keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ursula Poznanski: Äänet (Beatrice Kaspary #3)

Ursula Poznanskin jännärisarjan kaksi edellistä osaa Vii5i ja Sokeat linnut kuuluvat viime vuonna lukemistani jännittävimpiin ja positiivisimmin yllättäneisiin kirjoihin. Niinpä oikeastaan vähän jännitinkin, onko sarjan uusin osa Äänet (Atena 2016) vielä yhtä hyvä. Turha huoli, olihan se!

"Hän oli nähnyt merkit - oli nähnyt niitä jo vuosia ja yrittänyt kerta toisensa jälkeen varoittaa ihmisiä, mutta kukaan ei ollut halunnut uskoa häntä. Nyt ne olivat vaatineet uhrin."
Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrian osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituneisiin potilaisiin. Yksi osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Ruumis on koristeltu erikoisin esinein, eikä kuolinsyykään ole niin ilmeinen kuin alussa vaikuttaa.
Rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary kollegoineen yrittää kuulustella traumapotilaita, mutta jotkut heistä kuulevat olemattomia ääniä, toiset puhuvat liikaakin, kun taas jotkut eivät hiiskahda sanaakaan. Keneen Kaspary voi ylipäätään luottaa? Ja sitten löytyy seuraava uhri... (takakansiteksti)


Ympäristönä psykiatrinen sairaala on jo itsessään hitusen karmaiseva, ja kun siihen vielä yhdistetään murha(t), on hyytävä soppa valmis. Sokeiden lintujen postauksessa ehdin miettiä, mihin nykypäivän ilmiöön seuraavassa osassa pureudutaan. Se aspekti tästä jäi puuttumaan. Jollakin lailla ajan hermolla ja nykypäivässä kuitenkin ollaan - erään sairaalan potilaan kohtalo kuulostaa melkoisen tutulta, jos Natascha Kampuschin tapauksesta on yhtään mitään kuullut. Aivan yksi yhteen nämä naiskohtalot eivät mene, mutta hyvin läheltä liippaa. 

Rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi kirja pureutuu entistä enemmän Kasparyn henkilökohtaiseen elämään. Lasten ja ex-miehen kanssa vastustaa, ja nyt exä hakee jo lastensa huoltajuutta vedoten siihen, ettei äiti ehdi huolehtia heistä työnsä takia. Onneksi onnellisiakin asioita mahtuu mukaan. <3

Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa! Tämän kirjan nappaan Helmet-haasteen kohtaan 24: kirjassa selvitetään rikos. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ursula Poznanski: Stimmen 
Suomentanut Anne Mäkelä
Atena, 2016
406 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti