perjantai 27. huhtikuuta 2018

Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä

Jukka-Pekka Palviaisen kirjat ovat jo pitkään mielestäni olleet melkoisia valopilkkuja. Tyyli on vain parantunut kirja kirjalta. Blogiaikanani olen ehtinyt esitellä jo teokset Tarpeeksi reilua ja Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Uutuus Virityksiä (Karisto 2018) on minusta kuitenkin tähänastisista Palviaisen nuortenkirjoista paras.


Valtteri on viritellyt moponsa käytännössä kevytmoottoripyöräksi, ja sillä pääsee ajamaan mukavan lujaa. Kuitenkaan se ei tunnu kulkevan tarpeeksi nopeasti, kun poliisiauto on perässä. Hän saa melkein eksytettyä poliisit kannoiltaan, kun rysähtää. Punainen farkkupösö tulee oikealta eteen, mutta aika ei riitä jarrutukseen. Ilmalento on lyhyt, mutta ytimekäs.

Amanda on innokas vloggaaja, mutta nyt fiilikset ovat matalalla. Ukki on joutunut sairaalaan, varmaan sydänsuruja tai jotain, ei onneksi kuitenkaan hengenvaarallista. Ukki on Amandalle melkein yhtä tärkeä kuin jo aiemmin kuollut mamma, ja niin Amanda käy säännöllisesti katsomassa ukkia. 

Koska sairaalan lasten- ja nuortenosastolla ei ole tilaa, Valtteri jakaa saman sairaalahuoneen Einarin, Amandan ukin kanssa. Valtterista vanhus on yllättävän terävä ja jopa hauska, ja varsinkin papparaisen sotajutut kuulostavat kiinnostavilta. Saman havainnon tekee vieraillessaan myös Amanda, joka alkaa kuvata ukin muisteluksia vlogiinsa.

Amandan vlogi menestyy kivasti, mutta sitten kuvioihin tulee mukaan häirikkökommentoija. Amanda on varma siitä, että se on joku samasta koulusta, ehkä joku jonka hän tuntee. Valtteri auttaa selvittämään, kuka häirikkö voisi olla. Samalla paljastuu monta muutakin salaisuutta...

Raikkaan humoristinen tarina, jonka kepeyden alta paljastuu kipeitäkin kohtia. Kansikuvakaan ei ole Kariston kirjaksi hullumpi. Kirja pääsee mukaan Helmet-haasteeseen. Kohdaksi sopii 38: kirjan kannessa on kulkuneuvo.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Karisto, 2018
213 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti