keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista

Ensimmäinen lukemani tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja on Ali Benjaminin Mitä sain tietää meduusoista (Otava 2017). Se on tarina surusta, ystävyydestä ja tiedonjanosta. 

Luokkatoverien mielestä Suzy on pöpipöpi. Suzy ei tiedä oikeita asioita. Kuten sitä miten hiussolki kiinnitetään otsatukkaan niin, että se näyttää söpöltä muttei liian lapselliselta. Sen sijaan Suzy tietää kaiken lepakoista ja kiiltomadoista. Ja sen, että jotkin sydämet lyövät vain 412 miljoonaa kertaa. Se riittää hädin tuskin kahteentoista vuoteen. 
Pahinta on, ettei Suzy ehtinyt pyytää Frannylta anteeksi. Joskus asiat vain tapahtuvat ei ole mikään selitys, kun paras ystävä hukkuu. Mutta se on ainoa selitys siihen hetkeen asti, kun Suzy seisoo akvaariotalossa ja katsoo uivia meduusoja. Hän ei luovuttaisi ennen kuin olisi todistanut jotain tärkeää. (takakannesta) 


Kirjan päähenkilö Suzy on kokenut suuren menetyksen: hänen paras ystävänsä on hukkunut. Ennen tätä traagista tapahtumaa ennen niin hyvät ystävykset alkoivat kasvaa erilleen, minkä seurauksena Suzy tulee tehneeksi jotain kamalaa Frannylle. Hän ei kuitenkaan jää siitä edes kiinni - eikä ehdi pyytää tekoaan anteeksi, kun hän jo saa kuulla Frannyn kuolemasta. Kaiken tämän seurauksena Suzy lakkaa puhumasta, mikä taas aiheuttaa omat ongelmansa, varsinkin kun koulussa pitäisi pitää esitelmä. 

Luokan vieraillessa akvaariotalossa Suzy lumoutuu meduusoista. Varsinkin vaarallisesta, lähes näkymättömästä irukandji-meduusasta, jonka pisto voi tappaa nopeasti. Suzy on varma, että tällainen meduusa koitui Frannyn kohtaloksi, ja päättää aloittaa tutkimukset, joiden avulla voidaan välttää useammat tällaiset tapaukset. Etsiessään netistä meduusa-asiantuntijoita Suzy törmää australialaiseen Jamie Seymouriin ja alkaa suunnitella matkaa tämän luokse. Onhan se toki tehokkaampaa kuin lähestyä sähköpostitse! 

Matkan suunnittelu on Suzylle lastenleikkiä. Myös lentolippujen hankkiminen onnistuu helposti, kun Suzy vain ensin saa isän luottokortin käsiinsä. Lopulta ollaan lentokentällä... mutta kuinkas sitten kävikään? 

Todella kauniisti kirjoitettu kirja suuresta menetyksestä ja sen aiheuttamasta surusta ja syyllisyydestä. Suzy on varsin mielenkiintoinen päähenkilö: hän ei vaikuta aivan "normaalilta", vaikkei mistään sairaudesta tai diagnoosista mielestäni puhuta missään vaiheessa. Tulee vain sellainen vaikutelma.

Osallistun kirjalla Helmet-haasteeseen (kohta 18: kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa) ja Adventures in Down Under and Beyond -haasteeseen (kohta 33: kirjan kansi herätti mielenkiintosi; saan kirjasta kaksi pistettä, sillä siinä puhutaan australialaisesta henkilöstä ja luonnosta sekä suunnitellaan matkaa Australiaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ali Benjamin: The Thing About Jellyfish (2015)
Suomentanut Marianna Kurtto 
Otava, 2017
285 sivua

1 kommentti:

  1. Voih. Tätä ihastelin katalogista. Ehdottomasti täytyy lukea! /Tiia

    VastaaPoista