Aisopos: Faabelit

Aisopos on ehkä kuuluisin kaikista antiikin kreikkalaiskirjailijoista, Homerosta ja Platoniakin tunnetumpi. Itse miehestä ei tiedetä juuri mitään. Mutta hänen nimelleen merkityt eläintarinat, faabelit, tunnetaan sitäkin paremmin: ahkera muurahainen ja laiska heinäsirkka, jäniksen ja kilpikonnan juoksukilpailu, poika joka huusi turhaan sutta ja lukemattomat muut faabelit ovat hauskuuttaneet ihmisiä tuhansia vuosia - koska ne pitävät hirtehisen hauskaa ihmisyyden kustannuksella. 
Tähän kokoelmaan on huolella valittu yli 450 faabelia moraaleineen, kaikki uusina suomennoksina, enemmistä ensi kertaa suomeksi. Ja kuten paljastuu, faabeleita ei ollut alun perin edes tarkoitettu perheen pienimmille. Niiden tyly, brutaali, ilkeä maailma voi ensin yllättää, kunnes opimme eläinten kautta nauramaan itsellemme. (takakansiteksti) 

En usko, että on olemassa ketään, joka ei koskaan olisi kuullut tai lukenut yhtään Aisopoksen faabeleista. Niistä on tehty niin monia eri versioita, runomuotoisista aina ylipitkäksi venytettyihin satuihin ja Disney-filmatisointeihin asti. Voin toki olla väärässäkin, mutta väitän silti, että harvassa ovat ne, jotka ovat tutustuneet kaikkiin faabeleihin. 

Vuonna 2010 suomeksi julkaistuun kokoelmaan on valikoitunut kaikkiaan 453 faabelia - "täydellinen kokoelma moraaleineen".  Moraali on siis se faabeliin sisältyvä opetus. Osa näistä kokoelman teksteistä toistaa ja täydentää toisiaan, pienin vivahde-eroin. Silti jokaiselle tuntuu olevan oma paikkansa ja käyttötarkoituksensa. 

Suurin syy siihen, miksi tähän kirjaan tartuin, on Läpi historian -lukuhaaste. Kyseisellä kirjalla pääsen avaamaan tämän mielenkiintoisen haasteen - piste antiikin kirjallisuudesta! Lukiessani hoksasin että kirja sopii myös omaan Apinan vuosi -lukuhaasteeseeni. Kirjan 453 faabelista vain muutamassa käsitellään apinoita, mutta kuitenkin. Kokoelman suomentaja Jari Tammi kertoo kirjan esipuheessa mm. siitä, miten stereotypiat ovat tärkeässä osassa faabeleissa: ketut ovat ovelia, sudet pahoja, jänikset pelkureita ja niin edelleen. Apinan osa faabeleissa ei ole mitenkään mairitteleva. 

Apina mainitaan faabeleissa
69: Apina ja kalastajat (apina yrittää matkia kalastajia mutta sotkeutuu verkkoon ja hukkuu), 85: Apina ja delfiini (delfiini pelastaa apinan haaksirikkoutuneesta laivasta, mutta apinan valehdeltua törkeästi delfiini sukeltaa ja antaa apinan hukkua), 
114: Apina ja kameli (kameli haluaisi pystyä tanssimaan yhtä hienosti kuin apina, mutta onnistuu vain "liikehtimään absurdisti" herättäen inhoa muissa eläimissä - ainoa näistä faabeleista joissa apina osoittautuu "paremmaksi"), 
213: Kameli, norsu ja apina (kameli ja norsu haluavat kumpikin kuninkaaksi ja apina toimii tuomarina eikä valitse kumpaakaan), 
214: Kettu ja apina (apina tulee valituksi kuninkaaksi, mutta kettu tekee sen naurunalaiseksi), 
216: Apina ja leijonan hengitys (apina yrittää säilyttää henkensä imartelemalla leijonaa, mutta epäonnistuu), 
286: Apina ja kettu (apina ja kettu väittelevät siitä, kumpi on jalosukuisempi... ja jälleen apina häviää), 
311: Susi, kettu ja apina (apina tuomaroi tällä kertaa suden ja ketun kiistaa, eikä usko kumpaakaan) ja 
397: Apinan lapset (apinan eriarvoista kohtelua saavien lapsien kohtalo on täysin sattumanvaraista). 
Esipuheessa mainitaan vielä kokoelman ulkopuolelle jäänyt minifaabeli Apina ja pähkinät: "Apina yritti kahmia ruukusta niin paljon pähkinöitä, ettei se saanut kättään mahtumaan ulos, kunnes sitä neuvottiin tarttumaan vain muutamaan kerrallaan, jota nyrkki pysyisi tarpeeksi pienenä." Tässä minifaabelissa varoitetaan siis ahneudesta.

Apina on siis jo vähintään antiikin ajoista lähtien kantanut harteillaan tyhmän, valehtelevan, ahneen ja naurettavaksi itsensä tekevän narrin viittaa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Aisopos: Faabelit : täydellinen kokoelma moraaleineen
Valikoinut ja suomentanut Jari Tammi 
Pikku-idis, 2010
310 sivua