Kahdeksanvuotias Sebastian unelmoi siitä, että voisi juosta leikeissä ja peleissä Kalifornian auringon alla muiden lasten tavoin. Hänen sydänvikansa kuitenkin estää normaalin elämän, ja äiti on pojasta jatkuvasti huolissaan. Sebastian viihtyy isoäidin, abuela Lolan keittiössä, ja yhdessä he valmistavat isoäidin kotimaan Puerto Ricon ruokia kuten mofongoa.
Herkullinen ruoka tuo rakoilevan perheen jälleen yhteen, vaikka isoäidin halu nauttia elämästä saakin sukulaiset välillä ymmälleen. Cecilia Samartinin lumoava tarinankerronta tuo lähelle niin rakkauden kuin surun ja kuolemankin. Koskettava lukuelämys muistuttaa elämän tärkeistä hetkistä, joita jokainen voi luoda ympärilleen, sekä yhteyden löytymisestä toisiin ihmisiin. (takakannesta)
Tähän kirjaan tarttuessani päätin unohtaa kaikki haasteet hetkeksi ja vain nauttia upeasta kirjasta. Niin teinkin, mutta pian huomasin että sopiihan tämä toki Helmet-haasteeseenkin mukaan - mihinpä muuhun kuin kohtaan 1: ruuasta kertova kirja. Toki kirjassa nyt muustakin puhutaan, mutta ruoka on todella tärkeässä osassa koko kirjan ajan.
Aluksi isoäiti vaikuttaa lähes seniililtä ja poissaolevalta, ja ruokailusta huolehtii läheinen vanhainkoti. Sebastian pitää isoäidille tuotuja ruokia kamalina, ja ihmettelee miten isoäiti voi väittää pitävänsä niistä. Sitten kerran kun Sebastian menee isoäidin luokse koulun jälkeen, hän löytää tämän lattialta makaamasta. Isoäiti joutuu sairaalaan, johon koko suku kokoontuu huolissaan. Isoäiti ei reagoi mihinkään. Samassa huoneessa on vanha mustatukkainen nainen, joka juttelee Sebastianille omituisia juttuja. Sitten tämä kärrätään lakanan alla pois. Sebastian kuitenkin kuulee - ja näkee - naisen vähän väliä, milloin missäkin. Se on omituista, mutta häneltä saa hyviä neuvoja.
Kaikkien yllätykseksi isoäiti toipuu entiselleen, tai ei oikeastaan. Hän muuttuu aivan täysin: värjää tukkansa räiskyvän punaiseksi ja alkaa taas laittaa ruokaa ihan itse. Sebastianin äiti sisaruksineen yrittää puhua isoäidille järkeä varmana siitä, että tämä täytyy kohta laittaa holhouksen alaiseksi. Vaan isoäiti ei tällaista puhetta kuuntele, vaan on päättänyt saada perheensä taas yhteen kaikenlaisten riitojen jälkeen. Ja missäpä tämä paremmin onnistuisi kuin keittiössä ja ruokapöydässä!
Isoäiti opettaa Sebastianin kokkaamaan, ja yhdessä he valmistavat valtavia aterioita koko suvulle - ja kaikille jotka tulevat käymään. Vähitellen perheen ristiriidat alkavat selvitä, ja kun isoäiti saa vielä Sebastianin pahimman kiusaajankin kattilansa äärelle, asiat näyttävät olevan mallillaan. Sitten tapahtuukin jotain, joka on vähällä suistaa perheen jälleen kaaoksen partaalle.
Välillä kirjaa lukiessa nauratti, välillä olisi tarvinnut nenäliinaa (no ei nyt ihan, mutta melkein...). Ja nälkä tuli välillä, aivan mahdoton nälkä! Ruoat melkein saattoi haistaa ja maistaa. Mukavana bonuksena kirjassa on erillinen reseptiliite kirjan lopussa - Abuela Lolan parhaat reseptit lähes kaiken perustana olevasta sofringosta melko eksoottisen oloiseen cabritoon eli vuohipaistiin (tähän tarvitaan kokonainen kilinruho!)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Cecilia Samartin: Mofongo
Suomentanut Seppo Raudaskoski
Bazar, 2016
365 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti