lukea tätä uusinta, Siirin simakesää (Mäkelä 2017).

Siiri tulee isotätinsä avuksi pariksi viikoksi ennen kesäloman loppua. Isotädillä on jalka kipsissä, eikä hän voi huristella mopollaan eikä kävellä rakkailla korkkareillaan. 
Isotäti Nappari asuu lähellä pääkaupunkia vanhassa kirkonkylässä, joka on jäänyt valtateiden väliin. Kylässä on ikivanha kivikirkko, josta kerrotaan kummitustarinoita. Seikkaillessaan kavereidensa kanssa hautausmaalla Siiri näkee vanhan pakarituvan kulmalla vilauksen ikäisestään tytöstä. 
Amanda elää samassa maailmassa kuin Siiri, mutta menneessä ajassa. Seuraa monta ihmeellistä päivää Amandan kanssa, eikä Siiri aina tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Mutta ymmärtääkö hän ajoissa, että koko kirkonkylä on joutumassa suureen vaaraan? (takakansiteksti) 

Odotuksia siis oli, mutta jouduin pettymään. Aineksia tässä olisi ollut paljon parempaankin kirjaan, nyt kirja jäi jotenkin liian sekavaksi. Isotäti Nappari - mikä se tuommoinen nimi on?! Ja kannesta nyt on turha tämän enempää avautuakaan. Ei vaan toimi niin ei toimi. Liian hempeä ja lapsellinen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Elisabet Aho: Siirin simakesä
Kustannus-Mäkelä, 2017
189 sivua