perjantai 7. lokakuuta 2016

Kim van Alkemade: Lapsi nro 8

Kim van Alkemaden esikoisromaani Lapsi nro 8 (HarperCollins Nordic 2016) onnistui järisyttämään mieltä ja samalla muistuttamaan, että juutalaisia kohdeltiin huonosti muuallakin kuin natsi-Saksassa. 

On vuosi 1919. Nelivuotias Rachel lähetetään newyorkilaiseen orpokotiin, missä tohtori Mildred Solomon tekee lääketieteellisiä kokeita käyttäen lapsia koekaniineinaan. Ammatillinen kunnianhimo ajaa itsekkään tohtori Solomonin kokeilemaan röntgensädehoitoa Racheliin. Tämän kärsimystä aiheuttavan kokeilun seurauksia Rachel joutuu kantamaan koko loppuelämänsä ajan.
Kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin Rachel työskentelee sairaanhoitajana ja tapaa uudestaan tohtori Solomonin, joka on nyt sairastunut syöpään. Tällä kertaa Rachel on se, joka saa käyttää valtaa. Muuttamalla potilaansa lääkitystä hän altistaa entisen kiusaajansa kokeelle. Ennen yövuoron päättymistä Rachelin pitää tehdä valinta - anteeksianto vai kosto? 
Lapsi nro 8 on vahva romaani ihmisen kyvystä vahingoittaa - ja rakastaa. Romaani on saanut innoituksensa Hebrew Orphan Asylum -orpokodin tapahtumista New Yorkissa 1900-luvun alussa. (takakansiteksti)


Todella vetävästi kirjoitettu ja koukuttava romaani, luin tämän parissa päivässä. Takakannen maininta tapahtumien todellisuuspohjasta vain lisäsi mielenkiintoa, ja olikin hienoa huomata että romaanin loppuun oli lisätty faktatietoa kirjaan liittyvistä asioista. Järkyttävää ajatella että kirjassa kuvattuja asioita on oikeasti tehty viattomille lapsille... mutta maailma on aina ollut julma, ja tieteen tekemisellä on ollut helppo perustella monia pahoja tekoja.

Kertomukseen mukaan lisätty rakkaustarina tuntui ensin jotenkin päälleliimatulta ja ennalta-arvattavalta, mutta henkilöiden taustat huomioon ottaen kuitenkin täysin luontevalta ja luonnolliselta.

Kirjan loppu jäi hitusen avoimeksi ja kesken, mutta se ei kuitenkaan haitannut.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kim van Alkemade: Orphan #8 (2015)
Suomentanut Päivi Paju
HarperCollins Nordic, 2016
416 sivua

1 kommentti:

  1. Odotin nimen perusteella hieman erilaista tarinaa, mutta pidin tästä kirjasta.
    Tuo historiallinen tausta jämäköitti tarinaa vahvasti.

    VastaaPoista