Sarjakuvia x3

Vuodenvaihteessa Jassu polkaisi käyntiin Sarjakuvahaasteen. Heti ajattelin, että nytpä kunnostaudun, alan blogata sarjakuvista enemmän / säännöllisemmin. Mietin jopa jonkinlaista "sarjakuvasunnuntai"-tyyppistä julkaisutahtia. Hah. Tässä sitä ollaan. Huhtikuu kohta puolessa välissä ja ensimmäistä postausta kasailen... Mutta mennään nyt sitten edes näin.

Milla Paloniemen Kiroileva siili seikkailee jo kahdeksannessa sarjakuvakirjassaan (Sammakko 2018), johon on koottu parhaita siilistrippejä viimeisen kolmen vuoden ajalta. Siili ottaa kantaa rakkauteen ja mustasukkaisuuteen ja "uusiin" ruokakulttuureihin, keksii uusia kirosanoja ("TRUMP!") ja tapaa vaarinsa Raunon. Taattua siili-laatua! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 8
Sammakko, 2018
80 sivua

Sanna Hukkanen oli minulle ennestään ihan tuntematon sarjakuvataiteilija, mutta nyt asia on korjaantunut. Ensin luin hänen esikoissarjakuva-albuminsa Juuri (Arktinen Banaani 2015), joka koostuu viidestä toisiinsa linkittyvästä elämäkerrallisesta tarinasta. Tansaniassa vietetyt vuodet saivat hänet kiinnostumaan omista juuristaan. Myös juuri-sanan monet merkitykset tulevat sarjakuvissa esille.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Hukkanen: Juuri
Arktinen Banaani, 2015
72 sivua

Tänä vuonna Sanna Hukkaselta ja kulttuurintutkija Inkeri Aulalta ilmestyi yhteinen sarjakuvaromaani Metsänpeitto (Arktinen Banaani 2018). Kirja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 12. Se sisältää yhdeksän sarjakuvaa, joissa käsitellään metsään ja puihin liittyviä tarinoita, legendoja, uskomuksia ja perinteitä. Mukana on paikallishistoria Kuhasalon metsälehmuksesta Pohjois-Karjalassa, Suuren tammen runon mukaelma karjalan kielellä Kalevalan alkuperäiskielen kunniaksi, metsäajattelun historiaa Vanhan haavan perspektiivistä sekä hirmuisia loitsuja pyhän pihlajan suojeluksessa. Koskettavin sarjakuva itselleni oli kuitenkin Karsikko, joka sijoittuu vuoteen 1918. Tämän vuoksi kelpuutan sarjakuvakirjan mukaan myös 1918-haasteeseen.

Karsikkomänty oli vainajille omistetty puu, joka oli usein yhteinen talon tai suvun vainajilla. Petäjästä karsittiin kuivat oksat ja aina jonkun suvusta kuoltua puun alle uhrattiin ja karsittiin uusi oksa, kunnes puu oli oksaton. Runkoon kaiverrettiin vainajan nimi ja kuolinvuosi. Karsikko sijaitsi kodin ja hautausmaan välillä, jotta kummitteleva vainaja ei pystyisi ohittamaan sitä. (s. 47)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Hukkanen & Inkeri Aula: Metsänpeitto
Arktinen Banaani, 2018
167 sivua