keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Mooses Mentula: Jääkausi

Mooses Mentulalta muistelen lukeneeni aiemmin hänen esikoisteoksensa Musta timantti (WSOY 2011), jonka novelleista pidin kovasti. Niinpä osasin odottaa mieleistä lukukokemuksesta myös hänen uusimmasta kirjastaan Jääkausi (WSOY 2016).

Jääkausi on väkevä romaani kiusaamisesta, kilpailusta, peloista ja ystävyydestä. Yläkouluikäisen Helmin ja keski-ikäisen opettajan Juhan tiet risteävät pienellä paikkakunnalla Kainuussa. Yhteentörmäys suistaa hyvämaineisen Juhan juorujen keskipisteeseen ja Helmin uuteen vaiheeseen nuoruudessaan.
Koulukaverit pelaavat yhdessä Helmiä vastaan. Onko tuohon peliin sopeuduttava, lähdettävä mukaan ja omaksuttava sen kovat säännöt? Vaatiiko ryhmässä pärjääminen toisten kukistamista?
Juha ei tiedä mihin ryhtyy ottaessaan vastuulleen oppilaan hädän. (takakansiteksti)



Kirja on hieno kuvaus koulumaailman raakuudesta ja nuoruuden haikeasta vaikeudesta. Kiusatun ja kiusaajan roolit ovat myös keskeisessä osassa. Ne kun eivät aina niin selkeästi toisistaan eroa, tai ainakin roolia on yllättävänkin helppo vaihtaa. Yläkouluikäisten vanhemmat eivät välttämättä kirjasta hirveästi nauti, mutta itselläni oli jo helpompaa vähän hymähdelläkin. ;)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mooses Mentula: Jääkausi
WSOY, 2016
263 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti