sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton 19.8.


Tämän kesän lukumaratonit ovat tähän mennessä jääneet minulta väliin, ja niin meinasi vakaista aikomuksista huolimatta käydä nytkin. Tuota muutakin elämää kun tuntuu olevan välillä vähän liikaakin... siis lukemista ajatellen. Jotain ehdin kuitenkin tämän kuun maratonilla lukemaan, mistä olen erittäin tyytyväinen. :)

Aloitin maratoonauksen eilen eli lauantaina 19.8. kello 17 tasan, suunnilleen. Nappasin pinosta käteeni Milja Kauniston Purppuragiljotiini-sarjan toisen osan, Corpuksen - ja sain luettua kokonaista 18 sivua kymmenessä minuutissa, sitten voitti uni. Jep, nukahdin. Kuuden päivän työviikko takana, en ihmettele yhtään. Unet eivät onneksi venähtäneet liian pitkiksi, mutta sitten piti vähän leipoa sunnuntain kakuttelua varten. Jossain välissä luin lisää Kauniston teosta, aina sivulle 50 asti. 

Ennen nukkumaanmenoa vaihdoin kirjan vanhaan suosikkiini. L.M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta kertova sarja on kuulunut kestosuosikkeihini jo vuosikaudet, ja pitkään luin koko sarjan vähintään kerran vuodessa. Nyt viime lukukerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo melkoisesti aikaa, ja päätin palata vanhan ystävän pariin. Jaksoin lukea Annan nuoruusvuosista 163 sivua ennen nukahtamista. 

Aamulla luin ensimmäisen Anna-kirjan loppuun asti. Sitten piti alkaa valmistella kakunsyöntiä miehen synttäripäivän kunniaksi, ja lukeminen piti jättää joksikin aikaa vieraiden saapuessa. Ennen vuorokauden maratoonauksen päättymistä ennätin lukea vielä toista Anna-kirjaa (Anna ystävämme) 140 sivua. 

Vuorokauden lukusaldoksi tuli siis 50+281+140 = 471 sivua, kolmesta eri kirjasta. Ei ollenkaan huonosti. :)

2 kommenttia:

  1. Kivaa, että ehdit sittenkin mukaan! Anna-sarja on ihana, minullakin on sitä muutama osa lukulaitteessa. Elisa-kirjasta on saanut sarjan alkupään osia ihan ilmaiseksi ladattua.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että pääsit maratoniin mukaan :) Hyvä sivusaaliskin! /Tiia

    VastaaPoista